Naiset, onko teillä orgasmin tulo myäs sellaista että jossain vaiheessa hyvää oloa huomaa että raja on ylitetty ja ettei paluuta enää ole?
Vaikka lopettaisi panemisen tunne vain kasvaa ja kasvaa kunnes se räjähtää spermaa sykkien ulos syöksyinä. Ei voi kuin ihmetellå ja nauttia.
Kommentit (10)
Tässä jutussa naiset paljastavat, millä taktiikalla paras nautinto ja sitä myötä klitorisorgasmi on taattu tehtiin se sitten suulla, käsillä tai jollain muulla. Näillä vinkeillä kuka tahansa voi olla klitoriksen stimuloimisen mestari.
Naisen orgasmi voi olla joskus monimutkaisempi saavuttaa kuin miehen.
Sen tietää tutkijan urallaan eritoten naisten orgasmeihin perehtynyt yhdysvaltalainen seksologian tohtori Ian Kerner. Ilta-Sanomat siteerasi aiemmin Kernerin valtavaa suosiota niittänyttä tietokirjaa She Comes First, jonka mukaan seksissä yksi yleisimmistä harhaluuloista on se, että iso penis ja yhdyntä olisivat naisen nautinnon kulmakivet.
Näin ei kuitenkaan ole.
Lukuisat tutkimukset osoittavat, että naisilla orgasmin salaisuus löytyy useimmiten klitoriksen stimulaatiosta.
Klitoris on samankaltaista paisuvaiskudosta kuin penis, ja sitä voisikin verrata monilta osin peniksen toimintaan sillä erolla, että toisin kuin peniksen, klitoriksen ainut tehtävä on tuottaa seksuaalista mielihyvää. Kiihottumisen aikana myös klitorikseen virtaa verta ja se jäykistyy ja turpoaa.
Klitoriksen oikeanlainen stimulointi ja hyväily on joskus haastavaa, sillä siitä on näkyvillä vain hyvin pieni esinahan hunnuttama pää, eli häpykieli. Se sijaitsee virtsaputken suun yläpuolella, isojen häpyhuulten yhtymäkohdassa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se voi pysähtyä milloin vaan. Jos homma keskeytyy tosi kriittisellä hetkellä, tuntuu ehkä sellainen kevyt nypytys, ei mitään räjähdystä.
Saatko isomman orkun vaginasta stimuloinnilla vai herkemmin klitoriksen hyväilyllä ?
Siis, jos ei joku vielä tiedä, niin klitoris on se juttu.Sieltä ne orgasmit tulee jos vaan mies viitsii tehdä jotain. Ja isot tuleekin.
Tuttua tuo ap:n kuvailema. Monta kertaa väsyttää panna illalla, mutta haluaa kuitenkin vähän aikaa työnnellä. Joka kerta tuossa käy niin, että on pakko alkaa kiihdyttää tosissaan kun vaarana on että purkautuu ilman stimulaatiota ja orgasmi jää vaisuksi. Eli on menty jo sen rajan ylitse kun ei voi enää keskeyttää laukeamatta. Kummasti sitä energiaa sit löytyy loppupuristukseen.
Ei ole koskaan käynyt moista. Kyllä voin lopettaa milloin haluan. Paljon vaikeampaa on antaa sen orgasmin tulla
Siinä vaiheessa kun orgasmi lähtee tulemaan, niin ei sitä mikään enää pysäytä. Minulla ainakaan. Jos ennen sen alkamista kosketus loppuu kesken, tai kovenee vaikka likaa, niin voi kiihotus keskeytyä. Mutta tulon alkaessa on kuin juna ja tulee kyllä koski, tai ei.
N36
No siis, jos lopettaa koskemisen kesken vaikka just ennen huippua, se menee vaan ohi, tietysti.
Hireetä, jos mies vaikka lopettaa nuolemisen tai sormetuksen.
Kerran kävi, että annoin käsihoitoa miehelle, ja se kesti hikan, ja käsi meni aivan toimimattomaksi, mies suuttui kyllä, että älä ikinä tee noin!
Ymmärrän sen hyvin..
Ja ärsyttää ne höpöpuheet, täällä, että nuole naistasi melkeen loppuun ja sitten alat naimaan....silloin se meni jo ohi, uskokaa miehet se, yhtä karmeeta se on naiselle kuin miehellekin.
Kauhea tarve miehelle, että pitää muka naimalla saada.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se voi pysähtyä milloin vaan. Jos homma keskeytyy tosi kriittisellä hetkellä, tuntuu ehkä sellainen kevyt nypytys, ei mitään räjähdystä.
Saatko isomman orkun vaginasta stimuloinnilla vai herkemmin klitoriksen hyväilyllä ?
Mitä se sulle kuuluu? 😁
Klitoriksellahan se helposti tulee.
Kyllä se voi pysähtyä milloin vaan. Jos homma keskeytyy tosi kriittisellä hetkellä, tuntuu ehkä sellainen kevyt nypytys, ei mitään räjähdystä.