Päiväkodin retki McDonaldsiin - mitä mieltä?
Päiväkotimme alle 4 vuotiaiden ryhmä on tekemässä kevätretkeä McDonaldsiin. En oikein syty ajatukselle. Päiväkodin ei mielestäni tuolisi suosia ns. roskaruokaa. Lisäksi ryhmässä on mielestäni liian pieniä lapsia kulkemaan ryhmässä bussilla, ratikalla, kävellen jne vilkkaasti liikennöidyssä kaupungissa. Rattaita he eivät ota mukaan, vaan kaikki kävelevät.
Mitä mieltä muut olette? Onko retki Mäkkäriin ihan ok?
Kommentit (130)
tiukkiksia. Oikeassa elämässä näihin kun aika harvoin törmää (onneksi). Meillä tehdään joka päivä normaalia kotiruokaa (=ei eineksiä) ja on mielestäni kivaa vaihtelua silloin tällöin piipahtaa hampurilaisille. Käymme kyllä myös välillä paremmissakin ravintoloissa syömässä, mutta niissäkin paikoissa lapset saavat valita itse listalta mitä haluavat ja usein ruoka-annokseen valitsevatkin ranskalaiset. Siitä huolimatta, lapsemme ovat hoikkia ja kaikkiruokaisia (ikinä eivät valita ruoasta). Meillä saa muuten lapset katsella myös Turtleseja telkkarista, en tiennytkään, että sekin on merkki jostain huonosta tai epäkelvosta elämästä. Hassua tosiaan, että meidän lapsista on kasvanut näin huonoissa oloissa noinkin fiksuja, terveitä ja hyvinkäyttäytyviä yksilöitä.
mutta tämä taitaa olla erinomainen paikka löytää tiukkiksia kommentoimaan ruoka-asioita.
Onko on, jos pph antaa lapselle välipalaksi lihapiirakan?
Mitä voin asialle tehdä, en kehtaisi suoraankaan sanoa. Lapsella ikää 2v.
kyllä niiden vanhempien, jotka "lukevat niitä tuoteselostuksia" lapset ovat kyllä tasapainoisimpia, tyytyväisimpia, hoikkia, tervehampaisia ja jopa kauniimpia (koska ovat kauniisti puettuja) ja hyvin kehittyneitä ikäisekseen. Varmin sivistyksen merkki on kyllä se, että ravintoon kiinnitetään huomiota. Ei mikään yllätys, että lasten ylipaino ja hampaiden huono kunto on alempien sosiaaliluokkien ongelma.
on karsea suolarasvaseos ja sisältään vielä todennäköisesti jotain ö-luokan lihaa. Ja se leipäosahan on jotain vehnäjauhomössöä ja kieritetty rasvassa. Sinuna kiinnittäisin huomiota muuhunkin,mitä siellä hoidossa syödään.
. Meillä päin kun käydään syömässä oikeissa ja viihtyisissä ravintoloissa eikä joku Mäkkäri käy edes mielessä. Ei siihen mitään tiukkapipoisuutta tarvita, kun ei asia edes käy kenenkään mielessä. Ja jos Mäkkäriä ehdottaisin, niin saisin vastaväitteitä, koska lapset eivät pidä Mäkkäri-ruuasta. Mutta eipä meidän pihoilla lapset syö päivät pitkät karkkiakaan ja juo mehuja ja limsoja kuten edellisessä asuinpaikassamme, jossa koulutustaso oli huomattavasti alhaisempi.
Ja retken "pääohjelma" se ei ollut. Rahaa piti olla kotoa 5€. Ja kyseessä 4-5-vuotiaat.
joiden kulinaristiset nautinnot ja elämykset liittyvät muutenkin Mäkkäriin. Suosittelisinkin tuonikäisille lapsille ennemmin vaikkapa metsäretkeä. Se olisi jotain uutta ja ihmeellistä, paikka, jonne palstan perusteella lapset eivät ainakaan vanhempiensa kanssa pääse...
Tietenkään yksikään lapsi ei mene yhdestä reissusta "Mäkiselle" piloille. Silti en ymmärrä, että noin pienet sinne viedään, isompien kohdalla ymmärrystä voisi jo hitunen löytyäkin. Mutta en pidä ajatuksesta, että päiväkoti vie lapset pikaruokapaikkaan. Ja niistä elämyksistä...tuon ikäiselle on elämys jo vaikka retki uuteen leikkipuistoon!
Sinuna kiinnittäisin huomiota muuhunkin,mitä siellä hoidossa syödään.
on ammatiltaankin kokki. On ollut puhetta monta kertaa että ei käytä mitään eineksiä mutta nyt nuo lihapiirakat ovat ilmestyneet pöytään pari kertaa kuussa.
Mutta silti minusta on ihan ok, jos 5- ja 6-vuotiaat lapsemme siellä satunnaisesti käyvät. Joskus käymme perheenkin kanssa (ehkä kerran 2-3 kk:ssa) vaikka harrastamme ruuanlaittoa etnisistä ruuista klassiseen ranskalaiseen keittiöön ja käymme myös hyvätasoisissa ruokaravintoloissa.
Mäkkärireissu on varmasti ok niiden palsta mamojen mielestä,
joiden kulinaristiset nautinnot ja elämykset liittyvät muutenkin Mäkkäriin. Suosittelisinkin tuonikäisille lapsille ennemmin vaikkapa metsäretkeä. Se olisi jotain uutta ja ihmeellistä, paikka, jonne palstan perusteella lapset eivät ainakaan vanhempiensa kanssa pääse...
Lapset varmaan ei jatkossa pysty syömään enää mitään muuta kuin mäkkärin lastenaterioita :D
ps. mitä tuohon liikkumiseen tulee niin mä en ole IKINÄ nähnyt päiväkotiporukkaa jossa lapsi/lapset sinkoilisi sinne tänne.
pelkkiä rikkaita ja kauniita ja älykkäitä" viestit eivät jotenkaan ihan täysin uppoa meikäläiseen. Kertoisitko vielä meille missä sijaitsee tällainen asuinalue, joissa syödään vain oikeissa ja viihtyisissä ravintoloissa?
. Meillä päin kun käydään syömässä oikeissa ja viihtyisissä ravintoloissa eikä joku Mäkkäri käy edes mielessä. Ei siihen mitään tiukkapipoisuutta tarvita, kun ei asia edes käy kenenkään mielessä. Ja jos Mäkkäriä ehdottaisin, niin saisin vastaväitteitä, koska lapset eivät pidä Mäkkäri-ruuasta. Mutta eipä meidän pihoilla lapset syö päivät pitkät karkkiakaan ja juo mehuja ja limsoja kuten edellisessä asuinpaikassamme, jossa koulutustaso oli huomattavasti alhaisempi.
Paljon lapsiahan jää jo pois hoidosta koulujen loppuessa eli aika huono aika joku juhannusviikko lähteä "kevätretkelle".
Olisiko niin, että ryhmässä on hoidossa lapsia enää tosi vähän ja hoitajat ovat siksi ajatelleet, että a)kerrankin on henkilökunnan puolesta resursseja reissata vähän jännemmin b) lomalla olevatkin saa kaikenlaista herkuttelua, miksi siis ei tarjota jotain tavallisesta poikkeavaa ruokailua myös niille, jotka joutuvat kenties koko kesän olemaan hoidossa?
siellä käydessämme, että alueen lapsilla on erittäin hyväkuntoiset hampaat. Tervetuloa käymään täällä ottamaan oppia!
Tuskinpa tämän kirjoittaneella on kovin korkeaa koulutusta, sillä yleensä korkea koulutus tuo mukanaan kyvyn nähdän muitakin sävyjä asioissa kuin mustaa ja valkoista, eikä aidosti sivistyneellä henkilöllä ole tarvetta pröystäillä koulutuksella ja asuinalueella.
Meillä päin kun käydään syömässä oikeissa ja viihtyisissä ravintoloissa eikä joku Mäkkäri käy edes mielessä. Ei siihen mitään tiukkapipoisuutta tarvita, kun ei asia edes käy kenenkään mielessä. Ja jos Mäkkäriä ehdottaisin, niin saisin vastaväitteitä, koska lapset eivät pidä Mäkkäri-ruuasta. Mutta eipä meidän pihoilla lapset syö päivät pitkät karkkiakaan ja juo mehuja ja limsoja kuten edellisessä asuinpaikassamme, jossa koulutustaso oli huomattavasti alhaisempi.
Mielestäni on ihan ok, jos päiväkoti tekee yksittäisen retken Mäkkäriin. Silti meidän perheessä ei syödä kotona pääsääntöiseti muuta kuin itsetehtyä normalia kotiruokaa. Käydään joskus (muutaman kerran vuodessa) syömässä ravintoloissa ja muutaman kerran vuodessa usein reissussa myös mäkkärissäkin. Mäkkäriruokailu ei myöskään sulje pois metsäretkiä, niitäkin meillä harrastetaan todella usein. Muutaman kerran vuodessa syöty mäkkäriruoka ei myöskään lihota lapsia, ei aiheuta terveydellistä haittaa, ei vähennä älykkyyttä, ei lisää syrjäytymistä, ei aiheuta alkoholismia, ei huumeidenkäyttöä jne. Ettekö ymmärrä miten idioottimaisen kuvan antaa itsestään luokittelemalla ihmisä jonkun mäkkärissä syönnin perusteella?
joiden kulinaristiset nautinnot ja elämykset liittyvät muutenkin Mäkkäriin. Suosittelisinkin tuonikäisille lapsille ennemmin vaikkapa metsäretkeä. Se olisi jotain uutta ja ihmeellistä, paikka, jonne palstan perusteella lapset eivät ainakaan vanhempiensa kanssa pääse...
Tapiolassa:) Hammaslääkärikin totesi
siellä käydessämme, että alueen lapsilla on erittäin hyväkuntoiset hampaat. Tervetuloa käymään täällä ottamaan oppia!
Paljon lapsiahan jää jo pois hoidosta koulujen loppuessa eli aika huono aika joku juhannusviikko lähteä "kevätretkelle". Olisiko niin, että ryhmässä on hoidossa lapsia enää tosi vähän ja hoitajat ovat siksi ajatelleet, että a)kerrankin on henkilökunnan puolesta resursseja reissata vähän jännemmin b) lomalla olevatkin saa kaikenlaista herkuttelua, miksi siis ei tarjota jotain tavallisesta poikkeavaa ruokailua myös niille, jotka joutuvat kenties koko kesän olemaan hoidossa?
on juhannusviikon vaan isot lapset (4-vuotiaat) hoidossa. Hoitajat kyseli erikseen meiltä vanhemmilta mahdollisia ehdotuksia kivalle tekemiselle tuolle viikolle. Helppo reissata isojen lasten kanssa :)
siellä käydessämme, että alueen lapsilla on erittäin hyväkuntoiset hampaat. Tervetuloa käymään täällä ottamaan oppia!
Tapiolan mäkkärissä, on nimittäin melkoisen täynnä kyseinen paikka, eivätkä varmastikaan kaikki asiakkaat tule Espoon keskuksesta asti. Voit kyllä saada slaagin, sillä todennäköisyys törmätä siellä naapureihin on melko suuri? Mutta ainahan voi nopeasti pakata kammppeet kasaan ja lähteä metsästämään uutaa utopiaa.
joakisella lapsella piti olla se 5 € tai ei saanut ruokaa vaan katsoi, kun muut söivät