Onko missään paikkaa, jossa sosiaalisesti kyvyttömät

ihan oikeastikin, netissä olisi helppo tutustua ihmisiin ilman sosiaalisia pelkoja kun voi olla "turvallisesti" kotona koneella. Jos netistä löytyisi joku vertaistukiryhmä joka sitten voisi joskus tavata ihan kasvotustenkin?

mutta älä sorru aliarvioimaan silti muita (muut kanoja jotka miettii vaan pinnallisia asioita, sinä olet kokenut rankkoja = jotenkin parempi ihminen?) Voi olla että ihmiset karttavat sua ylimielisyyden vuoksi ja ettet itse osaa kuunnella muita.

Aiheuttaa sen etten todellakaan jaksa miettiä muiden kanojen kanssa miltä perseeni näyttää näissä housuissa...ja jotenkin outoa että ystäville ei saisi puhua menneisyydestään. En tietenkään menisi ensimmäisellä kerralla huokailemaan kuinka äitini kuoli huumeiden yliannostukseen kun olin ala-asteella, mutta jossain vaiheessa katsoisin oikeudekseni kertoa toiselle missä mennään. Menneisyys kuitenkin vaikuttaa kovasti siihen, millaisia olemme tänään.

Jos sinulla on hieman keskivertominnaa kovempi lapsuus ja nuoruus, eihän se sinusta outoa tee!!



Minä miellän oudoksi ihmisen, jonka ajatukset kulkevat ihan omia reittejään, joka ehkä pukeutuu valtavirrasta paljon poikkeavasti ja joka ei jostakin syystä "kykene" kommunikoimaan "normaalilla" tavalla muiden kanssa. Näkyykö ap lapsuutesi/nuoruutesi sinussa em. tavalla?



Usko pois vaan, ap, että meitä hieman erilaisista lähtökohdista olevia ihmisiä on muitakin. Vain osalla on se keskiluokkainen, ulospäin hyvälle näyttävä tausta. Lähikauppasi kassaneiti saattaa olla ollut varhaisteininä prostituoitu, postinjakajasi saattaa olla sadomasohomo... todellisuus on tarua ihmeellisempää!



Itse pidän (muista) hieman rankemmista lähtökohdosta olevista ihmisistä. Yksinkertaiseksi siksi, että monesti he ovat paljon kiinnostavampia kuin liian helppoa ja tavallista elämää eläneet ihmiset. Vaikka loppujen lopuksi persoonallisuushan se ratkaisee, kenen kanssa tulee juttuun ja kenen ei...



Itseään ei myöskään kannata korottaa millekään jalustalle oman taustansa vuoksi - oli se sitten poikkeuksellisen rankka tai poikkeuksellisen helppo.

viihdy typeryydessä. Se on käsittääkseni eri asia. Olen vain sosiaalisesti kulmikas, en mielestäni outo. Menevätköhän tässä nyt asiat sekaisin?



#2, 10, 16

on usein hyviä tämänkaltaisille ihmisille. Siis niin, että harjoitellaan jotain ohjatusti (esim. kuoro, koiraharrastus tms). Voi mennä siinä muiden mukana ilman että tarvitsee itse "viihdyttää" muita . Nimim. tällaisia ihmisiä harrastuksissa tavannut

Jos sinulla on hieman keskivertominnaa kovempi lapsuus ja nuoruus, eihän se sinusta outoa tee!!

Kaikesta ei voi uusilla tuttavuuksille puhua...

esim. siitä että on insestin uhri, exä teki itsemurhan, molemmat vanhemmat kuoli kun olin alle 12v, kasvoin nuoruuteni lastenkodeissa, kokeilin huumeita, olin väkivaltaisessa parisuhteessa jne.. koettu on jos näistä avautuu kaikkoaa jokainen tutavuus ympäriltä. En itsekään haluaisi tutstua tällaiseen ongelmakimppuun.

jos sä oikeasti haluat tuollaisista avautua, ei tavan kaverisuhde ole se oikea paikka, vaan joku ammattilainen. tuollaisia "luurankoja" on yhdellä jos toisella kaapissaan, minullakin, ja ne voivat aiheuttaa sellaista oloa, että on kumallinen ja erilainen, ja että jotenkin pitää himmata omaa itseään seurassa, etteivät muut huomaa mitään erikoista ja siitä ne ongelmat alkavat, kun ei voi olla "normaali".

neuvoisin sua ihan oman kokemuksen syvällä rintaäänellä osallistumaan vaikka johonkin tuollaiseen ryhmään tai sitten muuten hakemaan ammattimaista juttuapua. vaikket siä ehkä nyt näekään, sulla ei nyt ole sellaista kapasiteettia, että pystyisit ylläpitämään haluamaasi normaalia tuttavuussuhdetta. haluaat antaa enemmän kuin pystyt antamaan, saatikka ottamaan vastaan.

se että hakee apua, ei mielestäni ole heikkouden merkki, eikä edes sen ettei hyväksyisi itseään sellaisena kuin on. nyt kun itse esim. olen ottanut muutaman vauva-askelen terapian muodossa, olen todella oppinut hyväksymään itseni. nyt en enää mieti sitä kuinka olen erilainen tms. ja osaan ottaa rennommin sosiaaliset tilanteet, koska en vahdi itseäni ja sanomisiani, enkä pelkää "paljastavani liikaa".

mensa

Epäilen että ei ihan paukut riitä Mensan jäseneksi. Osa ongelmasta voi kyllä olla sillä suunnalla.

Rajoitan esim. innostumistani. Saatan riemastua ja innostua jostain keskustelunaiheesta tai esineestä ja kohta saan kummastuneita katseita. Huumorini on aika mustaa. Ja niin edelleen.

ap

Olen itse jo kauan tiedostanut että mun jutut on välillä outoja, ja että muut ei aina syty mun mahtavasta huumoristani. Mua ahdistaa isot ihmislaumat, varsinkin jos sellasessa pitää puhua jotain. Mä olen vaan päättänyt olla oma itseni. Tuttavia ei sillä tavalla kauheasti saa, mutta mulle onkin tärkeämpää että on pari hyvää ystävää. Eli ehkä eri tilanne kuin sulla? Kun näyttää avoimesti kuka on, eikä teeskentele, löytyy varmasti joku joka haluaa suhun tutustua. Jos taas aina teeskentelee, saa kavereiksi sellasia ihmisiä, jotka tykkää susta vääränlaisena. En nyt tarkoita tietenkään että sun pitäisi kaikille kertoa sun kurjasta historiasta, mutta olla muuten niinkuin olet.

sosiaalisesti kyvyttömät, kylmät ja empatiakyvyttömät ihmiset tapaavat toisiaan. Ensimmäisenä tulee mieleen oikiksen pääsykokeet ja toiseksi Helsingin kaupungin virkamiehistön pikkujoulut....

Mitenkäs sinä sen kylmyyden ja empatiakyvyttömyyden tähän sotkit? Typeryyttäsi vai empatiakyvyttömyyttäsi?



Tervetuloa yhditykseen! :D



Minä esimerkiksi en voi sietää suuria joukkoja, enkä sovinnaisia rituaaleja. Häihin en tahdo, juomalaulut oksettavat, samoin lipevyys ja laskelmointi. Omien lasteni synttäreiltäkin lipsun pihalle, ja sitten taas päivitellään "miten se nyt taas on tommonen."



Olen introvertti, tosin myös Mensan rajat ylittävä sellainen. Empatiakykyä minulla silti on.

Ettekö ole vielä oppinut että jos ei sulaudu samaan muottiin muiden kanssa niin on outo...?!

Ei kiinnosta juoruta kaikenmaailman ämmien kanssa ja olla kiinnostunut kaikkien muiden tuloista ja menoista paitsi omista.

Pah, antaa ihmisten ihmetellä ihan rauhassa. onpahan niillekin ajanvietettä.

Aiheuttaa sen etten todellakaan jaksa miettiä muiden kanojen kanssa miltä perseeni näyttää näissä housuissa...ja jotenkin outoa että ystäville ei saisi puhua menneisyydestään. En tietenkään menisi ensimmäisellä kerralla huokailemaan kuinka äitini kuoli huumeiden yliannostukseen kun olin ala-asteella, mutta jossain vaiheessa katsoisin oikeudekseni kertoa toiselle missä mennään. Menneisyys kuitenkin vaikuttaa kovasti siihen, millaisia olemme tänään.

Minuakin kiinnostaisi. Perustetaanko yhdistys?

Tämä se varmaankin estää moisen, tämä ihmispelko, vaikka kukaan ei varmaankaan sitä uskoisi kun tapaa minut. Olen hyvä teeskentelemään, mutta pirun väsynyt siihen.

nopeasti googlettamalla löytyi tällainen (menisin itsekin, ellei olisi vauva niin pieni vielä ym huonoja tekosyitä..)



http://www.suomenryhmapsykoterapia.fi/alkavat_lyhytkestoiset_psykoterap…



Sosiaalisista peloista kärsivien ryhmä Maanantaisin 17.00-18.30 syyskuusta lähtien. Kokoontumispaikka Lapinlahdenkatu 29, Helsinki.

Tiedustelut: Marja-Liisa Lassila p. 040 706 0192, sähköposti: marja-liisa.lassila@hut.fi

tai Mikko von Bruun p. 0400 502 699, sähköposti: mikko.bruun@elisanet.fi

Että aina on vaan jotain mielenterveysryhmää ja mielenterveys sitä ja tätä. Noh, sanomattakin on selvää että monella oudolla ihmisillä on mielenterveysongelma. Mutta kun ap:tä kiinnostaisi tavata ihmisiä ihan jossain muussa viitekehyksessä.



Ap:llä ei siis ole sosiaalisten tilanteiden pelkoa sinällään enkä ole mikään masentunut tsemppaajan etsijä. Uskallan kyllä mennä sosiaalisiin tilanteisiin, mutta olen huono muodostamaan läheisiä ihmissuhteita ja ystävyyteni tuppaavaat siksi hiipumaan. Pystyn muodostamaan tuttavuussuhteita, mutten juuri sitä enempää, koska jos paljastan jotain todellisesta itsestäni, ihmiset eivät tykkää, koska olen oikeasti pikkasen kummallinen. Olisipa kiva, jos olisi jokin piiri, jossa voisin ihan oikeasti olla oma itseni! Väsyttää teeskennellä normaalia perusminnaa ja rajoittaa itseäni ja puheitani koko ajan.

Että aina on vaan jotain mielenterveysryhmää ja mielenterveys sitä ja tätä. Noh, sanomattakin on selvää että monella oudolla ihmisillä on mielenterveysongelma. Mutta kun ap:tä kiinnostaisi tavata ihmisiä ihan jossain muussa viitekehyksessä.

Ap:llä ei siis ole sosiaalisten tilanteiden pelkoa sinällään enkä ole mikään masentunut tsemppaajan etsijä. Uskallan kyllä mennä sosiaalisiin tilanteisiin, mutta olen huono muodostamaan läheisiä ihmissuhteita ja ystävyyteni tuppaavaat siksi hiipumaan. Pystyn muodostamaan tuttavuussuhteita, mutten juuri sitä enempää, koska jos paljastan jotain todellisesta itsestäni, ihmiset eivät tykkää, koska olen oikeasti pikkasen kummallinen. Olisipa kiva, jos olisi jokin piiri, jossa voisin ihan oikeasti olla oma itseni! Väsyttää teeskennellä normaalia perusminnaa ja rajoittaa itseäni ja puheitani koko ajan.

olen joskus ollut vastaavassa, ja tutustunut mukaviin ihmisiin, ryhmän ulkopuolella.

älä anna tuon mielenterveysleiman hämätä :)

Millaisia puheita/tekoja joudut rajoittamaan?

;)

esim. siitä että on insestin uhri, exä teki itsemurhan, molemmat vanhemmat kuoli kun olin alle 12v, kasvoin nuoruuteni lastenkodeissa, kokeilin huumeita, olin väkivaltaisessa parisuhteessa jne.. koettu on jos näistä avautuu kaikkoaa jokainen tutavuus ympäriltä. En itsekään haluaisi tutstua tällaiseen ongelmakimppuun.