Välit meni poikki

Näin annat äidillesikin mahdollisuuden tajuta omat ongelmansa ja löytää terve kunnioitus sinua kohtaan. Toivon sulle kaikkea hyvää. Ihanaa että sulla on nyt ihana perhe.

voimia sinulle, kovia kokenut

Sinulla on oikeus omaan elämään, ja oikeus siihen että äitisi ei määräile tai hötkyile. Sinä saat tehdä omat valintasi, omat päätöksesi. Jos äitisi ei sitä kunnioita, se on hänen ongelmansa.



Olet tosiaan kokenut kovia, äitisi ei selkeästikään ole terve ihminen. Mutta siinäkin menee raja, paljonko sinun täytyy sietää ja ymmärtää. Ei sinun tarvitse. Sinä olet nyt äiti, ja voit keskittyä omaan perheeseesi sekä omaan ja perheesi hyvinvointiin.



Kaikkea hyvää!

kannustuksesta.On se hölmöä että pelkää vielä äitiään tässä iässä.Äiti on todellakin ollut se iso musta möykky elämässäni ja vieläkin on asiat kesken.Mutta kyllähän se niin on että jos ei suutansa avaa koskaan ja rupea puolustamaan oikeuksiaan niin turha ihmeitä odottaa.Tuntuu että jo nyt itsetuntoni on jo kohonnut kun uskalsin ottaa riskin ja avata keskustelun äitini kanssa.Voi tosin olla että se keskustelu jää tähän mutta herran haltuun.

Lapset kyllä surettaa kun tykkäävät mummista.

kamalaa ajatella millaisia ihmisiä maa päällään kantaa. Äitisi on varmasti jollain tavalla sairas ihminen, ei kukaan tervejärkinen tuollaista muuten omille lapsilleen tee. Ilmeisesti äidilläsi ei kuitenkaan ole mitään diagnoosia? Minusta olet toiminut oikein välit poikkaisemalla. Toki voit katsoa jos äitisi oppisi kunnioittamaan sinua, josko sitten voisitte palata yhteyksiin. Mutta älä enää koskaan anna äitisi hallita sinua pelolla, olet nyt löytänyt voiman itsestäsi, se on tulos pitkäjänteisestä työstä jota olet tuolla terapioissa tehnyt. Kukaan muu kuin sinä ei voi hallita sinua ja kehoasi, se on sinun yksinoikeutesi. Älä päästä äitiäsi enää vahingoittamaan itseäsi.



Itsein olen joutunut ottamaan etäisyyttä omiin vanhempiini. Ihan siitä syystä, että heidän seuransa sai minut voimaan huonosti. Jos vanhemmat eivät kestä mitään kritiikkiä eivätkä pysty keskustelemaan pieleen menneistä asioista, tilanne on mahdoton. Epäilen että sunkaan äitisi ei ole pystyväinen ottamaan palautetta omasta käytöksestään?

ilman koko ihmistä ja älä nyt ainakaan tunne syyllisyyttä! Hänhän tässä on syyllinen, et sinä.

turva ja myös äidilläsi, jos hän haluaa. Kaikenlaisesta spiritismistä kannattaa sanoutua irti ja turvata todelliseen rakkauteen, joka ei tule henkivalloilta eikä noituudesta. Oletko lukenut Raamattua?

paljon rahallisesti ja nyt kuin sai kirjeeni ilmoitti että raha-hanat menevät nyt kiinni.Äiti luulee että kiristämällä minua rupean anelemaan armoa.Ei tiedän kyllä pärjääväni

Ollaan joskus puhuttu lapsuudestani ja äitini on myöntänyt että oli lapsellinen ja kokematon äiti.Ei kuitenkaan ole kokenut tarpeelliseksi muuttua.Tiedän että äitini lapsuus on myös ollut kauhea ja on suoraan siirtänyt kaiken kamaluuden veljeeni ja minuun.Veljeni ei kestänyt vaan ryyppäsi itsensä hengiltä parikymppisenä.

Minä olen selvinnyt mutta töitä tehden terapiassa.

Äitini kokee että hän voi päättää miten sisustan kotini,miten pukeudun yms.En tietysti ole tähän lähtenyt mukaan ja se saa äitini raivon partaalle.Toivon että äitini vielä löytää itsensä naamioidensa alta.

Hyvä että pääsit eroon, toivottavasti lopullisesti, tuollaisesta äitisuhteesta.



Olet tehnyt oikein että olet hakenut apua ja annat myös äitisi tietoon että olet kokenut vääryyttä.

Itselläni ei ole ollut vuosiin minkäänlaisia välejä omaan äitiini, taustalla sekä henkistä että fyysistä väkivaltaa, kiristystä ja uhkailua ja jatkuvaa pelossa elämistä. En ole kirjettä kirjoittanut, enkä keskusteluapua hakenut - vielä.



Paras neuvo jonka voin antaa: Keskity niihin ihmisiin jotka sinusta oikeasti välittävät.

irtioton äidistäni, joka on väkivaltainen päihde- & mielenterveysongelmainen. Suvusta kuului jupinaa. mutta koin silloin hyvin vahvasti asian niin että se on ainoa tapa pelastaa itseni. Luultavasti olin oikeassa koska ainoa sisarukseni, joka ei ottanut etäisyyttä, sairastui psyykkisesti ja tappoi itsensä. Minullakin pitkään ennen kotoa muuttoa (varhain) pyöri mielessä että ainoa tie ulos on kuolema :(



Myöhemmin olen lukenut tutkimuksenikin, jossa todettiin, että päihdeongelmaisten lapsista parhaiten menee niillä, jotka ovat ottaneet kunnolla etäisyyttä, eivätkä enää aikuisena ole siinä samassa lieassa.



Sairaus tai ei, jokaista päihdeongelmaiisen lasta pitäisi kannustaa etsimään omaa onneaan ja kieltäytyä kantamasta vanhempiensa taakkoja! - itse asiassa juopon jorinoiden kuunteleminen ei oikeasti auta sitä juoppoakaan.

on minullakin isän juomisesta.Se tosin riistäytyi käsistä kun olin jo aikuinen.Lapsuudesta en juomista oikein muista eli ollut silloin hallinnassa.

Isä joi loppujen lopuksi itsensä hoitokotiin.Kaatui kännipäissään ja sai massiivisen verenvuodon aivojen alueelle.Ei puhu eikä oikein tunnistakkaan minua.

Minun taakkaani tämä isän hoitokotiin joutuminen on auttanut sikäli että enää en joudu kuulemaan itsemurhauhkailuja enkä pelkäämään kuolinviestiä.Ei se isänikään siis ole tasapainoinen ollut.Isälle sain kyllä puhuttua asiani ennen kuin joutui hoitokotiin.Juopolle ei tosiaan hyysääminen auta mitään sen sain vuosien saatossa huomata.Hienoa että sinulla nuorena irtioton ottanut oli voimia moiseen koska se vaatii jo aika lailla kypsyyttä jota minulla ei kyllä nuorena ollut. ap

Sinulla on oikeus omaan tasapainoiseen elämään, sinulla on oikeus päättää kenelle puhut asioistasi ja milloin.



Kokemusta löytyy: kävin 3 vuotta terapiassa vanhempien alkoholismin yms henkisen nujertamisen takia. Nykyään olen ylpeä itsestäni ja minulla on oma perhe,lapsia ja jopa jonkinmoinen urakin, mutta se ei ole isäni tai äitini ansiota. Minulla oli lapsena onneksi yksi perheen ulkopuolinen henkilö joka minua kuunteli. Se riitti, minuä pelastuin. Ja ymmärsin itse aikuisena etten pysty vanhempiani pelastamaan, mutta itseäni voin auttaa ja hakeuduin terapiaan. Johonkin täytyy vetää raja henkisesti sairaiden vanhempien kohdalla vaikka se kuinka tekisi kipeää. Olen itse hyvin hyvin pahoillani kuinka Suomessa ei lasten huostaanotto toimi paremmin; jo lapsena toivoin että joku olisi nähnyt hätäni ja olisin saanut uuden rakastavan kodin.

Jätin tosin "takaportin auki" eli totesin, että jos hän haluaa olla tekemisissä kanssani, niin terapeutilla tavataan seuraavaksi.



Äitini yritti ensin uhkailemalla, anelemalla, perinnöttömäksi tekemällä, itsemurhalla uhkailulla yms. taas saada minut taas "ruotuun".



Pari kertaa on vuosien aikana ottanut yhteyttä ja olen kuvitellut hänen olevan valmis terapiaan, mutta yrittää vain muuten luikerrella takaisin elämääni kuin mitään ei olisi tapahtunut ja kun en siihen suostu niin sitten tulee uhkailut, solvailut yms..



Itkee sukulaisille kuinka kamala tytär hänellä on, mutta terapeutille ei suostu menemään. Eka kerralla kun sitä esitin niin huusi, että sinähän et minun tekemisiäni määräile.



Välirikon taustalla mm. alkoholismi, väkivalta, toisten jatkuva polkeminen, valehtelu yms.. En ole vuorostani lähtenyt kertomaan sukulaisille/tuttaville mitä todella on tapahtunut vuosien aikana. Osa jutuista on todella kamalia, joten niistä en voisi kertoakaan ja näin olen myös sopinut parin kaikista läheisimmän kanssa, jotka asioista tietävät.

että muutkin ovat uskaltaneet lähteä"taistoon" huonoa kohtelua ja sortamista vastaan.Minäkin olen miettinyt paljon tuota huostaanottoasiaa,minun olisi täytynyt päästä veljeni kanssa pois siitä helvetistä mutta kun ulkoiset kulissit ovat ok eli ei alko eikä muuta näkyvää ongelmaa ja lapset ovat peloiteltu puhumattomiksi niin mistä apu?

Olisi tärkeää että edes joku ulkopuolinen löytyisi tukemaan lasta,minulla ei ollut ketään.Olen luonut sellaisia tukihenkilöitä sitten psykodraamassa.Hullua että se toimii niinkin. ap

joilla hankaluuksia äidin kanssa????Oletko käynyt terapiassa? ap

luettelin äidilleni uudet pelisäännöt meidän suhteeseen...



ennen se meni niin, että hän oli aina se uhri, joka kaatoi kaiken paskan minun niskaani. Elin siis väkivaltaisessa perheessä, jossa äiti ja isä ryyppäsi kaikki viikonloput. Pienestä pitäen olen huolehtinut itsestäni ja siskostani. Kannoin turvaan perheridoilta jne. Sitten kun tulin murkkuikään niin äitini alkoi minulle aina itkemään elämänsä surkeutta ja kärsin siis kaksin verroin tästä elämästä...Mummoksi tuloa äiti ei ole oiekin "kestänyt" vaan jo minun esikoistani ensi kertaa hoitaessaan tai siis sen jälkeen haukkui minut huoraksi joka hoidattaa hänellä lapsensa...ja siitä lähtien, siis kun minulla on ollut pieniä lapsi (nyt jo 3 lasta) hän otti tavakseen lähes joka viikonloppu soitella minulle kännissä keskellä yötä ja tilittää kurjaa elämäänsä. Sittemmin vanhempani ovat eronneet, mutta äiti vain jatkaa itsesäälissä rypemistä, on masentunut jne.

Kunnes viime syksynä olin itse tilanteessa että aloin uupua ihan täysin kolmen pienen lapsen kanssa (hoitoapua ei esim. äidiltäni heru, vaikka onkin päivät pitkät kotona...) Tajusin onneksi hakea apua ja kävinkin psykologin kanssa keskustelemassa useita kertoja. Näistä keskusteluista sain rohkeutta sanoa äidilleni, että jos hän ei pysty minua auttamaan silloin kun sitä eniten tarvitsin, niin en minäkään ole hänen "jäteastiansa" aloin lyömään luuria korvaan kun hän kännissä itki, enkä kerran päästänyt sisällekään kun oli krapulaisena tulossa itkemään...3 kk olin puhumatta hänelle sanaakaan, kunnes hän joulun varjolla luikerteli takaisin elämäämme ja silloin sanelin hänelle uudet ehdot; eli ei yhtäkään kännistä puhelua ta välit katkeavat. Nyt niitä ei ole onneksi tullut, mutta eiipä hän sitten ole juuri meihinkään päin ottanut yhteyttä. Tykkää kyllä kun lasten kanssa käyn siellä tai soittelen, itse ei ota yhteyttä. Mutta parempi näin, tuntuu, että olen karistanut osan menneisyydestä pois ja voin keskittyä OMAAn elämääni!

turva ja myös äidilläsi, jos hän haluaa. Kaikenlaisesta spiritismistä kannattaa sanoutua irti ja turvata todelliseen rakkauteen, joka ei tule henkivalloilta eikä noituudesta. Oletko lukenut Raamattua?

anna sun lasten kokea samaa mitä äitis teki niille.. en luottas mummiin lastenvahtina siis

Ei ole ollenkaan kummallista, jos äiti on pelottava musta möykky vielä nelikymppiselle, jos äiti on ollut tuollainen. Onnittele itseäsi siitä, että olet hakenut apua ja katkaissut pahan kierteen, ettet siirrä omia traumojasi lapsiisi, niinkuin äitisi on tehnyt.

Se, muuttuuko äitisi vai ei, on äitisi murhe, ei sinun.

humalainen, mieleltään hyvin epävakaa äitini kummittelee mun elämässä ihan liikaa. Se sa hyvin pienillä sanoilla nykyäänkin mun mielen mustaksi; arvostelee ihan päin näköä tekemisiäni, mutta ei kestä itse lainkaan kritiikkiä. Juo ja käyttää lääkkeitä, ja soittelee sitten pöhnässä - eikä seuraavana päivänä muista soittaneensa vaikka olen tuhat kertaa kieltänyt soittamasta humalassa.



Mitään tukea tai apua en ole häneltä koskaan saanut, paitsi satunnaisesti rahaa lasten vaatteisiin tai suurenpiin hankintoihin. Kun olin nuori (teini), toimin äitin kaatopaikkana, jonka niskaan kaadettiin kännihuuruiset itkut siitä, miten miehet ovat sikoja ja miten on isää ikävä (äiti lähti kotoa toisen miehen vuoksi).



Viina ja humalaiset sekoilut pilasivat minun ja sisarteni lapsuuden ja ison osan nuoruudestakin. Äiti ei silti koskaan myönnä, että hänellä olisi viinan kanssa ongelmia. Hänelle ei voi jättää lapsia yökylään, koska hän ei voi olla juomatta. Hyvin usein juo itsekseen viinaa keskellä yötä, kun muut ovat menneet nukkumaan, ja sitten seuraavana päivänä nukkuu myöhään ja on tokkurainen koko päivän... ihana mummo lapsillani!