Onko rakentaminen oikeasti niiiiin raskasta?

Mutta jos yhtälö on jotain tyyliin: miehellä muutenkin vaativa työ, vaimo kotona pienten lasten kanssa + itse kovasti aiotaan rakennushommia tehdä ja tiukalla aikataululla, kyllä se yleensä kohtuullisen raskaaksi muodostuu. Itse emme ole rakentaneet (ostimme valmiin talon) mutta kaksi em. tapausta aivan lähipiirissä, ja kyllä aika kovilla ovat olleet. Toisaalta jos ei tee liian tiukkaa aikataulua ja on valmiiksi alan osaamista jne., ei välttämättä ole niin "rankkaa".

Mies rakensi omin voimin sateelta suojaan- toimituksesta eteenpäin. LVI- ja sähköt teki ulkpuolinen, kaiken muun itse. Ei siis innokkaita sukulaisia apuna, eikä muutakaan.



Muutettiin keskeneräisenä tänne ja täällä edelleen keskeneräisessä 2 vuotta myöhemmin asutaan. Nyt käy jo hermon päälle...

Ja rakennusinto mennyt kokonaan, nyt tulee aiheesta riitojakin, kun ikinä ei valmistu...

miten joku voi sanoa, että se ei olisi raskasta.



Mies ahertaa palkkatyössä 40 tuntia viikossa, sen lisäksi kaikki illat, vkl ja lomat raksalla. Aamulla töihin, illalla raksalla, kotiin nukkumaan ja sama rumba pyörii kuukaudesta toiseen. Eikö miestä rassaa vapaa-ajan puute? Tai se, että ei pääse osallistumaan omien lastensa elämää?

Samaan aikaa puoliso kotona lasten kanssa hoitaa yksin kaikki kotiin ja lapsiin liittyvät asiat ja ehkä vielä siinä sivussa taloon liittyviä kilpailutuksia ja hankintoja.



Mitä ihmeen superihmisiä te olette? Vai onko joku häpeä myöntää, että rakentaminen on rankkaa?

Meilläkin mies oli viikossa palkkatyössä, ei tosin ihan 40 tuntia vaan 38. Minä olin myös palkkatyössä 37,5 tuntia viikossa. Mun työ kyllä vaihtui kesken rakennuksen sellaiseksi, että jouduin tekemään aika paljon yli tuon virka-ajan (eli jouduin oeptusvirkaan yliopistolla ja kurssien tekeminen ensimmäistä kertaa kylmiltään vaati aika paljon).

Miestä ei rassannut vapaa-ajan puute. hän on muutenkin ihminen, joka puuhastelee kaikenlaista kaiken aikaa. Hän rakentaa mielellään. Meidän oman talon lisäksi on ollut rakentamassa veljilleen ja isälleen ja kavereilleen. Hän on myös rakennusalan ammattilainen, joten tietää mitä tekee. Omalla työmaalla oli kivaa kun sai tehdä just niin kuin halusi ja järkeväksi näki.

Mitä muuhun tulee, niin kyllä hän myös osasi ottaa välillä vapaata raksaltakin. Ei se rakennus oikeasti kaadu siihen, että se kestää pari viikkoa tai kuukautta kauemmin. Elämän mukavuus voi hyvin olla niiden vuokrarahojen väärti, jotka sillä aikaa menee.

Mies pääsi myös hyvin osallistumaan lastensa elämään ja kasvatukseen, koska me vietimme kohtuullisen ajan raksalla lasten kanssa. Toki alle kouluikäiset lapset tarvitsevat koko ajan vahdin raksalla, joten minä en edes ajatellut tekeväni siellä mitään "hyödyllistä", mutta me istuskeltiin ja katseltiin kun mies teki raksahommia ja juteltii nsiinä samalla. Mies osallistui taatusti yhtä paljon lasten elämään kuin keskimääräinen av-palstalaisen sohvaperunamies teeveensä äärestä.

Minä hoidin suurimman osan kotiin ja lapsiin ja raksan paperitöihin (kirjanpitoon lähinnä, kilpailutuksen ja hankinnat hoiti mies, jolla oli suhteet toimittajiin valmiiksi ja joka tiesi, miten paljon mitäkin tarvitaan) liittyvistä asioista, mutta hei, ei niitä nyt niin järjettömästi ollut. Ja minä olen aika hyvä jättämään hoitamatta sellaisia asioita, joita ei ole ihan pakko. Ei meillä esimerkiksi siivottu ihan kokoaikaa (ja itse asiassa mulla oli koko raksa-ajan yksi huone, jota en siivonnut kuin kerran koko aikana. Muuten sinne työnnettiin kaikki epämääräinen, siivousta odottava tavata pois silmistä...) Joten mä kykenin vielä käyttämään pari iltaa viikossa laatiakseni luentoja jostain peruskurssista, jossa pitää tietää kaikki kaikesta eikä vain omaa erikoisalaansa tai tarkastaakseni opiskelijoitten esseepinoja jne. Sitä pystyy siihen, mihin on pakko. Ei tässä mitään superihmistä tarvita.

Luulen, että eniten ihmisiä rassaa rakentamisessa raha. Siinä on kuitenkin useimmille ihmisille kyse useamman vuoden palkasta. Me oltiin kuitenkin laskettu homma niin, että budjetissa oli väljää. Ei tarvinnut pihistää omassa elämässä eikä pelätä rakennuksen epäonnistumista väärässä paikassa säästämisen takia.

Toiseksi eniten ihmisiä rassaa se, että kun siihen pannaan kolme kertaa niin paljon rahaa kuin oikeasti olisi varaa ja vuosi tai pari elämästä niin siltä sitten odotetaan tosi paljon. Sen pitäisi olla täydellinen. Ja koska kahden ihmisen täydellinen harvoin on ihan samanlainen ja jos se vielä pitää saada säästöbudjettiin niin mahdotontahan se on. Sitten riidellään siitä, minkä värinen tapetti ja millaiset ovenkahvat. Me taas ajattelimme heti kättelyssä että ovenkahvoista ei riidellä - ja jos jos kus tulevaisuudessa huomataan, että tapetit tuli väärän väriset niin vaihdetaan sitten. Keittiön seinät onkin maalattu uudestaan.

Kolmanneksi meillä sovittiin heti alkuun, että rakennuksen - tai mun töiden - takia ei aleta martyroimaan eikä pitämään koko perhettä kytiksessä. Eli jos ei huvita mennä töihin niin sitten joko ei mennä tai kerätään se huvitus jostain, mutta ei aleta kiukuttelemaan että kun minä teidän puolestanne uhraudun.

Ei me olla mitään superihmisiä. Mutta mun muistoni rakennusajalta on pelkästään hyviä. Muistan miten syötiin kalasoppaa tontilla, miten meidän pikkupoika muurasi leikkimökissä omaa savupiippua kun sisälläkin muurattiin, miten me istuimme kylppärin lattialla katsomassa kun mies laatoitti ja myös miten käytiin lasten kanssa jätskillä kaupungilla ja jätettiin se mies sinne raksalle.

On mun elämässä oikeasti rankkojakin aikoja ollut, enkä minä sitä häpeä. Mutta rakentaminen ei ole kuulunut niihin. Onneksi, kun mies on noin innokas.

miten joku voi sanoa, että se ei olisi raskasta.

Mies ahertaa palkkatyössä 40 tuntia viikossa, sen lisäksi kaikki illat, vkl ja lomat raksalla. Aamulla töihin, illalla raksalla, kotiin nukkumaan ja sama rumba pyörii kuukaudesta toiseen. Eikö miestä rassaa vapaa-ajan puute? Tai se, että ei pääse osallistumaan omien lastensa elämää?

Samaan aikaa puoliso kotona lasten kanssa hoitaa yksin kaikki kotiin ja lapsiin liittyvät asiat ja ehkä vielä siinä sivussa taloon liittyviä kilpailutuksia ja hankintoja.

Mitä ihmeen superihmisiä te olette? Vai onko joku häpeä myöntää, että rakentaminen on rankkaa?

Ensimmäinen kysymys taisi olla, että onko se todella niin kallista. No, materiaalien hinnat ovat paljon nousseet noista meidän rakennusvuosista ja kyllä jo silloin maksoivat melko paljon. Kompromisseja joutui tekemään, että budjetissa pysyttiin. Jos ei ole omaa osaamista, niin saa heti laskea 50-80 000 e lisää budjettiin, työvoima maksaa niin paljon, että kaikki, mitä vaan itse osaa tehdä, niin kannattaa tehdä itse. Älkää siis ihmeessä lähtekö rakentamaan nyt taloa millään 150 000 t euron budjetilla, sillä tuolla rahalla voi rakentaa varmaan vain jossain pohjoisissa ja lisäksi suvusta pitää sitten jo löytyä timpuri, sähkömies, putkimies ja vastaava mestari. Kyllä nykyään aika moni joutuu varaamaan 250-350 te rahaa...talosta riippuen. Tietysti tästäkin kalliimpia taloja tehdään.



Nyt rakentaville antaisin neuvoksi, että pyhittäkää ihmeessä esim. perjantai-ilta lepoillaksi. Tuommoinen vuoden puristus on pitkä aika elää ilman ystäviä, kunnon parisuhdetta ja perheestä erillään (miehet). Meillä oli menty rakennusprojektia eteenpäin joitakin kuukausia, kunnes ymmärrettiin, että perjantaina on vaan pakko levätä. Rakentamista edesauttaa huomattavasti se, että motivaatio yhteisestä kodista on yhteinen ja puhalletaan yhteen hiileen. Esim. se kotona oleva ehtii laskemaan määriä, kilpailuttamaan urakoita ja tarvikkeita...kiertämään liikkeissä. Kaikkea ei voi tehdä yhdessä, vaan sopia omat vastuualueet.



Vasta muuton jälkeen huomasi, miten poikki olimme. Vielä oli paljon työtä ja koska muutimme keväällä, niin kesäkin oli pakko painaa vielä ulkotöitä...julkisivua, terasseja yms. Mutta syksyllä vain olimme ja nautimme...töitä on riittänyt kyllä melkein näille päiville...lähinnä julkisivu maalattiin vielä uusiksi ja puutarhaa tehty, autokatos, aitaa jne. Omakotitalossa asuminen vaatii aika puuhakasta otetta.



Vieläkin korttelissamme on etupihoja vain sepelillä...autokatoksia rakentamatta jne. Kaikkiaan meidän korttelin n. 24 talosta 5 pariskuntaa erosi joko rakentamisen aikana tai parin vuoden sisällä muutosta. On se rankkaa. Oikeasti! Mutta myös palkitsevaa, kun pääsee itse suunnittelemaansa kotiin. Uudelleen ei kyllä rakentamaan aleta...ainakaan ihan heti :o)

vaikka molemmat rakennusalalla. ensin rakennettiin päivät töissä ja sitten illat "kotona". toki etuna oli, että tunnettaan paljon rakennusalan ihmisiä ja tekijöitä löytyi helposti. mies pystyi valvomaan itse, että työt tehtiin oikein. itse pysyttiin tekemään paljon.



mun mielestä ehkä pahin virhe oli muuttaa puoli valmiiseen taloon. vaikka se sillä säästääkin vuokran maksun edellisestä kodista. sai sitten päivät katella pitkään, että toikin homma on tekemättä...

paras järjestely on nyt, että kaikki liikenevä vapaa-aika ollaan raksalla jollain kokoonpanolla, vaikkakin neljän pienen kanssa se toisen aikuisen panos menee usein lasten vahtimiseen, meilläkään ei apuvoimia ihan lähellä, eli pääosin omin voimin ollaan. Sitten viikosta on yksi arki-ilta, jolloin ei ajatellakaan rakentamista, vaan käydään yhdessä jossain muualla, löhötään vaan kotona tms. Tämä helpotti tosi paljon henkisesti, ja raksa etenee silti koko ajan!



Meillä raksa on jo loppusuoralla, mutta nyt yritetään olla tarkkoja siitä, että talo on ihan kokonaan valmis ennen sisäänmuuttoa, sillä meidän kokemuksella se keskeneräisyys jää sitten ikiajoiksi ressiksi! Olemme aiemmin nimittäin remontoineet ja tiedämme, että ne puuttuvat listat eivät mene paikoilleen, ennen kuin on ihan viimeinen pakko vuosien päästä ekaan myyntinäyttöön..



Eli meijän periaatteet

1.yksi vapaapäivä viikossa yhteiseen tekemiseen

2.keskeneräiseen ei muuteta



PS: Musta kotiäitinä raksa-aika oli raskaampaa, koska olin ensin päivän lasten kanssa ja sitten usein illankin vielä, koska mies monesta hommasta suoriutuu paremmin ja on ollut mukana suunnittelemassa taloa minua enemmän, eli olin aina "yksin". Nyt kun käyn töissä, jaksan illan lasten kanssa paljon paremmin, olemme joko mukana raksalla, meillä siinä lähellä kivoja retkipaikkoja yms. tai sitten olemme kotona, mutta minä jaksan olla energisempi äiti ja puuhata lasten kanssa.

oikeasti elät?

rakennutimme talon 06. Itse emme tehneet juuri mitään. Tuli kalliiksi mutta säästi hermoja. ja itse tekeminen ei meillä olisi edes ollut relevantti vaihtoehto, kun taitoa ei löydy. Tällaiseenkin ulkoistettuun projektiin liittyy kuitenkin stressitekijöitä (raha, raksaporukoiden vahtiminen ym) eli jos on stressiherkkä niin kyllä rakennuttamisestakin voi rasittua.



Ohjeena rakentamista suunnitteleville: älä yliarvioi omia kykyjäsi äläkä aliarvioi rakentamisen kustannuksia.

Kai se on ihan kivaa, jos itse ei tarvitse mitään tehdä. Jos siis on fyffeä, jolla hankkia tekijät paikalle.

niin kannattaa löysätä aikataulua. Miksi pitää saada kaikki mulle nyt ja heti?

Turha kuvitellakaan muuta. Se on iso hanke jota pitää pyörittää. En lähtisi siihen lasten ollessa ihan pieniä. Paras olisi jos äitikin pääsisi välillä raksalle apuun tms. Jos apujoukkoja ei ole, niin on raskasta.



Naapurissa kun rakensivat niin mies teki kaiken itse, kun on itse timpuri. Oli raksalla kaiken vapaa-ajan, mutta valmista tuli vuodessa. Ei jäänyt mitään tekemättä. Vaimo valitti nyt jälkikäteen että oli kamala vuosi ja riitellivät paljon.



Toisaalta varmaan vielä pahempi jos rakennusaika kestää esim. 3 vuotta ja talo silti keskeneräinen kun muutetaan sisään. Voiko olla mitään ärsyttävämpää kuin talo jossa jotain keskeneräistä. Tutuillakin yläkerran vessa tekemättä, toisilla odottaa koko kellari sisustamista.



Onneksi otettin Designtalo!! Viime heinäkuussa tuli paketti, tammikuussa muutettiin ja nyt tehdään nurmikkoa. Talo on kohta maalattu. Kaikki listat paikoillaan ja hyvä talo asua:).

Kai se on ihan kivaa, jos itse ei tarvitse mitään tehdä. Jos siis on fyffeä, jolla hankkia tekijät paikalle.

Jos siis ei rakenna itse. Olemme kierrelleet taloja, missä on rakennusfirma tehnyt talot. Ja osassa jälki on aivan järkyttävää!! Tehdään pienellä budjetilla ja nopealla aikataululla,eihän siitä tule kuin sutta!

Ne rahat, mitkä olisimme maksaneet rakentajalle olemme käyttäneet laadukkaisiin materiaaleihin =) Ja saimme juuri sellaiset talot kuin halusimme!

Me olemme rakentaneet 2taloa. Yhden Suomeen ja toisen Suomen rajojen ulkopuolelle.

Se ei ole raskasta, jos molemmat ovat täysillä mukana hankkeessa. Tiedän 2 perhettä, missä mies halusi rakentaa talon ja vaimo olisi halunnut ostaa valmiin.(No ne talot kuitenkin rakennettiin itse ja ero tuli toiselle perheelle). Jotenkin tuntuu, että Suomessa on se meininki, että mies ei ole mies ,jos ei itse rakenna taloa. Ja siihen ei todellakaan pitäisi ryhtyä,jos ei ole alan kokemusta!

Meillä mies on rakennusalalla eikä antaisi mistään hinnasta ulkopuolisen tehdä meille taloa. Ei haluta hometaloa, mitä valitettavan paljon tänäpäivänä on uudetkin talot! Samaten työnjälki on oltava myös hyvää. Hutiloitu ei kelpaa. :)

Toinen mitä ihmettelen on aikataulu!Meneehän siinä hermot, kun aikataulu on pantu niin tiukalle, että pakko muuttaa keskeneräiseen! Olemme muuttaneet vasta, kun viimeinenkin lista on kiinni!

Molemmat talot suunniteltiin ja piirrettiin itse, sitten vain arkkitehti piirsi puhtaaksi.

Monet perheet elää niin, että mies tai vaimo tekee paljon reissuhommia työkseen ja siinä ei ole mitään ihmeellistä. Meillä talot ovat valmistuneet alle vuoden. Joten meille nuo ajat eivät ole olleet raskasta. Olemme valinneet materiaalit ym. jo ennen rakennusvaiheen alkamista, joten se rakennusaika on vain rakennettu. Helppoa kun ei silloin tarvitse juosta kaupoissa :D

Ja meillä on ollut myös vapaa-aikaa. Kun ulkomaille rakensimme taloa, lomailimme Suomessa ja muutenkin olemme löysentäneet tahtia,jos on alkanut tuntumaan,että nyt tarvii lomaa.

Ja lapsia on ollut 4,kun olemme molemmat talot rakentaneet. vanhin ollut 9v.Nuorinmmainen vauva.

Minusta itsestä olisi raskasta ostaa vanha talo, muuttaa sinne ja alkaa sitten remontoimaan sitä. Siihen minusta ei olisi, mutta tiedän paljon perheitä, jotka niin tekevät. =)

on rakennusalan ammattilainen ja kokemusta ties kuinka monelta talotyömaalta. Sitten taas joku atk-asentaja tai muu "toimistotyyppi" kun alkaa rakentaa nollatiedoilla ja -taidoilla niin stressitekijöitä lienee huimasti enemmän.



Itse kun katseltiin itsellemme uutta (valmiiksi rakennettua) kotia, kyllä tuli varsin monta uudenkarheaa ja hieman keskeneräistäkin taloa vastaan, myynnin syynä avioero...

Välittäjät myönsivätkin että talonrakennus taitaa kuormittaa kovasti parisuhdetta varsinkin jos yhtälössä mukana vielä pienet lapset.

viestit katoaa, vastasin jo eilen tähän ketjuun



Eniveis, ollaan rakennettu 8 vuoden aikana 2 taloa max oman työn panoksella. Lapsia 4 ja avioliitto paremmmassa kondiksessa kuin koskaan. Olen sitä mieltä että pitkälti asennekysymys; meillä oli molemmilla kerroilla periaate että toinen hoitaa kodin ja toinen raksan. Tosiasiassa molemmilla kerroilla minäkin olin kaikissa työvaiheissa mukana aina kun suinkin ehdin. 1 talon aikana isovanhemmat auttoi lasten kanssa ja nyt toisella kertaa sisarukset huolehtivat toisistaan jo muutaman tunnin kerrallaan. Näin ei tullut kenellekään liikaa paineita. Eli onhan se raskasta mutta lähinnä fyysisesti. Kyllä tää on kuntosalit voittanut mennen tullen:)



En usko että lapset juurikaan kärsivät 11-12 kuukauden "poissaolostamme", kyllä me pidettiin vapaita viikonloppuja ja lomia koko perheen voimin eikä toisen vanhemman puute ollut mikään ongelma. Olihan sentään toinen lähes aina paikalla.



Lisärasitetta toki tulee jos rahat on jo etukäteen budjetoitu liian tiukalle, mekin jouduimme ottamaan vielä 20k€ lisälainaa jotta saimme autotallin ja pihan nyt viimeisteltyä. Mutta onneksi oltiin jo kuoletettu saman verran 3 vuoden aikana pois. Varsinkin kun lainaa on enää 1/3 talon arvosta niin ei "heikota"

raskaampia kuin tää rakentaminen. Eikä sitä voi etukäteen tietää. Itse kuvittelin ennen lapsia olevani synnynnäinen äiti, vaan vauvan kanssa oli aivan päinvastaista kuin olin kuvitellut. Ja tätä rakennusaikaa taas pelkäsin, etten selviä tästä, mutta taas menee päinvastoin, eli aivan nautin tästä kaikesta.



Mulla selkeä selitys on asioiden sujuvuus. Eli vauvavuosi ei sujunut aivan ongelmitta, ja se veti todella maahan, kun ei saanut kokea onnistuneensa äitinä. Ja se epäonnistumisen tunne vei voimia ja sai olon raskaaksi. Ja nyt rakennusaikana taas kaikki sujuu vallan hyvin, vielä ei ole tullut suuria odottamattomia ongelmia, ja kaikesta on selvitty kunnialla. Sillä jaksaa, kun hommat sujuu.

jos rakennutatte talon, rakennusaika on vain jonkun verran normaalia raskaampaa koska raksalla pitää kuitenkin yleensä käydä siivoamassa rakennusmiesten jäljet jotta mahtuvat rakentamaan (meillä oli ainakin sopimuksessa) ja yrittää keskenpäivää töistä lähteä kantamaan sisään tavaraa kun kuskit soittelevat. Niitä ei voi jättää taivasalle.

Mutta jos itse rakennatte, niin onhan se vuosi varmasti melkoisen vaikea. Kaikki vapaa-aika menee ainakin miehellä rakennuksella. Lapset eivät usein jaksa olla rakennuksella niin pitkään kuin äiti haluaisi siellä olla auttamassa joten äiskä on yleensä lasten kanssa sitten kotona ja odottaa lasten nukkumaan menon jälkeen tulevaa miestään kotiin.

Me ollaan nyt asuttu vuosi keskeneräisessä talossa ja siihen onneksi turtuu. Kesällä ei pidetä mitään lomaa vaan yritetään saada piha kuntoon. Joku viikko on varmaan pakko mennä mökille, että saadaan edes vähän levätä.



Alkuperäinen suunnitelma

-Tehdään mahdollisimman vähän itse

-Ei muuteta keskeneräiseen

-Raskaus ei ole sairaus vaan voin osallistua touhuun ja vauvan kanssa elämä on helppoa



Miten kävi

-Muutettiin pahasti keskeneräiseen ja jouduttiin tekemään hommat loppuun itse. Tavaroita ei saanutkaan silloin kun piti, laattamies peruutti tulonsa yllättäin. Meillä meni 4 viikkoa laatoittajaa odotellessa. Timpurit olivat luvanneet mennä seuraavalle työmaalle eivätkä voineet odottaa. Edellinen asunto oli myyty, joten ei ollut paljon vaihtoehtoja kuin tunkea kamat autotalliin ja näpertää samalla kun asutaan.



-Olin 10 viikkoa vuodelevossa ennen vauvan syntymää ja sitten ensimmäiset pari kuukautta oli yhtä huutoa. Lapsi ei suostunut olemaan muiden hoidettavana eikä pullo kelvannut.



Mies ei kestä stressiä ja kun tuli raksalta kotiin parissa ekassa lauseessa oli yleensä jo käytetty kaikki mahdolliset kirosanat kun kaikki oli taas tehty jotenkin pieleen. Että terve vaan sullekin, meillä on ollut täällä oikein kiva päivä kun on odoteltu sua kotiin takaisin sellaiset 16h.



Ero ei kuitenkaan ole vireillä ja jos tästä joskus tulee valmista niin ei varmaan normaali arki enää tunnu missään. En takuulla suosittele rakentamista kenellekään, jos lapset on pieniä.

Jos tekee kuten meillä, että mies on ensin pitkät päivät töissä ja sitten kaikki illat, viikonloput ja lomat rakennuksella samalla kun vaimo on 24/7 kotona yksin neljän alle kouluikäisen kanssa, niin KYLLÄ on raskasta (molemmille). Ikinä en enää samaan suostu.



Jos ostaa valmiin paketin ja käyttää paljon ulkopuolista työvoimaa, niin ei varmaankaan ole raskasta.

kun sitten loppuraskaudesta ja vauva-aikana on aivan varmasti rankkaa.



Meillä odotettiin pari vuotta, ja nyt lapset on 3 ja 5. Homma käy hienosti, lapset viihtyy isän kanssa raksalla vaikka kuinka pitkään, minä saan sillä välin hakea tarvikkeita kaupoilta ihan rauhassa. Teen rakennusmiehille ruuatkin päivittäin. Jos olisin vain kotona hoitamassa lapsia ja kotia, niin en varmasti tuntisi itseäni superihmiseksi, mutta nyt täytyy sanoa, että kun teen joka päivä miehille ruuat, hoidan kodin ja lapset, rakennuksen paperityöt ja osan materiaalihankinnoista, niin kyllähän tässä voi itselle hyvillä mielin jo supernaisen titteliä sovittaa.



Ja minä taas olen kiitollinen miehelle, joka hoitelee taitavasti kolmen samanaikaisen rakennusprojektimme etenemisen.



Mutta kun mies on kiitollinen avusta, rakennusmiehet ovat kiitollisia ruuasta (sillä jaksavat tehdä töitä huomattavasti paremmin kuin eväillä), ja lapset ovat iloisia, kun saavat olla paljon isänkin kanssa ja rakentaa yhdessä, niin mikäpä tässä on elellessä.



Toki kiire on sen verran hurjaa, ettei tätä tahtia ihan vakituiseen jaksaisi, mutta tää rajallinen aika menee kyllä, kunhan vain suht. terveinä pysyttäisiin.