Ensimmäinen raskaus ja keskenmeno

Mää just pohdin, että onkohan mulla keskenmeno ja koitan kokoajan päästä terveyskeskuksen päivystykseen läpi. Eilen alkoi ekaa kertaa raskauden aikana tulla verta, mutta se oli semmosta tosi vaaleaa, soitin sitten eilenkin päyvystykseen, sanoivat että on ihan normaalia, kun paikat laajenee ja näin.

Mutta nyt sitten yöllä en saanut kovinkaan montaa tuntia nukutuksi, piti rampata vessassa ja verta tuli, välillä jopa semmoisia klönttejä ainakin siltä se tuntu. Nyt aamulla sitten tuntui, että sitä verta tuli ihan tulvan kanssa..

Onneksi nyt sain ajan päivystykseen, pitänee sinne mennä istumaan ja odottelemaan, toiv. menis kaikki hyvin.. Vaikka kyllähän tuo pelottaa. :/

Meillä ei lapsi ollut mitenkään suunniteltu, mutta ehkäisyn aikana tulin raskaaksi ja nyt on sitten onnellisia oltu tulevasti pikkuisesta, että kyllä kai se vähemmästäkin pelottaa. :'(

ensimmäinen raskaus päätyi keskenmenoon. Meillä tärppäsi heti kun lopetin ehkäisyn ja olimme onnemme kukkuloilla. Kun menimme ensimmäiseen neuvolakäyntiin niin lääkäri ohjasi meidät ultraan ja siellä todettiin sikiö kuolleeksi rv 11. Ei vastannut viikkoja eikä sykettä näkynyt:( Tuo oli kauhea koettelemus ja mielelläni sitä en kyllä muistele, varsinkin kun nyt olen raskaana ja viikkoja on 17+6. Huomenna toinen neuvola ja jännittää aivan törkeenä että tuo sama toistuu! Myös rakenneultraa jännitän, mitä jos kaikki ei olekaan hyvin. Miestä en ole halunnut vielä mukaan, ehkä tuohon rakenneultraan tulee. Meillä siis tuo keskenmeno tapahtui 07/2007 ja nyt melkein 2 vuoden odotuksen jälkeen taas tärppäsi.

Itse tein viime viikon keskiviikkona raskaustestin joka näytti vahvaa positiivista, samana päivänä alkoi ensin tuhru ja sitten verinen vuoto. Yöllä oli kovat kuukautiskipumaiset kivut ja helpottui sitten muutaman päivän sisällä. Nyt enää hieman vuotoa. Tänään kävin lääkärissä neuvolan sijaan ja lääkäri vain totesi keskenmenoksi. Ei mitään toimenpiteitä tarvittu, koska vuoto on enää niukkaa eli se on itse poistunut ongelmitta. Näin jälkikäteen miettien en olisi edes tiennyt olevani raskaana jos en olisi tehnyt testiä juuri silloin, koska olisin luullut noita kuukautisiksi. Sellaiset keskenmenothan on aika yleisiä, jotka tapahtuvat huomaamatta. Olen ollut viime viikosta asti aika maassa, mutta kyllä tämä tästä kun puoliso lohduttaa vierellä. Oli raskaus missä vaiheessa tahansa niin kyllä se surettaa. Nyt ei muuta kun uutta vaan yrittämään, toivotaan että tärppää. Keväällä lopetin pillerit, että kyllä kuitenkin aika pian tärppäsi, toivottavasti seuraava jaksaa pitää kiinni. Voimia kaikille!

Moi! Tulin myös raskaaksi pian ehkäisyn (e-pillerit) lopettamisen jälkeen. Jotenkin en itse uskonut koko hommaan, miehellekin vain hoin, kuinka musta tuntuu, ettei massussa ketään olekaan. No, näinhän se sitten olikin, kun ekassa ultrassa käytiin. Tuulimuna siis. Viikolla 11+3 oli ultra, ei mitään merkkejä keskenmenosta mutta heti ultraa seuraavana päivänä alkoi tuhruvuoto. Muutaman päivän tuhrutteli ja sitten alkoi kunnon vuoto - kävin lääkärillä, joka antoi lisäksi cytotecit. Nyt on vuotoa kestänyt pari viikkoa, tosin ollut jo pitkään vähäistä. Ens ma kontrolli, jossa toivottavasti kaikki ok ja voi ruveta odottelemaan ekoja menkkoja ja jatkaa yritystä. Tsemppiä sullekin yritykseen!

Kuinka yleistä keskenmeno on ensimmäisen kohdalla.

Olen 6:lla viikolla enkä oikeen tiedä miten suhtautua, että voisko sitä salavihkaa olla onnellinen, vai antaa tunteille vasta sitten vallan kun ollan turvallisen rajan toisella puolella. Pelottaa, varsinkin kun ei voi kellään kertoa asiasta, koska en halua että ihmiset onnittelee jos käykin vielä hassusti, kuten tätä ketjua lukiessa voi todeta että monille on ikävästi käynyt.



Me aloitettiin yrittämään kesäkuussa ja tokalla yrityskerralla tärppäsi. Olin varautunut siihen ettei heti edes tärpää kun olin lukenut juttuja ja kuullut yli vuosien yrittämisistä.



Tää alkuraskaus on sillai ikävää aikaa ettei tästä voi puhua kenenkään kanssa. On melkein yksin :(

Hei pinkleg, minä kas mietin samaa kun plussasin ja mieheni kanssa pohdittiin että kerrotaanko kellekkään, jos sitten meneekin kesken. Päätettiin että kerrotaan sellaisille ihmisille, joille voi jakaa sekä ilot että surut. Keske meni se plussa :(. Mutta elämää tämä on "kaikilla mausteilla", uskon että tulee se päivä kun saa iloita onnen nyytistä.

Nyt jälkeenpäin tuntuu hyvältä ettei kerrottu kaikille, mutta niistä muutamasta läheisestä ollaan saatu olla kiitollisia, kun on voinut heidän kanssa käydä läpi ikävää&surua.



Iloitse siitä mitä sinulla on nyt, älä anna pelon viedä sinulta sitä "äitinä" olemisen onnea. Huomisesta emme tiedä mitään ja liian usein murehdimme turhaan. Meillä on monia ystäviä,joilla vauveliini tullut ekalla raskauskerralla. Onnea odotukseen!:)

Itsellä ensimmäinen keskenmeno todettiin vasta alkuraskauden ultrassa rv 12... alkion kehitys oli loppunut noin viikolla 10.Kaavinta tehtiin.

Puoli vuotta myöhemmin tulin uudelleen raskaaksi ja sama juttu, alkio lopettanut kehityksen rv10. Molemmissakaan ei mitään ennemerkkejä keskenmenosta, ei vuotoja tai kipuja.

Kolmas raskaus onnistui, josta palkintona esikoiseni.

Tyttö on kohta neljän ja keskenmenoja sen jälkeen ollut muutama, mutta ne ovat tulleet ulos varhaisessa vaiheessa omia aikojaan.

Tällä hetkellä rv 10 ja pelonsekaisin tuntein odotan ultraaa joka on kahden viikon päästä.

Minulla meni ensimmäinen raskaus myös keskenmenoon. ja myös yhdeltä kaverilta meni kaksikin ensimmäistä.Nyt uutta yritystä vaan.

Jaksamisia sinnekkin :)

meni ensimmäinen kesken. Keskeytynyt keskenmeno huomattiin viikolla 20+0, sikiö oli ollut kuolleena noin kolme viikkoa... Eipä sitten muuta kuin synnyttämään.

Alusta asti olo oli epäuskoinen, ihan kuin kaikki ei olisi kunnossa, vaikka ei sinänsä ollut mitään syytä sitä epäillä. Nyt koitetaan toipua tästä ja toivotaan, että joskus vielä tärppää (ensimmäisen raskauden yrittäminen kesti puolitoista vuotta).

Pola

eilen alkoi vuotaan ja tänäaamuna kävin ultrassa jossai ei näkynyt eikä kuulunut mitään :´(

eka raskaus mullakin, ja sai alkunsa vaikka oli ehkäisy käytössä, siks olin varma että tää on sit tarkoitettu tulevaksi, mutta eipä ollut :(

Ensimmäistä täälläkin odotettiin ja kerran ultrattukin rv7 että kaikki ok, sydän sykkii. Tämä siis viime viikolla. Ultran jälkeen minulla tuli enemmän limaista vuotoa myös vatsakipuja oli, neuvolassa sanottiin homman olevan ihan normaalia - varsinkin kun kaikki oli ollut ok ultrassa..



Perjantaina kivut olivat enemmän alaselässä (aikaisemmin alavatsassa) mutta vuoto näytti loppuvan, josta ehdin hetken jo iloita kunnes yhtäkkiä joku "avasi hanan" ja vuosin verta, kunnolla. Soitin päivystykseen (kätilölle), heidän mielestä tämäkin voi olla täysin normaalia kun se ei pidempään kestänyt. Sitten vuosin hieman lisää ja ulos tuli isompi hyytymä, olin aivan varma että siinä se sikiö on. Uusi soitto päivystävälle mutta edelleen kielto tulla käymään - neuvo mennemään alkuviikosta neuvolaan, josko sydänäänet kuuluisi silloin. Kuitenkin monella tässä vaiheessa (maanantaina olisi ollut rv 7+6) ei kuitenkaan sydänäänet välttämättä kuulu, joten halusin ultraan ja onneksi sainkin peruutusajan yksityiseltä. Siellä sitten todettiin kohtu tyhjäksi.. Ultra oli siis eilen ja nyt ihmetellään että miten tästä eteenpäin..

Meillä on nyt kaksi raskautta mennyt kesken aivan "alkumetreillä" (viimeisempi näistä reiluna tulvana). Juuri tänä aamuna tein testin ja sain tietää olevani kolmatta kertaa raskaana (kaikki tämä reilun vuoden sisällä). Alkuraskauden ultra pitäisi olla ensi viikon maanantaina, mikäli ei tapahdu keskenmenoa ennen sitä...

Meillä meni myös ensimmäinen raskaus kesken. Ultrassa lääkäri totesi, että alkio vastaa rv 6, sikiökaiku löytyy mutta ei sykettä :,(

Maailmani pysähtyi ! Itkin. Jäin sairaslomalle töistä. Masennuinkin. Lääkkeellinen tyhjennys saman viikon torstaina, ja se oli yhtä helvettiä !!

Nyt tästä on reilu kuukausi aikaa. Ensimmäiset kuukautisetkin tulivat suht normaalilla kierrolla.. kontrollivirtsanäytteet viety ja negatiiviset tulokset. Nyt haluan todella, todella kovasti kokea uudelleen tuon raskaana olemisen ! Ikävä sitä oloa.. onnensa kukkuloilla olemista. Odotellaan kovasti, että pian tärppäisi.. ovulaation pitäisi olla ihan näillä päivillä. Mutta stressaan niin kovin, että pelkään, etten raskaudu.. masentaa..

Meillä oli mennyt jo vko.lla 5 kesken varhaisultrassa vko.n 7 lopussa se sitten selvisi.Viikko sitten pe oli kaavinta,se tunne mikä oli leikkaussalissa mulla en unohda ikinä,pakokauhu ja epätoivo että ei mulle voi käydä,näin.Vissiin jonkilaista masennusta on ilmassa koska on ollut herkuttelu putkipäällä häät on kesäkuussa en taida ainakaan laihtua..

Lääkäri sanoi että yhdet menkat pitää odottaa että voi aloittaa uutta yritystä,sitä ennen pitää käyttää kumiukkoa,kaavinnan jälkeisen vuodon jälkeen,vuoto loppui ja käytimme kumiukkoo joka kuitenkin oli hajonnut jonka huomasimme liian myöhään,nyt alkoi sit vuoto uudestaan(2 päivää oli välissä).nyt sit vain jännätään että tuleeko tulehdus vai lapsi..

Tosiaan ensimmäiset kolme raskautta menivät kesken kaks ekaa viikoilla 13 ultrassa täytenä yllätyksenä ja kolmas alkoi vuotaa viikolla 10. Ja nämä kaikki tapahtuivat vuoden sisällä. Sitten tulikin vuoden tauko eikä raskautta tullut yrityksistä huolimatta. Samaan aikaan tuli muutoksia töissä ja kaikkea muuta vaikeutta joten varmasti stressi ja masennus vaikuttivat osaltaan asiaan. Kun sitten vihdoin annoin periksi ja kävin ihan pohjalla asti (vaati ammatti-ihmisen apua ja monta kuukautta sairaslomaa) tärppäsikin melkein heti ja nyt tuo ihana olento tuhisee tuolla sängyssä. Raskaus oli muuten helppo mutta vuotoja oli monta kertaa (johtui alhaalla olevasta istukasta) ja synnytyskin viittä vaille katastrofi, mutta onneksi kaikki meni hyvin. Ja vaikka keskenmenot olivat kamalia, järkyttäviä ja surullisinta mitä minulle ainakaan on tapahtunut, voin sanoa että nyt kaikki ne tuntuvat pieneltä kun vihdoin saimme tuon oman ihanan ihmeemme, jota en todellakaan tule koskaan pitämään itsestäänselvyytenä...



Joten teille kanssasisaret haluan vain sanoa, että surut pitää surra kunnolla pois. Vaikka joskus tuntuu vaikealta uskon silti että palkinto odottaa kunhan vain jaksaa odottaa.



rakkauvella Zeria

Sain myös eilen ultrassa tietää, että pienokaisen sykettä ei löynyt ja koko on vain kuuden viikon ikäisen alkion, vaikka pitäisi olla jo 9+2. Maanantaina uusi käynti lääkäriin, mutta olen jo valmistautunut kemialliseen keskenmenoon. Tuntuu pahalta, koska kärsin endometrioosista ja lastakin on yritetty jo melkein vuosi. RAskaus kohdallani ei todellakaan ole helppoa, mikä tekee tästä erittäin vaikean. Tsemppiä kaikille!!!

Elämä voi sitten näyttää pitkää nenää...

tulimme raskaaksi 22.5 yhden alkion siirrolla. (lahjamunasoluhoito AVA:lla, ISCI). 18.6 varhaisultrassa kaksi sikiötä ja yksi sikiöpussi ja hienot sykkeet molemmilla, rv 6+2. Odotimme identtisiä kaksosia. 13.7 rv 9+5 ultrassa yllätten löytyi kaksi kuollutta sikiötä, viikot vastasi 6-7 rv eli olivat menehtyneet pian eka ultran jälkeen. Todella järkytys, koska mitään vuotoja tms. ei ollut. Pahoinvointia kyllä oli reilusti ja ajoittain vatsakipuja, mutta luulin niitä normaaleiksi...



Kohtu tyhjennettiin lääkkeellisesti viime perjantaina ja aloin vuotamaan reilusti keskiviikko aamuyöstä...eikun uudestaan taysiin lanssilla. Kohdussa oli vielä runsaasti hyytymiä.Kaavintaa ei tehty.



Nyt olo pitkästä aikaan hyvä ja luulen että kohtu tyhjä. Ensi viikolla kontrolli UÄ. Rankkaahan tämä on...



Aiomme yrittää pakastesiirtoa heti, kun se mahdollista henkisesti ja fyysisesti. Pakkasessa 8 alkiota. Toivotaan ensi kerralla parempaa onnea.



Jaksellaan päivä kerrallaan. kaikille hyvää vointia!



T.maaritti

Hei,

Me olimme yrittäneet lasta 8 kuukautta, ja ilo oli iso, kun tuli positiivinen raskaustesti. Ehdimme vain rv 7, kun aloin vuotamaan. Päivystyksessä todettiin vuodon ja oireiden perusteella, että menetimme lapsemme. Viisi päivää sen jälkeen ultrattiin, ja ihme ja kumma, kohdusta löytyi toinenkin alkio, jonka sydän sykki lujaa! Olin aivan sekaisin kaksosista, joista toinen oli kuollut ja toinen eli. Ehdin elää puolitoista viikkoa ajatellen "uutta vauvaamme". Kaksi viikkoa edellisestä keskenmenosta sain uudelleen vuotoa. Sairaalassa otettiin heti sisään ja todettiin toisenkin kuolleen kohtuuni. Olen nyt kaksi päivää kestänyt lääkinnällisen poiston kipuja ja henkistä särkyä, joka ei tunnu menevän pois. On niin raskasta, kun menetimme molemmat. Tuntuu niin raskaalta, kun kahden viikon sisällä tuli ensin suru, sitten ilo ja toivo ja taas kamala suru. Kaipaan molempia kaksosten alkujani kovasti.



Nimimerkki Sisunen

Enpä olisi halunnut ikinä kirjoitella tälle osastolle, mutta näin nyt kävi. Samalla tavalla minulle sanottiin lääkärissä, "näin nyt vaan käy joskus"

Minun raskauteni alkoi kuin unelma, jätin pillerit pois ja pari kolme kuukautta olin jo raskaana. Suoraan sanoen jännitin kamalasti alussa ja koko homma tuntui ihan uskomattomalta. Alkuvaikeuksista, ja sykkeen löytämisestä selvittiin ja olin sen jälkeen varma että nyt tämä menee hyvin. Viime viikolla olimme menossa mieheni kanssa ultraan, ja tuntui että koko maailma pysähtyi kun makasin pöydällä ja kätilö sanoi " nyt täällä ei ole kaikki hyvin."

Olin jotenkin jo etukäteen ajatellut sen tilanteen, mutta kun tilanne tulikin todeksi, ensimmäinen asia mikä minulle tuli mieleen, että "otetaan uudestaan, kyllä se syke sieltä löytyy" kunnes aloin itkemään, ja itku on jatkunut jo viikon.

keskiviikkona kävin sairaalassa ja perjantaina sain kapselit kotona laitettavaksi. Jos olisin tiennyt miten tuskallista perjantai-päivästä tulisi, olisin halunnut päästä sairaalaan. Pahinta oli että näin kuolleen sikiön joka olisi pitänyt syntyä. Oloni on tällä hetkellä hyvin onneton ja lohduton. Mieheni on ollut uskomattoman urhea kun minä olen täysin romahtanut vaikka hänkin suree todella paljon menetystä.



Jaksamista kaikille, nyt kun sen tietää miten rankkaa tämä on.

kaksi vuotta. Toisaalta aika tuntuu todella pitkältä, toisaalta ei. Tietysti on rankkaa, että ystävälläni on juuri sen ikäinen lapsi, että jos meillä olisi heti tärpännyt, niin meillä olisi kanssa.

Yli vuoden yrittämisen jälkeen saimme plussan tikkuun. Se meni kesken viikolla 10. Tuntui pahalta, onneksi kehoni on toipunut ilmeisen hyvin. Nyt on juuri toiset, täysin ajallaan tulleet, kuukautiset menossa. Vaihtelevalla menestyksellä olen toipunut, mutta en kuitenkaan. Uudet vauvauutiset ja sukulaisten painostut saa minut raivoihini. Ehkä aika korjaa. Välistä tuntuu supertyperältä olla niin surullinen asiasta, joka ei edes vielä ollut totta. En ehkä anna itselleni oikeutta surra kunnolla. Pitää olla vahva, pitää uskoa parempaan.