Mitä ongelmia toinen lapsi tuo?

Tunteen siitä, että koskaan ei ole molemmille hyvä - aina on parempi jommalle kummalle.

että millainen ikäero lapsille tulee. Ei kai se toinen lapsi itsessään suurempia ongelmia tuo. Meillä ikäeroa lapsilla on 1v5kk ja "ongelmana" on tuplatyö.. ja varsinkin silloin kun vanhempikin oli vielä vaipoissa niin vaippoja vaihdettiin ihan tiuhaan tahtiin. Nyt kun nuorempi on lähempänä 1,5v. niin ongelma on, että pitäisi olla silmät joka puolella kehoa... Parisuhteelle ei juurikaan jää aikaa ja vapaaehtoiset lastenhoitajat hävisivät yllättäen toisen synnyttyä, kahdessa on tuplasti työtä.. Mutta nyt jo lapset leikkivätkin keskenään koko ajan enemmän ja enemmän. En koe, että mitään suurempia varsinaisia ongelmia toisesta lapsesta olisi tullut. Tietty rahaakin menee enemmän, mutta... Ja univelkaa kertyy.. mutta en silti koe toista lasta ongelmaksi=)

Meillä ei lapset nuku yhtä aikaa päivällä - "omaa aikaa" ei ole enää yhtään.



Yövalvomiset sai ennen kuitattua päiväunilla, nykyään on jaksettava ilman lepoa.



Mummut ottaa yhä lapsia hoitoon, mutta kun on kaksi pientä ottavat mielellään yhden kerralaan...



Meillä ei siis lasten yhteistä päiväuniaikaa, toinen lapsista herää aamulla klo:6.00 ja toinen heräilee illalla klo 24.00 asti puolen tunnin välein, joten parisuhdeaikaa ei oikein ole. Tämä tietty koittelee suhdetta.



Huomaa tekstistä että olen väsynyt ja kaipaan omaa aikaa, mutta silti en haluaisi vaihtaa hetkeäkään pois ja olen onnellinen kummastakin lapsestani.

omanajan puutteen, parisuhteen menettämisen henkisellä tasolla

että millainen ikäero lapsille tulee. Ei kai se toinen lapsi itsessään suurempia ongelmia tuo. Meillä ikäeroa lapsilla on 1v5kk ja "ongelmana" on tuplatyö.. ja varsinkin silloin kun vanhempikin oli vielä vaipoissa niin vaippoja vaihdettiin ihan tiuhaan tahtiin. Nyt kun nuorempi on lähempänä 1,5v. niin ongelma on, että pitäisi olla silmät joka puolella kehoa... Parisuhteelle ei juurikaan jää aikaa ja vapaaehtoiset lastenhoitajat hävisivät yllättäen toisen synnyttyä, kahdessa on tuplasti työtä.. Mutta nyt jo lapset leikkivätkin keskenään koko ajan enemmän ja enemmän. En koe, että mitään suurempia varsinaisia ongelmia toisesta lapsesta olisi tullut. Tietty rahaakin menee enemmän, mutta... Ja univelkaa kertyy.. mutta en silti koe toista lasta ongelmaksi=)

lähestyä asiaa.. Siis turhan negatiivinen, jos ajattelee ensimmäisenä mitä ongelmia toinen lapsi tuo.



Meillä on siis kaksi lasta, ja minusta toinen lapsi on tuonut elämäämme valtavasti iloa ja rakkautta. Lisäksi aivan mahtavan oman ihmisensä ja persoonansa. Se on tärkeinta mitä toisen lapsen myötä olemme saaneet.



Toki se on tuonut myös haastavamman arjen. Väsymystä, oman ajan puutetta, valvottuja öitä. Ja kahta lasta on tosiaan vaikeampi saada esim. yöhoitoon, tosin melko harvoin on tarvettakaan. Eli parisuhteelle jää vähemmän aikaa. Mutta ajattelen asian niin, että tämä on nyt meidän arkeammme ja elämää. En sitä kautta, että onpas raskasta kun on kaksi lasta. Ajoittain toki on raskasta, kun yön valvoo sairaan lapsen kanssa ja aamulla vääntäytyy töihin.



Nyt lapsemme ovat reilu 3v. ja vajaa 2v. Ja useinpina päivinä huomaan ajattelevani, että elämä on mukavan leppoisaa ja helppoa. :)

Joskus sitä miettii, olisiko pitänyt jättää toinen lapsi tekemättä; silloin kun olisi ollut rajattomastia aikaa sille ensimmäiselle ja vanhimmalle. Varsinkin kuopuksen ollessa ihan vauva, tuli usein ajatelleeksi, että nytkin tavallisesti leikkisin esikoisen kanssa, mutta ei enää, kun pitää imettää tai tehdä jotakin kuopuksen kanssa.



En ihan oikeasti ajattele siis, että olisi ollut parempi jättää lapsiluku yhteen. Joskus vain tulee syyllinen olo, kun joutuu esikoista odotuttamaan hetken kauemmin kuin olisi itse halunnut.



Meillä lasten rytmit ovat niin tasaiset - vaikkakaan eivät samanlaiset - että aikaa ja energiaa jää myös parisuhteelle ja riittävälle unelle. Toki on aikoja, jolloin lapsi/lapset ovat kipeitä eikä silloin nukuta lainkaan, mutta sehän nyt on normaalia yksilapsisissakin perheissä.



Varmasti suurin ongelma meille oli tuo kuopuksen pikkuvauva-aika. Esikoinen oli todella mustasukkainen - äidinpoika näes - ja samalla imettäminen vei todella paljon aikaa. Siinä sai joskus venytellä hermoja yli maallisten rajojen ja katsella kattoon, että eipä tässä mitään.



Ikäeroa meillä on 1v8kk.

ollenkaan mustasukkaisuutta. Ja syyllisyydentunteet ovat alkaneet vasta sen jälkeen kun menin töihin.



Minusta on ihanaa, kun lapsemme ovat niin kiintyneitä toisiinsa. Ovat niin tärkeitä toisilleen, että sitä on ihana katsoa.. 7

Syyllisyys täälläkin suurin ongelma. Jos teen jotain yksin (esim. käyn iltalenkillä) tunnen syyllisyyttä, että olisin voinut ottaa esikoisen mukaan, päivän aikana kuitenkin joudun ohjaamaan, opettamaan, ja huomioimaan kuopusta niin paljon enemmän.

Toinen ongelma,mutta pienempi, lapsilla sen verran ikäeroa, että yhteinen tekeminen vähissä, eri kiinnostuksen aiheet.

Alussa esikoinen oli mustasukkainen ja vihainen minulle, koki sisaruksen kilpailijana ja otta aika raskaasti sen, että minä olin niin kiinni vauvassa.



Kuopuksen kanssa ei ole koskaan ollut aikaa olla niin tiiviisti kuin esikoisen kanssa. Esimerkiksi pottajuttuihin ei ole ollut aikaa panostaa yhtä paljon, eikä muutenkaan lapsen kanssa puuhailuun.



Esikoisenkaan kanssa ei ehdi olla niin paljon kuin haluaisi ja pienempi sisarus rajoittaa isomman touhuja, esim. muovailuvahaa tai vesivärejä ei oikein voi antaa, jos pienempi on hereillä.



Joskus tuntuu, että koko ajan joku huutaa ja kiljuu, joko vuorotellen tai yhtä aikaa.



Tavaroista kinastelu, huoh.



Autossa oli aika ahdasta siinä vaiheessa, kun piti tunkea takapenkille kaksi turvaistuinta.



Kauppareissut yms. ovat huomattavasti haastavampia kahden riekkujan kanssa. Ei kovin mielellään lähdetä kauppaan yhdistelmällä 1 aikuinen + 2 lasta.

kun taas toisen lapsen syntymä ei tuonut mitään ongelmia. Nautin helposta vauvasta ja nyt helposta lapsesta. Jos esikoinen olisi jäänyt ainokaiseksi, niin siitä varmasti olisi tullut ongelmia. Olisimme aina joutuneet viihdyttämään häntä (naapurissa joudutaan nyt 4 v ainokaista). Pienet sisarusten väliset kahinat eivät stressaa, kun suurimmaksi osaksi heistä on seuraa toisilleen.

Kolmas lapsi lisää kotitöiden määrää, mutta muuten... Lasten ikäerot ovat 2 v, joten nuorinkaan ei ole jäänyt leikeissä ns "kolmanneksi pyöräksi".

Esikoisen jälkeen jäi jotain juttuja hiertämään, tyyliin "tämänkin asian olis voinut tehdä paremmin mut kun en tajunnut".

Toisen lapsen saanti oli tosi hartaasti valmisteltu ja harkittu juttu. Oli ihanaa tulla vielä toisenkin kerran äidiksi, kun oli jo se esikoisen tuoma varmuus.

Lapset leikkivät keskenään tai isompi katsoo pienemmän perään. Aivan ihanan rentouttavaa on kun on myös ihan erilainen ote koko hommaan, ei stressaa enää turhasta.



Eikä mustasukkaisuus ollut meillä ongelmana, eikä turvaistuimet (esikoinen ei enää istu turvaistuimessa), kaupassakin on helpompaa käydä kahden kanssa koska esikoisesta saa ylimääräisen käsiparin jos omat kädet alkavat loppua.



Eli mitään ongelmia en nyt siinä näe, jos asiaa on suuniteltu huolella ja hvyin.

Ikäeroa lapsille on yli 10 vuotta.

hurjasti rakastavat toisiaan ja minä heitä.mutta tappelevat koko ajan. ihan älytöntä touhua,huh...