Lue keskustelun säännöt.
Iäkkäiden vanhempieni jutut alkavat rasittaa. En jaksa enää käydä siellä.
Vanhempani ovat eläneet 70-luvulta asti samassa kurjassa pikkukunnassa, josta itse muutin pois jo alaikäisenä. Olin ahdistunut ja masentunut. Ei ystäviä, ei harrastuksia, vain vanhempieni seura. Koulukaveritkin asuivat kovin kaukana. Muuton jälkeen opiskelupaikkakunnalle aloin saada ikäisiäni ystäviä. Masennus alkoi helpottaa ja pääsin rakentamaan oman elämäni.
Vanhempani ovat nyt iäkkäitä, mutta heidän luona käyminen laukaisee yhä edelleen ikäviä muistoja. Puolisonikin sanoo, että talo ja pikkukylä huokuvat ankeutta. Kukaan meidän perheestä ei haluaisi käydä siellä, mutta vanhempani toivovat kyläilyjä. Säälistä olen käynyt.
Tänä viikonloppuna en ajanut 300 km yksikseni. Istahdin autoon perjantaina ja sain ekaa kertaa elämässäni paniikkikohtauksen. Aidosti luulin, että se oli sydänkohtaus tai jotain vastaavaa. En lähtenyt ajamaan, soitin äidille ja valehtelin että tuli noro. Eivät vanhempani ole minulle mitää pahaa ole tehneet, mutta tuo kohtaus sai ajattelemaan, etten voi jatkaa itseni kiusaamista vain velvollisuudentunnosta.
En tiedä, mitä pitäisi tehdä. Vanhempani eivät ymmärrä vastavuoroisen keskusten päälle, vaan kertovat yhä uudestaan mitä naapurustossa on tapahtunut (ei mitään), ja seuraavaksi ihmetellään naakkoja pihalla. Masentaa ja ahdistaa edelleen tuo kyläpahanen niin paljon, että itkettää.
Kommentit (1937)
1940/50-luvun taitteen äitee
on jo mennyt. Jos mä ikinä
sairastun muistisairauteen 60+,
päätän päivät siihen paikkaan.
Laitoksessa vaipoissa: nej tack.
Ei kellekään sellaista kohtaloa
soisi. Onneksi isä on todella terävä.
Kuin myös itselläni megamuisti..
Jtn positiivista.
En velana ainakaan lapsiani rasita
känkkämummåna. Hyvä niin. E
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskaimmat asiat tähän asti maailmassa:
3. Vierailut kotona asuvan dementikko-äidin luona. Vanhuus ja muistisairaus toi mukanaan ennen kokemattoman ilkeyden...
2. Vierailut hoivakodissa asuvan syvästi dementoituneen dementikko-äidin luona.
1. Henkistä tasapainoa horjuttaneet, mutta silloin jatkuneet säännölliset vierailut terveyskeskuksen vuodeosastolla puoliksi tajuttoman ja tietämättömän dementikko äitini luona. Viimeinen vierailu oli yö-kuolemaa edeltänyt ilta, kun terkkari kertoi viimeisten hetkien olevan edessä.
Vanhalle viskin syömälle kapiaiselle meinaa vieläkin tulla tippa linssiin, nyt kun asiaa taas muistelee.
Eipä ole näitä lukiessa ihme, että vanhukset unohdetaan laitoksiin ja koteihinsa nykyään. Ihme etteivät enemmänkään kuolleena mädänny ja ala hajullaan ilmottamaan olotilaansa. Onneksi alkavat kerrostalossa ainakin naapurit pakosta havahtumaan kun haju nousee liian ällöttäväksi rappukäytävässä. Jos senkin kestävät ilman tarkistusta niin lopultahan vanhus muumioituu ja lakkaa taas haisemasta. Maalla onkin huonompi havaita kun hajuhaittaa ei naapureille synny. Siellä saa olla rauhassa missä olotilassa kukin onkin.
Vierailija kirjoitti:
Tuommoisiahan ne ikäihmiset on ja pahemmaksi vaan tulee menemään. kyllä sun puoliso vois tulla sun kaveriksi!!
Nää lausahdukset on kyllä niin hauskoja. Kannattaa muistaa ettei itse aikanaan tule "tuommoiseksi ja pahemmaksi vielä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten kukin haluaa meistä elämänsä nähdä. Olen kotoisin ihan samantyyppisistä oloista kuin sinä. Minulle se syrjäkylä, metsät ja pellot ja ränsistyvä kotitalo ovat tärkeitä. Samoin vanhempani. He juttelevat heille ajankohtaisista asioista. Suosittelen kuuntelemaan ennemmin kuin lyttäämään.
Kannattaa miettiä, mikä sinua oikeasti ahdistaa? Et ole sama ihminen kuin silloin lapsena.
Me kaikki olemme erilaisia. Se, että juuri sinä et ahdistu tuollaisessa paikassa ilman ystäviä, aivan eristyksissä, ei tarkoita sitä etteikö joku muu voisi. Masennuin jo alle kouluikäisenä. Tarvitseeko kaupunkiin syntyneen selitellä, miksi siellä alkaa ahdistaa ja haluaa vain pois mahdollisimman pian?
Olen kuunnellut vanhempieni juttuja jo 40 vuotta. En enää jaksa, en yhtään. Hekään eivät kysy eivätkä edes kuuntele, jos minulla on jotain sanottavaa. He eivät edes kysy, mitä lapsen lapsille kuuluu. Kaikenlaiseen apuun minä kelpaan, mutta jos itse olisin vaikka 20v sitten tarvinnut apua jossain niin ei kiinnosta. Jos aivan rehellisiä ollaan, pelkään, että vanhempani elävät vielä pitkään. Haluan vain elää omaa elämääni oman perheeni kanssa.
No etkö pysty puhumaan tuosta asiallisesti vanhemmille? Eivät ehkä tajua, että sinulla on sanottavaa, jos et sano sitä. Miksi lapset eivät ole reissussa mukana, ja kumppani myös? Eikö isovanhemmat saa tavata lapsenlapsiaan?
Ovatko aikuiset lapset ja lastenlapset jotain vanhusten kulutushyödykkeitä? Olemassa vanhuksia varten? Käskytettävänä hommiin? Heillä ei ihmisinä itsenään ole arvoa?
Ja kääntäen - ovatko isovanhemmat vain aikuisia lapsiaan ja lapsenlapsiaan varten? Käskytettävänä hommiin? Heillä ei ihmisinä itsenään ole arvoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tunteesi. Itselläni on vähän samankaltainen tilanne. Äitini on vähän narsistinen, ja uhriutuva, ja isästä on vanhemmiten tullut änkyrä ukko joka joko nuokkuu sohvalla, tai äkäilee kaikille kaikesta.
On henkisesti tosi kuormittavaa käydä kotona jo näistäkin syistä. Siksi itsekkin pidän vierailut minimissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa jotkut ihmiset: aivan samoin kuin te nyt täällä suhtaudutte ja puhutte niin aloittajan vanhemmista ja kodista kuin omistannekin niin aivan samoin saattavat omat lapsenne puhua ja suhtautua teihin ja lapsuudenkotiinsa aikanaan.
Tähän voi itse vaikuttaa todella paljon omalla toiminnallaan. Enkä ainakaan itse haluaisi olla lapsille riippakivi, siksi säästötili on jo nyt kerryttämässä pesämunaa. Huolehdin terveydestäni, liikun paljon joten elintapasairauksien riski on pienempi. Haluan lasten ja lastenlasten olevan seuranani aidosti. Ei tulisi mieleenikään kertoa lapsilleni jostain peräpukamista ja virtsanpidätysongelmista, mitä iäkkäiden jutut pahimmillaan ovat.
Just just. Ja tietenkin olet satavarma, että pysyt freesinä ja terävänä kuolemaan saakka. Dementia, Alzheimer, erilaiset halvaukset tai hivuttavat sairaudet kiertävät sinut kaukaa. Luonteesi pysyy täysin samana, ihanana itsenäsi vanhuudessakin. Tietenkin olet myös satavarma, että vaikka itse oletat toimivasi oikein lastesi kanssa he muistavat sen kun olet tarpeeksi vanha. Saati arvostavat. Heillä voi olla ihan erilainen käsitys lapsuudestaan kuin sinulla. Myös rahalla ja pesämunalla ei aina pysty ostamaan lastensa kiintymystä ti sitä, että aidosti haluavat käydä vanhempiensa luona, toki perinnön toivossa käyvät. Tai pitkin hampain velvollisuudesta. Kukaan ei voi tietää mitä vanhuus tuo tullessaan.
1) Tässä puhuttiin elintapasairauksien riskin pienentämisestä. Miten saat väännettyä asian siihen, että olisin satavarma? Ymmärrätkö, mitä riskin pieneneminen tarkoittaa?
2) Luonne ei ole muuttunut iäkkäillä ihmisillä, jotka tunnen. Vain muistisairauden myötä ja silloinkin loppuvaiheessa. Hankalat ihmiset ovat hankalia vanhoinakin.
3) Lapseni arvostavat minua jo nyt ja osoittavat sen monilla eri tavoilla. Asioihin kun tosiaan voi itse vaikuttaa.
Käsitin kyllä, että tarkoitit elintapasairauksia. Mutta kun ne eivät ole ainoita sairauksia maailmassa. Olet kai huomannut, että esimerkiksi dementia on lisääntynyt ja se myös muuttaa ihmisen luonnetta ja käytöstä, silloin vielä kun on jossain määrin toimiva persoona. Loput sitten tiedätkin miten tauti etenee. Siihen ei voi oikein mitenkään varautua tai ennakoida. Dementiaa on huippuälykkäistä umpityhmiin ja siltä väliltä.
Kukaan ei etukäteen tiedä miten luonne muuttuu vanhana, varsinkin juuri jos on sairauksia. Myös henkiset sairaudet vaikuttavat. Vaikka et tunne muuttuneita ihmisiä niin se ei estä jonkun luonteen muuttuvan. Lapsetk7n saattavat sairastua eri tavoin ja siten muuttua ja muutenkin moni asia lasten itse vanhetessa muuttuu. Edelleen, ei voi tietää asioista kymmenien vuosien päähän. Miten silloin on. Jos kaikki olisi ennakoitavissa niin kaikki olisikin eri tavalla monesti.
Jäpäjäpä. Dementiakin on pitkälle elintapasairaus. Ei siltä ole suojassa kukaan kuten ei diabetekseltakaan, mutta todennäköisimmin dementia tulee matalasti koulutetuille, lihaville, tupakoineille, diabeetikoille, vähän liikkuville, masentuneille, verenpainetautisille, hoitamattomasta korkeasta kolesterolista kärsiville, epäterveellisesti syöville, sosiaalisista suhteista eristäytyville ja vähän aivojansa käyttäville.
Ei pidä paikkaansa miten määrittelet dementiaa sairastuvan henkilön. Alzheimer., verenkiertoperäinen , otsalohkodementia, Lewyn yms muistisairauteen voi sairastua myös korkeasti koulutettu .
Vaskulaaridementia on käytännössä valtimonkovettumatauti aivoissa - siis elintapasairaus, ja näitä on jopa 30 % suomalaisista dementioista. Riskitekijät ovat nimenomaan korkea verenpaine, diabetes, korkea kolesteroli, tupakointi, ylipaino.
Alzheimeriin pätevät ihan samat riskitekijät, mutta sille on monia muitakin riskitekijöitä kuten fyysinen liikkumattomuus, huono ruokavalio ja liiallinen alkoholinkäyttö sekä päähän kohdistuneet iskut. Lisäksi matala kognitiivinen stimulation, masennus, sosiaalinen eristäytyminen (esim. Vauvapalstalle heh) ja uniongelmat.
Alzheimerille altistava ruokavalio sisältää paljon sokeria ja lyhytketjuisia hiilihydraatteja, ultraprosessoituja elintarvikkeita, prosessoituja lihatuotteita ja paljon suolaa. Siis boomereiden näkemys terveellisestä kotiruuasta pullanpuputtamisineen ja makkarapottuineen täyttää ihan kaikki riskikohdat ruokavaliosta joka altistaa Alzheimerille.
Eikös lääketiede ole aika pitkään jo opettanut, että se mikä on huonosta sydämelle on myös huonosta aivoille.
Eipä tuo sinun alzheimer-juttusi ihan kaikkien kohdalla pidä paikkaansa. Tuttu on ikänsä liikkunut, syönyt terveellisesti, harrastanut aivojumppaa, tehnyt työkseen vaativia laskutehtäviä vaativia töitä. Ja kas, silti sairastui alziin. Että yksilöitä kaikki ollaan ja toki terveet elämäntavat voivat suojata, mutta monet sairaudet saattavat silti osua kohdalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun alkaa sota niin kyllä kelpaa äidin ja isänkin huusholli joka sijaitsee syrjässä..oon siitä satavarma. kehtaatkin haukkua vanhempiasi tämmösenä aikana kun on hyvä että selvitään seuraavaan päivään
Jokainen meistä vanhenee, kannattaa miettiä myös heidän kannalta asiaa jos ovat sen ansainneet (oma isäni ei ole ansainnut ajatustakaan). Eli jos päivän kohokohta on se naakan ihmettely ja 10 vuoden takaisen saman jutun kertominen, niin mikä ilonaihe se mahtaa olla jos oma lapsi tulee kylään? Eli olisiko se vielä parempi käydä kyläilemässä jos aikaa on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä vanhenee, kannattaa miettiä myös heidän kannalta asiaa jos ovat sen ansainneet (oma isäni ei ole ansainnut ajatustakaan). Eli jos päivän kohokohta on se naakan ihmettely ja 10 vuoden takaisen saman jutun kertominen, niin mikä ilonaihe se mahtaa olla jos oma lapsi tulee kylään? Eli olisiko se vielä parempi käydä kyläilemässä jos aikaa on?
Tässä ollaan juuri asian ytimessä: jotkut vanhat ihmiset ovat rakastettavia ja heidän luonaan mielellään vierailee. Jotkut ovat luotaantyöntäviä, heidän luonaan ei mielellään vieraile. Ikäkysymys tämä ei ole, vaan yksilö- ja luonnekysymys.
Ja ilman muuta sama toisin päin: eivät kaikki lapset ole vanhemmilleen mieluisia, ei heitä vanhempi halua tavata. Ei siinäkään mitään, näin se joskus käy.
Itse en puhuisi 'ansaitsemisesta', se on vähän samanlainen ilmaus kuin tämä, että lapset olisivat jotain vanhemmilleen velkaa. Ei tämä ole vaihdantataloutta tai puolin tai toisin toisesta hyötymistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä vanhenee, kannattaa miettiä myös heidän kannalta asiaa jos ovat sen ansainneet (oma isäni ei ole ansainnut ajatustakaan). Eli jos päivän kohokohta on se naakan ihmettely ja 10 vuoden takaisen saman jutun kertominen, niin mikä ilonaihe se mahtaa olla jos oma lapsi tulee kylään? Eli olisiko se vielä parempi käydä kyläilemässä jos aikaa on?
Tässä ollaan juuri asian ytimessä: jotkut vanhat ihmiset ovat rakastettavia ja heidän luonaan mielellään vierailee. Jotkut ovat luotaantyöntäviä, heidän luonaan ei mielellään vieraile. Ikäkysymys tämä ei ole, vaan yksilö- ja luonnekysymys.
Ja ilman muuta sama toisin päin: eivät kaikki lapset ole vanhemmilleen mieluisia, ei heitä vanhempi halua tavata. Ei siinäkään mitään, näin se joskus käy.
Itse en puhuisi 'ansaitsemisesta', se on vähän samanlainen ilmaus kuin tämä, että lapset olisivat jotain vanhemmilleen velkaa. Ei tämä ole vaihdantataloutta tai puolin tai toisin toisesta hyötymistä.
Toivottavasti kuitenkin he jotka nyt saavat vanhemmiltaan lastenhoitopalveluja ja muuta apua muistavat lupauksensa sitten vanhana käydä ees katsomassa.
Lapsiperheet täällä vauvalla harrastavat tuota vaihdantataloutta. Jos ei meitä auteta haluaamaamme määrää jne. Välit poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä vanhenee, kannattaa miettiä myös heidän kannalta asiaa jos ovat sen ansainneet (oma isäni ei ole ansainnut ajatustakaan). Eli jos päivän kohokohta on se naakan ihmettely ja 10 vuoden takaisen saman jutun kertominen, niin mikä ilonaihe se mahtaa olla jos oma lapsi tulee kylään? Eli olisiko se vielä parempi käydä kyläilemässä jos aikaa on?
Tässä ollaan juuri asian ytimessä: jotkut vanhat ihmiset ovat rakastettavia ja heidän luonaan mielellään vierailee. Jotkut ovat luotaantyöntäviä, heidän luonaan ei mielellään vieraile. Ikäkysymys tämä ei ole, vaan yksilö- ja luonnekysymys.
Ja ilman muuta sama toisin päin: eivät kaikki lapset ole vanhemmilleen mieluisia, ei heitä vanhempi halua tavata. Ei siinäkään mitään, näin se joskus käy.
Itse en puhuisi 'ansaitsemisesta', se on vähän samanlainen ilmaus kuin tämä, että lapset olisivat jotain vanhemmilleen velkaa. Ei tämä ole vaihdantataloutta tai puolin tai toisin toisesta hyötymistä.
Toivottavasti kuitenkin he jotka nyt saavat vanhemmiltaan lastenhoitopalveluja ja muuta apua muistavat lupauksensa sitten vanhana käydä ees katsomassa.
Lapsiperheet täällä vauvalla harrastavat tuota vaihdantataloutta. Jos ei meitä auteta haluaamaamme määrää jne. Välit poikki.
Minkä lupauksen? Juuri se on sitä vaihdantataloutta ja velkasuhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jokainen meistä vanhenee, kannattaa miettiä myös heidän kannalta asiaa jos ovat sen ansainneet (oma isäni ei ole ansainnut ajatustakaan). Eli jos päivän kohokohta on se naakan ihmettely ja 10 vuoden takaisen saman jutun kertominen, niin mikä ilonaihe se mahtaa olla jos oma lapsi tulee kylään? Eli olisiko se vielä parempi käydä kyläilemässä jos aikaa on?
Tässä ollaan juuri asian ytimessä: jotkut vanhat ihmiset ovat rakastettavia ja heidän luonaan mielellään vierailee. Jotkut ovat luotaantyöntäviä, heidän luonaan ei mielellään vieraile. Ikäkysymys tämä ei ole, vaan yksilö- ja luonnekysymys.
Ja ilman muuta sama toisin päin: eivät kaikki lapset ole vanhemmilleen mieluisia, ei heitä vanhempi halua tavata. Ei siinäkään mitään, näin se joskus käy.
Itse en puhuisi 'ansaitsemisesta', se on vähän samanlainen ilmaus kuin tämä, että lapset olisivat jotain vanhemmilleen velkaa. Ei tämä ole vaihdantataloutta tai puolin tai toisin toisesta hyötymistä.
Toivottavasti kuitenkin he jotka nyt saavat vanhemmiltaan lastenhoitopalveluja ja muuta apua muistavat lupauksensa sitten vanhana käydä ees katsomassa.
Lapsiperheet täällä vauvalla harrastavat tuota vaihdantataloutta. Jos ei meitä auteta haluaamaamme määrää jne. Välit poikki.
Minkä lupauksen? Juuri se on sitä vaihdantataloutta ja velkasuhdetta.
Niin juuri, se on sitä. Nuorten lapsiperheiden käsitys ihmissuhteista omia vanhempiaan kohtaan. Meitä on autettava tai aaatte yksinäisen vanhuuden.
Toistuvia kommentteja eri perhekeskusteluissa. Tai jälkikäteen, ei saatu lastenhoitoapua, nyt ei auteta vanhuksiamme.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lueskelin tätä ketjua ja mieleeni tuli muutama asia. Sen enempää täysi-ikäisillä lapsilla, kuin heidän vanhemmillaankaan ei ole lakisääteistä velvollisuutta pitää yhteyttä, saati sitten auttaa toisiaan. Koen kuitenkin että omalla esimerkillään meistä jokainen siirtää käytösmallejaan seuraaville sukupolville, niin hyviä kuin huonojakin. Tästä syystä kohtelen vanhaa äitiäni, kuten toivon itseäni tulevaisuudessa kohdeltavan ja osallistun lastenlasteni hoitoon kuten omat vanhempani aikanaan tekivät. Aina ei ole mukavaa, eikä myöskään huvittaisi mutta molemmin puolinen rakkaus kantaa vaikeiden hetkien yli.
Onko lapsuutesi ollut rakastava? Minulla on traumatausta ja tuo masennuksesi ehkä kertoo siitä. Kun palaan vanhempieni luokse, vanhat traumat nousevat pintaan. Oman hyvinvointisi vuoksi suosittelen rajaamaan vierailut hyvin vähään ja hakeutumaan terapeutin puheille. On aivan liian kuormittavaa matkustaa heidän luokseen ja sinun täytyy olla itsesi puolella.
AP:n aloituksessa sanotaan, että hänelle vanhemmat eivät ole tehneet mitään pahaa. Kuitenkin siellä ilmeisesti on ollut jotain, josta hän nyt oireilee.
Ilmeisesti hänen vanhempansa ovat nk. suuria ikäluokkia, ja heidän vanhempansa taasen ovat sodan kokeneita. Näin myös minun vanhempani. Hieman kylmiä, omaa arvomaailmaansa tiukasti puolustavia ja kapeakatseisia. Tämä pitää ymmärtää, jotta pääsee itse muodostamaan ihan oman arvomaailmansa ja luomaan oman näköisensä elämä. Oma isäni sairastaa Alzheimeria. Viimeisiä kuukausia mennään, mutta hän on vuosien varrella selkeinä hetkinään puhunut paljon omasta lapsuudestaan, nuoruudestaan ja aikuisiästään. Ymmärrän heitä nykyään huomattavasti paremmin ja tämä on ollut minulle iloinen ja myönteinen asia. Ja kyllä, vanhuusiässä elämä ja jutut kapenee huomattavasti, jonka jokaisen meistä on aikanaan hyväksyttävä. Mitä tulee syrjäkylällä varttumiseen, on ollut varmasti haastavaa, mutta minä näen kuitenkin positiivisena asiana, että olet lähtenyt päättäväisesti lukioon ja opiskelemaan. Et varmasti ole sitten saanut henkistä tukea siihen paljonkaan, mutta taloudellisen puolen tuen puutteen näen kirjoituksestasi jotenkin niin, että vanhemmillasi ei ole ollut sitä rahaa antaa. Tsemppiä mitä tahansa päätätkin tehdä.
Jospa tuo tai nämä vanhuksetkaan eivät tykkää, että kaiken tietävät ja muistavat nuoret käyvät heitä, meitä rasittamassa. Eivät kuitenkaan ymmärrä olla avuksi missään tarpeellisessa. Kas kun vanheneminen tuo tullessaan
kaikkea vaivaa, muistamattomuutta, osaamattomuutta, jaksamattomuutta josta vanhus itsekin kovin kärsii ja tiedostaa, että ei ole enää sama ihminen kuin muutama vuosi sitten. Se surettaa ja ahdistaa niin paljon, että itkettää nytkin. Toivon, että tulee lämmin ja hyvä kesä!