Trump kehottaa muita maita lähettämään aluksia turvaamaan Hormuzinsalmea
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kehottaa muita maita lähettämään sotalaivoja turvaamaan Hormuzinsalmea. Trump kommentoi asiaa Truth Social -viestipalvelussa.
Trump viittaa päivityksessään maihin, jotka kärsivät Hormuzinsalmen öljykuljetusten tyrehtymisestä. Hän mainitsee erikseen Kiinan, Ranskan, Japanin, Etelä-Korean ja Britannian.
Trump uhkaili lisäksi Yhdysvaltojen jatkavan iranilaiskohteiden pommittamista.
Laivaliikenne Hormuzinsalmen läpi on keskeytynyt lähes kokonaan, koska Iran on uhannut iskeä laivoihin, jotka yrittävät kulkea salmen läpi. Hormuzinsalmen kautta kulkee normaalioloissa noin viidesosa maailman öljystä.
Maailma palaa.
Kommentit (26)
Huvittavaa kuin Trumpettu julisti että on voitettu ja sitten pari päivää myöhemmin kerjää Kiinaakin apuun.
Trump ei oo koskaan oppinut mitä sana vastuu tarkoittaa eikä opikaan koska on nasisti. Kyllä se on USA jonka pitää myös siivota aiheuttamansa sotku.
Maailmansotaan tilanne ajautuu. Sitten, kun monien maiden systeemeitä on siellä salmessa, niin ennen pitkää jotain laivaa ammutaan ja sitten on kostettava. Venäjä tukee Irania, Ukraina Amerikkaa. Euroopan maat sotkeutuvat tai sotketaan mukaan. Jossain Euroopan maassa tapahtuu terrrooooori-i5ku metrossa, ja sitä lähdetään kostamaan.
Vierailija kirjoitti:
Trump ei oo koskaan oppinut mitä sana vastuu tarkoittaa eikä opikaan koska on nasisti. Kyllä se on USA jonka pitää myös siivota aiheuttamansa sotku.
Korjaan narsisti.
Vierailija kirjoitti:
Lähettäkööt Yhdysvallat sinne vaan omia aluksiaan. Itsehän he hyökkäsivätkin Iraniin.
Ja Bibi voisi lähettää omia poikiaan myös kun niin haluaa Iranin tuhota lopullisesti. Tämä sota ei Euroopalle kuulu millään tavalla. Meillä on suuremmat murheet naapurissa.
Pelkäähän ne, ihan syystä. Se on eri asia puolustautua avomerellä missä on tilaa ja aikaa reagoida, kuin kapeassa salmessa missä on alttiina rannikon suojista lähietäisyydeltä ammutuille merimaaliohjuksille ja -torpedoille, droneille ja minisukellusveneille sekä pienten hyökkäysveneiden joukkorynnäköille. Tuon nimenomaisen salmen haltuun ottamista on suunniteltu vuosikausia ja aina päädytään siihen tulokseen että rannalle tarvitaan omia ukkoja - ja paljon, koska rantaa on aika pitkä kaistale.