Onko rakentaminen oikeasti niiiiin raskasta?

Samoille valittajille uhmaiät ja muut lasten eri kehitysvaiheet yms ovat myös raskaita.

niin kuin useimmissa asioissa, siinä on vaikeat hetkensä ja vaiheensa ja sitten helpot ja jopa nautittavat. Asiat pitää vaan ottaa sellaisina kuin ne vastaan tulee tekemättä niistä elämää suurempaa draamaa kumpaankaan suuntaan.

en tiedä, kun en ole itse rakentanut, mutta kuvittelisin sen olevan raskasta, että kaikki vapaa-aika rakennetaan ja se koko ajan on mietittävä vain sitä rakentamista ja onhan se fyysisestikin varmasti raskasta, jos päivätyön jälkeen yömyöhälle touhuaa joidenkin keittiökaapistojen kanssa. Ja aika pitkästä aikavälistä kuitenkin puhutaan, ei ole parin viikon homma.



Ja vielä jos on eri mielipiteitä, niin tuleehan siitä helposti riitoja ja toisen pärstä alkaa ottamaan päähän, kun on eri tyylit tehdä asioita.

työn ohessa. Monet ottavat talopaketin ja pääsevät sillä monen vaiheen yli. Meillä on pienet lapset ja heille ei ole hoitajaa saatavilla, joten mies käy yksin raksalla ja mä pyöritän kotia. Jo yli vuosi rakennettu.

joten näkökulma ei vielä ole kovin laaja. Tähän asti tää on ollut kivaa, koska saa tehdä omaa unelmaa, touhua riittää, tylsän kotiäitiyden sijaan saa osallistua johonkin järkevään ja tärkeään sekä pääsee toteuttamaan itseään.



Lasten kitinöistä mulla on kyllä riittänyt valittamista, mutta tällaiset tekniset jutut on paljon enemmän mun heiniä. Ruuanlaittokin on kivempaa kuin ennen, kun siinä on enemmän haastetta, kun teen isommalle porukalle ja valmista on oltava tasan sovittuun aikaan, ettei koko rakennusporukka joudu odottelemaan ruokaa.



Minä nautin tästä, kun me tehdään tätä tiimityönä. Molemmilla on omat vastuualueensa, ja sitten kun ei itse osaa, niin yhteistyökumppania ei tarvi kaukaa etsiä, joka on motivoitunut pohtimaan ongelmaan ratkaisua yhdessä.



Antoisaa. Tässä oppii paitsi rakentamisesta, niin myös arjen organisoimisesta, itsestä ja parisuhteesta, ruuanlaitosta, jne. Hyvä elämänkoulu.

nyt molemmat jo töissä ja on raskasta. Ja riippuu projekti talostakin, meille ei tule ihan perustavaraa...

t. se yli vuoden rakentanut...

Eihän elämä muutenkaan joka päivä ole ruusuilla tanssimista. Eli ei kaikki päivät rakentaessakaan aurinkoisia ole, mutta meillä ainakin projekti on koko perheen yhteinen hanke. On se niin hieno tunne, aina kun yks askel lähempänä ollaan valmista taloa. Ja me on rakennettu jo monta vuotta. Kun kaikki tehdään itse ja oman metsän puista, niin ei homma taho vuodessa onnistua.. Ja se varmaan onki a ja o ettei tee liian kireää aikataulua, joka sitten hermostuttaa ku ei ehkä tahdissa pysy mukana. Välillä täytyy osata tehdä muutakin!

Asuimme 55m2 väliaikaisasunnossa,kaksi kirvesmiestä asuntovaunussa pihalla, mies viikot töissä muualla, minulla vaativa virka ja neljä lasta... jos olisimme tienneet kuinka raskas prosessi oli en tiedä olisimmeko ikinä aloittaneet. T. uhma-ja murrosikäisten kanssa vähäisin kitinöin selvinnyt

ei 1-3v projektia kestä! Ton ajan sitä roikkuu vaikka löysässä hirressä!

Mutta rakentaminen vie kaiken (siis enemmän kuin ylimääräisen) vapaa-ajan, osittain myös työaikaa (jos käy töissä samalla). Koko ajan on piiitkä lista töitä, joita pitää suunnitella, varata, hoitaa, soittaa, järjestellä ja vaatia. Lisäksi raksamiesten kurissa pitämisessä on oma työnsä, erityisesti jos johtaminen ei oikein sovi luonteelle.



Ja kun tähän kaikkeen lisää vielä yhden ison asian, eli rahan, on stressitaso kyllä normaalia korkeammalla rakennusprojektin aikana. Erityisesti raha on asia, joka huolettaa paljon. Kaikki rakentamiseen liittyvä maksaa aivan älyttömästi, ja jokainen tunti omaa työtä raksalla säästää yllättävän paljon. Ja aina budjetit menevät osittain pieleen, jos jossain saa vähän säästöä, niin toisessa kohdassa meneekin sitten kaksinverroin yli suunnitelmien.

että rakentamiselle on järjestetty aikaa niin, että samaan aikaan ei yritetä tehdä mitään ylimääräisiä töitä. Itse jatkan kotiäitinä tän rakentamisen ajan vielä, vaikka nuorin täytti jo kolme. Musta olisi hulluutta nyt etsiytyä töihin, kun hommaa riittää kotonakin. Ei ollut vakipaikkaa odottamassa. Mies taas on yksinkertaistanut omia töitään niin, että tekee vain sen mikä on pakko tehdä ja senkin mahdollisimman helpolla, jotta töihin kuluu mahdollisimman vähän aikaa. Eli ollaan oikeesti raivattu tilaa kalenterista, jotta hommat etenee. Ei haluta, että sitä taloa turataan vuosikausia, jolloin ne ansiotyöt, lapset ja parisuhdekin on jäissä vuosikausia.

haluaa maksaa vuokraa asunnosta...meillä tavoite 1,5v...



t. yli vuoden jo rakentanut

työ vaativaa (matkustelua, pitkät työpäivät)...

saisi sanoa ääneen, että on raskasta? Miksi on huono asia, että on raskasta? Ihmeellisiä superihmisiä taas äänessä. Totta hitossa luulisi ainakin olevan raskasta, jos tekee ansiotyön lisäksi rakennustyötä kaiken vapaa-ajan yömyöhälle asti. Ei kai asenteessa tarvitse olla vikaa, jos sanoo jonkin asian olevan raskasta. Onhan raskasta valvoa kuukausia putkeen, eihän asenne sitä rankkuutta pois vie. Eikä se raskaus välttämättä tarkoita sitä, että pää hajoaa tai että erotaan vaan sitä, että homma ei toimi vain sormia napsauttamalla.

joilla rakentaminen on mennyt hyvin. Ne joilta se on vienyt parisuhteen ja terveyden / mielenterveyden, eivät varmasti halua edes muistella sitä rakennusaikaa, eivätkä siten avaa koko ketjua.

joilla rakentaminen on mennyt hyvin. Ne joilta se on vienyt parisuhteen ja terveyden / mielenterveyden, eivät varmasti halua edes muistella sitä rakennusaikaa, eivätkä siten avaa koko ketjua.

koska kuvittelevat että se on raskasta. Ei tällä perusteella oikeasti voi mitään päätelmiä tehdä.

mutta on se ystäville ainakin raskasta kun joutuu kuuntelemaan sitä itkua parikin vuotta.

Eikös jostain ne kalajututkin poikea? :D



Jos mulla olis TOOOOOSI raskaaksi koettu raskaus tai uhmaikänen niin kyllä mää siitä teille kertoisin, miksi rakentaminen olisi eri?



Ja ps. kattorempan tehneenä: onko tämä aliarvostettua? Saako VAAN katon remontoineena avautua: ei sillä; helppo homma.. :D Mutta joku vois sitä pitää NIIIIN raskaana kun on kolme leikki-ikästä kersaakin hoidettavana! Buuhuu..



Ja eikös naimisiinmenoakin pidetä yhtenä parisuhteen raskaimpana asiana: raastaako se teijän hermoja? :D



Asennekysymys. Joku sitten vetää mukaan että voi, kun meillä on toi pikku-Matti niin johan on vaikeaa!

Meillä rakentaminen alkoi, kun lapset n. 2kk ja 2v. Mies alkoi viettää illat raksalla, minä olin lasten kanssa kotona. Koska imetin, oli minun vaikea irrottautua raksalle piiiitkään aikaan, ja se oli huono juttu, koska projektista tuli itselleni turhan etäinen.



Tätä sitten jatkui: mies töissä 8-16, raksalla n. 16:30-21, kesällä pitempäänkin todella usein. Tukiverkot puuttuvat kotikaupungista, toisinaan sain apua lasten hoitoon isovanhemmista kuitenkin viikonloppuina. Samoin ystäviä kävi iltaisin, mutta käytännössä pyöritin kahden lapsen arkea kaupassa käyntejä, ruuanlaittoa ja siivousta yksin, ilman autoa. Onneksi palvelut kuitenkin suht lähellä. Mies iltaisin todella väsynyt, minä myös. Lapset heräilivät öisin, molemmat. Omaa aikaa ei yhtäkkiä ollut mahdollista saada kuin korkeintaan maksamalla jollekulle MLL:n hoitajalle, eikä sitten vauvaa raaskinut sellaisellekaan vieraalle jättää :( No, oma valinta.



Olen kiitollinen, että pahin on takana. En suosittele rakentamista pikkuvauva-aikana! Nyt reilun vuoden ikäisen ja 3v lapsen kanssa on jo paljon helpompaa. Nostan kyllä hattua yksinhuoltajille tämän "puoliyksinhuoltajuusvuoden" jälkeen!

Me ollaan rakennettu 2 omakotitaloa, mies on alan ammattilainen joten ihan omin voimin on selvitty. Minä olin molemmilla kerroilla äippälomalla lapsen/lasten kanssa kotona yksin, joten se oli hieman rankkaa kun mies oli kaiket päivät raksalla. Mutta oli niin ihanaa seurata miten oma koti pikkuhiljaa valmistuu ja valita kaikkia materiaaleja, että minusta se oli ennemminkin kivaa ja jännää aikaa. Ekaa taloa rakennettiin n. 9 kk ja toista pari vuotta. Nyt ei enää ole suunnitelmissa rakentaa, asumme omassa unelmatalossamme.