Suositut /ei-suosiut lapset: olen huomannut

yritetään vääntä niin että ne hiljaiset olisivat oikeasti parempia vaikka eivät olekaan suosittuja. Miksi näin?

Meillä aivan sama asetelta: Vamhempi tytöistä iloinen, kaunis, empaattinen ja niin suosittu. Nuorempi taas tavallisemman näköinen, äkäinen ja epäsosiaalinen. Samat vanhemmat ja samanlainen kasvatus...ainakin omasta mielestämme.

Oma tyttöni (pieni vielä) on tosi sosiaalinen, reipas ja määrätietoinen pieni neiti. On koko ajan menossa ja koko ajan tekemässä jotain. Voisin kuvitella hänen hyvinkin olevan myöhemmin se suosittu pomottaja. Hyvin helposti tällaiset "pomottajat" nähdään juuri ilkeinä niin kuin tässäkin keskustelussa on tullut ilmi. Harmittaa kovasti tyttöni puolesta, sillä vaikka kovin touhukas onkin niin hän ei todellakaan ole ilkeä kenellekään.



Ollessamme perhekerhossa, joku lapsista alkoi yllättäin itkeä ja syyllinen oli heti muka minun lapseni tai näin itkevän lapsen äiti antoi katseillaan ymmärtää. Lapseni ei tehnyt mitään. Voin myös hyvin kuvitella kuinka tällaisista reippaista lapsista tulee niitä ns. pomottajia kun kaikki suhtautuvat heihin kuin ilkeilijöihin aina oli syytä tai ei. Reippaat ja sosiaaliset saavat myös helposti kateellisia peräänsä ja sekin edesauttaa "pomottaja"-imagon luontia.



Ei ole helppoa niillä reippailla sosiaalisillakaan.

sosiaalisesti lahjakas, iloinen ja ulospäinsuuntautunut lapsi "pomottajatyypin" kanssa??? Eihän niillä ole mitään tekemistä keskenään. Pomotus kun ei ole sosiaalista lahjakkuutta... Onko tässä nyt hiljaisten lasten hiljaiset vanhemmat kateellisia niille, jotka pärjäävät muiden kanssa luontevasti, joiden on helppo luoda ja ylläpitää ihmissuhteita ja jotka ovat valoisia luonteita. Vai mikä mättää?

meinannut kuulua kun vastasin. Nykyään kukaan ei uskoisi, että olen ollut joskus ujo. Minä olin sellainen tarkkailija, jostain kumman syystä olin kuitenkin aina suosittu. Yksi vähän ruma ja lihava 3 vuotta vanhempi yritti minua vähän kiusata, mutta hänestäkin tuli kaverini lopulta. Oma poikani on hoksaava luonne ja fyysisesti ketterä. Hän on suosittu lasten keskuudessa vaikkakin vähän ujo, välillä menee ihan sanattomaksi. Ei halua pk:ssa pahemmin esiintyä, jopa lelun esittely jää usein väliin lelupäivänä. Minä yritän häntä vähän kannustaa puhumaan vieraille, esim. kun eilen annoimme yhteisvastuukeräykseen rahaa, niin juttelli sille vanhemmalle kerääjälle vaikkakin varauksella. Jotkut lapset höpöttää ventovieraille ummet ja lammet, vaan ei meidän poika. En tiedä mikä siinä on, usein olen huomannut, että sellaiset höpöttäjät ovat lapsia, jotka eivät saa kotona huomiota aikuiselta.

Jos lapsi on erilainen kuin sinun mussukkasi, niin jotainhan se täytyy olla vanhemmissa vikana.

,Jotkut lapset höpöttää ventovieraille ummet ja lammet, vaan ei meidän poika. En tiedä mikä siinä on, usein olen huomannut, että sellaiset höpöttäjät ovat lapsia, jotka eivät saa kotona huomiota aikuiselta.

huono itsetunto. Nykyään olen aivan kuin eri ihminen, puhun jopa liikaa.

Huoh, mistä näitä pönttöjä sikiää..

Miten niin ujot ja kiltit ovat aina hyväntahtoisia, empaattisia ja lojaaleja ?

Oma esikoiseni on porukassa ujo ja se joka tottelee muita. Kuitenkin kotona on nuoremmille sisaruksilleen pomo jonka sanaa on uskottava tai satuttaa.

Ei suostu häviämään heille. Määräilee älyttömissäkin asioissa eikä ota ollenkaan toisen mielipidettä huomioon.

Osaa olla tosi huomaavainen ja hyvä ystävä tarvittaessa, mutta sisaruksilleen on hirveän ilkeä. Yrittää jatkuvasti pomottaa myös meitä vanhempia.



Toiseksi vanhin lapsi taas on aidosti hyväntahtoinen, iloinen, reipas. Hän on toisten lasten keskuudessa suosittu, vaikka ei pomota ketään. Mutta ei ole silti ujo tai liian kiltti. Osaa kyllä pitää puolensa.

ilkeitä lapsia ei täälläpäin suosita. Pitää olla kuitenkin ystävällinen ja helposti lähestyttävä. Aktiivinen on mun mielestä se avainsana.

Toisaalta ne ujot ei ehkä edes kaipaa samanlaista "laumaa" ympärilleen kuin nämä aktiiviset ja puuhakkaat ja puheliaat.

että suosittuja lapsia ovat rempsetä, voimakastahtoiste, itsevarmat ja voimakastahtoiset pomotyypit. Sellaiset, jotka aikuisten mielestä ei suinkaan ole niitä herttaisimpia ja mukavimpia. Sitten sellaiset hiljaiset ja kiltit, joista voisi saada lojaalin ja empaattisen ystävän, eivät välttämätää ole suosittuja. Onko kukaan muu huomannut samaa ilmiötä? Todella harmittaa näiden ujojen lasten puolesta.

että muut oppilaat + opettaja tekevät toisistaan päätelmiä sen mukaan millaisia he ovat koulussa. Lapsille jaetaan jo varhain tietynlaiset roolit, että tuo on hiljainen, tuo on äänekäs, tuo on älykkö ja tuo on kaunotar. Sinänsä todella tyhmää koska se rooli saattaa määrittää hyvin pitkälle lapsen sosiaalista asemaa. Joku hyvinkin ekstrovertti saatetaan leimata hiljaiseksi nössöksi vain sen takia, että vanhemmat ovat opettaneet lapsen käyttäytymään koulussa.

Meillä aivan sama asetelta: Vamhempi tytöistä iloinen, kaunis, empaattinen ja niin suosittu. Nuorempi taas tavallisemman näköinen, äkäinen ja epäsosiaalinen. Samat vanhemmat ja samanlainen kasvatus...ainakin omasta mielestämme.

Auts. Nyt kolahti. Minä olen sisaruksista juuri se nuorempi, jonka äidin mielestä oli tavallisemman näköinen, äkäinen ja epäsosiaalinen. Niin, ja vielä tyhmäkin. Ja tuolla vanhempian (siis eritoten äitini) asenteella minusta olisi sellainen tullutkin ja olisin sellaiseksi jäänytkin. Vielä pitkään aikuisikään kasvaneenakin ihmettelin, eivätkö kaikki pidäkään minua tyhmänä, rumana ja pöljänä. Ja vasta kuolinvuoteellaan äitini myönsi, että oli suhtautunut meidin tyttäriin epätasapuolisesti ja ollut minulle (henkisesti) julma.

Minä olin vain erilainen kuin äitini. Ja liian avoin. Ja minua oli helppo sen vuoksi kiusata.

Sisareni taas tiesi, miten kietoa äitimme pikkusormensa ympärille - hän sai kaiken, mitä vain keksi pyytää ja haluta - olihan hänellä aina "järkeviä" toiveita, minulla taasen niin tyhmiä ajatuksia ja toiveita, ettei niitä ollut syytä toteuttaa.

Aikuisena sisareni on useasti sanonut, että hänen on erittäin vaikeata muistella lapsuuttamme, kun hän on niin tietoinen epätasaisesta kohtelustamme, mutta että hänen ei silloin olisi tullut mieleenkään olla ottamatta niitä etuja vastaan, joita hänelle suorastaan tyrkytettiin.

Totta helkkarissa lapsi tulee äreämmäksi, tylymmäksi, ujommaksi, jos hän jo kotonaan kokee olevansa se hyljeksytympi.

Onneksi minulla oli muita läheisiä, jotka näkivät tilanteen myös minun kannaltani ja jotka kaikin tavoin jaksoivat tukea minua kasvamisessani.

Niin, nyt aikuisena ja pitkällisen prosessin jälkeen - ei, en ole käynyt terapiassa vaan pala palalta itse oman perheeni ystävien voimin - olen saanut rakennettua itselleni elämän, johon olen tyytyväinen. Lapsuuden aikaisia valokuvia katsellessani näen edessäni pelästyneen, sulkeutuneen tytön, mutta ruma hän ei ole ollut koskaan, eikä myöskään tyhmä.

Yrittäkää aikuiset hyväksyä myös ne erilaiset lapsenne ,jotka eivät ole omia peilikuvianne. Sitä varten olette aikuisia.

Eikä aina ole kyse sosiaalisista taidoista. Sosiaalinen kyllä yleensä saa paljon kavereita, mutta millä keinoilla, kuinka hyviä ystäviä ja miten pitkäksi aikaa.



Jo ala-asteikäiset voivat olla melkoisia manipuloijia, mitä vanhemmatkaan eivät lapsistaan usko. Ja kaikkein kamalinta on, että monet vanhemmat välittävät vain siitä, onko omalla lapsella kavereita. Viis siitä, miten muita kohdellaan ja onko oma lapsi kiusaamisessa mukana (lapset on lapsia, vanha virsi).



Lapsi ei välttämättä käsitä kiusaavansa ketään, alistuessaan voimakkaampien tahtoon pysyäkseen itse kaveriporukassa.



Muistuttakaa lapselle myös, ettei ole hyväksyttävää jättää ketään ulkopuolelle. Toisessa ketjussa joku kirjoittikin, että monesti ryhmä saa voimaa jättäessään, siis kiusatessaan, yhden ulkopuolelle. Ryhmähenki tiivistyy hetkeksi, kun muka vedetään yhtä köyttä.

Eihän ujo ja empaattinen ole todellakaan synonyymeja. Eikö sosiaalinen ihminen ole pomottaja. Sosiaalinenhan tarkoittaa sitä, että osaa olla ihmisten kanssa. Ujohan voi olla hyvinkin sosiaalinen ihminen, mutta vain tutussa seurassa. Se äänekäskin voi olla ihan hyvin empaattinen. Ottaa muut ihmiset huomioon, ymmärtää heidän murheitaan.



Sen sijaan pomottaja ei ole

Jälkikäteen ajatellen jotkut luokkakaverit saatoivat pelätä mun vauhdikasta tyyliä ja sitä kautta olin ehkä "suosittu". Todellisuudessa en koskaan pitänyt itseäni suosittuna ja tiedän 100% varmaksi, että musta puhuttiin paljon pahaa takana. Näkyvä ja tekevä ärsyttää helposti. Sen sijaan luokan aidosti suosituimmat oli näitä hymypoika -patsaan voittajia eli rauhallisia, hyväntuulisia ja kaikille reiluja.



Oma lapseni on tälläinen kiltti ja pidättyväinen. Hän jää vieraassa porukassa sivuun, mutta omassa hoitoryhmässään on kuulemme tosi haluttu kaveri. (olen itsekin havainnut saman) Hoitajien mukaan johtuu siitä just, että on aina kiltti ja ei riehu tai kiusaa vaan leikkii antaen toisille tilaa + empaattisesti huomioi toisia.

on äänekäs ja tomera ja toinen kiltti ja avulias. Molemmilla on omat kaverinsa ja kumpikin kuitenkin sosiaalinen lapsi. Ei pomottaja-lapset aina pahaa tarkoita, he vain ovat hyvin määrätietoisia, kuten jotkut aikuisetkin sellaisia "hommat hoituu-"asenteella toimivia höyrypäitä, eivätkä ymmärrä välttämättä, että se saattaa jotakuta loukata.

mutta ainakin meidän lapsi joka on ujohko eikä pidä itsestään meteliä (voimakastahtoisuutta kylläkin löytyy) on saanut hyviä ystäviä päivähoidossa. Kun vien lapsen hoitoon ystävät tulevat ovelle vastaan odottamaan että lapsemme tulee mukaan leikkimään. :)

rauhallisia ja empaattisia, mutta omaavat myös hyvän itsetunnon ja heillä on näkemys mitä itse haluavat, eivät mene "joukon jatkona".

Heillä on aina ollut hyviä ihmissuhteita.

Päällepäsmärit ja ujot "ihan sama"-tyypit omaavat huonon tai epätasapainoisen itsetunnon.

En oikeastaan tajunnut sitä silloin, mikä oli hyvä juttu. Olin hauska ja vähän rämäpäinen, eli mun seurassani ei ollut tylsää. Hiljaiset ja arat harvoin kertovat vitsejä tai keksivät uutta tekemistä, siinä suosioni syy.

Ihan kuin maailmassa olisi vain kahdenlaisia lapsia/ihmisia: ulospainsuuntautuneita/sosiaalisia jotka ovat epamiellyttavia pomottajia, ja ujoja/epasosiaalisia jotka ovat kaikessa hiljaisuudessa mukavia ja empaattisia. Eikohan seka lapsista etta aikuisista loydy enemman variaatioita kuin nama kaksi arkkityyppia. Tuskinpa kukaa aidosti tykkaa pomottajasta, mutta kaikki sosiaalisesti lahjakkaat eivat suinkaan pomota (enka itse asiassa usko etta oikeasti sosiaalisesti lahjakas on edes se pomottaja, koska sosiaalisuus on vahan vaativampaa kuin se etta osaa komentaa muita) eivatka kaikki hiljaiset ole kivoja ja empaattisia. Eli eikohan yksiloita olla kaikki.