SINÄ JOKA ET KIELLÄ MIEHELTÄSI MITÄÄN!

Enkä oikein ymmärrä miksi aikuista ihmistä pitäisi kieltää? Meillä kummallakin perhe on prioriteetti nro 1 ja se näkyy tekemissämme valinnoissa. Mitä minun pitäisi kieltää mieheltäni?

ja joskus oon PYYTÄNYT miestä jäämään kotiin jostain kun on tuntunut etten vain ole jaksanut enää. Hän ei kai ole koskaan joutunut kieltämään mua mistään, oon sen verran uhrautuvainen. Tiedän että liikaakin:(((.

itse esim. rajoittaa harrastuksiaan tms. menojaan. Kumma kun sitäkin on vaikea ymmärtää?

Omituinen ajatus, että minun pitäisi kieltää tai minua kiellettäisiin...

Meillä ei kumpikaan kiellä toiselta mitään. Ei aikuisia voi kieltää ja määräillä. Mutta käytännössä tietysti mielipiteensä voi sanoa ja tosiasioista kertoa/muistuttaa ja toinen sitten ottaa tmän huomioon.



Käytännön esimerkkejä: Mies sanoo, että viikon päästä olisi saunailta. Minä sanon, että minulla on silloin kaverin juhlat, joista olen maininnut jo aikaisemmin. Mies sanoo ok, en muistanut eikä mene. Tai hommaa lapsenvahdin ja menee saunailtaansa. Samanlaisia tilanteita tulee auton käytön kanssa. Tai jonkun lasten hoitoon liittyvän jutun kanssa.



Ja meillä nuo menee aika molempiin suuntiin, mies voi "kieltää" menoja ihan samalla tavalla, jos on joku pätevä syy. Tai puuttua minun toimintaan, jos teen jotain niin, että siitä on haittaa (vaikka autoon liittyen).



Mistään alkoholin käytöstä, kiroilusta tms meillä ei ikinä ole tarvinnut toista neuvoa. Molempi harrastetaan kohtuudella ja hyvästä syystä, mutta jätetään tekemättä, jos siihen on tarvetta ;)

itse esim. rajoittaa harrastuksiaan tms. menojaan. Kumma kun sitäkin on vaikea ymmärtää?

että äidit älyävät ajoittaa menemisiään vauvan synnyttyä mutta isät eivät. Tasa-arvoa??

En osaisi kuvitella sellaista läksytystä meidän tapauksessa.

itse esim. rajoittaa harrastuksiaan tms. menojaan. Kumma kun sitäkin on vaikea ymmärtää?

itselläni on vaan käynyt niin hyvä tuuri, että ei ole tosiaankaan tarvinnut miestä kiellellä. Kerran viikossa käy pelaamassa sählyä (minkä enemmän kuin mielelläni hänelle suon). Muuten illat ulkoilee ja lenkkeilee lasten kanssa (miehen ja esikoisen illan kohokohtia on lenkki jonka tekevät kaksin: mies juosten ja tyttö (7v) pyöräillen.

Viikonloput mies viettää perheensä kanssa kuten minäkin. Itse asiassa minulla on omia menoja vähän enemmän kuin miehellä (käyn silloin tällöin syömässä ja/tai leffassa omien ystävieni kanssa).

Joten en todellakaan ymmärrä mitä minun pitäisi mieheltäni kieltää.

ei ehkä löydy asioita joissa toista tarvitsi kieltää...

Jos mieheni haluaisi lähteä baariin joka viikonloppu, kieltäisin häntä varmasti.

Tai jos hän haluaisi juoda pullon kossua kotona joka viikonloppu, tai kaljaa joka ilta tms.

Mutta hän käy töissä, tulee illalla kotiin, leikkii lasten kanssa, käy kaupassa, tekee normaalin ihmisen arkielämään kuuluvia normaaleja asioita. Mistä häntä pitäsi kieltää?

Käymme molemmat viettämässä välillä vapaailtoja sekä yhdessä, että erikseen. Hän ei kiellä minua menemäsätä enkä minä häntä. Hän harrastaa, kuten minäkin, eikä kumpikaan kiellä kumpaakaan...

En todellakaan ole mikään superäiti eikä hän ole superisä, varmaan ollaan kaukana niistä... Ihan tavallisia ihmisiä tässä ollaan...

Minä en ole mieheni mutsi! Meillä molemmat pyrkii ottamaan toisen huomioon ja osaa itse arvioida tilanteen ilman toisen nalkutusta. En haluaisi olla missään liitossa, jossa tarvis kaulin kädessä pistää miestä ojennukseen :-D Tai jossa mies määräilis mun elämääni. Kyllä tietty pyydän välillä mieheltä jotain ja toisinpäin. En ole mikään superäiti eikä mulla ole supermiestä. Ihan tavallisia ollaan.

Voisin sanoa samat sanat kuin edellinen. Olen valinnut miehen jolla on kykyä huomioida toiset, ja tarvittaessa asioista keskustellaan ja tehdään kompromisseja.

minä olen kieltänyt miestä: Huutamasta, kävelemästä märällä lattialla, jättämästä tyhjää maitopurkkia pöydälle mm.



Mies on kieltänyt minua: Jättämästä ovea auki, jättämästä vaatteita sohvalle, kävelemästä liian lujaa, käyttämäsä rumia vaatteita mm.

Tai jos mies ei osaa sanoa kenellekään ei? Näin oli meillä kun meille syntyi kaksoset. Mies oli tottunut harrastamaan toooooosi paljon. LIsäksi teki ekstrahommia viikonloppuisin. Usein joku soitteli ja pyyteli jonnekin konserttiin tms mukaan ja mieshän meni... Onko siis minulla ainut tällainen mies joka on todellakin ollut menevää sorttia? Eikä meinannut tajuta että meillä oli kotona kaksi vauvaa?



No nykyään ei kylläkään enää mene, mutta joskus musta tuntuu että miehen on vaikea siihen sopeutua... Onko sitten lapsellinen vai mikä? MInusta on kyllä.

Minä en miestä mistään kun ei ole tarvetta.



Mieheni kieltää minua paiskomasta tiskikoneen luukkua. Se on vähän rikki, eikä meinaa mennä kiinni. Paiskominen on kuulema väärä tapa, pitää painaa lujasti eikä paiskata. Mies kyllä on oikeassa, hän saa sen joka kerta kerralla kiinni ja mulla kertoja tarvitaan vähintään kaksi.



Luojalle kiitos siitä että mulla on järkevä mies, hän käyttäytyy kautta linjan aikuisella tavalla.

itse esim. rajoittaa harrastuksiaan tms. menojaan. Kumma kun sitäkin on vaikea ymmärtää?

on miehiä, jotka ovat tilanteentajuisia tai motivoitnuneita perhe-elämään. Lisäksi on pariskuntia, jotka sopivat asioista, pyytävät toisiltaan asioita jne. Onko sitä vaikea ymmärtää?

Tällaiset "mitä kiellät mieheltäsi" ja "saako miehesi tehdä sitä tai tätä"-tyyppiset kysymykset, saavat minut ainakin ajattelemaan pirttihirmua Justiinaa, tai vähintäänkin naista joka on ryhtynyt miehensä äidiksi.

jos hänestä tulee "Pirttihirmu". Jotkut miehet eivät kasva aikuisiksi koskaan, eivät ota vastuuta ennen kuin pakon edessä. Ehkä ovat lapsuudenkodissaan saaneet vain olla möllöttää?

Toki menot katsotaan yhdessä, jottei ole päällekkäisyyksiä. Harrastetaan kumpikin urheilua: kuntosalilla käydään 4-6krt/vkossa, välillä yhdesäs, välillä erikseen. Mies myös rulalluistelee ja minä juoksen. Ei ole tarvinnut rajoittaa harrastuksia lasten syntymän jälkeen. Mitä noihin vauva-aikojen yöheräilyihin tulee, niin meillä ne hoidin minä ja mies sai nukkua, koska kävi töissä. Tokihan se sitten välillä sinkoili itsekin katsomaan lasta, jos en herännyt ensin. Mutta noista ajoista on sen verran aikaa, ettei ole enää ajankohtaista.

Mutta en mä halua miehelleni äidiksi ruveta, enkä myöskään suostuisi siihen, että mies meillä sanelisi mitä voin tehdä ja milloin. Yhteistuumin, näin meillä :)

selväjärkistä. Minulla kun kiehahti yli jo avauksen otsikon lukiessani. Miten IHMEESSÄ kahden aikuisen ihmisen liitossa voidaan edes käyttää ilmaisuja kuten "kieltää" tai "sallia"?!?



Liitto voi olla epätasa-arvoinen, toinen menee menojaan ja toinen on suunnilleen kotiorja, mutta silloin on vika parisuhteessa, kommunkoinnissa, asenteissa jne, ei se parisuhde sillä parane, että toista yritetään KIELTÄÄ ja rajoittaa.



Siis mitä iloa edes olisi kumppanista, joka jättäisi jonkin minua loukkaavan tai alistavan teon tekemättä vain, koska kiellän häntä? Minusta se omien tekemisten rajoittaminen pitää lähteä aidosta halusta. Me esim. haluamme olla toisillemme uskollisia, auttaa ja tukea toisiamme arjessa, olla molemmat läsnä lapselle ja antaa toiselle tilaa omille tekemisille ja omalle ajalle jne. Aika kurjalta tuntuu ajatus parisuhteesta, jossa mies esimerkiksi ei paneskele naapurin rouvaa vain, koska olen kieltänyt häntä niin tekemästä (ei omasta halustaan olla uskollinen)...



Onneksi meitä näin ajattelevia on kuitenkin selvästi muitakin!

Se ei kuitenkaan tarkoita, että aina täysin hyväksyisimme toistemme tekemiset tai valinnat. Silti, olemme kaksi aikuista ihmistä, joilla on vastuu itsestämme. Riittää, kun kiellämme ja ohjaamme viittä lastamme, ei tässä toistemme paimentajia olla ;o)



Ja kyllä, minä olen meillä se, joka on pääasiallisessa vastuussa arjen toimimisesta. Tiedän milloin vauva on syönyt, milloin on esikoisen jalkistreenit tai koululaisten vanhempainvartit. Minä teen ruuat, siivoan, huolehdin että kaapissa on leipää ja maitoa. Mutta kyllä mieskin tarpeen tulleen pystyy ihan samaan, omalla tavallaan.



En koe olevani mikään "super"äiti vaan elän omaa unelmaani ison perheen kotiäitinä kera koiran ja kissan (joiden ottoa mies ei kieltänyt, vaikkei ikinä ole pahemmin koirista tykännyt ;)

jos nainen on miehensä "äiti", joka kieltää ja rajoittaa.

Meillä on toimiva liitto, kumpikaan ei kiellä mitään toiselta. Voidaan kompromisseja tehdä ja esim. jos minulla on aiemmin sovittu meno, ei mies mene silloin, kun on sovittu niin ja päinvastoin.

Ei aikuista ihmistä voi määräillä ja rajoittaa, sehän on aivan ihmeellistä ajattelua. En ymmärrä näitä naisia, jotka haluavat olla äiteinä miehilleen tai valitsevat sellaisia miehiä, jotka tarvitsevat "äidin".