Kun äitiys ei ollutkaan unelmien täyttymys. Onko täällä kukaan pettynyt äitiyteen?

Te, jotka kadutte lapsen saantia, varmaan ymmärrätte, että lapsi vaistoaa tämän.

Ei kannata odottaa helppoa ja seesteistä teini-ikää. Sitä saa, mitä tilaa.

Minusta on outoa haluta lapsi ja olettaa, että elämä ei muutu. Eikö siinä haluakin elämän muuttuvan, kun haluaa lapsia?

Mulla on lapsipuoli ja 3 omaa ja ensimmäinen lapsenlapsi syntyi tammikuussa. Kyllä, on ollut välillä hankalaa, väsyttävää, haastavaa ja ties mitä, mutta lapset on elämän yksi parhaista asioista. Ja ovat myös kasvattaneet minua ihmisenä. Olen saanut lapsienkin kanssa elää omannäköistä elämää, en ole menettänyt mitään heidän olemassaolon myötä. Päinvastoin, mulla on ollut lasten myötä todella rikas, ihana elämä

 

n49

Tuntuu oudolta, että joku edes kuvittelee, että lasten pitäisi täyttää jotain vanhempiensa unelmia. He ovat ihan omia persooniaan ja heillä on oma elämä, jolle pitää vain antaa mahdollisimman hyvä alku. Itse sain neljä tervettä lasta ja olen jokaisesta äärettömän kiitollinen ja onnellinen. Sanon "tervettä", koska vammaisten ja erityislasten elämää läheltä seuranneena tiedän, että olemme päässeet helpolla. Kaikki ne sairastelut, kurahousurumbat päiväkodin eteisessä, itkuraivarit, harrastuskuskaamiset, teinien kaljakokeilut ja kapinoinnit ovat ihan tavallista vanhemmuutta. Koko ajan on menty eteenpäin. On voinut matkustella ja laittaa lapset välillä isovanhemmille. Lapset ovat pärjänneet koulussa ja päässeet opiskelemaan. Kaikki tämä on kaukaista unelmaa monille, joilla on paljon, paljon isompia haasteita kuin lapsi, jolla on allerginen nuha ja joka välillä paiskaa ovensa kiinni ja huutaa, että olet tyhmä.

Vierailija kirjoitti:

Siis tämä tyyppi, Helena Koivu,  on kaapannut toisen ihmisen kodin sisäisen, todennäköisesti langattoman viihdejärjestelmän hallintaansa ja sen avulla luukuttanut hillitöntä meteliä  klo 5-7 sisälle toisen kotiin, jossa oli myös lapsia nukkumassa kaikessa rauhassa. Yhtäkkiä räjähtää talon ja pihan täydeltä hirveää mölyä.

Millainen ihminen ja äiti tekee tuollaista? Suunnittelee ja sitten toteuttaa vain rääkätäkseen muita. En ymmärrä.

Niinpä. Exän vainoajat on usein persoonalllisuushäiriöisiä. On heidän ainoa elämänsisältö. Suunnittelevat  ja toteuttavat ja koko ajan raksuttaa vaan yksi asia. Helena Koivun jäljiltä löytyi Kakskerrasta myös  GPS-seurantalaitteen tyhjä pakkaus. Kummasti ilmestyi Helena Koivu aina eri paikkoihin vainoamaan. Ihan peruskamaa tuollainen exän kyttääminen ja häiriköinti ja kodin lähelle tunkeminen näiden vainoajien keinovalikoimissa. Ja metelöinti. Ja hakkerointi ym ym.

Ei ihme, että lasu ja oikeus sjoittivat lapset  kiireellisesti ja äidille tuli valvotut tapaamiset.

Olen ollut pettynyt, vaikka lapsi oli kauan odotettu, olin kärsinyt lapsettomuudesta. Mutta koko ajan tulee jotain ongelmia, on ollut koliikkia, kehityksen viivästymää, erilaisia terapioita. Koulussa erityinen tuki ja silti se sujuu tosi huonosti. Olen itse väsynyt olemaan se, joka hoitaa kaiken, kannustaa ja on positiivinen. Lapsen isä näkee lasta joka toinen viikonloppu eikä hoida koulu- tai terveyden hoidon asioita. Lapsi on nyt 11- vuotias eikä vielä ainakaan ole ollut "helpompaa" kautta, enkä siihen oikein enää uskokaan. Tutut aina hokivat, että odota kunhan on sen ja sen ikäinen, sitten helpottaa.

Vierailija kirjoitti:

Mä  petyin. Tein lapsen  lähinnä anopin  painostuksesta ja inhosin joka hetkeä.

Mitä ihmettä?? 😂 Kyselikö välillä, että oottekos nyt jo olleet silleen ilman ehkäisyä, niinkuin minä toivoin? 

Uppp

Vierailija kirjoitti:

En odottanut mitään ihmeellistä, mutta petyin silti, miten kamalaa se on.

Kertokaa lisää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihana kuulla näitä kokemuksia, vaikka niin ei varmaan saisi sanoa. Olen pesunkestävä vela ja valtavan painostuksen alla sekä äitini että anoppini taholta. Myös veljeni (lapseton) on sitä mieltä ettei ole mitään järkeä pyrkiä pysymään lapsettomana.

Ei se siis aina olekaan niin että lapsi tuo sanoinkuvaamattoman onnen tullessaan, kuten minulle on yritetty uskotella jo vuosia.

En ymmärrä, miksi näitä kokemuksia on ihana kuulla, jos olet vela. Auta minua ymmärtämään.

Koska velana kuulee nämä samat perustelut sille, miksi velaudesta pitää luopua:

- Kyllä omaa lastaan rakastaa (vaikka et pitäisi lapsista)

- Et tiedä rakkaudesta mitään ilman lasta

- Parasta lapsissa on ne pienet kädet ja jalat ja söpö naama sanomassa

No viimeksi, kun tsekkasin, niin ihan valtio huutaa, että nyt niitä lapsia äkkiä tai huoltosuhde kaatuu. 

Yksityisasia sen pitäisikin olla, mutta minun lapsettomuuteni häiritsee kaikkein eniten muita ihmisiä - ja sitä valtiota.

Onneksi ei ole enää kohtua.

Vierailija kirjoitti:

Mä  petyin. Tein lapsen  lähinnä anopin  painostuksesta ja inhosin joka hetkeä.

Onpas tyhmää.

Vierailija kirjoitti:

En ole pettynyt äitiyteen. Olen äitiyden myötä oppinut kantamaan suuren vastuun ja saanut erittäin paljon elämänkokemusta, kykyjä, taitoja, hetkessä elämistä, nauttimisesta, olemaan huolehtimatta turhista, laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen ja onnellisuutta. Olen pettynyt lasten isovanhempiin ja muihin sukulaisiin. En kaikkiin, mutta isoon osaan heistä ja mikä vaikeinta, läheisempiin heistä.

Olen oppinut, että ihmiset ovat itsekkäitä ja jotkut hyvin kieroja ja ovelia itsekkyydessään. Tärkeä oppi tämäkin. Olen löytänyt hengenheimolaisiani. Luulin että antaja saa, mutta ei se aivan niin menekään. Olen oppinut olemaan pyyteetön vain silloin, kun koen itsekin saavani jotain ja hylkäämään ei kiinnostavat ehdotukset, tarpeet ja vaatimukset.

suurperheen äiti

"olemaan huolehtimatta turhista," hyvä jos niin

T. Murehtija 

Te jotka teitte lapsen,

oliko teillä itsellä hyvä lapsuus?

Vierailija kirjoitti:

Te jotka teitte lapsen,

oliko teillä itsellä hyvä lapsuus?

Kylläpä nyt Vanhapiika haluaa kovin nauttia ja kysellä ihmisten ikänävistä asioista.  Sairas. 🤮🤮🤮

Uppp

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä  petyin. Tein lapsen  lähinnä anopin  painostuksesta ja inhosin joka hetkeä.

 

Tosi kurjaa. Mun oma äiti on aina kauheesti painostanut lastenhankintaan, puhunut siihen sävyyn että "voi että mä niin odotan lapsenlapsia!", "ihanaa sitten kun saan lapsenlapsia!", ym. painostavaa. Onneksi en ole silti tehnyt lapsia, koska itse en todella niitä halua. Vaikka olenkin sillä lailla herkkä, että helposti saattaisin sortua paineen alla kun haluan miellyttää muita. Tässä asiassa olen onneksi pitänyt pääni.

Mä olen teinilleni sanonut, että olisi ihanaa jos saisin joskus lapsenlapsia, että edes yksi kolmesta lapsestani haluaisi ja saisi. Toisaalta myös, että lapset on niin iso sitoumus, että kannattaa ryhtyä vain jos oikeasti haluaa. Jos ei yhtäkään lastenlasta tulisi niin olisin asiasta surullinen (enkä ala muuta valehdella), mutta sitten vaan on niin ja sen kanssa eletään.

Lasten ei pidäkään olla kenenkään "unelmien täyttymys", kun heidän pitäisi saada olla itseään varten. Toki lapsi täydentää elämää, mutta pätee ihan sama kuin parisuhteessa: toiselle ihmiselle ei voi sysätä vastuuta tehdä itseään onnelliseksi. 

Mulla on kolme lasta, ja kyllä se pikkulapsiarki oli välillä niin rankkaa, että oikeasti mietin että selviänkö tästä edes hengissä. 

Mutta nykyään kun lapseni ovat aikuisia, olen aivan uskomattoman onnellinen siitä, että tein aikanaan päätöksen hankkia lapsia. Meillä on tosi läheiset välit, ja lapsenlapset tuovat paljon iloa ja onnellisuutta minulle näin vanhoilla päivillä. 

Jotkutko tekee lapsia, jotta ne olisivat tekijänsä unelmien täyttymys? Aika kova odotus. Ei kukaan voi olla toisen unelmien täyttymys, tai ainakaan ei pitäisi kenellekään asettaa tällaisia vaatimuksia, koska se käy vaatimusten kohteelle ylivoimaisen rankaksi,

En ollut pettynyt. Monet varmasn luulevst niin, koska itseäni on kuvailtu ties millä väärillä luonneanalyyseilla. Myös törkeitä valheita liittyen ihan terveysasioihin. Jopa rikoksia.  Jotkut valheet, huhut ja analyysit ei hirveästi merkkaa mitään siinä. 



Vastadyntyneen hoito oli helpompaa mitä kuvailtiin. 

Ehkä pari kertaa yösdä heräämiset ja päivällä nukkui lähinnä. Piti oikein miettiä sohvalla, että mitä sitä nyt tekisi. 

Minusta vanhemmuus on ollut ihanaa, enkä vaihtaisi ikinä pois. Niinäkään hetkinä, kun sen yhden haastavamman lapsen kanssa on jälleen uusi "tilanne" selvitettävänä, keskustelu käytävänä, tsemppaamista yritettävänä ja "olenko riittävän hyvä vanhempi" pohdintaa tehtävänä. Ja luonnollisesti lapsi itse ei vaikuta arvostavan tätä vaivannäköä lainkaan, päinvastoin :D

Mutta ei tämä mikään kaikille sopiva pakettiratkaisu ole, eikä ilman henkistä ja ihan rahallistakin hintaa. Tavallaan hyvin ymmärrän, että osa valitsee olla ilman, ja kannustaisin rehelliseen avoimeen perhepuheeseen "unelmien täyttymys" instakiiltokuvien maalailun sijaan. Lasten kasvattaminen on palkitsevaa, mutta rankkaa, jos sen haluaa tehdä edes sinnepäin. Ja jos ei, niin olisi parempi ettei aloitakaan.

Vainoamisen muotoja

Yleistä on vainon kohteen seuraaminen konkreettisesti perässä kulkien tai olinpaikan läheisyydessä oleskellen sekä tarkkaileminen ja lähipiiriin tunkeminen.

Nykyisin vainoaja käyttää usein teknologiaa  apuna kohteensa piinaamisessa jopa tämän kotioloissa, mikä on erityisen kuormittavaa henkisesti. Vainoaja kuvaa ja salakuvaa uhria ja saattaa hyödyntää  teknologiaa jopa metelöidäkseen uhrin kodissa.

Teot voivat vaihdella ulkopuoliselle vähäpätöiseltä näyttävästä toiminnasta henkeä uhkaavaan väkivaltaan. Jokaisen vainoa kokevan tilanne on aina yksilöllinen ja tekijän toiminta saa merkityksensä teon kohteen kokemuksissa ja osana laajempaa, kenties vuosia kestänyttä säälimätöntä vainoamisen ja häiriköinnin ja piinamisen kokonaisuutta.

Usein pitkään esim entisiä puolisoitaan vainoavilla on tiettyyn persoonallisuushäiriöön liittyviä piirteitä, mikä selittää osin heidän toimintaansa.