Onko normaalia että mies "ärsyttää" lähes koko ajan?
Meillä on takana pitkä parisuhde ja kolme lasta. Arki sujuu miten sujuu, kaikesta joudumme selviämään itse, ei ole apujoukkoja.
Lähinnä mua mietityttää se, että miksi nykyään koen miehen ärsyttävänä lähes koko ajan? Siis ikäänkuin halveksun häntä hänen tekemistään asioista tai tekemättömistä asioista.
On ikäänkuin kunnioitus olisi poissa. Näen mieheni liian kilttinä, lähinnä muita kohtaan, ei perhettään. Esim. jos joku soittaa ja haluaa palveluksen hän kyllä menee, vaikka minä olisin sairaana ja tarvitsisin lasten kanssa apua tai muuten vain väsyneenä lasten tai arjen hoitamiseen. Ei siis osaa sanoa muille ei. Tuollainen selkärangattomuus ärsyttää yli kaiken! Mies ei siis koskaan sanoisi muille syyksi sitä, että hänen esim. pitää olla lasten kanssa koska "lapsillehan aina löytyy hoitaja". Niin kuka, ei meillä ole ulkopuolisia apuja?
Kaikki arkemme pyörii HÄNEN työnsä ympärillä, sekin ärsyttää. Minullakin on yhtä tärkeä työ, silti tunnen että minä uhraan enemmän ja hoidan enemmän kotiaskareita. Mies on aika saamaton ja huono suunnittelemaan asioita ja siksi koen että arkikin toimii huonosti. Esim. usein hän lähtee töihin myöhään (hänellä on mahdollisuus valita), mikä johtaa siihen että joutuu tekemään iltaisin töitä = minä yksin lasten kanssa enkä koskaan voi sopia mitään menoja. Tuosta olemme puhuneet lukemattomia kertoja, mutta ei hän mitään muutosta saa aikaiseksi. Toki jos oikein sanon että klo 17 minä lähden kotipihasta ja sä tuut kotiin niin silloin hän tulee. Mutta jos tietää että mä olen kotona niin ei ehkä tule kuin vasta klo 19.
Joskus tuntuu että koko miehen olemus ärsyttää!
Kommentit (44)
Joo, samanlainen selkärangaton m*****u on minunkin mies. Kerran lähti 200km päästä hakemaan kaverinsa lasta isälleen, jotta tämä pääsi toiseen kaupunkiin rilluttelemaan. Siis täysin johdateltavissa. Kyseessä oli vielä sunnuntai, jolloin oli suunniteltu jo perheen kesken menoja ja minä olisin tarvinnut myös lepoa ja omaa aikaa. Mutta jos minä esim pyydän häntä tekemään oman osansa kotitöistä, niin mitään ei tapahdu. Nyt mulla on jo seksihalutkin mennyt häneen. Eikä olisi voimiakaan, kun töiden ja lapsen hoidon päälle pitää tehdä kaikki kotityötkin.
Vierailija kirjoitti:
Kummastii muuttuu miehen käytös kun saa parempaa kuhtelua.
Mutta kuinka paljon ihminen jaksaa yrittää ja yrittää? Tarkoitan, että kysyjän mies on (ärsyttävän) vastuuton oman perheensä suhteen, ja vaimon pitäisi vain parantaa ja parantaa. Jos hän kykenee siihen, niin mikäpä ettei, mutta joskus tuntuu, että naisille annetaan juuri tämäntyyppisiä ohjeita: jos miehesi on hankala, ole hänelle mukavampi. Jos miehesi on laiska, kehu häntä entistäkin enemmän (minkä ansiosta?) ja miehet saavat ikäänkuin mennä vapaamatkustajina. Odotetaan, että naiset tekevät kaiken parisuhteen eteen. Kukaan ei ehdottele miehille, että "jos vaimosi ei osallistu perhe-elämään, ala kehua häntä entistä enemmän ja huomioi sekin vähä mitä hän tekee!"
Jaan alkuperäisen tunteen. Meillä syyt ovat osin erilaisia, osin samojakin, mutta tuttu tunne. Juuri äsken mietin, kannattaako olla yhdessä tyypin kanssa, joka ärsyttää minua niin vimmatusti niin usein. Kunnioittamista on kyllä Luoja tietää harjoiteltu, mutta kun se kunnioitus pitäisi kai jotenkin ansaitakin. On vaikeaa kunnioittaa ihmistä ihan vain hyvästä sydämestä.
Kai te rakkaat siskot ymmärrätte, että ei se parisuhde yleensä alun alkaen ole tässä jamassa, vaan meilläkin on oltu yhdessä nuoresta saakka - vuosikaudet. Ei siis 5 vuotta, eikä edes 10 vuotta vaan paljon enemmän. Molemmat ovat kasvaneet ja muuttuneet, myös elämänarvot. Ihmiset omaksuvat tietyt roolit ja tavat toimia niin perhe-elämässään kuin työssäänkin, ja niitä on aika vaikeaa muuttaa ilman omaa tahtoa. Nämä ovat vaikeita asioita, ja itsekin harkitsen jälleen parisuhdeterapian aloittamista.
Puntarissa on oma perhe, perheen hyvinvointi, ydinperheen arvo, ja toisaalta oma kyky venyä, antaa anteeksi ja kyky rakastaa myös pyyteettömästi. Jne.
"Odotetaan, että naiset tekevät kaiken parisuhteen eteen. Kukaan ei ehdottele miehille, että "jos vaimosi ei osallistu perhe-elämään, ala kehua häntä entistä enemmän ja huomioi sekin vähä mitä hän tekee!"
Niin totta :D
Tuollainen mies ärsyttäisi ketä tahansa, se on normaalia. Monessa perheessä on ihan tavallista, että mies on jonkin sortin aikaansaamaton vapaamatkustaja, joka jättää kaikki kodin ja perheen hoitamiseen liittyvät hommat tekemättä ja kulkee ties missä omissa menoissaan miten sattuu. Itse en jaksaisi katsella, enkä olisi perustanut perhettä vätyksen kanssa, jos etukäteen olisi ollut pienintäkään merkkiä siitä ettei miehellä ole kykyä hoitaa omaa osuttaan perheen eteen.
Tietenkään ei ole hyväksi eikä normaalia, että puolisoa ei pysty kunnioittamaan ja arvostamaan, ja siksi koko ihminen ärsyttää. Onhan se melkoista elämän tuhlaamista pysytellä sellaisessa liitossa.
Jaahas, täällä taas sama sekopää vastailee itse itselleen. Ylimääräiset kappalejaot ja identtinen kirjoitustyyli paljastaa joka kerta.