Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuuko siltä että elämä on pettymys
11.03.2026 |
Muistelen kaiholla sitä aikaa kun olin 25-30-vuotias: töitä oli, vuokralla asuminen oli kivaa ja helppoa, kavereita tuli nähtyä, kutsuja tapahtumiin tuli sopivasti, ihmiset ei valittaneet kaikenlaisia vaivojaan jne ja itsekin jaksoin tehdä enemmän ja voin paremmin.
Onko muita, jotka 40 ikävuoden tienoilla huomaavat olevansa pettyneitä elämäntilanteeseen ja vointiin? Millaisilla keinoilla olette saaneet itsenne taas hymyilemään ja voimaan paremmin?
Kommentit (29)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse täytän tänä vuonna 36 ja jaan ap:n tekstin 100%.
Opiskelin aivan vääriä aloja. Siis aloja, joissa olen kyllä hyvä, mutta työtilanne heikko. Parikymppisenä sitä ajatteli, että maailma on avoin ja kyllä se oma paikka löytyy. Olin pitkään yksinyrittäjänä. Välillä tienasin hyvin, varsinkin vuosina 2015-18 olin hukkua töihin ja rahaan. Sain ostettua oman asunnonkin. Välillä taas elin kädestä suuhun ja lopulta uuvuin. Tästä uupumisesta ja yritystoiminnan lopettamisesta on kohta 6 vuotta ja en edelleenkään en koe olevani ok. Jäi kyynisyys elämää kohtaan. Edes se, että on oma asunto, ei tuota enää iloa.
Yrityksen lopettamisen jälkeen olen ollut pätkätöissä, mutta olen nyt ollut yli vuoden työttömänä ja tipun kohta Kelan rahoille. Työnhaku myös on niin perCstä, että välillä miettii koko elämässä luovuttamista. En pääse edes puhelinmyyjäksi tai osa-aikaiseksi siivoojaksi!!!!! Tulee viestejä, että "Hakemaasi työpaikkaan tuli yli 1000 loistavaa hakemusta. Valintamme ei kohdistunut sinuun, sori siitä!"
Kadehdin niitä, joilla on työtä. Varsinkin niitä, jotka jaksavat tehdä kokoaikatyötä ja harrastaa ja hoitaa lapsetkin siinä sivussa. Kadehdin niitä, jotka ovat eläkkeellä vaikka mielenterveyssyistä. Taloudellinen tilanne on turvattu ja on vapaa elämään oman näköistä elämää. Itse en varmasti ole työkykyinen lainkaan, mieli on niin mustana ja joka päivä vaan vtuttaa. Vtuttaa kun yhteiskunta ei välitä muista kuin hyväosaisista.
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä nyt pahimman luokan pettymys. Mutta ei tämä olekaan sellaista, mihin ihminen alkujaan tarkoitettiin. Jumala loi ja olisi halunnut että kaikki olisi pysynyt ehjänä ja hyvänä. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä Jeesuksessa Kristuksessa ja olla Jumalan yhteydessä, että pääsen siihen, johon ihminen alun perin luotiin - Jumalan yhteyteen ja siihen ehjään olemiseen.
Tällainen taikauskoinen soopa juat pilaakin elämän
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan tämä nyt pahimman luokan pettymys. Mutta ei tämä olekaan sellaista, mihin ihminen alkujaan tarkoitettiin. Jumala loi ja olisi halunnut että kaikki olisi pysynyt ehjänä ja hyvänä. Minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin pysyä Jeesuksessa Kristuksessa ja olla Jumalan yhteydessä, että pääsen siihen, johon ihminen alun perin luotiin - Jumalan yhteyteen ja siihen ehjään olemiseen.
Kyllä mä suosittelen kaikille edes jonkinlaista henkisyyttä. Ei tämä maailma oikein tarjoa ihmisen kaltaiselle älylle mitään.
Itsekin uskon Jeesukseen, mutta jos se tuntuu teille joillekin liian isolta hypyltä heti, niin se minullakin alussa oli.
Lähinnä vain lähdin tutkimaan hengellisiä asioita ja tulin uskoon "vahingossa".
Mutta tutkikaa. Ja katsokaa minne se tie vie.
Googlettakaa vaikka ensi alkuun, mitä tarkoittaa "sielun pimeä yö".
On normaalia tuntea näitä tunteita tällaisessa maailmassa, ettekä ole siinä asiassa yksin. Itse asiassa on HYVÄ asia, että olette näin valveutuneita, ettekä kuin monet ihmiset jotka murehtivat vain välittömiä halujaan.
Masennus on normaali reaktio sairaaseen yhteiskuntaan.
Siunausta teille kaikille
Tukehdu siunaukseesi. Mä rukoilen beeblebubbea käymään luonasi.
Olen 39 ja valmis kuolemaan. Terveys menetetty, ei ole elämä enää elämisen arvoista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä lainaan kirjastosta hyvä n kirjan ja luen sitä lähikahvilassa tunnin päivässä. Köyhänä ei ole varaa paljon mihinkään mutta ainakin lukuiloa ja hyvää kahvia voin ostaa kerran pari viikossa. Samalla tulee oltua ihmisten ilmoilla, kun töiden tuomaa sosiaalista kanssakäymistä ei arkeeni tällä hetkellä kuulu. Päätin joskus masennuksesta selvittyäni, että en todellakaan lannistu enää. Surullinen saa olla mutta murtua ei tarvitse. Museoissakin on ilmaispäiviä ja metsään voi mennä nauttimaan luonnosta.
Mikseimsitä kirjaa voi lukea kotona tai kirjastossa?
Mikä tää juttu on, että pitää mennä kirjan tai jopa läppärin kanssa kahvilaan istumaan?
Kahvit voi keittää kotona, tulee halvemmaksikin.
Kun ilmat lämpenee, voi mennä lukemaan parvekkeelle, pihalle tai puiston penkille.
Vierailija kirjoitti:
Nuorena on optimisti tulevaisuuden suhteen, mutta kun vanhenee ja näkee kaikenlaista alkaa pessimismi vallata alaa. Tuohon auttaa se että alkaa katsoa kaikkea uudesta näkökulmasta. Keskittyy niihin asioihin mitkä ovat hyvin.
On tässä kyllä ajan kuvakin muuttunut. Ei elämä ole enää sellaista mitä se oli vielä parikymmentä vuotta sitten. Tarkoitan sosiaalista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tunnu. Mutta olen pettynyt itseeni kun taisin pilata mahdollisuuteni elämäni rakkauteen tekemällä liikaa duunia.
Alue: Aihe vapaa
Mulla oli tuollainen kausi jossain 42-44 ikävuoden paikkeilla, Keski-iän kriisi kai. Nyt ikää 52 ja elämä ei todellakaan ole pettymys. Tyytyväisemi kuin koskaan tähän asti. Ja siis ulkoisesti mikään ei ole muuttunut, mutta en enää kaipaa niin paljoa ulkomaailmasta. Esim. en kaipaa parisuhdetta, kavereita, tietynlaista asuinpaikkaa, tiettyä painoa tai ulkonäköä yms asioita joita nuorempana tavoittelin kovasti. Olen vaan, ja tyytyväisenä kuin pieni eläin.