Kehitysvammaisten kanssa työskentelevät! Kuormittaako kehitysvammaisten seura teitä?

Jo pelkkä ajatuskin rasittaa. Naapurustossa asuu muutamia lievästi kehitysvammaisia ja joskus heidän kanssaan tulee juteltua ulkoillessa. Ja kyllä, se on rasittavaa. En jakaisi moista muutamaa minuuttia pidempään.

En työskentele kehitysvammaisten kanssa mutta eräässä toisessa päivätoimintayksikössä heitä kävi muutamia ja suvussakin on pari lievästi kehitysvammaista. Voivat olla hyvinä päivinään iloisia ja vilpittömiä mutta niitä hyviä päiviä tuntuu olevan aika vähän. Lisäksi moni lievästi kehitysvammainen on kuitenkin sen verran skarppi, että ymmärtää aina vedota siihen, että "mää oon kehitysvammainen", jos häntä jostain asiasta ojentaa. Esimerkiksi toisen asiakkaan lähentelystä, raivokohtauksesta sen vuoksi, että jälkkärinä ei ollut rahkaa vaan kiisseliä tai yleensä töykeästä puheesta ja asiattomasta käytöksestä. Ovat muutenkin yleisesti ottaen vihamielisiä ja ennakkoluuloisia esim. seksuaalivähemmistöjä, ulkomaalaisia, lemmikinomistajia ja jopa nuoria opiskelijoita kohtaan. Lapsista monet sen sijaan tuntuvat tykkäävän paljon, jopa niin suurella voimakkuudella, että se ahdistaa ja pelottaa lasta. Sitten loukkaantuvat ja haukkuvat lasta tyhmäksi yms., jos tämä alkaa vaikka paniikissa itkeä.

Eli joo, en ehkä kestäisi viikkoakaan työtä pelkkien kehitysvammaisten kanssa. En myöskään pidä juuri yhteyttä näihin sukulaisiini, koska heistä on iän myötä tullut avoimen aggressiivisia ja hyökkääviä. Ei heidän kanssaan voi enää edes keskustella millään tasolla.

Vierailija kirjoitti:

En työskentele kehitysvammaisten kanssa mutta eräässä toisessa päivätoimintayksikössä heitä kävi muutamia ja suvussakin on pari lievästi kehitysvammaista. Voivat olla hyvinä päivinään iloisia ja vilpittömiä mutta niitä hyviä päiviä tuntuu olevan aika vähän. Lisäksi moni lievästi kehitysvammainen on kuitenkin sen verran skarppi, että ymmärtää aina vedota siihen, että "mää oon kehitysvammainen", jos häntä jostain asiasta ojentaa. Esimerkiksi toisen asiakkaan lähentelystä, raivokohtauksesta sen vuoksi, että jälkkärinä ei ollut rahkaa vaan kiisseliä tai yleensä töykeästä puheesta ja asiattomasta käytöksestä. Ovat muutenkin yleisesti ottaen vihamielisiä ja ennakkoluuloisia esim. seksuaalivähemmistöjä, ulkomaalaisia, lemmikinomistajia ja jopa nuoria opiskelijoita kohtaan. Lapsista monet sen sijaan tuntuvat tykkäävän paljon, jopa niin suurella voimakkuudella, että se ahdistaa ja pelottaa lasta. Sitten loukkaantuvat ja haukkuvat lasta tyhmäksi yms., jos tämä alkaa vaikka paniikissa itkeä.

Eli joo, en ehkä kestäisi viikkoakaan työtä pelkkien kehitysvammaisten kanssa. En myöskään pidä juuri yhteyttä näihin sukulaisiini, koska heistä on iän myötä tullut avoimen aggressiivisia ja hyökkääviä. Ei heidän kanssaan voi enää edes keskustella millään tasolla.

Minulla taitaa olla käynyt hyvä tuuri, kun siskoni kuin hänen muutkin kehitysvammaiset ystävänsä ovat niitä joiden kanssa voi keskustella, ja eivät ole väkivaltaisia, Siskoni on myös työskennellyt samassa avotyöpaikassa 18 vuotta, mikä varmasti osaltaan kertoo, että siitä on kykenevä tulemaan ihmisten kanssa hyvin toimeen. Työpaikka on siis kaupassa, missä kohtaa päivittäin myös asiakkaita.

Vierailija kirjoitti:

En ole ollut kehvapuolella enää pariin vuoteen, paloin loppuun ja vaihdoin vanhustyöhön. Asumisyksikössä olin pari vuotta. Parhaimmillaan 3-4 vuotiaan tasoiset aikuisen kokoiset ihmiset ovat herttaisia ja kivoja, mutta useimmiten eivät. Meteli on kamala, väkivallan uhka koko ajan läsnä, joka päivä joku masturboi edessäni tai kaiveli ulostetta pyllystä, joka viikko sattui jotakin työntekijää pahasti ja jengiä oli aina saikulla fyysisten tai henkisten vaurioiden takia. Yksilöllistä huomiota oli lähes mahdoton antaa, sillä ainakin mun yksikössä oli joka päivä liian vähän henkilökuntaa, mikä ilmeisesti on ongelmana vähän joka paikassa.

Kuulostaa tutulta. Olin itse kehitysvammaisten päiväkotiryhmässä. Eräs lapsi oli todella aggerssiivinen ja hyökkäili päälle, huusi ja rääkyi, sai raivareita päivän ympäri, lensi tavarat, lelut lensi ja oli purrut jopa mummultansa palan ihoa pois ja puri minuakin monesti. Haki huomiota kiusaamalla muita lapsia, heittämällä leluja, nousemalla pöydille, tekemällä kaikkea pahaa ja joutui niistä jäähylle. Joskus oli heittäytynyt rappuset kuulemma alas, kun sai raivarit. Sitten just yks meni pahvilaatikkoon ja sotki sen ulostellaan. Yksi pudotti pehmolelunsa wc-pönttöön ja kerran tunki jalkansa sinne. Sitten on paljon ruokailun yhteydessä sylkemistä, toisen ruoan varastamista. Käsidesit ja pesuaineet oltava korkealla, etteivät juo niitä. Jatkuvaa huutoa ja melua. En juuri mitään hyvää päivistä valitettavasti löydä. Tekevät kaikkea kiellettyä. Joskus maalattiin heidän kanssaan niin yks meni istumaan maalauksensa päälle, toinen kaatoi vedet ja roiski pöydälle, kolmas söi niitä värejä jne. Vaihdan alaa ja opiskelen nyt korona-aikaan.  Aikuisen raivarit varmasti vielä pahempia. En tiedä kannattaisiko aina lähteä kahdestaan hoitajien heidän kanssaan, jos sattuisi jotain. Minusta hullua että joku 45kg pieni nainen on semmoisen 180cm ja 100kg miehen kanssa näin kärjistettynä. Pelottavaa työtä on, ei kiitos enää..

On

Kyllä kuormittaa. Ja vain samassa tilassa oleminen.

Minkälaista olisi työskennellä hahmotushäiriöisen CP-vammaisen avustajana? 🤔

Vierailija kirjoitti:

En työskentele kehitysvammaisten kanssa mutta eräässä toisessa päivätoimintayksikössä heitä kävi muutamia ja suvussakin on pari lievästi kehitysvammaista. Voivat olla hyvinä päivinään iloisia ja vilpittömiä mutta niitä hyviä päiviä tuntuu olevan aika vähän. Lisäksi moni lievästi kehitysvammainen on kuitenkin sen verran skarppi, että ymmärtää aina vedota siihen, että "mää oon kehitysvammainen", jos häntä jostain asiasta ojentaa. Esimerkiksi toisen asiakkaan lähentelystä, raivokohtauksesta sen vuoksi, että jälkkärinä ei ollut rahkaa vaan kiisseliä tai yleensä töykeästä puheesta ja asiattomasta käytöksestä. Ovat muutenkin yleisesti ottaen vihamielisiä ja ennakkoluuloisia esim. seksuaalivähemmistöjä, ulkomaalaisia, lemmikinomistajia ja jopa nuoria opiskelijoita kohtaan. Lapsista monet sen sijaan tuntuvat tykkäävän paljon, jopa niin suurella voimakkuudella, että se ahdistaa ja pelottaa lasta. Sitten loukkaantuvat ja haukku

Höpöhöpö. Huomaa, ettet todellakaan ole ollut monen kehitysvammaisen kanssa tekemisissä.

Eiköhän tämä ketju kerro brutaalin rehellisesti, mikä on kehitysvammaisen asema yhteiskunnassa. Äärettömän harva aidosti tuntee empatiaa näitä kohtaan mutta vielä harvempi kehtaa sanoa ääneen että ovat todella rasittavia niin perheelle, sote-alalle ja koko yhteiskunnalle. 

Minäkin joskus joudun kehitysvammaisia hoitamaan ja päällimmäisenä ajatuksena on se, kuinka monta normaalia ihmistä voitaisiin auttaa yhden kehitysvammaisen kuluttamilla resursseilla. Onko tämä eettisesti oikein? Peräänkuuluttaisin vammaisten vanhempien vastuuta, jos he ovat tietoisesti jatkaneet raskautta vaikka tietäisivät mitä tuleman pitää! 

On kuormittavaa, työskentelen asumisyksikössä. Meillä on asukkaita vuodepotilaista kohtalaisen omatoimisiin. 

Moni on kotonaan ihan pilalle passattu, pystyisivät itse vaikka mihin mutta eivät vaan viitsi. Sitten on hoitajilla pakko esim. pilkkoa perunat tai leipä valmiiksi että syövät jotain.

Monesti tosiaan miettii onko jonkun vaikeasti vammaisen sänkypotilaan elämä minkään arvoista. Jotkut tarvii oman hoitajan viereen 24/7 ja sehän on todella kallista yhteiskunnalle.

Miksi turhaan hoitaa sellaisia kehitysvammaisia, jotka ovat täysin autettava 24/7 eivätkä edes tiedosta omaa olemassaoloaan? Lisäksi monella heistä on vaikeita sairauksia kuten epilepsiaa. Monet eläimet kun ovat fiksumpia kuin kaikkein vaikeimmin kehitysvammaiset ihmiset. Pelastetaan elämälle mieluummin tällaiset fiksut eläimet. 

Eniten kuormittaa jatkuva hokeminen ja kaikenlainen suunnitelmallisuuden puute. Kunpa asukkaan energian voisikin suunnata johonkin mielekkääseen tekemiseen. Monella kuluu aika mustasukkailuun (työntekijöiden huomiosta, ruoasta yms.), vaikka kuinka pedagogisesti toimitaan tilanteissa.

Vierailija kirjoitti:

On alkanut todellakin kuormittmaan.

Alussa se välittömyys ja tietty lapsenomaisuus oli ihanaa, mutta pidemmän päälle ihan vaan sairaan rasittavaa.

Ja kyllä, olenkin vaihtamassa alaa.

Aivan sama muistisairaiden kanssa! Todella raskaita.

Alaa myös vaihtava

Ei tosiaan oo käytös tapoja näillä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten mahtavat kehitysvammaisten vanhemmat jaksaa?

Olen erään harrastuksen tiimoilta tullut tutuksi kehitysvammaisten nuorten aikuisten kanssa ja kyllähän se on vanhemmilla jatkuvaa aamusta iltaan päivystämistä. Nuori soittaa vanhemmilleen muutaman tunnin välein mielipidettä siitä ja tästä. Kalliita tavaroita rikotaan suutuspäissään. Toinen juttu on se että kehitysvammaisilla tuntuu olevan usein surua. Kavereita kuolee ympäriltä suht nuorina suht usein.

Mistä nuori soittaa? Miksi nuori ei ole vanhempiensa kanssa?

Asuvat täysi-ikäistyttyään tuetussa yksikössä omassa huoneessaan.

Kai heillä on sananvalta siihen, menevätkö he sinne? Ettei heitä vain heitetä pois kotoa vanhempien riesana olemisesta? Entä jos nuori ei halua mennä sinne?

"Kai heillä on sananvalta siihen, menevätkö he sinne? Ettei heitä vain heitetä pois kotoa vanhempien riesana olemisesta? Entä jos nuori ei halua mennä sinne?"

Kyllä he haluavat. Ongelmana on enemmän se, että vanhemmat eivät tahdo päästää heitä aikuistumaan ja itsenäistymään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten mahtavat kehitysvammaisten vanhemmat jaksaa?

Kaikki ei jaksakaan ja lapsi pitää laittaa laitokseen.

Sitten on niitä jotka jaksaa mutta ei käy sekään osa kateeksi. Naapurustossani asuu kuusikymppinen pariskunta ja heidän aikuinen kehitysvammainen poikansa. Poika on isokokoinen mies mutta ilmeisesti henkisesti 3-4 vuotiaan tasolla. Raivonpuuskissa rikkoo kotia ja pahoinpitelee äitiään.

Laitokseen? Mutta joka paikassa sanotaan, ettei mitään laitoksia enää ole olemassa. Minne heidät sitten laitetaan? Luulin, että vanhempien on pakko vain jaksaa.

"Laitokseen? Mutta joka paikassa sanotaan, ettei mitään laitoksia enää ole olemassa. Minne heidät sitten laitetaan? Luulin, että vanhempien on pakko vain jaksaa."

Kyllä laitoksia on olemassa. Eivät ne mihinkään ole kadonneet. Ihan samalla tavalla on olemassa myös erityisluokat, vaikka jotkut väittävät ettei niitäkään ole.

Kyllä!Koko ajan saa olla syöttämässä ja pyyhkimässä. Partakin on ihan töryssä. Lääppiikin vielä.

Ennenvanhaan niillä oli syöpäläisiä kun perheet ei hoitanut niitä yhtään eikä pessyt . Likaisina toi hoitoon sitten tai pelastettiin jostain navetasta .  Nykyään paljon huostaanotettuja kuin on naisia turvakodeissa .  Vanhuksia hoidetaan huonosti elikkä juominen ja hygienia . 

Käyttäkää ehkäisyä .  Parasta armoa .