Lue keskustelun säännöt.
Selviytymisvinkkejä äidille lapsen leirin ajaksi!
20.06.2009 |
Mä en kestä, lapsi on lähdössä ensimmäistä kertaa leirille.
Kommentit (16)
Tiedän että hän osaa huolehtia itsestään, ikävöi varmasti ainakin iltaisin, mutta pärjää siellä. Minulle tämä on oikeasti vaikeeta, eikä sitä saa lapselle näyttää, vaan täytyy kannustaa iloisin ilmein.
Olenko täysin typerä??
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko lapsi ekaa kertaa poissa kotoa, kun olet noin ison tytön perään hermona?
muuten ei ole ollut pois kotoa.
En mä osaa sanoa olenko tytön perään hermona, sanoinhan että tiedän hänen pärjäävän. Kyselinkin vinkkejä äidin pärjäämiseen :) Tiedän ikävöiväni häntä koko leirin ajan ja varmasti on työn takana pitää kyyneleet pois eron hetkellä.
Kaikista kauheinta on juuri lähteä pois lapsen luolta. Illat ovat varmasti myös haikeita. Yritä nyt kuitenkin edes vähän nauttia "vapaasta" ja tee jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Kun keksit itsellesi tekemistä et ehdi keskittyä siihen ikävöimiseen niin paljoa.
miehesi kanssa? Onko teillä muita lapsia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omat ovat tehneet ensimmäiset leirimatkansa 7-vuotiaana. Tekee hyvää lapsille ja vanhemmille välillä olla erossa toisistaan.
En ymmärrä sinua kyllä ollenkaan. Tuntuu siltä että napanuoraa ei ole katkaistu mutta ehkäpä se nyt katkeaa. Lapsi pärjää varmasti. Jos ottaa kovin tiukoille äidillä on kyse läheisriippuvaisuudesta.
leiri 10 v ja äiti ei kestä?
Kuinka kauan se leiri kestää?
Kuulostaa pelottavasti pahalta läheisriippuvuudelta....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en tiedä mitään niin kivaa kuin lasten saaminen välillä pois kotoa. Olisi tietty kiva saada kaikki saman tien dumpattua jonnekin, mutta kun on viisi ikähaitarilla 0-15, niin ei oikein onnistu. Mutta sekin on helpotus kun osa on välillä poissa.
vauvasta lähtien.
Ethän "estä" tätä itsenäistymistä? Sinunpitää aikuisena osta käsitellä tunteitasi. Anna aikaa miehellesi kun tytär on leirillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tsemppiä! Keksi kivaa tekemistä itsellesi.
Kirjoitan siksi, että EN TODELLA YMMÄRRÄ noita vastauksia, joissa sinun ikävääsi ei ymmärretä. Millaisia vanhempia te oikein olette, jotka ette kaipaa omaa lastanne? Tai ette edes ymmärrä, että joku toinen kaipaa? Taidatte olla tunnekylmiä äitejä, jotak oikeasti eivät edes rakasta omia lapsiaan. Luin juuri tutkimuksesta, missä sanottiin, että n. 10 prosenttia äideistä on sellaisia. Lapset pitää hankkia tavan vuoksi, mutta niistä ei oikeasti välitetä?
On aivan normaalia, että 10-vuotias on ollut poissa kotoa vasta yksittäisiä öitä ja on todellakin aivan normaalia äidiltä kaivata lastaan, kun tämä lähtee moneksi päiväksi pois.
Terkuin yksi yläkoulun ope, jonka mielestä EI ole normaalia heivata lapsia aina hoitoon/leirille ym., että äiti saa omaa aikaa!
Taidan kyllä kuulua tähän tunnekylmien äitien joukkoon, jolla tulee lapsia ikävä vasta muutaman päivän eron jälkeen ja siitäkin selviydyn ihan hyvin. Väitän kyllä, että rakastan lapsiani kovasti.
t. toinen yläkoulun ope (mitä merkitystä taas tällä ammatilla on tässä kohtaa?!?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta tytön lähdettyä huomaat ettet murtunutkaan, kaikki hyvin.
mä en varmaan pystyisi soittamaan tytölle, pyydä miehesi soittamaan tai puhumaan jos tyttö soittaa.
tsemppiä! mua aina ahdistaa jos lapset muualla. huoh!
Jos itse et kaipaa lapsiasi, ymmärrätkö edes, että joku toinen voi kaivata??? Täällä kaikki vastaukset ovat tyyliä, että eivät edes ymmärrä, että kaipaaminen on mahdollista. Että tällainen kaipaaja olisi jotenkin outo tai "liikaa" lapseensa kiintynyt.
Itse en ole varmaankaan ollut aikoinani kotoa pois yhtä yötä enempää alle 10-vuotiaana ja senkin jälkeen todella harvoin. Silti pidän itseäni ihan normaalina aikuisena ja olen selvinnyt tervejärkiseksi ilman, että olisin ollut leireillä "jotka vaan tekevät hyvää molemmille".
Ap on ollut aktiivinen ja lapsi on reipas, koska ovat varanneet leiripaikan ja lapsi on sinne menossa. Hyvä juttu. Mutta ap saa ihan rauhassa kaivata lastaan, ja se joka muuta väittää, on ihan takuulla tunnekylmä ihminen. Ja niitä aikuisia on valitettavan paljon, opettajissakin.
Kirjoitti se eka yläkoulun ope, joka työssään yrittää välittää niistä lapsista, joiden vanhemmat vaan mielellään potkii lapsensa pois kotoa mahdollisimman usein ja pitkäksi aikaa.
Taidan kyllä kuulua tähän tunnekylmien äitien joukkoon, jolla tulee lapsia ikävä vasta muutaman päivän eron jälkeen ja siitäkin selviydyn ihan hyvin. Väitän kyllä, että rakastan lapsiani kovasti.
t. toinen yläkoulun ope (mitä merkitystä taas tällä ammatilla on tässä kohtaa?!?)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tunnettasi. Minäkin olin huolesta sekaisin kun lapsi lähti eka kerran n. 7 vuotiaana yhden yön partioleirille. Tuli sieltä tosi väsyneenä ja seuraavalla viikolla sairastui kuumeeseen. Toinen yöreissu vuoden kuluttua meni jo hienosti, lapsi sai nukuttua ja oli porukkansa vanhimpia. Tänä kesänä oli serkkujensa luona peräti neljä yötä ilman vanhempiaan ja oli mennyt hienosti.
Kyllä lapselle voi sanoa että tulee ikävä ja rakastan sinua. Näin lapsikin oppii hyväksymään oman ikävänsä!
Nyt poika lähtee partioretkelle neljäksi päiväksi. Olen melko luottavainen, vaikka rakastan lastani ylikaiken. Eli vähän kerrassaan kotoa poissa oloa, jos on hyviä kavereita tiedossa lapsi ei niin paljon ikävöi kotiinsa. Äidille aluksi nenäliinoja ja haaveilua taas yhteisistä hetkistä. Yllätys yllätys, lapsi tulee jälleen kotiin!! Ilo siitä että lapsi pärjää ilman vanhempiaan antaa tavallaan onnistumisen iloa vanhempana.
Toinen asia helpottaa ikävääni myös kun lapsi on isänsä kanssa mökillä useita päiviä. Lähetän postitse jotain kivaa; muumivideoita, suklaata, kortteja. Tiedän että lapsi ilahtuu lahjastani ja tunnen että voin tehdä jotain ikäväni voittamiseksi.
Siis ihan tosissaan. Musta tuntuu että se eronhetki on kaikista pahin! Lisäksi sitten se kun kuulee lapsen tehneen jotain uutta tai erikoista eikä itse ollut paikalla. En oikeen osaa antaa neuvoja... Nenäliinoja eronhetkelle?