Yle: Mika Poutala jakoi rahaa kristillisille järjestöille
Liikunta-, urheilu- ja nuorisoministeri Mika Poutala (kd) on myöntänyt nuorisoalan yleisavustusta Helluntaiherätyksen yhdistys Isolle Kirjalle ja Suomen Evankelisluterilaiselle Kansanlähetykselle (SEKL), kertoo Yle.
Kumpikin kristillinen järjestö sai Ylen mukaan 11500 euron avustuksen vastoin virkamiesten kantaa. Virkamiesten mukaan järjestöt eivät täyttäneet yleisavustusten ehtoja.
Kommentit (111)
Juu. Ja veronmaksajilla on oikeus punnita jakoperusteita. Usko se on saatanan oppikin.666666
Näin se tapa on käsittääkseni ollut, että aika paljon ministerillä on itsellään valtaa näissä asioissa.
Ei ehkä demokraattisen prosessin tai hyvän hallintotavan toteutumisen kannalta hyvä asia.
Setaleko oli pitänyt antaa tai koraanikouluille?
Uskovaiset on pahimpia! En koskaan luota niiden touhuihin, kokevat olevansa muiden yläpuolella. Eräskin uskistuttava sai aikoinaan opintoihinsa eräältä säätiöltä ison tukirahan, koska sukulainen oli niistä päättämässä. Sen rahan olisi pitänyt mennä tarvitsevalle, ei lähisukulaiselle. Oksettavaa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän Poutalalla ole täysi oikeus jakaa rahaa näin.
Jakoon oli kriteerit. Ja saajat eivät useimpien mielestä niitä täyttäneet. Mutta ilmeisesti täyttivät kyseisen ministerin omat kriteerit.
Jos Poutalalla on valta päättää mihin rahaa jakaa, niin varmaankin hän jakaa sitä omien arvojensa ja näkemystensä mukaan. Poutala on valittu asemaansa demokraattisella menetelmällä.
Mikä tässä hämmentää?
Jos taas Poutalalla ei ole valtaa päättää asiasta, niin kuka hänelle on antanut tilinkäyttöoikeuden?
Virkamiehillä voi toki olla mielipiteitä, mutta luulisin, että ei päätösvaltaa asiassa.
Pyyteli vaimoltaan anteeksi Suomi Areenassa, kun on paljon poissa kotoa. Oma valinta. Ei koulutusta, urheilu-uran jälkeen, mikäs sen parempaa kuin päästä hyville liksoille. Ei luulisi eukon valittavan.
Vierailija kirjoitti:
Uskovaiset on pahimpia! En koskaan luota niiden touhuihin, kokevat olevansa muiden yläpuolella. Eräskin uskistuttava sai aikoinaan opintoihinsa eräältä säätiöltä ison tukirahan, koska sukulainen oli niistä päättämässä. Sen rahan olisi pitänyt mennä tarvitsevalle, ei lähisukulaiselle. Oksettavaa.
Vaan ideologiaan uskovat kuten suomivasemmisto ei sen parempia ole. Nuo vaan koittaa teeskennellä ettei ole uskovaisia, mutta ihan yhtä tiukka kultti uskomuksineen sielläkin on taustalla määräämässä mitä tehdään ja mitä ollaan mieltä mistäkin. Eikä noita saa muuttamaan mieltään millään koska kyse on tosiaan uskonnosta.
Alkaako stressi olla poutalalle liikaa kun tuo sekoilee nyt puheissaan vähän joka puolella ja riitelee jo omankin puolueensa kanssa asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Herran nimeen voi tehdä mitä tahansa, vrt. Räsäskän touhut.
Päivin tapauksessa on kyse sananvapaudesta Suomessa. Sinunkin sananvapaudesta.
Puolustatko myös imaamien sananvapautta saarnata homouden syntisyydestä?
Imaamin lausuma kuolemantuomio unohdetaan. Päivi puhunut pikku ryhmälle asiasta 20v sitten. Seitsemän vuoden oikeusprosessi ja tuomio.
Ennen tollasesta olis saanu kenkää