Työterveyspsykologilla käyneet: voiko siellä jutella myös vapaa-ajan huolista ja murheista? Kertokaa myös muita kokemuksia!
Oletan, että vastaus on kyllä, mutta jotenkin pakko silti kysyä. Jos vaikka ahdistaa oma elämä ylipäätään, ei pelkästään työhön liittyen. Eli työterveyspsykologilla käyneet, jakakaa vaikka muutenkin kokemuksianne. Mistä kaikesta juttelitte, millaista apua saitte ja koitteko sen olevan hyödyksi?
Ahdistaa oma elämä ja itsetunto rypee jossain lähiojan pohjalla ötököiden tallottavana. Mietin, onko työterveys oikea osoite. Terapiaan minä mieluiten haluaisin, mutta kelan tukea saan seuraavan kerran vasta kolmen vuoden päästä, joten näillä mennään (ei ole toistaiseksi varaa mennä omakustanteisesti terapiaan).
Kommentit (24)
AP tässä. Tietysti tämän voi ajatella niinkin, että itsetunto-ongelmani vaikuttavat kyllä työkykyyn ja osin myös johtuvat työstä ja siitä, että olen herkkä uupumaan ja tämä työrytmi on minulle hieman liian raskas (olen määräaikaisessa suhteessa, joten selviän kyllä kun ei jatku ikuisesti). Sinänsä koen että työ on osasyy ongelmiini ja ongelmani vaikuttavat työkykyyni. Omasta ammatillisesta alemmuudentunteesta (vailla hyviä perusteita, olen ihan pätevä työhöni) on vaikea olla ottamatta lisäpaineita ja stressiä. Ja kun kokoajan tuntee epäonnistuvansa, vaikka pärjää ihan hyvin.
Itselleni kokemus työpsykologista oli +/- nolla. En vain tohtinut sanoa sitä hänelle itsellen, vaikka koko ajan tiesin, ettei tästä ole hittojenkaan apua.
Työpaikan sinne psykologille pitäisi mennä eikä minun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu täysin siitä että millaisen sopimuksen työnantajasi on tehnyt sen työterveyshuollon kanssa. Jotkut työnantajat maksavat käyntejä, joilla voi puida yksityiselämän ongelmia tai vaikka huonoa itsetuntoa ja jotkut työnantajat taas maksavat vain käyntejä joilla puhutaan työasioista. Psykologi ei sitä päätä, vaan häntä sitoo se että mistä työnantaja on sopimuksessa luvannut maksaa.
Kiitos vastauksesta. Olen kunnalla töissä, joten siksikin olettaisin, että palvelut voi olla työterveydessä suhteessa laajemmat kuin jollain pienellä yrityksellä. Mutta en tosiaan tiedä, enkä ole mistään tarkkaa tietoa löytänyt. Varmaan selviäisi jos varaisi ajan.
Tarkistettava on. Yhdessä kunnassa töissä ollessani työterveys oli erinomainen, toisessa siine ei päässyt kuin hakemaan influenssarokotteen, ei siis edes lääkäriin sairastuessaan.
Meillä voi (ja pitääkin) keskustella kaikesta, mikä vaikuttaa työssä jaksamiseen.