miksi suostutte synnyttämään sängyllä maaten?
en jaksa kuin ihmetellä miksi naiset suostuvat makaamaan sängyssä avautumisvaiheen ja usein koko synnytyksen ajan. sehän on täysin luonnotonta!
olen itse kaksi lasta pukertanut maailmaan. molemmissa olen viimeiseen saakka ollut jaloillani ja liikkeessä, ponnistamassa olen käynyt sängyn päällä puoli-istuvassa asennossa. ensimmäinen synnytys kesti viitisen tuntia, ponnistusta 15 min, toinen synnytys 3 tuntia, ponnistaminen 10 min. kivunlievitykseksi riitti ilokaasu.
se painovoima todella auttaa synnytyksen etenemiseen. käyttäkää sitä naiset hyväksenne!
Kommentit (35)
mikä on meille muille luonnotonta ja mikä hyväksi? Eiköhän ihan jokainen tiedä, miten se homma itsestä tuntuu hyvälle (tai vähiten pahalle).
Minä ainakin HALUSIN pötkötellen levätä sängyllä synnyttäessäni välillä kylkeä käännellen. Niin pystyin rentoutumaan kunnolla supistusten välillä. Toki 18-tuntisen avautumisvaiheen aikana (aka kerralla käynnistettynä sairaalassa ja toka kerralla kotona) ehti välillä tanssimaankin, mutta jos viimein synnytyssaliin päästyäni joku natsikätilö olisi ajanut minut pystyyn tai jollekin perhanan jakkaralle siitä pediltä, niin olisin kyllä purrut ranteesta.
Olisin halunnut synnyttää ja pyysin saada synnyttää jakkaralla.
vauva oli laskeutunut, mutta ei kunnolla kiinnittynyt. Jos olisin paljon liikkunut, olisi ollut vaara napanuoran esiinluiskahduksesta. Toiseksi, olin niin kipeä että en olisi edes jaksanut nousta ylös. Makasin siis oikein mielelläni kylkiasennossa - ponnistusvaihe puoli-istuvassa. Koko touhu kesti 3 tuntia, että hyvin siinä jaksoi maata.
Ihan sen takia koska mussa oli sen verran piuhaa kiini että en enää saanut nousta sängystä! Oli mahan ympäri mittaria, käsissä sitä ja tätä mittaria yms, niin eipä siitä noin vaan noustukaan.
Ja itse olisin kyllä halunut olla seisaallaan ja käyttää painovoimaa avuksi, ja olin sen jopa kirjannut esitieto lomakkeeseen, mutta sitä ei kukaan ehtinyt/jaksanut/kiinostanut lukea siinä vaiheessa.
Että ei kaikki siinä synnytyksessä ole itsestään kiini mitä haluaa, valitettavasti.
toisilla on suu jolla puhua ;) Eikä tarvinnut edes vaatia
ponnistusvaiheesta.
Tarkoitus oli olla avautumisvaihe altaassa ja mahdollisesti jopa synnyttää sinne.
Alkuun kävelin pitkin poikin, sairaalan rappusia jne. Olin pystyssä paljon. Supistukset oli ihan mojovia, mutta kun synnytys todella lähti käyntiin, ei vauvan ulostuloon mennyt kuin 1½ tuntia, tässä ajassa aukesin 4 sentistä kymmeneen ja pusersin paketin vielä uloskin. Ja kaikki tapahtui sängyssä.
Vedet meni sängyllä ja sen jälkeen kipu vei sänkyyn. Ponnistusvaihe kesti 20 minuuttia ja se oli ensimmäiseni, joten en nyt sanoisi, että kauhean kauaa meni. Puoli-istuvassa asennossa ponnistin. Kätilö kysyi haluanko ponnistaa jakkaralla, kontillaan jne. mutta halusin vain olla sängyssä. Se oli mielestäni todella hyvä asento ponnistaa!
kannattaa lähteä tuolle linjalle kun et tiedä toisten synnytyksistä yhtään mitään. Jokaisella on oikeus valita synnyttääkö selällään vai päällään seisten. Sama asia koskee sitä ostaako mustat vai ruskeat kengät!?!
Ihmettelen itse syvästi ihmisiä jotka eivät ymmärrä toisten ihmisten erilaisuutta. ja ehkä minun ei aina pidäkkään, muistaa sen että ilman maailma ei toimi ilman erilaisuutta? En tiedä, valaiskaa viisaammat.
Kuulostaa ihan mun esikoisen synnytyksessä olleelta kammotuskätilöltä, joka todellakin komenteli olemaan paikallaan sängyssä koko ajan että piuhat pysyy paikoillaan, ja ponnistusvaiheessa kielsi koko ajan huutamasta "älä nyt huuda ku ei se auta! Lopeta toi huutaminen nyt!" jne...
Kuulostaa ihan mun esikoisen synnytyksessä olleelta kammotuskätilöltä, joka todellakin komenteli olemaan paikallaan sängyssä koko ajan että piuhat pysyy paikoillaan, ja ponnistusvaiheessa kielsi koko ajan huutamasta "älä nyt huuda ku ei se auta! Lopeta toi huutaminen nyt!" jne...
Ei kyllä ollut kättärillä (vaan koks) mutta minultakin kyllä kiellettiin huutaminen.. Varmasti jokin henkinen klooni kyseessä siis! :D
T: 6
ja tän vuoksi jouduttiin puhkaseen kalvot ja laittamaan vauvalle pinni päähän. Siinä ei sitten pahemmin enää liikuttu ja muutenkin ne sykkeet laski vähiten, kun makasin vasemmalla kyljellä. En olisi kyllä halunnutkaan nousta. Makuuasennossa ehkä 3h, kunnes vauva sitten syntyi.
Avautumisvaiheen makaan mielelläni, sillä kun nousen ylös niin supistelut tulee ihan jatkuvana syöksynä. On muuten aikasen kamalaa kun ei saa hengähdystaukoa välissä.
Minulla siis kun synnytykset alkaa on sen verran nopeita että mielelläni jarrutan sitä hieman että ehdin itse mukaan. Valitettavasti automatkat sairaalaan on joutunut istumaan ja sinä aikana synnytys on edennyt aina hirmuisesti. Kuten myös autoon kävely ja sieltä pois.
Tuloksena että sairaalassa aikaa ollut 0-30minuuttia ponnistukseen. Jos aikaa jää, niin makaan erittäin mielelläni.
Ponnistuksessa suosin kyllä jakkaraa. Sitä vaihetta en mielelläni makaisi, mutta jakkaralle voin nousta vasta ihan loppuvaiheessa sen valtavan paineen takia.
Ensimmäisessä synnytyksessä ei ponnistuksessa ollut vaihtoehtoja, kun lapsi ei ollut kunnolla laskeutunut (myöhemmin kävi ilmi että oli avotarjonnassa) ja lääkärit laittoivat makaamaan ja sitoivat jalat kiinni niihin jalkapitimiin, kun ottivat imukupit avuksi. Siitä sidottuna ei pahemmin nousta, eli vaihtoehtoja ei ollut.
Kun on syöksysynnytyksiä, niin niitä ei halua enää nopeuttaa.
edes polvillaan oloa sängyllä. tokan kanssa oli jakkara odottamassa mut ei vaan kyennyt liikkumaan...
niin luonnollisesti uskon ennemmin häntä kuin harmaana kirjoittavaa nettipalstailijaa.
Kun olen halunnut pystyyn, olen harvoja tilanteita lukuunottamatta päässyt. En voi sanoa synnyttäneeni täysin makuullaan.
En olisi suostunut mihinkään jakkaralle tai muuhun epämukavaan asentoon vaikka olisi pakotettu. Puoli-istuva oli minulle luonnollinen asento. Onnea teille vain jatkossakin sinne altaaseen, ja vauvalle joka vetää ensitöikseen keuhkot täyteen äidin paskavettä.
Ihan vain kokeilunhalusta, että tiedän mistä on kyse. Vaan eipä ne oo tehneet muuta kuin olon epämukavaksi ja väsyttäneet turhaan.
Puoli-istuvassa asennossa ei kulu energiaa turhiin kikkailuihin, joten ponnistamiseen on jäänyt hyvin voimaa. Jonkin verran on pitänyt himmailla, ettei tuu ponnistettua liian lujalla vauhdilla. Ponnistusvaiheet olleet 8 minuuttia, joten en senkään puoleen ole nähnyt tarpeen enää mitenkään vauhdittaa synnytystä.
Halusin maata sängyssä, koska kaikki muu tuntui niin pahalta. Kätilö yritti houkutella minua istumaan keinutuoliin, mutta kova puu pepun alla tuntui niin pahalta, että aloin itkemään. Myös pöntöllä istuminen sattui niin paljon, että pissa jouduttiin katedroimaan (tai miten tuo hieno sana nyt kirjoitetaankaan...). Kaikilla se olo ei todellakaan ole niin mukava, että sitä vaan hippaillaan ympäri huonetta tyytyväisenä vain odotellen sitä ponnistuslupaa. Vauva oli minulla tulossa vähän väärässä asennossa, pää edellä kuitenkin, joten vauvan pää painoi vääriä paikkoja ja tosiaan mikä tahansa muu kuin makaaminen tuntui siltä kuin jalkoväliin olisi tungettu väkisin halkoa poikittain.
Mutta jossain vaiheessa ei vaan enää millään jaksa. Kyljellään synnyttäminen sopii minulle parhaiten.
ainakin ponnistusvaiheessa piti maata selällään ketarat levällään. Vaikka itkun kanssa pyysi puoli-istuvaan asentoon, vittuiltiin vain.
Jakkara oli, mutta kätilöt sanoivat, että se on varastossa ja pysyy, he ei kumartele ja konttaa synnyttäjän edessä.
2000 luvulla päästiin niin pitkälle, että sängynpäätyä suostuttiin nostamaan kun 0ltiin niin edistyneitä.
Arvatkaapas, olinko kateellinen teille etelässä kun teillä oli jakkarat ja ammeet yms.
t. yks, jonka ponnistukset pitkittyi juuri selällään makaamisen vuoksi ja persettä leikeltiin aika paljon, että vauva saatiin lopulta ulos kun ei ollut painovoimaa apuna.
ps. niin ja kätilöt oli vielä 90 luvulla sitä mieltä, että "suu kiinni, ei saa huutaa kun se on sinne huutamattakin saatu ja mitä se rouva huutaa kun ei osaa edes ponnistaa"
ja vain toinen niistä kerroista oli oma-aloitteinen. Mä halusin olla siinä sängyllä. Olin kyljelläni, vaihtelin puolta. Ja kun tuli aika ponnistaa, kätilö yritti ehdottaa et ponnistaisin harjoitukseksi ensin jotenkin kyljelläni mut mä sanoin et mä en harjottele ponnistaan vaan mä ponnistan tän lapsen nyt ulos täältä ja sillä selvä, ja ponnistin puoli-istuvassa asennossa ja 11min kesti kun se oli pihalla. :)
Musta olis ollu ihan kauheeta jos mun olis pitäny rampata edestakaisin siinä tai koittaa ponnistaa jossain hemmetin jakkaralla tai muuten ihmeasennossa. Ja se maha oli jo siinä vaiheessa muutenkin niin iso et musta sen kanssa oli kömpelöä liikkua jo muutenkin, saati sitten kun vielä sattui.
Ehkä joku isompi nainen joka on tottunut muutenkin löllymään eteenpäin niin sit osaa ja haluaa liikkua kun on valtava maha mut mä olen niin pieni ja laiha et se maha oli todella tiellä... :D:D
En olisi varmaan pysynyt pystyssä kun makuullakin huimasi. En tiedä, mistä johtui. Ehkä se raskausmyrkytykseen jotenkin liittyi.
Minua kätilö kielsi murisemasta (en huutanut), menee ääni käheäksi. Oikeassahan tuo oli, synnytyksen jälkeinen yö meni yskiessä ja joka yskäisy sattui epparihaavaan.