Millaisia ovat aikuisten naisten ADHD-piirteet?
mitkä oireet on sellaisia, että kannattaa hakeutua tutkimuksiin? Mitkä oireet olivat sinulla sellaisia, joita et ennen tajunnut liittyvän ADHD-oireistoon?
Kommentit (8)
Kiinnostaisi tietää, minkälainen se tutkimus on.
Vierailija kirjoitti:
Kiinnostaisi tietää, minkälainen se tutkimus on.
Minulle se juuri tehtiin ja sain adhd-diagnoosin ja ikää on 51. Niille, jotka eivät usko aikuisten adhd:hen, voin sanoa, että onhan se aina minullakin ollut, ei tullut vasta aikuisena. 80-luvulla aiheesta ei paljon tiedetty ja myöhemmin sitä hoidettiin masennuksena, työuupumuksena, ja lapsuuden traumojen ilmentymänä. Toki trauma-asiat hoidettiin sitten terapiassa ja ehkä se oli välttämätön steppi ennen tätä adhd-taustan tajuamista.
Itse tutkimus tehtiin mehiläisessä. Koko prosessi lähti siitä että kävin pari kertaa psykologilla kun olin jälleen sairaslomalla työuupumuksen takia. Psykologi sitten toisella kerralla kysyi, että olenko koskaan ajatellut että sinulla voisi olla adhd. Ja olihan tuo käynyt mielessä. Asiat on tullut aina tehtyä juuri ennen deadlinea, hukkaan tavarat ja lähden aina liian myöhään liikkeelle joten aina kiire kaikkialle. Keskittyminen asioihin joista en ole innostunut ei ole mainannut millään onnistua. Tämän jälkeen kävin kaksi kertaa psykologilla, jolla on oikeus tehdä se virallinen Diva-haastattelu, joka on strukturoitu haastattelu jossa on vakiokysymykset. Kolmannella kerralla tehtiin tuo diva, ja tulokset menivät psykiatrille. Kävin sitten sen psykiatrin vastaanotolla, joka toki myös vielä haastatteli minua ja totesi, että on selvää että minulla on adhd. Diagnoosin saaminen toi helpotusta, ja myös mahdollisuuden saada oikeaa lääkettä oikeaan vaivaan. Minulla aloitettiin elvance-lääkitys ja voin noin viikon jälkeen todeta, että kyllä auttaa. Olen syönyt masennukseen vuosia sertraliinia, joka voi vaan haitata adhd:ta, koska juuri ahdistus saa tekemään asiat edes viime tipassa ja jos ahdistus helpottaa, sitä vähääkään ei saa tehtyä ja miettiin vaan mikä itsessä on vikana.
I always struggled with finishing tasks, even simple ones. Deadlines felt like mountains, and I'd get easily distracted by anything and everything. My house was perpetually cluttered, and I'd lose things constantly. I thought I was just disorganized and lazy, a personal failing. It wasn't until a friend mentioned ADHD in women and how it often presents differently than in boys that I started to seriously consider it. The racing thoughts, the difficulty focusing, the emotional sensitivity it all clicked. Getting diagnosed and starting treatment was life-changing. If you're feeling similarly, seeking assessment could be worthwhile. For a little mental break, I find a quick game of Block Blast helpful.
Tunnen muutaman naisen kenellä adhd.lapsia 3 eri miehen kanssa.parisuhde ei pysy.sitten uutta miestä ja heti taas raskaana.
Kaikki ei mene elämässä niin kuin toivoisi ja nainen hakee muotidiagnoosista selitystä tilanteeseen.
Mulla ärsyttävimmät ovat ehkä motorinen kömpelyys (kilinkolinkolin), kärsimättömyys ja kultakalan muisti. Asiat, jotka eivät kiinnosta, eivät jää mieleen. Olen lääkkeetön. Diagnoosin sain yli 10 v sitten samoihin aikoihin silloin teini-ikäisen tyttären kanssa, joka lähti tutkimuksiin kouluvaikeuksien takia. Hän ei voi syödä lääkkeitä EKG-poikkeaman vuoksi. Mulle opiskelu on aina ollut helppoa, mutta turhauttavaa. Työelämässä en kyennyt päätetyöhön enkä istumaan paikallani. Olen elementissäni kentällä tekemässä 5 asiaa yhtä aikaa. Mulla on pitkä ja onnellinen parisuhde, tosin mieskään ei ole ihan normaali. Onneksi.
Samanlaisia kuin aikuisten miesten adhd piirteet.
Aloittaa esim sata projektia, ei pysy paikallaan, ei saa mitään valmiiksi kun siirtyy toiseen projektiin kesken kaiken. Eksyy muihin aisioihin mihin oli tarkoitus. Unohtelee asioita kun ei voi keskittyä kunnolla. Saattaa jättää esim tavaroita/roskia jne taaksensa kun unohtuu ne. Yms yms.