Onko rakentaminen oikeasti niiiiin raskasta?

Me olemme tässä rakentaneet aika tarkalleen vuoden ja loppusuoralla ollaan. Lapsia on kolme, joista nuorin oli projektin alkaessa vähän päälle 1 v ja vanhin tuolloin melkein 5. Me ostimme pakettitalon vesikattoasennuksella, joten kaikki sisähommat on tehty itse. Mieheni on rakennusinsinööri, joten tietotaitoa löytyy, mutta käytännön kokemusta ei niinkään etukäteen ollut. Itse olen hoitovapaalla. Tämä hoitovapaa oli ihan tietoinen ratkaisu, koska muuten tästä ei tulisi yhtään mitään, olen nimittäin 3-vuorotöissä.



Meidän arkemme on tässä vuoden verran ollut sitä, että mies menee aamulla töihin ja töiden jälkeen tulee kotiin syömään ja sitten lähtee rakennukselle. Itse olen monesti lasten kanssa ollut siellä mukana, vienyt kahvia ja kahviherkkuja mennessäni ja olemme porukalla siellä juoneet kahvit. Lapseni taitavat olla siitä omituisia, että he ovat viihtyneet todella hyvin rakennuksella. Olen vaan keksinyt heille jotain kivaa tekemistä, mitä kotona ei voi tehdä. Meillä on esim. kauniisti koristellut tikapuut rakennuksella ja betonilattiaan on saanut piirtää katuliiduilla yms. Ovat lapset saaneet maalatakin. Ulkopuolista työvoimaa ei ole ollut kuin perustusvaiheessa muurari ja sähkö- ja LVI-urakoitsijat. Miehelläni on laajat kontaktit rakennusalalla ja olemme saaneet tosi hyvät sähkärit ja muut asentajat puskaradion kautta. Mitään ongelmia ei ole näiden urakoitsijoiden kanssa ollut. Muita apuvoimia meillä ei juuri ole ollut, paitsi miehen isä, joka on ollut korvaamattomana apuna ja pari miehen kaveria on satunnaisesti käynyt ruokapalkalla auttelemassa.



Onhan tämä tietysti tavallaan kuormittavaa ollut, mutta minusta meillä on parisuhteessa ollut tosi hyvä henki koko ajan. Molemmat tietävät, että toisella on rankkaa emmekä naputa toisillemme turhasta. Itse olen sitä mieltä, että olen tässä kyllä päässyt helpommalla kun mies, mutta eipä tuokaan kamalasti valita. Vapaapäiviä mies on rakennukselta pitänyt säännöllisesti ja silloin puuhaamme porukalla jotain. Nyt kun työt ovat siinä vaiheessa, että minäkin kykenen rakennuksella yksinäni jotain tekemään, niin välillä olemme tehneet vaihtarit ja minä olenkin lähtenyt maalaamaan tai asentamaan laminaattia ja mies on jäänyt kotiin lasten kanssa. Kivaa vaihtelua kaikille.

tajunneet sitä rankkuutta. Itselleni ainakin uupumus tulee aina vasta kun rankka jakso helpottaa.



Sori, mutta vähän naurattaa nuo ruusunpunaiset kirjoitukset rakentamisesta. Vaimo vie miehelle pullaa ja siellä istutaan koko perhe iloisena ja onnellisena kahvia juoden. Lapset leikkivät tyytyväisenä, isi nikkaroi hymy naamallaan ja jutustelee vaimon kanssa mukavia. Vapaapäiviä pidetään aina kun huvittaa ja silti kaikki etenee sovitusti.



Ystävän tarinoita kuunnellessa olen saanut rakentamisesta hieman erilaisen kuvan. Yhdessä vaiheessa oli ihan tosissaan huolissaan, että lapset vieraantuvat täysin isästään kun eivät koskaan näe toisiaan. Budjetti kusi, talo ei valmistu ilmeisesti koskaan (nyt jo vuosia keskeneräinen), kaveri tyytymättömänä kotona kun mies oli raksalla AINA kun työltään ehti jne.

tajunneet sitä rankkuutta. Itselleni ainakin uupumus tulee aina vasta kun rankka jakso helpottaa. Sori, mutta vähän naurattaa nuo ruusunpunaiset kirjoitukset rakentamisesta. Vaimo vie miehelle pullaa ja siellä istutaan koko perhe iloisena ja onnellisena kahvia juoden. Lapset leikkivät tyytyväisenä, isi nikkaroi hymy naamallaan ja jutustelee vaimon kanssa mukavia. Vapaapäiviä pidetään aina kun huvittaa ja silti kaikki etenee sovitusti. Ystävän tarinoita kuunnellessa olen saanut rakentamisesta hieman erilaisen kuvan. Yhdessä vaiheessa oli ihan tosissaan huolissaan, että lapset vieraantuvat täysin isästään kun eivät koskaan näe toisiaan. Budjetti kusi, talo ei valmistu ilmeisesti koskaan (nyt jo vuosia keskeneräinen), kaveri tyytymättömänä kotona kun mies oli raksalla AINA kun työltään ehti jne.

Kiva, jos kirjoitukseni oli sinusta ruusunpunainen, mutta meillä on todellakin projekti sujunut hyvin. Juurikin siksi olemme monesti porukalla rakennuksella, että lapsetkin näkisivät mitä isä tekee ja tavallaan omaksuvat uuden kodin jo nyt. Näin saamme edes vähän enemmän vietettyä aikaa perheenä kuin, että nököttäisin illat lasten kanssa kotosalla. Minulla on myös sen verran ymmärrystä, että tajuan oikein hyvin sen, että mies ei pysty olemaan täällä kotona, koska on raksalla. Typerää on ryhtyä tähän projektiin ja valittaa sitten, että toinen tekee jotain sen eteen. Ja niitä vapaapäiviä voi (ja pitkääkin) pitää. Se yksi päivä viikossa ei horjuta projektin etenemistä yhtään, mutta voi pelastaa jaksamisesta paljon.

Jos odotukset ei oo epärealistisia, löytyy hyvät työmiehet ja itseltäkin löytyy organisointikykyä ja joustavuutta, niin kyllä se vaan voi olla ihan mukavaakin.



Mutta selväähän sekin on, ettei kaikista ole rakentajiksi, ja kun sitten nolla-kokemuksella ja väärällä asenteella lähdetään hommaan, niin varmasti siinä tulee pettymyksiä ja vastoinkäymisiä, jotka alkavat rassaamaan.

tajunneet sitä rankkuutta. Itselleni ainakin uupumus tulee aina vasta kun rankka jakso helpottaa. Sori, mutta vähän naurattaa nuo ruusunpunaiset kirjoitukset rakentamisesta. Vaimo vie miehelle pullaa ja siellä istutaan koko perhe iloisena ja onnellisena kahvia juoden. Lapset leikkivät tyytyväisenä, isi nikkaroi hymy naamallaan ja jutustelee vaimon kanssa mukavia. Vapaapäiviä pidetään aina kun huvittaa ja silti kaikki etenee sovitusti. Ystävän tarinoita kuunnellessa olen saanut rakentamisesta hieman erilaisen kuvan. Yhdessä vaiheessa oli ihan tosissaan huolissaan, että lapset vieraantuvat täysin isästään kun eivät koskaan näe toisiaan. Budjetti kusi, talo ei valmistu ilmeisesti koskaan (nyt jo vuosia keskeneräinen), kaveri tyytymättömänä kotona kun mies oli raksalla AINA kun työltään ehti jne.

Mullekin eräs tuttu sanoi että se uupumus tuli vasta jälkeenpäin. Sillon hän tajusi ettei heillä ollut ollut mitään sosiaalista elämää puoleentoista vuoteen! Mies oli ollut raksalla joka ilta klo 23 saakka. No heillä sentään talo valmistui, ei jäänyt keskeneräiseksi kuten monilla.

Kun me kävimme raksalla, kolme lasta mukana, niin oli se aikamoista hulabaloota kuitenkin:). Meidän kuopuksella oli vielä se tapa, että joka kerta kun pääsimme rakennukselle, hän päästi kakat housuihin:))). Ilmeisesti täällä osasi sen verran rentoutua. No onneksi on kosteuspyyhkeet keksitty, mutta mulle jäi se muisto, että en juurikaan mitään ehtinyt autella, pesin vain niitä kakkapyllyjä joka kerta:DDD.

t. eräs joka nyt tyytyväisenä asustelee mökissään ja toivottavasti ei enää rakentele, ainakaan pienten lasten kanssa!

Ja tosiaan, kokemuksia on useammasta. Ja tullaan rakentamaan vielä uudestaankin... Mulle on ihan sama, miten sä naurat, muttaota huomion, että mä olen kokenut itse sen, mistä puhun, sä olet vain kuullut "ystävältä".

tajunneet sitä rankkuutta. Itselleni ainakin uupumus tulee aina vasta kun rankka jakso helpottaa.

Sori, mutta vähän naurattaa nuo ruusunpunaiset kirjoitukset rakentamisesta. Vaimo vie miehelle pullaa ja siellä istutaan koko perhe iloisena ja onnellisena kahvia juoden. Lapset leikkivät tyytyväisenä, isi nikkaroi hymy naamallaan ja jutustelee vaimon kanssa mukavia. Vapaapäiviä pidetään aina kun huvittaa ja silti kaikki etenee sovitusti.

Ystävän tarinoita kuunnellessa olen saanut rakentamisesta hieman erilaisen kuvan. Yhdessä vaiheessa oli ihan tosissaan huolissaan, että lapset vieraantuvat täysin isästään kun eivät koskaan näe toisiaan. Budjetti kusi, talo ei valmistu ilmeisesti koskaan (nyt jo vuosia keskeneräinen), kaveri tyytymättömänä kotona kun mies oli raksalla AINA kun työltään ehti jne.