Miksi itsemurhien kohdalla keskustelu menee aina siihen kuinka estää ihmisiä tekemästä sitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina on syy elää. Nautin siitä, että uloste tuli, nukuin ja sain syödäkseni. Nautin siitä, että osaan elää myös niukkuudessa aina kun elämäntilanne sitä vaatii. Olen selvinnyt yksinäisyydestä ja köyhyydestä. Onneksi en silloin menettänyt terveyttäni. Yllättäin sain maksusitoumuksen myös hammashoitoon, mikä pelasti paljon.

Masennusta ja itsetuhoisuutta sairastava ei OSAA eikä PYSTY nauttimaan yhtään mistään! Mikset samalla menisi sanomaan jollekin koiravihaajalle ja koirapelkoiselle että "mene silittelemään ja halaamaan isoa pitbullia ja nauti siitä!!"

Minä en usko tuohon. On vaan jumiutunut siihen itsesääliin ja pahaan oloon. 

Ei ole muiden masennus sun uskosta kiinni. Mitä jos et puhuisi asiasta josta et y

En mäkää usko syöpii ja sotii, joten niitä ei oo olemassa!!

Vierailija kirjoitti:

Masentuneen ei tarvitse tuntea mitään vaan voi turvautua järkeen. Järki sanoo, että syö terveellisemmin, nuku ja liiku, niin suolistosi tulee kuntoon ja ei myrkytä sinua enää itsemurha-ajatuksilla, masennuksella, voimattomuudella, mutta tämä vie aikansa. Elämänhalu nousee tuhkasta takaisin.

Sinä joka lähdit matkalle ja se ei auttanut, niin liikuitko ja söitkö hyvin vai makasitko ja ryyppäsitkö? Jouduitko haasteen eteen, jossa on vaihtoehtoina vaikeuksista huolimatta ja mahdottomalta tuntuvassa tilanteessakin joko jatkaa tai kuolla?

Sinä joka mietit, että kyllä sinua kaivataan ja syytetään itseä ja itketään,  sen jälkeen kun sinua ei enää loe, niin kasvoitko aikuiseksi ja luovuitko harkitsemattomuudestasi?

Katselin jo alle kouluikäisenä järvelle ja ajattelin että haluaisin kävellä sinne ja vaan jäädä.

Itsensä satuttaminen alkoi ala-asteelle, yläasteella jo laihdutin, viiltelin ja kaipasin vaan pois. 23-vuotiaana ensimmäinen itsmrhayritys joka toistui tänä vuonna ollessani 37.

Uniongelmia on ollut lapsuudesta asti, ammattikoulua yritin käydä välillä vaikka olin valvonut 2 vuorokautta.

Tosiaan nää ongelmat alkoi vuosia ja vuosia ennenkuin alkoholia join pisaraakaan. On ollut lääkkeitä, terapiaa, elintapamuutoksia, ei yhteyksiä toksisiin ihmisiin.

Viime vuonna kuuntelin kun lääkäri sanoi, että tää kaikki on jatkunut niin kauan että se on jo kroonistunut. Kauheasti koitan olla uskomatta siihen ja tehdä ja kokeilla vaikka sun mitä, mutta ei tästä mitään tuu. Lisäksi välillä lamaannuttavat kivut mitkä oikeasti laittaa huutamaan ja itkemään sikiöasennossa lattialla eikä siihen apua saa.

Varmasti mua jää joku kaipaamaan, mutta mikä velvollisuus mulla on täällä roikkua vaan sen takia ettei jollekin tule paha mieli vaikka oma elämä on päivästä toiseen yhtä helevettiä? Ei tää mitään elämää ole, tää on pelkkää sietämistä. Sitkö vasta saan kun oon eka saattanut hautaan ja itse tän kaiken lisäksi joutunut suremaan niiden vähäisten omaisten poismenon?

Kun ei mua oikeasti kukaan kaipailis, mulle ei tosiaan soittele muut kun mutsi ja viralliset instanssit joskus ja mä en tule itse kestämään sitä päivää kun vanhempani kuolee, oon itse ihan liian herkkä tähän kaikkeen.

Aina sanotaan että itsemurha on itsekäs ratkaisu. Minusta itsekkäämpää on pakottaa ihmisiä olemaan täällä jos he eivät halua, vain siksi ettei muille tule paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Lähtekää pitkälle matkalle. Se on parempi kuin itsemurha. Pakatkaa kevyt kantamus ja kävelkää. Kysykää ruokaa ja yösijaa, jos on tarpeen. Voitte päästä vaikka toiselle puolelle maapalloa näin. Etkö uskalla? Pakko on uskaltaa. Muutkin uskaltaa jos on pakko ja monet vapaahtoisestikin.

Nyt on maantieto vähän hukassa, kuten näköjään muukin tieto... Et ole meristä kuullut? Niiden yli varmaan uimalla sitten.

No, onhan sekin tapa kuolla.

Vierailija kirjoitti:

Aina on syy elää. Nautin siitä, että uloste tuli, nukuin ja sain syödäkseni. Nautin siitä, että osaan elää myös niukkuudessa aina kun elämäntilanne sitä vaatii. Olen selvinnyt yksinäisyydestä ja köyhyydestä. Onneksi en silloin menettänyt terveyttäni. Yllättäin sain maksusitoumuksen myös hammashoitoon, mikä pelasti paljon.

Termi survivor bias ei liene tuttu?

Ne, jotka eivät selvinneet köyhyydestä ja yksinäisyydestä eivät ole täällä jakamassa kokemuksiaan. 

Yksinkertaistettu malli voisi olla vaikka jokin Estonia-tyyppinen tilanne, jossa osa selviää. He voivat kertoa kokemuksensa eteenpäin. Osa oli fyysisesti heikompia, nukkumassa tai alimmilla kansilla, joilta ei ollut edes teoriassa mahdollista selvitä.

Vierailija kirjoitti:

Aina sanotaan että itsemurha on itsekäs ratkaisu. Minusta itsekkäämpää on pakottaa ihmisiä olemaan täällä jos he eivät halua, vain siksi ettei muille tule paha mieli.

Kyllä ja ei.

Minulla on lapsi huollettavana, olisi kieltämättä melko itsekästä päättää päivänsä kun hän on vielä alakoulussa. Usein nämä itsekkyyshuutelijat ovat joitain hyvän päivän tuttuja tai uskiksia, ei voisi vähempää kiinnostaa. Olen tavannut ihmisiä, joiden lapsi tai puoliso on päättänyt päivänsä. Harvoin heistä vihaa ja katkeruutta huokuu edesmennyttä läheistä kohtaan.

Jokaisella on mielestäni oikeus päättää oma elämänsä. Kyseessä on kuitenkin elämä, joten niin suurta päätöstä ei kannata tehdä kevyin perustein tai hetken mielijohteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Masentuneen ei tarvitse tuntea mitään vaan voi turvautua järkeen. Järki sanoo, että syö terveellisemmin, nuku ja liiku, niin suolistosi tulee kuntoon ja ei myrkytä sinua enää itsemurha-ajatuksilla, masennuksella, voimattomuudella, mutta tämä vie aikansa. Elämänhalu nousee tuhkasta takaisin.

Sinä joka lähdit matkalle ja se ei auttanut, niin liikuitko ja söitkö hyvin vai makasitko ja ryyppäsitkö? Jouduitko haasteen eteen, jossa on vaihtoehtoina vaikeuksista huolimatta ja mahdottomalta tuntuvassa tilanteessakin joko jatkaa tai kuolla?

Sinä joka mietit, että kyllä sinua kaivataan ja syytetään itseä ja itketään,  sen jälkeen kun sinua ei enää loe, niin kasvoitko aikuiseksi ja luovuitko harkitsemattomuudestasi?

 

Katselin jo alle kouluikäisenä järvelle ja ajattelin että haluaisin kävellä sinne ja vaan jäädä.

Itsensä satuttam

Sulla on elinvoimaa, muuten olisit jo mennyt. Monesti asiat alkavat helpottaa vasta vuosien päästä, ehkä olet jo matkalla sinne koska olet päässyt jo näin pitkälle? Jaksaisitko huolehtia lemmikistä? Eläimillä on ihmeellinen kyky aistia jotain mihin ihmiset eivät kykene. 

Vierailija kirjoitti:

Valtava määrä ihmisiä sinnittelee päivästä toiseen ilman pienintäkään syytä elää. Minä en katso itsensä murhaajia pahalla, vaan täydellä ymmärryksellä.

Eiköhän suurin osa meistä tee mutta silti hyvässä yhteiskunnassa ihmiset haluavat elää enemmän kuin kuolla. MItä enemmän täysin epätoivoisia kohtaloita, sitä huonommin jotkin asiat on hoidettu. Viimekädessä se olemme me parempiosaiset joiden tehtävä on alkaa vastustamaan lisääntyvän näköalattomuuden ja toivottomuuden tuottamista, mahdollisesti jopa järjestymään protestiliikkeiksi ja muuksi painostustoimiksi saadaksemme ihmisarvoisempia elinoloja asumisen hinnasta ja työmahdollisuuksista lähtien.

Toivottavasti meistä on lähitulevaisuudessa tähän.

Vierailija kirjoitti:

Miksi yksikään ihminen ei tajua että masennus näkyy ihan fyysisenä hermoradoissa ja aivoissa?? Niitä pitää korjata!

Ihmiskunta ei oo tehnyt mitään edistyksiä joten pitäisi suoda eutanasiaa.

Itellä adhd ja vakava masennus pienestä asti eikä ulospääsyä ole. En sovi mihinkään en löydä itteni mistään. Syvää kärsimystä ollut vas koko elämä.

Oon älykäs mutta pihalla kuin lumiukko enkä vaa pärjää elämässä. ymmärtäkää jo! Ikä mulla 38

Jossain maatilalla navettahommissa olisin ennen pärjäillyt taatusti. On totta että yhteiskunta on muuttunut julmaksi taisteluksi työstä ja paikasta kun tietty työtyyppi (fyysinen maatilatyö) on vähentynyt radikaalisti. Ja vielä sekin että tälläisen pientilan perustaminen itsekseen taitaa olla tehty vaikeaksi? Samoin kädentaitojen merkityksen väheneminen on vienyt töitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yksikään ihminen ei tajua että masennus näkyy ihan fyysisenä hermoradoissa ja aivoissa?? Niitä pitää korjata!

Ihmiskunta ei oo tehnyt mitään edistyksiä joten pitäisi suoda eutanasiaa.

Itellä adhd ja vakava masennus pienestä asti eikä ulospääsyä ole. En sovi mihinkään en löydä itteni mistään. Syvää kärsimystä ollut vas koko elämä.

Oon älykäs mutta pihalla kuin lumiukko enkä vaa pärjää elämässä. ymmärtäkää jo! Ikä mulla 38

Jossain maatilalla navettahommissa olisin ennen pärjäillyt taatusti. On totta että yhteiskunta on muuttunut julmaksi taisteluksi työstä ja paikasta kun tietty työtyyppi (fyysinen maatilatyö) on vähentynyt radikaalisti. Ja vielä sekin että tälläisen pientilan perustaminen itsekseen taitaa olla tehty vaikeaksi? Samoin kädentaitojen merkityksen väheneminen on vienyt töitä.

*olisit

Ei meillä haluta ehkäistä itsemurhia.

Minunkaan lapseni ei saanut masennukseensa muuta apua kuin masennuslääkkeitä. Niillä hän sitten tappoi itsensä. Kiitos kaikille.

Kuolemaa inhotaan.

Menin ylitreeniin, ja sain aivoverenvuodon kovassa treenissä. Minulla oli hyvä asenne elämään, ja palauduin täysin, kognitiivisesti ylitin edellisen itseni opiskelemalla.

Kuolemani on ihan sama minulle. Läheiseni selittävät, että minulla oli onni matkassa ja että saan olla kiitollinen selviytymisestäni.

Minulla ei ole mielipidettä elämääni tai kuolemaani, kysyn aamulla itseltäni vaan että "koneilla vai vapaalla painoilla tänään?"

Minä päätin viimeisenä keinona jo pahasti kroonistuneeseen masennukseen kokeilla psilosybiiniä. Annoin itselleni luvan lopettaa elämäni jos tämäkään ei tepsi. 3 kertaa otin sitä kolmen kuukauden välein. Jo ensimmäisen kerran jälkeen huomasin eron olotilassa. Jos nyt puhutaan tietokonetermein niin oli kuin aivot olisi palautettu tehdasasetuksiin. Ajatusten negatiivinen toivottomuuskierre katkesi. Noin kuukauden kuluttua huomasin kuitenkin että ajatukset pyrkivät palaamaan vanhoille negatiivisille masennusradoille ja siksi päätin vielä jatkaa "hoitoa". Kolmannen kerran jälkeen on ollut jo helpompaa säilyttää muutos ja huomaan että pyrin myös aktiivisesti ruokkimaan positiivisia ajatuksia ja löydän joka päivä uusia pieniä kiitollisuuden aiheita elämästä. Nyt olen valtavan iloinen siitä etten tappanut itseäni. Psilosybiini muutti koko elämäni auttamalla minua muuttamaan ajatuksiani ja sitä kautta asennettani. Huomaan myös että yhteys luontoon on vahvistunut ja tunnen tarvetta eri tavoin pitää sitä yhteyttä yllä, sillä on ollut suuri merkitys hyvinvoinnin ylläpitämisessä. En ole enää yksin vaan osa jotain suurta ja ihanaa ja mystistä, elämän kudosta. Pieni sieni auttoi tekemään suuren muutoksen. Olen rakastunut elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi yksikään ihminen ei tajua että masennus näkyy ihan fyysisenä hermoradoissa ja aivoissa?? Niitä pitää korjata!

Ihmiskunta ei oo tehnyt mitään edistyksiä joten pitäisi suoda eutanasiaa.

Itellä adhd ja vakava masennus pienestä asti eikä ulospääsyä ole. En sovi mihinkään en löydä itteni mistään. Syvää kärsimystä ollut vas koko elämä.

Oon älykäs mutta pihalla kuin lumiukko enkä vaa pärjää elämässä. ymmärtäkää jo! Ikä mulla 38

Älykkäänä ihmisenä pystyt etsimään keinot joilla pääset masennuksesta. Lue lue lue, etsi tietoa, aloita ravinnosta. Jos et nuku, kokeile kaikki maailman lääkkeettömät keinot millä saat nukuttua. Kokeile kaikki mahdolliset ruoka-aineet joilla vointi paranee. Etsi kaikki neljäsataatuhatta liikuntamuotoa ja kokeile mikä niistä auttaa masennukseen. Älä jää kotiin itseä surkuttelemaan, suutu, si

Jaahas taas taikurit tulivat ohjailemaan ja kertomaan taikatemput meille masentuneille.

Olkaa hiljaa!! Pidättekö masentuneet ihan tyhminä? Kun 20 vuotta on elänyt tässä helvetissä niin luuletko tosiaan ettei kaikkea oo tehty jo? 

Vierailija kirjoitti:

Olen miettinyt samaa. Jos juurisyihin ei puututa, ei se asia muutu miksikään. Juurisyyt voi olla hyvin syvällä. Itsemurhan estäminen on vain asian siirtämistä. Se tulee uudestaan vastaan. Ellei juurisyihin puututa ja anneta apua. Ja sitähän ei tapahdu, koska vaatisi niin paljon resursseja (= rahaa).

Miksi aina odotatte, että joku muu puuttuisi niihin? Miksi ette itse pistä hösseliksi? Jokainen voisi välillä miettiä, mitä ITSE voisi tehdä muiden hyväksi, eikä aina odottaa, että joku epämääräinen yhteiskunta tulee ja hoitaa asiat. Yhteiskunnan muodostat juuri SINÄ.

Netti- ja muunkin vainoamisen kohteena pitkän aikaa oltuani olen tosiaan samaa mieltä, että ketään ei pitäisi pakottaa olemaan täällä toisten mieliksi.