Lasten ikäero noin puolitoistavuotta, kokemuksia?

Olihan se alkuun rankkaa kun oli kaksi vauvaa (esikoinen kyllä tuntui muuttuvan yhdessä yössä isoksi mutta jälkeenpäin ajatellen tosi pienihän se oli kuitenkin). Vaipparumbaa ja yökukkumista, siinä kaikki mitä muistan siitä ajasta mutta selvittiin siitä kuitenkin. Meilläkin esikoinen on ollut aina iloinen ja tyytyväinen lapsi, veljensä oli vauvana kovempi kitisijä. Meillä oli vaunuissa sisaristuin, siihen aikaan tuplavaunut ei ollu niin yleisiä ainakaan meillä päin. Niillä selvittiin oikein hyvin.



Ei se aika kamalaa ollut, rankkaa toki mutta pois en vaihtais. Nyt nämä kaksi on jo 12 ja kohta 11v., murkkuiän haasteet kohta edessä :) Tsemppiä teille kahden pienen kanssa. Siitä jää henkiin.

Olisi kiva kuulla miten arki sujui, tarvittiinko tuplarattaita, milloin oli vaikeinta tai missä vaiheessa arki alkoi helpottaa teillä, jotka olette saaneet kaksi lasta (tai usemman!) melko peräkanaa. Meille siis tulossa ihan näinä päivinä "kakkonen", ikäeroa tulee 1v 4kk ja tuttavat ympärillä pelottelevat miten kamalaa elämä tulee olemaan. Itse en vielä ymmärrä miksi ja miten se elämä tulee olemaan kamalaa?! Esikoinen on iloinen ja tyytyväinen lapsi, ei kai se toinen voi esikoisen luonnetta totaalisesti muuttaa?



Kiitos jos jaksat kertoa kokemuksesi! :)

Ei mustasukkaisuutta, kasvavat yhdessä ja tulevat parhaiksi kavereiksi, läheisiksi toisilleen. Toki vauva-aika on raskasta, mutta niin se on muutenkin. Pian nukkuvat päiväunet yhtaikaa, leikkivät yhdessä jne. Elinikäisen, hyvän suhten alku on pieni ikäero sisaruksilla! Meillä on aivan eriluontoiset ja -tyyppiset veljekset, nyt jo koululaiset, jotka ovat toisilleen tosi tärkeät.



Kaksostenrattaita kyllä tarvittiin, peräkkäiset olivat tosi hyvät, kun molemmilla oli oma tilansa ja rauhansa ja mahduimmekin joka kassalta yms. Kerrossänky oli kiva, yhteinen huone pitkään. Tietenkin molemmat lapset tarvitsevat aikaa ja rakkautta ja esikoista pitää valmentaa sisaruksen syntymään, mutta ei tietenkään hänen luonteensa muutu.



Onnea ja voimia!!

itse olen ollut sirä mieltä, että oman jaksamisen kannalta isompi ikäero olisi ollut parempi, varsinkin kun mies paljon poissa kotoa töiden takia, tunsin pitkään syyllisyyttä esikoisen takia, nyt nuorempi 2 1/2 ja elämä täynnä uhamaikää..=) mut hengissä ollaan ja lapset leikkii toistensa kanssa hyvin. Mut helppoa ei kahden pienen lapsen äitinä ole ollut, kolmatta ei olla vielä uskallettu edes ajatella vaikka elämä alkaakin jo olla ajoittain helpompaa..

Lapset nyt 4 v. ja 5 v., ja leikkivät kotona keskenään pitkät tovit. Edes vauva-aika ei ollut erityisen raskasta, koska lapsemme olleet aina ns. hyvin nukkuvia. Päikkäritkin nukkuivat pääsääntöisesti samaan aikaan. Mitään mustasukkaisuusongelmia ei ole ollut mitä nyttemmin joskus jotain tavallista sisarusten välistä kränää leluista tms.



Kahdessa vaippaikäisessä sinänsä toki oli enemmän työtä, pukemisissa ja syömisissä pitää auttaa molempia jne. Mutta VÄLTTÄMÄTTÄ ei ole olenkaan "kauhean raskasta". Ei kannata säikähtää pelotteluista, etenkään sellaisten ihmisten, joilla ei itsellä asiasta kokemusta.

Itse asiassa oli kahdetkin, "järeät" rinnakkaiset ja sitten peräkkäinistuttavat matkikiset (jotka aika onnettomat työntää).

Ikäero 1v 5kk. Ekat kaksiviikkoa meni kuin unelma, mutta sitten rupes esikko olemaan mustasukkainen. Hetkeksikään ei voinut silmistään päästää. Vauva silloin onneksi "helppo" ja molemmat nukkuivat hyvin, muuten en olisi näin hyvin jaksanut. Mielstäni oli rankempaa kuin kuvittelin vaik ei mitään ruusunpunaisia kuvitelmia ollutkaan. Nykyään ottavat edelleen rajusti yhteen, mutta myös rakastavat :) Haaveissa ei lisää lapsia ainakaan lähivuosiin, tuskin koskaan...



Varmasti oma asenne, lasten temperamentit ym. monet asiat vaikuttavat arjen sujuvuuteen.



Tsemppiä!

Jälkikäteen arvioituna (nyt lapset 5 v. ja 6½ v.) ikäero olisi voinut olla noin 4 vuotta... Esikoinen on erittäin haastava ja uhmäikä alkoi "sopivasti" hieman ennen kuopuksen syntymää. Esikoinen lopetti 2-vuotiaana päiväunet (totaalisesti, kaikesta yrittämistä huolimatta) ja surrasi ylivilkkaana ja kiukutteli temperamenttisena rajusti. Kuopus sairasti paljon ensimmäiset kolme vuotta, ja minun yöunet olivat todella rikkonaiset. Monta muuta kuluttavaa asiaa vastoinkäymistä sattui noihin vuosiin, mm. miehen hengenvaarallinen sairastuminen ja sairaalahoito sekä muutto toiselle paikkakunnalle ja hoitoavun puute alkuun. No, hyytyminenhän siitä seurasi ja vielä maksetaan velkoja.



Lapset ovat kyllä rakkaita ja ihania, heitä en syytä. Omat voimat vaan pettivät. Kolmatte tai useampaa lasta ei tule, kokemus oli niin pelottava. Mutta miten se olikaan, pienet lapset, pienet murheet, isot lapset, isot murheet. Aivan.



Tämä kauhukertomus ei kerro mitään siitä, miten teillä menee. Toivottavasti paljon kevyemmin!

Syvän riittämättömyyden tunnetta muistan tunteneeni, kun molemmilla lapsilla oli korvatulehduksia ja vuorotellen pidin heitä sylissä sen perusteella, kumpi enemmän huusi kuumetta ja kipua (vaikka oli lääkitys). Sitten toinen sängylle tai lattialle ja toinen vuorostaan syliin... Tärisyttää vieläkin muistella. Ehkä minä eläkkeikään mennessä olen unohtanut nämä pimeät hetket ja hoen, miten ihanaa oli, kun lapset olivat pieniä ja sain hoitaa heti kotona... Mitä nyt joskus pikkasen toinen ikkasi, mutta kyllä se oli elämäni parasta aikaa.



Vastaa varmaan kaksosten hoitamista.

Eli tuo vanhempi oli vielä ihan oikeastaan vauva itsekin kun uusi vauva tuli.

Mutta nyt voin jo sanoa, että pärjättiin hienosti. Vielä ei ollut uhmaikää ja päikkäreitä nukuttiin pitkiä pätkiä, molemmat pienet siis. Öisin herättiin muutamaan kertaan syömään vauvan kanssa, isompi nukkui yöt hyvin.



Tuplarattaat oli hyvä ostos, käytämme niitä vieläkin, isompi nyt 2v ja pienempi 10kk. nyt alkaa elo olla jo aika mukavaa, vauva kun on ollut kuin unelma koko ikänsä, niin kiltti kun vauva vaan voi olla. Tuo vanhempi tosin ei niinkään kiltti, ja nyt varsinkin kun aika hirveä uhma menossa. Mutta nyt jaksaa paremmin uhmakohtaukset, kun yövalvomiset on loppuneet jne.

Mustasukkaisuutta ei ilmennyt missään vaiheessa.



Itse sanoisin että alle 1½ on vielä hyvä ikäero, JOS vaan osaa valmistautua henkisesti hyvin..melkoista rumbaahan se kuitenkin on aluksi, sitä en kiellä.

Mutta ajattelen että jos olisimme vauvan saaneet vasta joskus nyt kun isommalla pahin uhma menossa, saattaisi jaksaminen olla aika kortilla..



Menee ikäänkuin samalla hiellä kaksi lasta tässä ;)



Parempi näin :)

oli sitä ikäeroa sitten 1v 7 kk tai 2 v 7kk. Itse asiassa tuolla isommalla ikäerolla mustasukkaisuusongelmat ovat yleensä pahempia. Kerrtomasi perusteella olleelliseksi nousee lähinnä se, että teillä on ollut jos jonkinlaista vastoinkäymistä, mutta ei se pieni ikäero niitä ole aiheuttanut.



Vinkkinä muuten korvatulehduskipuun: kannattaa ehdottomasti pyytää lääkäriltä Pronaxenia reseptillä valmiiksi (naprokseenia). Osaava korvalääkäri sitä itse määrääkin ja neuvoo annosteluohjeen vastaisen varalle. Ei tarvitse öitä lasten valvoa vaikka olisi korvat kipeinä.

isosisko on mustis. nukkuu vielä päikkärit, mutta vauva ei välttämättä. osoittaa mustistaan lyömällä isää/ äitiä, suuttumalla ja alkaa itkeä heti kun jotain kieltää. on pari kertaa lyönyt vauvaa, mutta ei onneksi kovaa. osoittaa myös hellyydentunteita: haluaa pitää vauvaa sylissä, silittää, halaa, antaa tuttia jne.. hoitaa nukkeaan samalla kun minä vauvaa.

yöheräämiset saavat itseni väsyneeksi ja siksi ärsytystasoni on alhaisempi ja siksi ehken rankkaa... mutta ei mitenkään superrankkaa tai sietämätöntä. vauva on helppo, syö ja nukkuu, mutta on vasta 1kk. isosiskokin on aina ollut tosi aurinkoinen, fiksu, vilkas tyttö. on toki vieläkin! onhan se varmaan kova pala, kun on aina ennen saanut olla isi ja äidin silmäterä ja nyt sen paikan joutuu jakaa!

minusta on ihanaa olla kotiäitinä kaikkine puolineen!! töihin en kaipaa ollenkaan. tämä on parasta elämässäni. lapseni ja perheeni.

Muutos on vain suuri sille vanhemmalle lapselle ja hän itsekin vielä pieni ja tarvitseva. Ehkä se järkytys oli itselleni niin suuri, että esim. kun imetin vauvaa, esikoiseni kiipeili pöydille ja muksahteli sieltä alas, kun ei uskonut varoittelua. Hän ei ollut todellakaan sellainen lapsi, että olisi istunut sohvalla vieressä satuja kuunnellen imetyksen aikana. Koska sanotaan, ettei tuon ikäiset osaa tuntea mustasukkaisuutta, esikoiseni härkki vauvaa paljon tai olisi härkkinyt, jos en olisi pitänyt vauvaa aina mukanani (suihkussa, vessassa). Hän halusi "hoitaa", mutta vauvan hiusten harjaaminen muuttui sekunnissa harjalla päähän hakkaamiseksi, jos ei ollut heti työntämässä kättään väliin ja estämässä tapahtumaa. No, ainakaan pienempi sisarus ei ihan vähästä hätkähdä, kun tottui menoon ja melskeeseen pienestä asti.

ITSENI kannalta olisi isompi ikäero ollut parempi, koska esim. 3-vuotias voi jo mennä kerhoon, jolloin äiti saa hetken hengähdystauon tai aikaa olla vauvan kanssa. Meidän ainoa ratkaisu oli (paha, paha) esikoisen osapäiväinen hoito päiväkodissa, koska univelkani ja unihäiriöni oli niin paha, että sen korjaamiseksi oli pakko tehdä kipeiltäkin tuntuvia ja julkisesti paheksuttuja ratkaisuja. Muistan vielä, miten valtiosihteeri Raimo Sailas sanoi samoihin aikoihin, että kyllä terve nainen kaksi lasta jaksaa hoitaa. Mietin, kuinkahan kauan uralla tehokkaasti edennyt Raimo oli 30 vuotta sitten hoitanut lapsiaan kotonaan tai voisikohan sille Raimolle soittaa, että nyt en pärjää, voisitko pikkaseksi aikaa tulla jeesaamaan.

Kuopuksella on lisäksi 3 ikävuoteen saakka kestänyt vaikea ruoka-aineallergia ja 2-vuotiaaksi asti hän sai ravintonsa vain apteekin aminohappovalmisteesta (josta jäin Kelan korvauksen jälkeen maksettavaa 200 euroa/ kuukaudessa) ja kolmesta ruokaaineesta ja kalkki- ja vitamiinivalmisteista. Nyt allergia on lähes selätetty ja iso stressi on helpottanut. Ei ole kivaa irrotella verivisvaisia vaatteita vauvan yltä ja miettiä, mitäs tänään laitettaisiin ruoaksi (tai mitäs äiti voisi syödä, kun imetti aluksi). Valvominen ei siis johtunut vain peräkkäisistä korvatulehduksista, vaan kuopuksen kramppaavista vatsakivuista 1-2 -vuotiaana.

Itse suosittelen myös Pronakseenia. Se on tehokkaampi lääke kuumeeseen ja kipuun kuin Panadol. Kuopus vain ei voinut Pronakseniakaan käyttää, koska oli allerginen sen yhdelle ainesosalle...

Esikoisen aikana oli myös puuduttavia korvatippoja, joiden kanssa päästiin aamuun asti. Jossakin vaiheessa ne poistettiin myynnistä, mutta kuulema saa taas jälleen.

Tämä on minun kokemukseni onneksi jo ohimenneistä raskaista vuosista. En väitä, että kaikilla on tällaista, jos tulee useampi lapsi kuin yksi tai he syntyvät suht lähekkäin. Siksi en toivo myöskään sen tyyppistä argumentointia, että olisit tehnyt niin tai näin, niin elämäsi olisi ollut ihan toisentyyppistä. Sallikaamme toisillemme kokemusten jakamista ilman arvostelevaa kommentointia!

Toivon kaikille lastaan odottaville ihanaa ja antoisaa pienilapsiaikaa ja myös parisuhteen kestoa, jos tiukkoja hetkiä tulisikin (meillä se kesti)!

oli sitä ikäeroa sitten 1v 7 kk tai 2 v 7kk. Itse asiassa tuolla isommalla ikäerolla mustasukkaisuusongelmat ovat yleensä pahempia. Kerrtomasi perusteella olleelliseksi nousee lähinnä se, että teillä on ollut jos jonkinlaista vastoinkäymistä, mutta ei se pieni ikäero niitä ole aiheuttanut.

Vinkkinä muuten korvatulehduskipuun: kannattaa ehdottomasti pyytää lääkäriltä Pronaxenia reseptillä valmiiksi (naprokseenia). Osaava korvalääkäri sitä itse määrääkin ja neuvoo annosteluohjeen vastaisen varalle. Ei tarvitse öitä lasten valvoa vaikka olisi korvat kipeinä.

Piti kirjoittaa: Vaikka sanotaan...



Koska sanotaan, ettei tuon ikäiset osaa tuntea mustasukkaisuutta, esikoiseni härkki vauvaa paljon tai olisi härkkinyt, jos en olisi pitänyt vauvaa aina mukanani (suihkussa, vessassa).

kiva kun oli tullut näin paljon vastauksia! Meillä on tosiaan esikoisen kanssa mennyt sillä tavalla helposti, että sairasteluja ei ole ollut mitenkään tavanomaista enempää. Aikamoinen villikko tuo meidän esikoinen kyllä on, mutta meillä on jo nyt yhden lapsen kanssa erittäin lapsiturvattu asunto juuri sen vuoksi ettei lapsen perässä tarvitse ihan joka sekunti juosta. Toki tuokin keikkuu sohvan selkänojilla yms. mutta osaa nyt jo tulla aika turvallisesti sieltä alas eli olen tietoisesti antanut esikoisen opetella selviytymään niistä kiipeleistä joihin itsensä pistää..



Yli kaiken toivon että sisaruksista tulisi ajan kanssa hyvät ystävät toisilleen, itselläni ja miehelläni oli niin valtavan monta vuotta ikäeroa sisaruksiimme että vasta aikuisiällä olemme tulleet läheisemmiksi heidän kanssaan. Siksi olimme / olemme hyvin hyvin iloisia kun meille suodaan toinen lapsi näin nopeasti, vaikka uskon että rankkojakin hetkiä tulee olemaan!



:) AP

Tänään halailivat sohvalla ja leikkivät yhdessä, kävivät iskän kanssa hakemassa joulukuusen ja sen sellaista.



Hyvä ikäero. Oli tuplat ja niitä käytettiin paljon. Univelkaa on toki ollut, mutta hyvin on selvitty ilman apuja. Pienemmällä on astma, se valvotti ja valvottaa yhä.

lapsilla 1 v 6 kk ikäeroa. Eka vuosi oli aika kamala vuosien yhtämittaisen valvomisen ja toisenkin lapsen koliikin vuoksi. Toinen vuosi oli helpompi ja sen jälkeen ovat lapset olleet kuin paita ja peppu. Kyllä kannatti, mutta olin todella tiukilla jossain vaiheessa.

Rankkaa on ollut, mutta jotenkin allaan selvitty. Meillä tosin tuon rankkuuden on tuonut kahden nuorimmaisen infektiokierre, joka on valvottanut viimeiset kaksi vuotta. Lisäksi nuorimmainen on aikamoinen persoona, joka laittaa äidin välillä siks koville :)



Tuplat on ollut käytössä paljon, ilman niitä ei meidän elämästä olisi tullut mitään. Kolmen alle 4-vuotiaan kanssa liikkuminen oli välillä aikamoinen ruljanssi. Omatoimiseksi lapset ovat oppineet kyllä. Itse ovat syöneet noin vuoden ikäisestä ja pukemaan oppineet alta kaksivuotiaina.



Kannattaa pitää huoli omasta jaksamisesta. Mutta jos lapsesi pysyvät terveinä ja saat nukkua edes kolmen-neljän tunnin pätkissä, pärjäätte varmasti hyvin! Kannattaa hyödyntää yhteiset päiväuniajat heti kun vaan mahdollista ja muutenkin antaa itselleen anteeksi, jos tuleekin käytettyä purkkiruokia ja kertakäyttövaippoja, jos siltä tuntuu.



Nyt kun vanhimmat ovat 3- ja 4-v, ovat kuin paita ja peppu ja nuorimmainen juoksee kovaa vauhtia perässä. Koko ajan mennään parempaan suuntaan!

ja aika rankkaa on kummallakin ollut. Varmasti helpottaa kun lapset kasvavat mutta pikkulapsi vaihe on ollut melko vaativa kun on ollut kaksi pientä autettavaa. Molemmilla perheillä tuplarattaat tullet tarpeeseen.



Itselläni kahden keskimmäisen ikäero on 1v9kk ja itse en ole kokenut kovin rankaksi mutta minulla tosin ollut apua esikoisesta. Niin ja meillä vanhempi poika oli jo vaipaton kun nuorempi syntyi ja muutenkin oamtoiminen eli söi itse ja pukikin jo osittain. Että se kanssa helpotti huomattavasti elämää kun ei ollut kahta joita olisi tarvinnut paljon auttaa. Meillä oli tuplarattaat aktiivikäytössä puoli vuotta eli oltaisiin varmasti pärjätty ilmankin.



Rankaksi taas koin kolmannen ja neljännen lapsen vaikka heillä ikäeroa 2v4kk sillä kolmonen oli vielä vaipoissa ja ei edelleenkään söisi itse vaikka on jo kohta neljä vuotta. Samoin pukemaan on laiska ja haluaisi apua kaikessa. Ei jaksaisi myöskään kävellä joten meillä taas tuplat käytössä. Uskoisin siis etä se miten rankkaa on riippuu myös paljon lapsista eli ei pelkästään ikäerosta.

turhan optimistisia vastauksia. Totuus on jotain ihan muuta, kuin mitä nämä vastaukset antavat ymmärtää... Mutta itsepä itsesi tuohon jamaan saatoit ;)