Järjestöjen alasajolla rajut vaikutukset
Olen aktiivinen järjestöihminen. Olen myös työskennellyt useissa järjestöissä mm. nuorisosektorilla ja urheilupuolella. Minua sapettaa valtavan paljon väitteet, että suomalaiset järjestöt ovat tehottomia ja niiden hallinto vain kuppaa valtion rahaa. Olen myös hyvin huolissani Suomen tulevaisuudesta.
Tosiasiassa ilman tukea saavia järjestöjä meillä olisi monella paikkakunnalla tarjolla joko markkinoiden hinnoittelemaa harrastustoimintaa lapsille tai ei oota. Monet erityisryhmät kuten kuurot ja aivovammautuneet tai martat ja partiolaiset eivät pystyisi ylläpitämään toimintaansa pelkillä jäsenmaksuilla. Monet yhdistykset ovat jo nyt pulassa varainkeruun kanssa, miten vaikkapa lapsensa menettäneiden yhdistys kerää rahaa kun toimintaan ei oikein sovi myydä lippuja tapahtumiin voidakseen tuottaa vertaistukea.
Urheilujärjestöjä ylläpitävät vapaaehtoiset vanhemmat ja teini-ikäiset apuvalmentajat, jotka saavat työstään nimellistä korvausta jos sitäkään. Sosiaalialalla kituillaan jatkuvasti pienillä resursseilla mutta aivan valtavalla työmäärällä, eikä julkinen puoli edes tarjoa joitain toimintoja, mitä kolmas sektori tuottaa. Mediaanikeskipalkka kulttuurialan järjestöissä on selvästi ali liittojen suositusten, mutta työntekijöiden työmotivaatiota ja tuloksellisuutta kadehtii moni yritysmaailman johtaja. Ympäristöjärjestöt toteuttavat monia valtiolle kuuluvia tehtäviä esim. ennallistamistalkoilla ja lajikartoituksilla.
Moni järjestö kipuilee työvoiman kanssa, kun vapaaehtoishommat ei enää ihmisiä kiinnosta, vastuuroolit vielä vähemmän, ja työvoimaviranomaiset estävät niiden työttömien talkoilun ja keikkatyön, jotka hommia ehtisivät ja haluaisivat tehdä. Jo nyt valtion ja kuntien avustuksia saavilla yhdistyksillä on tiukat ehdot avustusten käyttöön. Yleishyödylliset yhdistykset eivät saa tehdä voittoa ja henkilöstömenoilla on kattoprosentit. Yhdistykset eivät saa myöskään käyttää yleisavustuksia esim. edustamiseen, kalusteisiin tai tekniikkahankintoihin, minkä tähden tukea valuu IT-leasing-firmoille ja työntekijöiden työergonomia on päin prinkkalaa.
On täysin mieletöntä tuhota pitkään rakentunut ja pääosin menestyksekkäästi toimiva yhdistystoiminta Suomesta. Kolmas sektori on kustannustehokas ja paljon aineetonta pääomaa tuottava ala, ja kun se näivetään, ei tilalle nouse mitään.
Kommentit (403)
Puolensa joka asiassa. Olen itse ollut töissä tuollaisessa järjestössä. Näitähän riittää joka lähtöön eikä kaikissa toimita samalla tavalla. Tuossa järjestössä oli pomo ja pomon varahenkilö jotka nostivat isoa palkkaa, ajelivat isoilla autoilla eivätkä tehneet juuri mitään. Jörjestössä oli varainhankiijoita joille maksettiin provisiopalkkaa, jos maksettiin. Aina löytyi syy miksi palkasta vähennettiin jotakin. Varsinaiselle kohteelle päätyi varmaan prosentti tuotosta. Järjestön päämaja sijaitsi tietenkin kalliilla paikalla arvorakennuksessa.
Vierailija kirjoitti:

Vauvapalstan Fantasia ry on kieltämättä aika kenkku järjestö!

Ongelman kieltäminen ei poista ongelmaa!
Jos haluaa saada ihmiset uskomaan, että järjestöihin syydetyt miljoonat ovat järkevää veroeurojen käyttöä, eikä pienen piirin hillotolppia, kannattaa varmaan laittaa faktoja pöytään.
Ota vaikka kantaa tähän:
Vierailija kirjoitti:
Se olisi suorastaan loistava uutinen, että yhdistyksiltä loppuisi julkisilla varoilla mälläily. Kaikenlaista päivänvaloa kestämätöntä puuhastelua ja rahavirtaa kulkee yhdistysten kautta ja kuten moni on jo todennut, niin yhdistysten johdolla yleensä on kyllä varsin kilpailukykyiset palkat jos vertaa mihin tahansa tuottavan yritysjohdon palkkioihin. Jos toiminta on jäsenille tarpeellista, niin kattakoon jäsenistö sitten sen puuhastelun kustannukset. Mikään ei voi oikeuttaa esim. punaisen ristin johdon satojen tuhansien palkkoja.
Jos yhdistyksellä on jokin viranomaisluontoinen tehtävä, kuten pelastustoiminta, niin silloin tuki saattaa olla perusteltua, mutta jos yhdistys käyttää verovaroja esim. vaikka aikuisten polkupyöräajon opetteluun, niin siihen ei tarvita senttiäkään yhteisiä varoja, vaan jokainen voi ihan yksityisesti ja itsekseen opetella tällaisia perustaitoja tai jos tuollaiselle koulutukselle on tarvetta, niin eiköhän voi kukin sitten maksaa vaikka personal trainerin opettamaan. Kaikkea höpöhommaa ei tarvitse valtion kustantaa.
"Jos yhdistyksellä on jokin viranomaisluontoinen tehtävä, kuten pelastustoiminta"
Jos viranomainen on ulkoistanut tehtävänsä jollekin muulle yksityiselle taholle, asiasta pitää tehdä sopimus ja muu taho laskuttaa sopimuksen mukaisesti. Hankinnan tulee olla avoin ja kilpailutettu. Ei epämääräisiä menetelmiä toisten rahojen käsittelyyn.
tottakai tällaisilta järjestöiltä leikataan, kun rahaa ei ole. Ei kuulu julkisen sektorin perustehtäviin ylläpitää tällaisia
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Puolensa joka asiassa. Olen itse ollut töissä tuollaisessa järjestössä. Näitähän riittää joka lähtöön eikä kaikissa toimita samalla tavalla. Tuossa järjestössä oli pomo ja pomon varahenkilö jotka nostivat isoa palkkaa, ajelivat isoilla autoilla eivätkä tehneet juuri mitään. Jörjestössä oli varainhankiijoita joille maksettiin provisiopalkkaa, jos maksettiin. Aina löytyi syy miksi palkasta vähennettiin jotakin. Varsinaiselle kohteelle päätyi varmaan prosentti tuotosta. Järjestön päämaja sijaitsi tietenkin kalliilla paikalla arvorakennuksessa.
Vauvapalstan Fantasia ry on kieltämättä aika kenkku järjestö!
Ongelman kieltäminen ei poista ongelmaa!
Jos haluaa saada ihmiset uskomaan, että järjestöihin syydetyt miljoonat ovat järkevää veroeurojen käyttöä, eikä pienen piirin hillotolppia, kannattaa varmaan laittaa faktoja pöytään.
Ota vaikka kantaa tähän:
Hiljasita on
Miksei järjestöjä voisi operoida yksityisesti? Ja kun käyttäjät maksaisivat omalla rahalla järjestöjen palveluista varmasti hintakin tulisi alas, toisten rahoja on aina helpompi tuhlata kuin omia. Saataisiin verotuloja sen sijaan että rahoitettaisiin näitä sadoilla miljoonilla

Aika harva jaksaa kuunnella melkein kaksituntista monologia.

No siis tuota haastateltu henkilö kertoo ehkä hieman kärkevin kielikuvin podcastissa, että osa järjestöjen toiminnasta on hänen mielestään järkevää ja osa ei. Koska en jaksa katsoa puolentoista tunnin podcastia kuin kursorisesti, luin Suomen Uutisten haastattelun aiheesta: https://www.suomenuutiset.fi/jarjestotoiminnasta-kertyy-jattilasku-vero…
Keskusjärjestön ja kenttätyön erkaantumisen kritiikki oli mielestäni ihan hyvä tuoda esiin, samoin poliittiset johtajanimitykset sekä järjestöjen lobbauskuviot. Lobbauksen osalta haastattelija ja haastateltava eivät kuitenkaan näyttäneet aivan täysin ymmärtävän, millaisesta toiminnasta kansanedustajien yms. tapaamisessa on kyse - jos tehdään lakimuutoksia vaikkapa elintarvikkeiden verotukseen, on tapana kuulla asian parissa työskenteleviä tahoja. Tai sitten asia haluttiin esittää tarkoituksella kuten se tehtiin.
Podcastissa esitetään yksityishenkilön mielipide, joka ei ole mustavalkoinen kuten ylläolevassa viestissä käytetty ilmaus "joko järkevää veroeurojen käyttöä tai hillotolppia". Sen mukaan järjestötoiminnassa on molempia ja yleensä näkemysten esittäjän olisi hyvä perehtyä käyttämiinsä lähteisiin. Hieman myös huvittaa, että tällaisen väitteen esittäjä ei itse esitä mitään faktoja, vaan vaatii ns. käänteistä todistustaakkaa.

Todistustaakasta ei kannata kauheasti meuhkata sen jälkeen kun järjestöpuolelta on ilmoitettu, että järjestöillä on paljon lakisääteisiä tehtäviä, eikä 390 viestiä myöhempää ole löytynyt ensimmäistäkään.

Eli toisin sanoen asiallista keskustelua ei haluta käydä? Tartutaan yksittäiseen asiaan ja ohitetaan kaikki muut argumentit. Esim. ainakaan minä en ole kirjoittanut mitään mistään järjestöjen lakisääteisistä tehtävistä. "Maalitolppien siirtely" voi olla omasta mielestä nokkelaa, mutta jokainen loogiseen ajatteluun kykenevä huomaa kyllä, mistä on kyse.
Käytännössä järjestöt toteuttavat yhteiskunnan lakisääteisiä tehtäviä (esim. adoptiopalvelu, pelastuspalvelu, veripalvelu) yhteistyössä valtion, kuntien ja Hyte-/Sote-alueiden kanssa. Lakisääteistä toiminnassa on suoraan vain yhdistyslain mukainen toiminta. Järjestöjen järjestämät palvelut olisi mahdollista järjestää myös muulla tavoin tai olla järjestämättä.
Tämän tultua todetuksi voisiko joku leikkausten kannattaja nyt perustella jonkun ison järjestön, vaikkapa SPR:n, toimintaa ja kulurakennetta perkaamalla eritellä esim. mitkä osat toiminnoista ovat mahdollisesti ylikalliita, turhia jne. ja mitkä mahdollisesti tarpeellisista toiminnoista voisi järjestää jonkun muun kuin ao. järjestön toimesta? Kaikki tiedot ovat saatavissa julkisista lähteistä, kuten järjestöjen toimintakertomuksista. Jään odottamaan, todennäköisesti turhaan.
Vierailija kirjoitti:
Miksei järjestöjä voisi operoida yksityisesti? Ja kun käyttäjät maksaisivat omalla rahalla järjestöjen palveluista varmasti hintakin tulisi alas, toisten rahoja on aina helpompi tuhlata kuin omia. Saataisiin verotuloja sen sijaan että rahoitettaisiin näitä sadoilla miljoonilla
Se on oivallettu hallituksessa että puuttuu vain se yrittäjä joka ottaa homman haltuun, täysi valmis konsepti monessa.
Yhdistyksiä riittää mutta eri asia olisiko niitä ilmaistekijöitä siellä enää yhtään sen jälkeen kun yksityistetty, pitäisi maksaa palkkaakin kaikesta tekemisestä, ei verottaja sellaista hyväksy, ettei ole ihan yksinkertainen yhtälö, nykyisellään yhdistykset vain osittaisesti verovelvollisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järjestöiltä rahat pois, valtion kuuluu hoitaa perustehtävät. Järjestöt voivat kerätä itse rahansa, valtion ei kuulu niitä elättää. Inhoan näitä järjestöjä, ihme kerjäläisiä, aina kinuamassa valtiolta rahaa.
Kerrotko, miten valtio esimerkiksi hoitaisi vapaaehtoisen pelastuspalvelun suorittamat tehtävät? Tai spr:n?
Kerro sinä minulle, mikä on spr:n, vapepan, PeLan tai MLL:n tapaisten järjestöjen olemassaolon tarkoitus?
Pari kertaa vuodessa haetaan joku metsään eksynyt marja-Meeri. Pidetään auttavia puhelimia, joihin menee ehkä 5 % varoista. Loput varat menevät kallispalkkaisten valkokaulus"työläisten" jonninjoutavaan paperinpyörittelyyn ilmastoiduissa toimistoissa. TJ antaa pari kertaa vuodessa medialle jonkun tiedotteen ja nostaa siitä hyvästä 200 000 € vuosiliksan. Kaikki p a s k a hommat teetetään ilmaisilla työkokeilijoilla. Veripalvelu on edes ainoa etäisesti tarpeellinen palvelu.
1. SPR ylläpitää veripalvelua, jossa työskentelee 500 henkilöä ympäri Suomen. Lisäksi se vastaa katastrofivalmiudesta yhdessä viranomaisten kanssa. Viime aikoina SPR on ollut mukana organisoimassa esim. Irakin, Syyrian ja Ukrainan pakolaisten vastaanottoa.
Veripalvelu on kansantaloudellisesti edullinen, koska verta luovuttavilla toimintaan liittyy auttamisnäkökulma. Mikäli toiminta yksityistettäisiin, luovutetusta verestä (kukaan tuskin luovuttaisi ilmaiseksi verta voittoa tavoittelevalle yritykselle) ja veripalvelusta maksettaisiin ns. markkinahinta. Kannattaa vertailun vuoksi selvittää, kuinka paljon yksityisellä terveydenhuoltoalalla maksetaan palkkoja johtajille/ tuloutetaan voittoja omistajille ja miettiä, olisiko se edullisempi tapa järjestää veripalvelu.
2. Vapepa saa rahaa Stea:n ohella esim. SPR:ltä. Vapaaehtoisia on n. 10 000. Sen toiminta on varautumista - vastaava varautumistaso voitaisiin järjestää palkatulla ja koulutetulla henkilöstöllä (yksityinen/julkinen), mutta näin tuskin tehtäisiin sen kalleuden vuoksi. Vapepa:n kautta toteutettava varautuminen on ilmeisesti arvioitu järkeväksi suhteessa kustannuksiin.
3. PeLa pyörittää lastensuojelupalveluita (osa yksityistetty aiemmin, etteivät kilpailisi yksityisen sektorin kanssa), lasten nettiturvallisuusasioita, adoptiopalveluja jne. Lastensuojelun kustannusten noususta yksityistämisen myötä on ollut aika paljon kitinää, yllättäen. Lasten Päivän Säätiö (Linnanmäki) tukee PeLa:a, se saa vain osan rahoituksestaan julkiselta puolelta.
4. MLL perustettiin aikanaan vuoden 1918 tapahtumien seurauksena huolehtimaan huono-osaisita lapsista. Se järjestää nuorten tukitoimintaa, perhekahviloita yms. ja koordinoi vapaaehtoistyötä (yli 60 000 vapaaehtoista). MLL:n säätiö rahoittaa tutkimusta. PeLa:n tavoin myös MLL saa rahaa Lasten Päivän Säätiöltä, lisäksi sillä on historiansa vuoksi omaisuutta.
Kaikki em. toiminnot ovat järjestettävissä muulla tavoin kuin järjestöjen kautta tai niitä ei ole pakko järjestää. Jos pidät niitä tarpeellisina, toivoisin vaihtoehtoisen toteutustavan esittämistä. Jos et pidä, niin ei tarvitse.
Veripalvelu on SPRlle silkkaa raakaa bisnestä, jossa lahjoittajilta kahvikupin hinnalla saatu veri myydään hiton kalliilla yhteiskunnalle.
2000-luvun alussa kulttuuriministeri Suvi Linden (kok) junaili golfseuralle 170000 e avustuksen. Oli itse perheineen osakkaina seurassa. Suurilla avustuksilla pitäisi olla tarkka seula, jos ne ovat tarpeen ollenkaan tai vieläpä eliittilajiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksei järjestöjä voisi operoida yksityisesti? Ja kun käyttäjät maksaisivat omalla rahalla järjestöjen palveluista varmasti hintakin tulisi alas, toisten rahoja on aina helpompi tuhlata kuin omia. Saataisiin verotuloja sen sijaan että rahoitettaisiin näitä sadoilla miljoonilla
Se on oivallettu hallituksessa että puuttuu vain se yrittäjä joka ottaa homman haltuun, täysi valmis konsepti monessa.
Yhdistyksiä riittää mutta eri asia olisiko niitä ilmaistekijöitä siellä enää yhtään sen jälkeen kun yksityistetty, pitäisi maksaa palkkaakin kaikesta tekemisestä, ei verottaja sellaista hyväksy, ettei ole ihan yksinkertainen yhtälö, nykyisellään yhdistykset vain osittaisesti verovelvollisia.
Vähän sekavaa, mutta toiminta on siis sellaista, että sen voisi yksityinen taho tehdä, mutta verovelvollisena ja palkkaa maksavana ei olisi kilpailukykyinen. Vastassa on osittain verovapaasti ja ilmaistyövoimalla toimiva yhdistys, jonka pomolla on täysi tj palkka. Eikö yhdistykset tällaisissa tapauksissa vie työpaikkoja? Kun ne tekee sen, ne vie verotuotot ainoalta taholta, joka maksaa yhdistyen tuet. Melko mielipuolista.

Onko sellainen todellinen työpaikka jos sitä ei voida toteuttaa palkallisena vaan on olemassa pelkästään ilmaistyönä, näitähän on vaikka kuinka, ei ole työntekijän vastuuta eikä velvollisuuksia, jäsen voi olla mukana toiminnassa sen mukaan kuin ehtii ja jaksaa, yleensä siitä saa jotain hyvitystä minkä yhdistyksen tarkoitus kattaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rahaa yhdistyksille, VAI pienemmät luokkakoot, ja vanhuksille paremmat olot asumispalveluhelvetteihin.
Martat ja monet muut yhdistykset voivat ihan hyvin kokoontua katastrofiaikoina ilmaiseksi vaikka facebookissa.
Mssä sen voi valita että jos valtio ei tue Marttoja sen on laitettava rahat pienempien luokkakokojen järjestämiseen?
Jos olisi suora demokratia kansalaiset voisivat päättää siitä, kuten kaikista muistakin asioista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole valtion tai kunnan tehtävä antaa rahaa järjestöille, vaan järjestön on ihan ITSE hommattava ne varansa.
Koko asenne on väärä, kun olettaa, että muiden pitää kustantaa sun ja sun porukan harrastukset. Kertoo luovuuden, yritteliäisyyden ja ideoiden puutteesta ja siitä, onko koko järjestölle perusteita?!
Jos on, niin aina löytyy tapoja saada tuloja ja kannattajia, lahjoituksia.
Sori, mutta en halua rahoittaa sun harrastusta. Mä rahoitan omani, rahoita sä omasi.
Miten olisi vaikka osallistumismaksut ja pääsylipputulot?
Onko sinusta kriisipuhelin tai SOS-lapsikylät harrastustoimintaa?
No eikös niiden toimintaa vapaaehtosvoimin pyöritetä eli harrastelijoiden voimin....
Haluaisitko, että kuka tahansa pervo voisi vastata puhelimeen kotonaan etänä ja pääsisi käyttämään hyväksi huonossa tilanteessa olevia? Noissa ollaan yhteisissä tiloissa ja vapaaehtoisille on oma koulutuksensa ja sekä koulutettu ihminen työnohjaajana ihan sen vuoksi, että niissä puheluissa ja chateissa kuullaan joka päivä järkyttäviä asioita.
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset tietävät hämmentävän vähän siitä, mitkä kaikki yhteiskunnan välttämättöminä pidettävät asiat oikeasti hoidetaan järjestöjen toimesta. Toki voi ajatella, että hyvä näin, koska tällöinhän rahat ovat menneet toimintaan, eivätkä viestintään. Itse järjestössä työskentelevänä tiedostan täysin, että leikattavaa on ja monessa järjestössä tarvittaisi osaajia perusrakenteita pyörittämään, (joka taas toki vaatii rahaa, että joku haluaa sitä työtä tehdä...) Toisaalta taas iso osa järjestöistä on ihan elintärkeitä ja monessa muussakin voi ihan matikalla laskea, mikä on hyötysuhde pelkästään jo avustukset vs. järjestön maksamat tuleverot+alv puhumattakaan siitä, mikä on säästö vaikka syrjäytyneen nuoren kohdalla. Kun lasketaan syrjäytyneen edes yhden nuoren aiheuttamia kustannuksia, niin nämä avustukset alkavatkin näyttää ihan järkeviltä tavoilta toimia.
Syrjäytynyt nuori tulee maksamaan elämänsä aikana 1,5 miljoonaa euroa Suomen valtiolle.