Äitini ei suostu maksamaan kotihoidosta eikä suostu vanhainkotiin eikä muuttamaan lähemmäs meitä lapsiaan.

Se ei halua hoitoa eikä muuttaa joten. 

Ei ole sun vastuulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kotihoito ei ole mistään kotoisin. Jakaa pillerit. Kalliskin kuin mikä. Enolla oli, eikä tyttöset suostuneet auttamaan peseytymisessäkään. Rahat meni.

Eno ei taida olla enää elossa? Nykyään lääkkeet jakaa lääkeautomaatti eikä hoitaja. Se tulee halvaksi. Kotihoito ei ehdi auttaa peseytymisessä, sitä varten on eri taho.

Jos vanhus ei kykene peseytymään niin sitten ei peseydy.

Ei sovellu enää yksin kotona asumaan, jos ei pysty peseytymään.

Lukemattomat vanhukset asuu kotona siinä kunnossa ja kotihoito sitten käy pesemässä. Moni ei pääse edes vuoteesta jalkeille. Sitten vasta taitaa saada paikan kunnallisesta hoivakodista, kun 4-5 x vrk kotihoitokaan ei riitä.

Näin on. Sehän on aivan turvallista olla kotona, jos ei pääse yksin vuoteesta jalkeille. Ei siellä sängyssä yleensä satu vahinkoja. 

Ongelmia tulee, jos pää ei toimi ja jalat on vikkelät, että lähtee kotoa ulos, ei ymmärrä pukeutua sään mukaan, paleltuu, eksyy eikä osaa takaisin. Eikä tietenkään ole koskaan yleensä edes kotona, kun kotihoito tulee, vaan huitelee ties missä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entäs jos maksatte kahdestaan siskon kanssa puoliksi jonkinlaisen avun, eli sen verran, että joku käy paikan päällä katsomassa tilanteen, siivoamassa vähän jne?

Järkyttävää miten moni on tätä kommenttia alapeukuttanut. Kyllä me ollaan itsekkään kusipäinen kansa.

Ap:n äiti EI HALUA ulkopuolista apua, tajuatko ennenkuin alat syyllistämään. Tämä koko ketju on vertaistukea tällaisten apua haluamattomien mutta  sitä tarvitsevien lapsille.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli äitisi elää omassa kodissaan. On sanonut, ettei halua ulkopuolista apua. On sanonut myös ettei halua muuttaa.

Miksi äitisi täysin normaali elämä on sinulle ongelma?

Oisko vaikka se äidin jatkuva syyllistäminen, että miksi et hyppää täällä 3 tunnin ajomatkan päässä joka oikusta.

Sille on aikuisen ihmisen opeteltava vetämään rajoja. Ihan jo perheesi vuoksi ellet itsesi. Syyllistävä vanhempi keksisi syyllistömistä vaikka hyppäisit siellä joka toinen päivä. Ap:n äiti ei ainakaan aloituksen mukaan ole sellainen. Vaan itsenäisyyttään vaaliva ihminen, joka edelleen pärjää.

Luitko sinä aloitusta ollenkaan?

Vierailija kirjoitti:

Ei teidän tarvitse tehdä asialle mitään. Te olette ehdottaneet muuttoa joko lähemmäs teitä tai laitokseen ja hän on sanonut, että haluaa olla kotona. Viesteistänne ei käy ilmi, että hän olisi ylipäätään ketään pyytänyt muuttamaan hänen paikkakunnalleen? 

Se on ihan ymmärrettävää, että ihminen, joka on pyörittänyt omaa elämäänsä sen 60 vuotta, kasvattanut perheen, luonut uran, ostanut kodin yms ei ihan suorilta taivu ajatukseen, että nyt tulisi stoppi itsenäiselle elämälle ja omasta kodista pitäisi muuttaa johonkin laitokseen muiden hoidettavaksi. Erityisesti kun mielikuvat laitoksista eivät ole erityisen positiivisia mediassa.

Ymmärrän täysin niitä vanhuksia, jotka mieluiten sinnittelevät omassa kodissaan ja elämässään ja lähtevät saappaat jalassa, kun toinen vaihtoehto on alistua iälleen ja sairauksilleen, mennä hoitokotiin, laitostua ja kestää se, ettei ole oikein enää mitään itsenäisyyttä.

Niin. Tästä asiasta keskustellaan kerta toisensa jälkeen, mutta kenellekään ei tule mieleen puhua siitä, että ihmisen olisi hyvä opetella selväpäisinä vuosinaan sopeutumaan tulevaan. Ettei kaikki muutokset sitten tule väkisin ja kerralla. Täälläkin joku ylpeänä kertoo, ettei halua vieraan ihmisen koskevan itseensä? Jos se on niin tärkeää, sitten pitää järjestää itsensä pois päiviltä reilusti ennen sitä väistämätöntä elämänvaihetta. Tai toivoa sellaista muistisairautta, ettei tuotakaan ylpeilynaihettaan enää muista. 

Toinen ylpeilee, ettei halua lastensa tulevan katsomaan sitten kun on mykkä ja hoidettava. Ja hoitotahtoon tuollaista moskaa, joka varmasti auttaa omiin riippuvuudenpelkoihin, mutta aiheuttaa lapsissa häpeää ja syyllisyydentunteita toteutuessaan viimeistään kun alkavat itse heiketä, jos heillä on sydän. Hyvähän sitä on suunnitella vaikka ja mitä, mutta se on lapsellista kieroilua sitten lopulta. Huijaat siinä vain itseäsi. 

Normaali sydämellinen ihminen joutuu järkyttävään paineeseen moneksi vuodeksi, ennen kuin ollaan virallisesti hoitovaiheessa. Ei vain pidä välittää? Joo ei, mutta miten olet välittämättäkään? Etkö vastaa vanhemmallesi puhelimeen? Jos vastaat, kyllä se vanhemman pinnanalainen hätä sinua syö ja myös niitä perheesi voimavaroja, ratkoit asiaa miten hyvänsä. Joita voimia tai varoja ei nykyisin ole liikaa juuri kenelläkään. Ap on puun ja kuoren välissä, vaikka hänen stressinsä olisikin ennenaikaista. Hän kuitenkin vaistoaa, mitä on tulossa. Nyt vanhemman kanssa teoriassa olisi juuri oikea vaihe keskustella, mutta se ei onnistu. Tämä tilanne on aivan helvettiä ja oikeasti tappaa ja vammauttaa nuorempia. Sekä vanhusten lapsia että seuraavaa polvea. Samalla vanhusten elämä on paljon yksinäisempää ja pelottavampaa kuin tarvitsisi.

Hävetkää nyt kaikki tuota tyhjää viisastelua ja kaavamaisuuksien toistelua ja lähdetään siitä, että tässä on hirmuisia ongelmia, joille pitäisi yrittää tehdä jotain todellista. Olen pahoillani kaikkien puolesta, joita pelottaa. Eletään edelleen, niinkuin meillä olisi joku sellainen hyvinvointijärjestelmä, jota ei ole koskaan tässä mittakaavassa ollut eikä etenkään nyt ole. Välimatkat ovat pitkiä, moni elää kädestä suuhun, mutta kaikki se ryhmätyö ja maalaisjärki puuttuu, jolla köyhemmässä maassa nämä asiat ratkottaisiin. Suvun, naapurien ja ystävien pitäisi auttaa vanheneva ihminen ymmärtämään tilanteensa ja turvaamaan jälkeläisiinsä luottavaisemmin. Kärttyisyyttä suitsittaisiin koko ympäristön voimin ja muistuteltaisiin jo vuosia aiemmin, että mitäs sinä tälle asialle ajattelit tehdä kun et ole tuosta nuortumassakaan, ja oletko muistanut olla kiitollinen lapsistasi ja miettiä, miten heidänkin tilanteensa pitäisi ottaa huomioon... mutta ei, kaikki lyövät vain löylyä ja hymistelevät, että kyllähän ihmisen pitää saada olla juuri niin jäärä kuin haluaa. 

Olen 78v , vielä reipas, muta en lainkaan ymmärrä ,miksen lähtisi hoivapaikkaan ,jos olisin niin sairas , joko henkisesti tai fyysisesti, etten pärjäisi kotona. Ei lasten elämä saa mennä minusta huolehtimiseen. Eutanasia olisi hyvä ratkaisu myös.

Kuolema on varmaa .

Vierailija kirjoitti:

Olen 78v , vielä reipas, muta en lainkaan ymmärrä ,miksen lähtisi hoivapaikkaan ,jos olisin niin sairas , joko henkisesti tai fyysisesti, etten pärjäisi kotona. Ei lasten elämä saa mennä minusta huolehtimiseen. Eutanasia olisi hyvä ratkaisu myös.

Kuolema on varmaa .

Koska järkesi heikkenee samaan tahtiin kuin vointisi huononee ja pelkosi kasvaa. Siksi voit olla seuraavaksi toivoton änkyrä, vaikka nyt olet kuin kuka tahansa. 

Eikä eutanasia ole hyvä ratkaisu. Joku roti pitäisi olla siinäkin, mitä uskalletaan toivoa. Ei mene kauan, niin todetaan, että laitetaan poistojonoon ne, joilla ei ole varaa maksaa. Ihmisarvosta voi sitten lukea historiankirjoista, kunnes se pyyhitään niistäkin. Olemme enää tuotantoeläimiä. 

Ja kun eutanasiaa tarjotaan lääkkeeksi kotona pärjäämättömyyteen, sitä aletaan tarjota myös siinä vaiheessa, kun työtön omaisesi ei enää jaksa sinua hoitaa ilmaiseksi. Ja kun hän on työnsä tehnyt ja sinusta on päästy, hänet laitetaan poistojonoon myös. Vuosi vuodelta jono nuortuu. Älkää ikinä uskoko, ettei ihmisten mieli ole muokattavissa tuohon. Valtaosa meistä pitää normaalina niitä oloja, joita ympärillä pidetään normaalina. Eutanasia henkilökohtaisen konkurssin muotona on osittain totta jo nyt. 

Vierailija kirjoitti:

Ja kun eutanasiaa tarjotaan lääkkeeksi kotona pärjäämättömyyteen, sitä aletaan tarjota myös siinä vaiheessa, kun työtön omaisesi ei enää jaksa sinua hoitaa ilmaiseksi. Ja kun hän on työnsä tehnyt ja sinusta on päästy, hänet laitetaan poistojonoon myös. Vuosi vuodelta jono nuortuu. Älkää ikinä uskoko, ettei ihmisten mieli ole muokattavissa tuohon. Valtaosa meistä pitää normaalina niitä oloja, joita ympärillä pidetään normaalina. Eutanasia henkilökohtaisen konkurssin muotona on osittain totta jo nyt. 

Ei kai nyt sentään.

Eutanasia on jokaisen henkilökohtainen päätös, joka koskee vain omaa itseään.

Käyn viikoittain katsomassa ihanaa isääni, joka on ollut 5 vuotta vuodepotilaana palvetalossa.

:(

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymyshän ei ole siitä ketä uskotaan ketä ei. Vaan edelleen siitä itsemääräämisoikeudesta. Itsestään voi määrätä ei siitä mitä muiden kuuluisi tehdä tai mikä sinusta olisi hänen kohdallaan tarpeellista.

Kysymys on nimenomaan siitä, ketä uskoa ja ketä ei. JOS siis jotain  sattuu ja aletaan kyselemään, miksi vanhuksesta ei ole huolehdittu. Vanhushan saattaa myöhemmin itse väittää, että "kyllä minä olisin apua halunnut, mutta kun...". Itsemääräämisoikeus on ihan hyvä asia ja vanhuksella on oikeus maata vaikka viikon lörssönit housuissaan, jos haluaa. Mutta se merkintä on tärkeä niin omaisille kuin viranomaisillekin, että jotain on sentään yritetty, mutta vanhus itse kieltäytynyt. 

Eu sillä merkinnällä ole mitään merkitystä enää viikon tai kahden päästä. Tilanne on voinut muuttua moneen kertaan.

Siitä että kotiapua ei ole järjestetty ei kyllä syytettä heitteillejätöstä oli siitä merkintä tai ei.

Heitteille jättö voi tulla kyseeseen jos henkilö selvästi on sairaalahoidon tarpeessa, eikä häntä sairaalahoitoon toimiteta tai soiteta sinne hätäkeskukseen. Sitä tilannetta ei kyllä tässä kohtaa on vaikea aloittajan tilanteessa olevan.

Nyt erehdyt. Läheskään kaikki kotona pärjäämättömät eivät tarvitse sairaalahoitoa. Varsin usein kyse on siitä, että eivät pärjää enää tavallisissa arkisissa toiminnoissaan. Kuten vessassa tai pesulla käynnistä, ruuanlaitosta, kaupassa käynnistä, siivouksesta jne. Ei nuo ongelmat edellytä lääketieteellistä hoitoa sairaalassa. Suomessa kyllä on iso ongelma siinä, että muutakaan akuuttipaikkaa ei tällaisille vanhuksille ole kuin sairaalan päivystys. Ja sitten ne päivystykset ruuhkautuvat, kun mummoja ja pappoja ei saada sieltä siirrettyä minnekään muuallekaan. Mitään sairaanhoitoa ( = tutkimuksia, hoitotoimenpiteitä, uusia lääkityksiä tms) he eivät tarvitse. Joo, vointi voi muuttua nopeastikin, mutta oikeasti on aika tärkeää, että ilmoitus vanhuksen kotona pärjäämättömyydestä menee viranomaisille tietoon ajoissa eikä vasta sitten, kun naapurit ilmoittaa seinän takaa tulevasta kalmon hajusta. Näin kärjistetysti sanottuna. 

Isäni halusi, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Oli sen joskus aikoinaan äidille luvannutkin. Myös minä ja siskoni toivottiin, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Koska isä kieltäytyi kuitenkin kaikesta ulkopuolisesta avusta eikä itsekään pystynyt äidistä huolehtimaan, alkoi koti-päivystys-koti-päivystys -rumba. Lopulta Peijaksessa lääkäri ilmoitti isälle, että äitiä ei enää kotiuteta, jos isä ei edelleenkään suostu ulkopuoliseen apuun. Sitten suostui. Tuokin rumba olisi jäänyt pois, jos isä olisi jo aiemmin suostunut ulkopuoliseen apuun. Ei äitikään mitään sairaalahoitoa tarvinnut, mutta kun isän piti olla känkkäränkkä. Nyt äitini katselee jo pilvenreunalta ja mun siskoni saa taistella känkkäränkän kanssa. 
 

En ole vittänyt että aina se joka ei pärjää kotona tarvitsisi sairaalahoitoa. Ihan turhaan jankkaat siitä. Kotoma pärjäämättömyus ilman että on sairaalahoidon tarvetta ei ole kyllä myöskään peruste heitteille jätölle kuten jossain aikaisemmassa kommentissasi väitit.

Huoli-ilmoitusta ei pidä tehdä jos pelkää että kyse olisi heitteillejätöstä. Silloin soitetaan häkeen.

Huoli-ilmoituksen voi tehdä mutta pitää myös ymmärtää että se välttättä ei johda mihinkään eikä sen avulla vastuuta siirretä kenellekään.

Ehkä teidän hyvinvointialueella näin, mutta ainakin täällä Vantaa-Kerava -hyvinvointialueella ovat olleet varsin tyytyväisiä, että olen ottanut sinne yhteyttä ajoissa enkä vasta sitten, kun nk paska on jo osunut tuulettimeen. 

Huoli-ilmoitus tehdään silloin, kun ollaan huoiissaan jonkun ihmisen pärjäämisestä. Ja lähes poikkeuksetta huoli-ilmoitus ei liity terveydenhuoltoon yhtään mitenkään vaan on sosiaalihuollon asia. Alaikäisten kohdalla tehdään lastensuojeluilmoitus eikä niitä lapsiakaan minnekään sairaalan päivystykseen kärrätä. Ellei ole jokin lääketieteellinen syy (esim suicidaalisuus) kärrätä. 

Tässä olisi kyllä oikeasti ihan laajemmankin yhteiskunnnalisen keskustelun paikka. Tarkoitan ihan poliittisella ja päättäjätasolla.  112 pitäisi olla niitä varten, joilla on oikeasti  hengestä kyse. Ja joku 666 -numero niitä varten, joilla mitään hengenhätää ei ole, mutta pissat kirvelee vaipassa. Ei ole järkevää kuormittaa sasiraaloita asiakkailla,  jotka tarvitsevat soaiaalipuolen palveluita. Pitäisi kehitellä jonkinlainen sosiaalipäivystys, johon voitaisiin ottaa tilapäisesti kotona pärjäämättömiä vanhuksia. Nämä vastuukysymyksetkin olisi hyvä miettiä ihan uusiksi. Kenellä on vastuu ja kenellä ei? Vai onko kenelläkään? 

Jokaisella hyvinvointialueella on jo olemassa sosiaalipäivystys jos tilanne vaatii kiireellistä sosiaalityön arviota tai välittömiä, välttämättömiä toimenpiteitä. Sieltä saa myös ohjausta jatkopalveluiden pariin.

Totta, mutta virka-ajan ulkopuolella tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että ensihoito tulee lanssilla hakemaan vanhuksen sairaalan päivystykseen. Pitäisi olla enemmän koivakodeissa nk akuuttipaikkoja, joille tällaisen kotona pärjäämättömän vanhuksen voisi toimittaa. Nyt nämä vanhukset, jotka eivät tarvitse sairaalahoitoa, ovat sairaaloiden päivystyksissä tai vuodeosastoilla odottamassa, että jostain vapautuu hoivakotipaikka. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei teidän tarvitse tehdä asialle mitään. Te olette ehdottaneet muuttoa joko lähemmäs teitä tai laitokseen ja hän on sanonut, että haluaa olla kotona. Viesteistänne ei käy ilmi, että hän olisi ylipäätään ketään pyytänyt muuttamaan hänen paikkakunnalleen? 

Se on ihan ymmärrettävää, että ihminen, joka on pyörittänyt omaa elämäänsä sen 60 vuotta, kasvattanut perheen, luonut uran, ostanut kodin yms ei ihan suorilta taivu ajatukseen, että nyt tulisi stoppi itsenäiselle elämälle ja omasta kodista pitäisi muuttaa johonkin laitokseen muiden hoidettavaksi. Erityisesti kun mielikuvat laitoksista eivät ole erityisen positiivisia mediassa.

Ymmärrän täysin niitä vanhuksia, jotka mieluiten sinnittelevät omassa kodissaan ja elämässään ja lähtevät saappaat jalassa, kun toinen vaihtoehto on alistua iälleen ja sairauksilleen, mennä hoitokotiin, laitostua ja kestää se, ettei ole oikein enää mitään itsenäisyyttä.

Niin. Tästä asiasta keskustellaan kerta toisensa jälkeen, mutta kenellekään ei tule mieleen puhua siitä, että ihmisen olisi hyvä opetella selväpäisinä vuosinaan sopeutumaan tulevaan. Ettei kaikki muutokset sitten tule väkisin ja kerralla. Täälläkin joku ylpeänä kertoo, ettei halua vieraan ihmisen koskevan itseensä? Jos se on niin tärkeää, sitten pitää järjestää itsensä pois päiviltä reilusti ennen sitä väistämätöntä elämänvaihetta. Tai toivoa sellaista muistisairautta, ettei tuotakaan ylpeilynaihettaan enää muista. 

Toinen ylpeilee, ettei halua lastensa tulevan katsomaan sitten kun on mykkä ja hoidettava. Ja hoitotahtoon tuollaista moskaa, joka varmasti auttaa omiin riippuvuudenpelkoihin, mutta aiheuttaa lapsissa häpeää ja syyllisyydentunteita toteutuessaan viimeistään kun alkavat itse heiketä, jos heillä on sydän. Hyvähän sitä on suunnitella vaikka ja mitä, mutta se on lapsellista kieroilua sitten lopulta. Huijaat siinä vain itseäsi. 

 

Normaali sydämellinen ihminen joutuu järkyttävään paineeseen moneksi vuodeksi, ennen kuin ollaan virallisesti hoitovaiheessa. Ei vain pidä välittää? Joo ei, mutta miten olet välittämättäkään? Etkö vastaa vanhemmallesi puhelimeen? Jos vastaat, kyllä se vanhemman pinnanalainen hätä sinua syö ja myös niitä perheesi voimavaroja, ratkoit asiaa miten hyvänsä. Joita voimia tai varoja ei nykyisin ole liikaa juuri kenelläkään. Ap on puun ja kuoren välissä, vaikka hänen stressinsä olisikin ennenaikaista. Hän kuitenkin vaistoaa, mitä on tulossa. Nyt vanhemman kanssa teoriassa olisi juuri oikea vaihe keskustella, mutta se ei onnistu. Tämä tilanne on aivan helvettiä ja oikeasti tappaa ja vammauttaa nuorempia. Sekä vanhusten lapsia että seuraavaa polvea. Samalla vanhusten elämä on paljon yksinäisempää ja pelottavampaa kuin tarvitsisi.

 

Hävetkää nyt kaikki tuota tyhjää viisastelua ja kaavamaisuuksien toistelua ja lähdetään siitä, että tässä on hirmuisia ongelmia, joille pitäisi yrittää tehdä jotain todellista. Olen pahoillani kaikkien puolesta, joita pelottaa. Eletään edelleen, niinkuin meillä olisi joku sellainen hyvinvointijärjestelmä, jota ei ole koskaan tässä mittakaavassa ollut eikä etenkään nyt ole. Välimatkat ovat pitkiä, moni elää kädestä suuhun, mutta kaikki se ryhmätyö ja maalaisjärki puuttuu, jolla köyhemmässä maassa nämä asiat ratkottaisiin. Suvun, naapurien ja ystävien pitäisi auttaa vanheneva ihminen ymmärtämään tilanteensa ja turvaamaan jälkeläisiinsä luottavaisemmin. Kärttyisyyttä suitsittaisiin koko ympäristön voimin ja muistuteltaisiin jo vuosia aiemmin, että mitäs sinä tälle asialle ajattelit tehdä kun et ole tuosta nuortumassakaan, ja oletko muistanut olla kiitollinen lapsistasi ja miettiä, miten heidänkin tilanteensa pitäisi ottaa huomioon... mutta ei, kaikki lyövät vain löylyä ja hymistelevät, että kyllähän ihmisen pitää saada olla juuri niin jäärä kuin haluaa. 

Onkohan se jotain kuolemanpelkoa, kun ei uskalleta ja/tai haluta hoitaa asioita etukäteen? Ihan jo niinkin yksinkertaisia asioita kuin miettiä, miten sitten hoidan kauppa-asiani, kun en voikaan enää ajaa autoa. Asunko paikassa, jossa palvelut toimii, ja jos en, pitäisikö muuttaa sellaiseen paikkaan. Mä en ole vielä edes eläkkeellä, mutta kun vuosina 2018 ja 2019 mulle laitettiin polviin tekonivelet, niin kyllä se toipumisaika jo opetti katsomaan omaa kotiani vähän toisenlaisin silmin. Olen siitä lähtien karsinut tavaroiden määrää ja laittanut usein käytettäviä tavaroita sellaisiin paikkoihin, että mun ei tarvitse kiivetä keittiötikkaille eikä mennä polvilleni lattiallekaan. Mulla oli olohuoneen kaikki huonekalut massiivipuuta ja ne heitin mäkeen ja hankin kevyempirakenteiset tilalle. On helpompi siivotakin, kun saa yhdellä kädellä siirrettyä nojatuolia niin, että pääsee imuroimaan sen alta ja takaa. 

Kun mulle tehtiin ne polvileikkaukset, ennen ekaa leikkaustani ajattelin olevani leiukkauksen jälkeen jotenkin "jalaton", mutta mähän olinkin "kädetän", koska kummassakin kädessä oli kyynärsauva. Keittiössäni jääkaappi oli silloin ihan toisella puolella huonetta kuin mikroaaltouuni ja siinä sitten ihmettelin, miten saan ruuat "ilman käsiä" jääkaapista mikron luokse. Nyt on keittiökin rempattu ja kylmäkalusteet eri paikassa kuin ennen. Mä olin välillä kuin pieni koululainen, kun kuljin ympäriinsä reppu selässä. Kahvi termospulloon ja termospullo reppuun. Yms. Kun mun äiti kuoli, isä kysyi, onko mulla käyttöä suihkutuolille. Ei ollut, mutta otin sen silti tonne kylppäriin odottamaan päivää, kun sille on käyttöä. Jos asuu omistusasunnossa, niin voi ihan rauhassa arvioida, milllaisia erilaisia tukikaiteita ehkä tulee tarvitsemaan ja ostaa ja asentaa sellaiset jo hyvissä ajoin eikä vasta sitten, kun on ensimmäisen kerran pudonnyt päälleen vessanpöntöltä. Omaisiakin helpottaa, jos ikääntyvä ihan itse suunnittelee, miten kotonaan tulee pärjäämään eikä oleta, että omaiset juoksevat kesken työpäivänsä auttamaan. 

Loppuviikon operaatio mulla on käydä läpi isoja säilytyslaatikoita, joissa on verhoja ja pöytäliinoja. Tiedän, että siellä on monta pöytäliinaa, joihin sopivaa pöytääkään mulla ei ole ollut enää muutamaan vuoteen. Pois vaan tilaa viemästä. Toissapäivänä juttelin pihassa naapurin kanssa  ja hän mainitsi, että pitäisi hankkia pojalleen uusi työtuoli. Kerroin, että nyt kun en ole enää työelämässä, en tarvitse työtuoliakaan. Mulla on sisustukseeni sopiva tuoli ollut makkarin nurkassa odottamassa päivää, kun voin siirtää sen työpöydän eteen. On kuitenkin sellainen tuoli, ettei siinä istuen jaksa kahdeksaa tuntia tietokonetta naputella. Naapuri kävi hakemassa mun työtuolin ja mä sain tietsikan ääreen toisen tuolin. Hyvä homma tässä on, että nyt pääsen vaatekaapeillekin paremmin, kun ei aina tarvitse ensin siisrtää tuolia. 

Vielä toistaiseksi mulla on ratkaisut portaissa kulkemiseen ja vielä sitten plan B:nä asua kokonaan alakerrassa. Jos sekään ei jonain päivänä enää onnistu, niin sitten plan C on muutto kerrostaoasuntoon. Ja ihan jo tuotakin skenaariota varten hyvä luopua mahdollisimman paljosta tavarasta, mitä ei kerrostalokaksioon voisi ottaa mukaan. Jostain palvelutaloyksiöstä nyt puhumattakaan.  Yleisesti puhutaan kuolinsiivouksesta, mutta mun mielestä kyse on pikemminkin pärjäämissiivouksesta. Ja sen voi hyvin aloittaa jo silloin, kun nuorinkin lapsista muuttaa omilleen. Sitten vaikka 5-10 vuoden välein käy uudestaan tavaroita läpi ja miettii myös huonekalujen sijainnit jne. Voi myös muuttaa kerrostaloon jo hyvissä ajoin eikä vasta sitten, kun omakotitalossa tai rivitalossa ei enää pärjää. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

76-vuotias ei ole vielä kovin vanha ja voi hyvin pärjätä omakotitalossa yksin vielä 10 vuotta. Ymmärrän, ettei halua muuttaa jos kaikki tuttavatkin samalla paikkakunnalla. Alkaisin pikkuhiljaa esittelemään helpompi vaihtoehtoja elämään, esim. valmisruoka kerran tai kaksi viikossa ruoanlaiton sijaan, ostettu apu ikkunanpesuun tms. Näkisi, ettei se niin vaarallista ole jos ei kaikkea tee itse.

Tämä!  Ei ap:n äiti vielä missään hoivakoti-iässä ole.  Eikä ollenkaan kaikille tule muistisairautta, vaikka sitä täällä aina tarjotaan.  Oma äitini oli samanlainen jäärä, tosin osti kyllä siivousapua.

 

Olisin äidin kanssa yhteyksissä voimieni mukaan. Auttaisin joissain asioissa (asioiden järjestely/selvittely, laskut, jos tarvitsee niissä apua, ym.), mutta en auta asioissa, jotka ovat oma valinta (omakotitalon työt) tai joihin on helposti apua saatavissa/ostettavissa. Enkä hyppäisi minkään kaukosäätimen pariston takia, voisin kyllä puhelimessa neuvoa vaihtoa. 

 

Pidä ap omat rajasi. Älä turhaan jankkaa äitisi kanssa, hän on valintansa tehnyt. Jos valittaa asioista, toteat kylmän rauhallisesti, että niihin on kyllä apua paikkakunnalta saatavissa. 

Juuri näin. En minäkään usko, että aloittajan äiti olisi vielä mitään hoivakotipaikkaa saamassa, mutta jos tarvitsee erilaisia palveluita, sitten hankkii niitä. Jos paikkakunnalta ei palveluita löydy, muuttaa sellaiseen paikkaan, mistä löytyy.

Tähän kyllä sanoisin sellaisenkin asian, että joskus vanhus heittäytyy omaisilleen avuttomaksi, mutta muille ihmisille taas ei. Syynä ei ole se, että tarvitsisi just silloin ja just sitä apua, vaan haluaa vain omaistensa seuraa. Havahduin itse tähän silloin, kun äitini muistisairaus paheni niin, että äidistä ei ollut enää isälle juttuseuraa. Isä saattoi laittaa tekstarin, että tarvitsee mun apua, ja mä vastasin, että olen just eäpalaverissa ja tulen käymään lounastauolla. Kun menin vanhemmilleni, siellä oli kahvit keitetty ja pöytä katettu koreaksi. Alussa jäinkin isän kanssa kahville kunnnes huomasin kuvion. Isä olisi ihan itsekin saanut vaihdettua kaukosäätimeen pariston tai kukkaruukun siirtäminen parvekkeelle voinut odottaa parikin viikkoa. Lakkasin jäämästä kahville ja hoidin vaan paristonvaihdon tai kukkaruukun  siirtämisen ja menin takaisin kotiin jatkamaan etätyöpäivää. Tämän tapaiset isän yhteydenotot sitten loppuuivatkin. Vanhus siis saattaa käyttää avuntarvettaan tekosyynä saadakseen läheisistään seuraa. Siivousfirman työntekijä ei ole sama asia kuin oma tytär tai poika. Vanhusten - kuten muidenkin - yksinäisyys on kipeä asia. Varsinkin, jos elää niin vanhaksi, että on siinä sisarus- ja serkussarjassa viimeinen elossa. Kenties kaikki ystävätkin jo joko haudassa tai hoivakodeissa. 

Ihan järkeenkäypää, mutta jos vanhukset itse suostuisivat kompromisseihin kuten muuttamaan lähelle aikuisia lapsiaan niin he saisivat sitä seuraa paljon useammin. 

Mutta kun ei. Mikään kompromissi ei sovi vaan lasten on hypittävä vanhuksen pillin mukaan totaaliseen uupumukseen asti. Minä asun omassa kodissani, minä en suostu vieraitten apuun, minä vaadin että lapset hoitaa kaiken, minä, minä, minä loputtomiin. Yhteistä näille itsekkäille vanhuksille on usein etteivät he ole joutuneet kokemaan vastaavaa itse. Eli ei ole hoidettu omia vanhempia eikä ole mitään käsitystä siitä miten raskasta se on ja miten rajattomia he itse ovat.

Ihan jokaisen oma moka jos tuohon suostuu. Samoja kynnysmattoja vievät myös puolisot lapset ja koko maailma kuin litran mittaa. Ei se oo tyhmä joka pyytää..

Minulla ei vanhemmat edes lähtisi tuohon pelleilyyn kun tietävät että se loppuisi alkuunsa. Ja siis kaiken oikeasti tarvittavan avun annan heille kyllä. Meidän suvussa asetetaan rajat lapsille sekä vanhuksille

Vierailija kirjoitti:

Miksi asutte niin kaukana? Onko suunnittelua?

Ap asuu vaikka Australiassa jos lystää ja vierailee kerran kahdessa vuodessa. Hänellä ei ole mitään velvollisuuksia aikuista kohtaan. Jos itse haluat jäädä kotikylille äitiäs hoivaa niin siitä vaan

Vierailija kirjoitti:

Ja kun eutanasiaa tarjotaan lääkkeeksi kotona pärjäämättömyyteen, sitä aletaan tarjota myös siinä vaiheessa, kun työtön omaisesi ei enää jaksa sinua hoitaa ilmaiseksi. Ja kun hän on työnsä tehnyt ja sinusta on päästy, hänet laitetaan poistojonoon myös. Vuosi vuodelta jono nuortuu. Älkää ikinä uskoko, ettei ihmisten mieli ole muokattavissa tuohon. Valtaosa meistä pitää normaalina niitä oloja, joita ympärillä pidetään normaalina. Eutanasia henkilökohtaisen konkurssin muotona on osittain totta jo nyt. 

Että tälläinen salaliittoteoria tällä kertaa. Oletko ottanut lääkkeesi? 

Niin äitinikin aikanaan sanoi, että häntä ei sitten tarvitse alkaa hyysäämään. Nyt soittelee, vaatii sitä sun tätä, hetiheti pitää saada, vaikka itsekin pystyisi vielä moneen. 

Esim. pystyy vielä itse käymään lääkärissä ihan onnistuneesti, kun vaan laittaa hänet menemään. Mutta haluaa minut mukaansa, jolloin heittäytyy ikään kuin lapseksi eikä selvästikään ei kuuntele mitään vaan olettaa, että hoidan hänen puolestaan kuuntelemisen ja puhumisen. 

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymyshän ei ole siitä ketä uskotaan ketä ei. Vaan edelleen siitä itsemääräämisoikeudesta. Itsestään voi määrätä ei siitä mitä muiden kuuluisi tehdä tai mikä sinusta olisi hänen kohdallaan tarpeellista.

Kysymys on nimenomaan siitä, ketä uskoa ja ketä ei. JOS siis jotain  sattuu ja aletaan kyselemään, miksi vanhuksesta ei ole huolehdittu. Vanhushan saattaa myöhemmin itse väittää, että "kyllä minä olisin apua halunnut, mutta kun...". Itsemääräämisoikeus on ihan hyvä asia ja vanhuksella on oikeus maata vaikka viikon lörssönit housuissaan, jos haluaa. Mutta se merkintä on tärkeä niin omaisille kuin viranomaisillekin, että jotain on sentään yritetty, mutta vanhus itse kieltäytynyt. 

Eu sillä merkinnällä ole mitään merkitystä enää viikon tai kahden päästä. Tilanne on voinut muuttua moneen kertaan.

Siitä että kotiapua ei ole järjestetty ei kyllä syytettä heitteillejätöstä oli siitä merkintä tai ei.

Heitteille jättö voi tulla kyseeseen jos henkilö selvästi on sairaalahoidon tarpeessa, eikä häntä sairaalahoitoon toimiteta tai soiteta sinne hätäkeskukseen. Sitä tilannetta ei kyllä tässä kohtaa on vaikea aloittajan tilanteessa olevan.

Nyt erehdyt. Läheskään kaikki kotona pärjäämättömät eivät tarvitse sairaalahoitoa. Varsin usein kyse on siitä, että eivät pärjää enää tavallisissa arkisissa toiminnoissaan. Kuten vessassa tai pesulla käynnistä, ruuanlaitosta, kaupassa käynnistä, siivouksesta jne. Ei nuo ongelmat edellytä lääketieteellistä hoitoa sairaalassa. Suomessa kyllä on iso ongelma siinä, että muutakaan akuuttipaikkaa ei tällaisille vanhuksille ole kuin sairaalan päivystys. Ja sitten ne päivystykset ruuhkautuvat, kun mummoja ja pappoja ei saada sieltä siirrettyä minnekään muuallekaan. Mitään sairaanhoitoa ( = tutkimuksia, hoitotoimenpiteitä, uusia lääkityksiä tms) he eivät tarvitse. Joo, vointi voi muuttua nopeastikin, mutta oikeasti on aika tärkeää, että ilmoitus vanhuksen kotona pärjäämättömyydestä menee viranomaisille tietoon ajoissa eikä vasta sitten, kun naapurit ilmoittaa seinän takaa tulevasta kalmon hajusta. Näin kärjistetysti sanottuna. 

Isäni halusi, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Oli sen joskus aikoinaan äidille luvannutkin. Myös minä ja siskoni toivottiin, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Koska isä kieltäytyi kuitenkin kaikesta ulkopuolisesta avusta eikä itsekään pystynyt äidistä huolehtimaan, alkoi koti-päivystys-koti-päivystys -rumba. Lopulta Peijaksessa lääkäri ilmoitti isälle, että äitiä ei enää kotiuteta, jos isä ei edelleenkään suostu ulkopuoliseen apuun. Sitten suostui. Tuokin rumba olisi jäänyt pois, jos isä olisi jo aiemmin suostunut ulkopuoliseen apuun. Ei äitikään mitään sairaalahoitoa tarvinnut, mutta kun isän piti olla känkkäränkkä. Nyt äitini katselee jo pilvenreunalta ja mun siskoni saa taistella känkkäränkän kanssa. 
 

En ole vittänyt että aina se joka ei pärjää kotona tarvitsisi sairaalahoitoa. Ihan turhaan jankkaat siitä. Kotoma pärjäämättömyus ilman että on sairaalahoidon tarvetta ei ole kyllä myöskään peruste heitteille jätölle kuten jossain aikaisemmassa kommentissasi väitit.

Huoli-ilmoitusta ei pidä tehdä jos pelkää että kyse olisi heitteillejätöstä. Silloin soitetaan häkeen.

Huoli-ilmoituksen voi tehdä mutta pitää myös ymmärtää että se välttättä ei johda mihinkään eikä sen avulla vastuuta siirretä kenellekään.

Ehkä teidän hyvinvointialueella näin, mutta ainakin täällä Vantaa-Kerava -hyvinvointialueella ovat olleet varsin tyytyväisiä, että olen ottanut sinne yhteyttä ajoissa enkä vasta sitten, kun nk paska on jo osunut tuulettimeen. 

Huoli-ilmoitus tehdään silloin, kun ollaan huoiissaan jonkun ihmisen pärjäämisestä. Ja lähes poikkeuksetta huoli-ilmoitus ei liity terveydenhuoltoon yhtään mitenkään vaan on sosiaalihuollon asia. Alaikäisten kohdalla tehdään lastensuojeluilmoitus eikä niitä lapsiakaan minnekään sairaalan päivystykseen kärrätä. Ellei ole jokin lääketieteellinen syy (esim suicidaalisuus) kärrätä. 

Tässä olisi kyllä oikeasti ihan laajemmankin yhteiskunnnalisen keskustelun paikka. Tarkoitan ihan poliittisella ja päättäjätasolla.  112 pitäisi olla niitä varten, joilla on oikeasti  hengestä kyse. Ja joku 666 -numero niitä varten, joilla mitään hengenhätää ei ole, mutta pissat kirvelee vaipassa. Ei ole järkevää kuormittaa sasiraaloita asiakkailla,  jotka tarvitsevat soaiaalipuolen palveluita. Pitäisi kehitellä jonkinlainen sosiaalipäivystys, johon voitaisiin ottaa tilapäisesti kotona pärjäämättömiä vanhuksia. Nämä vastuukysymyksetkin olisi hyvä miettiä ihan uusiksi. Kenellä on vastuu ja kenellä ei? Vai onko kenelläkään? 

Jokaisella hyvinvointialueella on jo olemassa sosiaalipäivystys jos tilanne vaatii kiireellistä sosiaalityön arviota tai välittömiä, välttämättömiä toimenpiteitä. Sieltä saa myös ohjausta jatkopalveluiden pariin.

Totta, mutta virka-ajan ulkopuolella tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että ensihoito tulee lanssilla hakemaan vanhuksen sairaalan päivystykseen. Pitäisi olla enemmän koivakodeissa nk akuuttipaikkoja, joille tällaisen kotona pärjäämättömän vanhuksen voisi toimittaa. Nyt nämä vanhukset, jotka eivät tarvitse sairaalahoitoa, ovat sairaaloiden päivystyksissä tai vuodeosastoilla odottamassa, että jostain vapautuu hoivakotipaikka. 

Tällähetkellähän niissä ei ole edes niitä pitkäaikaispaikkoja ja se vaikuttaa oikeastaan koko hoivaketjuun. Niillä akuutti, intervalli ja arviointipaikoilla odottaa ihmiset sitä että ne saa sen pitkäaikasen asumispalvelupaikan. Lähiterveyspalvelujen vuodeosastoilla (tk vuodeosastoilla) taas odotetaan paikkaa sieltä arviointiyksiköstä. Vuodeosastoilla ei ole tilaa välttämättä heille jotka tarvitsivat perustason sairaanhoitoa, he odottaa paikkaa erikoissairaanhoidossa. Nyt vuodrpaikkoja vähennetää sekä lähiterveyspalveluissa että erikoissairaanhoidossa joka taas johta siihen että päivystykset ruuhkautuu ihmisistä jotka tarvitsevat osastopaikan mutta eivät sellaista välttämättä tunteihin saa koska ei ole tilaa. 

Ennen kaikkea näkisin että meillä tarvitaan sitä pitkäaikaista hoivaa. Hoidon tarve voi olla tehostetusta asumuspalvelusta kotihoidon palveluihin tai esim. turvapalveluihin riippuen asiakkaan palvelutarpeesta. Myös kotihoitoa joutuu monesti jonottaa vaikka periaatteessa tarve on olemassa ja kotihoidon palvelut on myönnetty ja asiakas jopa suostuu sen vastaanottamaan.

Ap, katkaise kaikki yhteydenpito äitiisi ja käske häntä ottamaan Jeesus sydämeensä ennenkuin hän saa kutdun Taivaan kotiin ettei hän joudu kadotukseen ja viettämään iäisyyttään tulisessa järvessä.

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymyshän ei ole siitä ketä uskotaan ketä ei. Vaan edelleen siitä itsemääräämisoikeudesta. Itsestään voi määrätä ei siitä mitä muiden kuuluisi tehdä tai mikä sinusta olisi hänen kohdallaan tarpeellista.

Kysymys on nimenomaan siitä, ketä uskoa ja ketä ei. JOS siis jotain  sattuu ja aletaan kyselemään, miksi vanhuksesta ei ole huolehdittu. Vanhushan saattaa myöhemmin itse väittää, että "kyllä minä olisin apua halunnut, mutta kun...". Itsemääräämisoikeus on ihan hyvä asia ja vanhuksella on oikeus maata vaikka viikon lörssönit housuissaan, jos haluaa. Mutta se merkintä on tärkeä niin omaisille kuin viranomaisillekin, että jotain on sentään yritetty, mutta vanhus itse kieltäytynyt. 

Eu sillä merkinnällä ole mitään merkitystä enää viikon tai kahden päästä. Tilanne on voinut muuttua moneen kertaan.

Siitä että kotiapua ei ole järjestetty ei kyllä syytettä heitteillejätöstä oli siitä merkintä tai ei.

Heitteille jättö voi tulla kyseeseen jos henkilö selvästi on sairaalahoidon tarpeessa, eikä häntä sairaalahoitoon toimiteta tai soiteta sinne hätäkeskukseen. Sitä tilannetta ei kyllä tässä kohtaa on vaikea aloittajan tilanteessa olevan.

Nyt erehdyt. Läheskään kaikki kotona pärjäämättömät eivät tarvitse sairaalahoitoa. Varsin usein kyse on siitä, että eivät pärjää enää tavallisissa arkisissa toiminnoissaan. Kuten vessassa tai pesulla käynnistä, ruuanlaitosta, kaupassa käynnistä, siivouksesta jne. Ei nuo ongelmat edellytä lääketieteellistä hoitoa sairaalassa. Suomessa kyllä on iso ongelma siinä, että muutakaan akuuttipaikkaa ei tällaisille vanhuksille ole kuin sairaalan päivystys. Ja sitten ne päivystykset ruuhkautuvat, kun mummoja ja pappoja ei saada sieltä siirrettyä minnekään muuallekaan. Mitään sairaanhoitoa ( = tutkimuksia, hoitotoimenpiteitä, uusia lääkityksiä tms) he eivät tarvitse. Joo, vointi voi muuttua nopeastikin, mutta oikeasti on aika tärkeää, että ilmoitus vanhuksen kotona pärjäämättömyydestä menee viranomaisille tietoon ajoissa eikä vasta sitten, kun naapurit ilmoittaa seinän takaa tulevasta kalmon hajusta. Näin kärjistetysti sanottuna. 

Isäni halusi, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Oli sen joskus aikoinaan äidille luvannutkin. Myös minä ja siskoni toivottiin, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Koska isä kieltäytyi kuitenkin kaikesta ulkopuolisesta avusta eikä itsekään pystynyt äidistä huolehtimaan, alkoi koti-päivystys-koti-päivystys -rumba. Lopulta Peijaksessa lääkäri ilmoitti isälle, että äitiä ei enää kotiuteta, jos isä ei edelleenkään suostu ulkopuoliseen apuun. Sitten suostui. Tuokin rumba olisi jäänyt pois, jos isä olisi jo aiemmin suostunut ulkopuoliseen apuun. Ei äitikään mitään sairaalahoitoa tarvinnut, mutta kun isän piti olla känkkäränkkä. Nyt äitini katselee jo pilvenreunalta ja mun siskoni saa taistella känkkäränkän kanssa. 
 

En ole vittänyt että aina se joka ei pärjää kotona tarvitsisi sairaalahoitoa. Ihan turhaan jankkaat siitä. Kotoma pärjäämättömyus ilman että on sairaalahoidon tarvetta ei ole kyllä myöskään peruste heitteille jätölle kuten jossain aikaisemmassa kommentissasi väitit.

Huoli-ilmoitusta ei pidä tehdä jos pelkää että kyse olisi heitteillejätöstä. Silloin soitetaan häkeen.

Huoli-ilmoituksen voi tehdä mutta pitää myös ymmärtää että se välttättä ei johda mihinkään eikä sen avulla vastuuta siirretä kenellekään.

Ehkä teidän hyvinvointialueella näin, mutta ainakin täällä Vantaa-Kerava -hyvinvointialueella ovat olleet varsin tyytyväisiä, että olen ottanut sinne yhteyttä ajoissa enkä vasta sitten, kun nk paska on jo osunut tuulettimeen. 

Huoli-ilmoitus tehdään silloin, kun ollaan huoiissaan jonkun ihmisen pärjäämisestä. Ja lähes poikkeuksetta huoli-ilmoitus ei liity terveydenhuoltoon yhtään mitenkään vaan on sosiaalihuollon asia. Alaikäisten kohdalla tehdään lastensuojeluilmoitus eikä niitä lapsiakaan minnekään sairaalan päivystykseen kärrätä. Ellei ole jokin lääketieteellinen syy (esim suicidaalisuus) kärrätä. 

Tässä olisi kyllä oikeasti ihan laajemmankin yhteiskunnnalisen keskustelun paikka. Tarkoitan ihan poliittisella ja päättäjätasolla.  112 pitäisi olla niitä varten, joilla on oikeasti  hengestä kyse. Ja joku 666 -numero niitä varten, joilla mitään hengenhätää ei ole, mutta pissat kirvelee vaipassa. Ei ole järkevää kuormittaa sasiraaloita asiakkailla,  jotka tarvitsevat soaiaalipuolen palveluita. Pitäisi kehitellä jonkinlainen sosiaalipäivystys, johon voitaisiin ottaa tilapäisesti kotona pärjäämättömiä vanhuksia. Nämä vastuukysymyksetkin olisi hyvä miettiä ihan uusiksi. Kenellä on vastuu ja kenellä ei? Vai onko kenelläkään? 

Jokaisella hyvinvointialueella on jo olemassa sosiaalipäivystys jos tilanne vaatii kiireellistä sosiaalityön arviota tai välittömiä, välttämättömiä toimenpiteitä. Sieltä saa myös ohjausta jatkopalveluiden pariin.

Totta, mutta virka-ajan ulkopuolella tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että ensihoito tulee lanssilla hakemaan vanhuksen sairaalan päivystykseen. Pitäisi olla enemmän koivakodeissa nk akuuttipaikkoja, joille tällaisen kotona pärjäämättömän vanhuksen voisi toimittaa. Nyt nämä vanhukset, jotka eivät tarvitse sairaalahoitoa, ovat sairaaloiden päivystyksissä tai vuodeosastoilla odottamassa, että jostain vapautuu hoivakotipaikka. 

Tällähetkellähän niissä ei ole edes niitä pitkäaikaispaikkoja ja se vaikuttaa oikeastaan koko hoivaketjuun. Niillä akuutti, intervalli ja arviointipaikoilla odottaa ihmiset sitä että ne saa sen pitkäaikasen asumispalvelupaikan. Lähiterveyspalvelujen vuodeosastoilla (tk vuodeosastoilla) taas odotetaan paikkaa sieltä arviointiyksiköstä. Vuodeosastoilla ei ole tilaa välttämättä heille jotka tarvitsivat perustason sairaanhoitoa, he odottaa paikkaa erikoissairaanhoidossa. Nyt vuodrpaikkoja vähennetää sekä lähiterveyspalveluissa että erikoissairaanhoidossa joka taas johta siihen että päivystykset ruuhkautuu ihmisistä jotka tarvitsevat osastopaikan mutta eivät sellaista välttämättä tunteihin saa koska ei ole tilaa. 

Ennen kaikkea näkisin että meillä tarvitaan sitä pitkäaikaista hoivaa. Hoidon tarve voi olla tehostetusta asumuspalvelusta kotihoidon palveluihin tai esim. turvapalveluihin riippuen asiakkaan palvelutarpeesta. Myös kotihoitoa joutuu monesti jonottaa vaikka periaatteessa tarve on olemassa ja kotihoidon palvelut on myönnetty ja asiakas jopa suostuu sen vastaanottamaan.

Juuri näin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos on siinä kunnossa ettei osaa hellaa käyttää ja saunaa lämmittää, saati tiedä onko päivä vai yö, niin sitten palkatkaa lapset yhdessä joku hoivaihminen käymään ja arvioimaan äipän kunto. 

 

Ei mitään kenenkään palkkaamista vaan soitto kunnan vanhuspalveluihin. He tekevät palvelutarpeen arvioinnin ja sen, mihin apuun ja tukeen vanhus on oikeutettu. Jos hän ei päästä heitä sisälle, se on hänen asiansa.

Tämä!

Joo, kyllä aivan kaikki tässä maassa kuuluu yhteiskunnan vastuulle ja yhteiskunnan hoidettavaksi ja subventoimaksi puoli-ilmaiseksi. Ei puhettakaan siitä, että mitään voisi itse tehdä minkään eteen tai maksaa siitä.

Mikä pirun kiire ap:lla on lykätä mutsi hoitoon, kun aloitusviestissä mutsi asuu omillaan ihan niin kuin normaali aikuinen ihminen? Kerropa, jos itse tykkäät siitä, kun omat lapsesi kertovat päivittäin, miten ruma ja kulahtanut kurppa olet etkä tajua mistään mitään. Tuon pohdinnan perusteella voit yrittää tehdä päätelmiä siitä, kannattaako sinun lopettaa jankutuksesi vai jatkaa sitä, jos edes siihen kykenet.