Miksi toiset ihmiset selviytyvät vastoinkäymisistä paremmin kuin toiset?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo, veteraanit onkin oikein hyvä esimerkki, päihde- ja mielenterveyden ongelmia. Toki näistä ei silloin puhuttu, koska varsinkin mielenterveyden ongelmat olivat siihen aikaan erittäin merkittävä tabu. Oli niitä jotka vielä vuosikymmenten jälkeen kärsivät sodan aikaisista traumoista ja uniongelmista, heräsivät hikisenä painajaisiinsa tai olivat vainoharhaisia. Päihdeongelmaa taas usein ei yksinkertaisesti vaan ehkä osattu tunnistaa, ajateltiin sen olevan ihan vaan normaalia elämää.

Mitähän sotaa nämä nykyiset narkkarit ovat eläneet? Sossu tarjoaa kaikkea ilmaiseksi mutta pää pitää sekaisin saada.

Toivoisin että nämä kuolisivat kaikki. 

Koen et itsellä ainakin vaikuttaa se että lapsuus oli tosi turvaton, ei ollut ketään turvallista aikuista. Semmoinen peruspohja, perusturvallisuus, puuttuu elämältä. Ihan tutkitusti vaikuttaa aika paljon ihmisen koko elämään ne ensimmäiset noin 3 ikävuotta. 

Tässähän se vastaus:  

Se, ettei setvi asioita netissä.

Varmaankin se vaikuttaa eniten että onko sitä elämänhalua ja maailmaan kuuluvuuden tunnetta minkä verran. Itse olen aika ylimääräisenä pyörinyt täällä koko elämäni joten kuvittelisin ettei siihen paljoa tarvita että murenee ne vähätkin ilon tunteet olla täällä.

Kun toiset ymmärtävät Miten vessapaperia pitää testata ensinnäkin punnita sitten kostuttaa ja kokeilla kestävyyttä tätä eivät monet testaajat tee ennen hinnanvertailua ja pituusmittailua

Onnen kokemus on täysin riippuvainen itsestäsi, ei toisista.

Pienistäkin asioista voi löytää onnen kokemuksia.

Aloita pienistä asioista ja siirry hiljelleen aina isompiin asioihin.

Ole kuin pikkulapsi joka on "tuorepakkaus" elämässä ja tutki esim. luontoa ja sen moninaisuutta. Näpertele käsilläsi jotain josta tulee valmista. 

Ole kaikista positiivisista asioistasi kiitollinen.

Tartu hyviin hetkiin ja muistele niitä lämmöllä, mutta muistella voi jos jaksaa niitäkin hetkiä jotka eivät alkaneet hyvin, mutta päättyivät hyvin sinun onnistumisesi kautta.

Olit vahva, tiesit mitä teit oman itseni vuoksi vahingoittamatta muita ja se teki sinusta aina vahvemman selviytyjän kun jouduit samaan tilanteeseen uudelleen ja taas selvisit siitä. Jokainen näistä hetkistä teki sinut vahvemmaksi ja itsevarmemmaksi sekä paremmaksi ihmiseksi pitämään huolta itsestäsi. 

Kaikesta huolimatta, vaikka lähtökohdat eivät olleet sinullekkaan ne parhaat.

Sinulla itselläsi on onnen avaimet. Käytätkö niitä? Otatko haasteen vastaan?

Okana

Relisienssi.

Omalla kohdalla kovapäisyys ja coping-keinot on pelastaneet. Tulen väkivaltaisesta perheestä, mutta olen osannut hukuttaa murheeni urheiluun, töihin ja opiskeluun. Sisarukset turvautuivat päihteisiin.

Ei siihen jatkuvana paskalinkona olemiseen totu ollenkaan.

Yritän mennä elämässä eteenpäin ja aina joku on mustamaalamssa vaikka ihan huvin vuoksi.

Minun elämäni on kaatunut miehiin. Kaksi kertaa olen joutunut lähtemään työpaikalta sen vuoksi etten ollut kiinnostunut työpaikan miehestä.

1.kerralla olin mutten osoittanut, koska hänellä oli parisuhde työpaikalla enkä halua olla mikään varattuja miehiä vikittelevä työpaikkahuora.

Sietokyky. Vitutus. Sisu.

Geeneillä lienee suuri vaikutus tässäkin.

Mulla on vähän sellainen tunne, että tähänkin vaikuttavat ihan median jutut. Kun nykyään on tehty jotenkin tavoiteltavaksi ominaisuudeksi kaikki epänormaali, sairaudet ja mielenterveydenhäiriöt, niillä saa julkisuutta ja mainetta helposti. 

Pitäisi olla enemmän selviytymistarinoita   ulinatarinoiden sijaan 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän sellainen tunne, että tähänkin vaikuttavat ihan median jutut. Kun nykyään on tehty jotenkin tavoiteltavaksi ominaisuudeksi kaikki epänormaali, sairaudet ja mielenterveydenhäiriöt, niillä saa julkisuutta ja mainetta helposti. 

Pitäisi olla enemmän selviytymistarinoita   ulinatarinoiden sijaan 

Millaisia selviytymistarinoita kaipaisit?

Resilienssi oli lapsuudessa hyvä, mutta omien kokemusten mukaan vastoinkäymiset eivät ole vahvistaneet resilienssiä vaan oikeastaan päinvastoin. Vastoinkäymisten kohdalla huomaan stressaantuvani helpommin, on vaikeuksia nukkua ja asiat mitkä yleensä ohittaisi olankohautuksella tuntuu vaikeammilta.

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessa koettu perusturvallisuuden puute vaikuttaa koko loppuelämän, ihan jokaisella alueella.

Virallisesti näin on. Toisinkin voi olla. Jos on lapsena tottunut selviämään itsenäisesti ja kestämään huonoja oloja, sitä pitää normaalina. Sitten kun pääsee hyviin oloihin, niitä arvostaa, mutta ei hätkähdä eikä romahda siitäkään, jos törmää taas huonoihin oloihin. On oppinut selviämään ja löytämään itsestään vahvuutta. Joka on kasvanut lintukodossa, on liian herkkä ja kokematon kovan paikan edessä. Riippuu luonteestakin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on vähän sellainen tunne, että tähänkin vaikuttavat ihan median jutut. Kun nykyään on tehty jotenkin tavoiteltavaksi ominaisuudeksi kaikki epänormaali, sairaudet ja mielenterveydenhäiriöt, niillä saa julkisuutta ja mainetta helposti. 

Pitäisi olla enemmän selviytymistarinoita   ulinatarinoiden sijaan 

Millaisia selviytymistarinoita kaipaisit?

Minä ainakin kaipaan selviytymistarinoita, joissa ihmiset ovat kasvaneet ei niin hyvissä oloissa ongelmien keskellä ja pystyneet itse rakentamaan itselleen toisenlaisen elämän. On löytynyt sukulainen, naapuri, harrastuksen vetäjä tms, jonka pienet sanat ovat antaneet toivoa. Tai on itse hakenut tietoa, pohtinut asioita ja ymmärrys omista mahdollisuuksista on avautunut sitä kautta.

Kertomukset erilaisten terapioiden kautta selviämisestä ovat toisaalta hyvää asennemuokkausta mielenterveysongelmien normalisoimisessa. Toisaalta vaarana on normaalien elämään kuuluvien vaikeuksien lääketieteellistäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsuudessa koettu perusturvallisuuden puute vaikuttaa koko loppuelämän, ihan jokaisella alueella.

Tätä voi sitten käyttää tekosyynä jokaiseen vastoinkäymiseen. Kyllä aikuinen kykenee erittelemään lapsuuden kokemukset nykyajasta. 

No tulihan se sieltä ,tuollasta odotettiinkin.

Vähänkuin kultalusikat kertoo kuinka kaikki on itsestä kiinni vaan.

Johonkin "kuulumisella" on myös merkitystä resilienssiin vastoinkäymisissä. 

Empatia auttaa myös, kun ymmärtää että kaikilla on ongelmia. Vielä parempi resilienssi on jos oikeasti elämässään auttaa muita. Ei siksi että että saisi heti muilta apua, vaan siksi että asenne ei ole niin itsekeskeinen.

Jos toisella on 3 eri tavoitetta joiden edistämisestä kokee tyydytystä ja 1 menee mönkään, niin varmaan harmittaa, mutta jos jollakin on vain 1 tavoite joka menee mönkään niin tulee tunne että kaikki on mennyt mönkään. 

Joskus kuitenkin kaikki menee mönkään, vaikka tekisi kaiken "oikein". Silloin on periaatteessa turha olla harmissaankaan, koska kyse on vain olosuhteista. 

Yleensä onneksi asioita voi aloittaa uudestaan...