Onko teillä jo eläköityneillä pariskunnilla yksinäistä elämää, jos teillä ei ole yhteisiä aikuisia lapsia ja mahdollisia lapsenlapsiakaan?
Oletteko kateellisia niille pariskunnille, joilla on elämässään mukana omia aikuisia lapsia ja sitä myöten myös lapsenlapsia?
Eikö teillä lapsettomilla pariskunnilla ole yksinäistä, vaikkakin rinnallanne onkin vielä puolisonne?
Miten kompensoitte elämässänne lapsettoman elämän kulkunne? Arvaan hyvin, että lemmikkieläimet ovat monellekin lapsettomaksi tahtomattaan jäänneille pareille se ihmislapsen sijainen, mutta joo, eihän se ole samanlaista kuin mitä on omata omia lapsia ja mahdollisia lapsenlapsia.
Kommentit (14)
Miksi taas tällainen aloitus lapsettomien oletetusta yksinäisyydestä? Minusta tällaiset aloitukset ovat epähienotunteisia, epäkohteliaita, jopa julmia niitä ihmisiä kohtaan, jotka tahtomattaan ovat lapsettomia.
Ne taas, jotka ovat tieten tahtoen jääneet lapsettomiksi, kokevat tuollaisen "säälin" loukkaavana myös.
Mihin pyrit, ap? Haluatko satuttaa ihmisiä? Miksi?
Olen neljän aikuisen lapsen äiti, jolle aikuiset lapset eivät ole elämän keskipiste tai täyte. Eläköön vapaus tässä iässä! Lapsilla on oma elämänsä, minulla omani. Aina välillä tiet yhtyvät, se on kivaa, mutta ei sille voi rakentaa kestävää tyytyväisyyttä. Täytyy olla jotain omaa.
Emme saanaaet lapsia lääketieteellisistä syistä, joten sen asian olemme hyväksyneet jo kauan sitten. Mutta on muita sukulaisia, ystäviä ja kavereita. Hyviä harrastuksia joissa tapaa ihmisiä. Ei ole koskaan tuntunut yksinäiseltä, mutta ehkä sitten kun toinen meistä kuolee niin se jäljelle jäänyt saattaa kokea välillä yksinäisyyttäkin.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on sukulaisia, ystäviä ja harrastuksia. Emme ole yksinäisiä, eikä aika käy pitkäksi.
Kaikilla meillä on sukulaisia, ystäviä, itse kunkin työnsä aikaisia työkavereitakin, mutta kyllähän totuus on, että ei mikään muu ihmissuhde korvaa oman lapsensa kanssa koko elämän mittaista yhteyttä oman/ omien lastensa kanssa. Se yhteys on jotain aivan toisenlaista kuin kenenkään serkkunsa tai sisarensa kanssa.
Ei ole käyneet kersat tai niiden penskat kertaakaan 2000 -luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Ei ole käyneet kersat tai niiden penskat kertaakaan 2000 -luvulla.
No onpa omituista, ei voi muuta todeta.
Ja lapsenlapsiensa kanssa pääset eräänlaiselle aikamatkalle vertailemaan omaa lapsuuttasi isovanhemman osassa.
Elämä olisi ainakin omalla kohdallani paljon tyhjempää, jos olisin jättänyt lapseni tekemättä. Mikään työurakaan ei korvaa lapsiani ja lapsenlapsiani. Työura loppuu kuitenkin aikanaan, mutta lapset tulevat olemaan elämäsi loppuun asti - yleensä niin päin, eikä toisin päin, vaikka niinkin päin joillekin käy, että kohtalon kova koura kouraisee lapsen kuoloon ennen vanhempiansa.
Mikään maailmassa ei ole tuntunut niin mukavalle kuin oman lapsen tai lapsien tai lapsenlapsien kanssa vietetyt antoisat yhteiset elämän varrella vietetyt ajat.
Minä käyn töissä, harrastan ja näen ystäviä
Tapaan ajoittain lapsiani, se on ihan ok mutta ei mikään elämäni sisältö. Lapsenlapsia ei ole enkä osaa niitä kaivata. Muut asiat täyttävät elämäni.
Suunnilleen yhtä hyvää kuin naapurin parillakin, jolla on aikuinen lapsi ja kolme lastenlasta. Se lapsi asuu niiden lastenlasten kanssa Australiassa. Aika usein he kyselevät meilt', että tehtäisiinkö jotain yhdessä. Mielellämme teemme, mukavia ihmisiä kun ovat. Toki me myös kysymme heitä tekemään ja menemään.
Mutta eivät taida lapsi ja lapsenlapset naapureiden arkea sieltä Australiasta käsin kovin paljon rikastuttaa.
On ystäviä ja sukulaisia. Veljen lapset pitävät yhteyttä.
"Olet rakas mun mummuni" oli niin sydämeeni asti tuntuva lause joitakin vuosia sitten lapsenlapseltani, jonka voimin jaksoi taasen pötkiä eteenpäin kaikenlaisten ihmiselon vastoinkäymisten viidakossa.
Meillä ei ole yhteisiä eikä kummallakaan entisistäkään suhteista. Paljon ystäviä ja sukulaisia molemmilla. Matkustelemme paljon. Ei ole yksinäistä.
Meillä on sukulaisia, ystäviä ja harrastuksia. Emme ole yksinäisiä, eikä aika käy pitkäksi.