Mihin asioihin miehesi rakastui sinuun?
Itselläni mies on sanonut rakastuvansa luonnollisuuteen. Käytän todella kevyttä meikkiä ja minulle ei ole ongelma lähteä minnekkään rönttävaatteissa ja meikittä. Ja se etten mieti muiden mielipiteitä, vaan olen oma aito itseni ja ilmaisen mielipiteeni suoraan kuitenkin loukkaamatta muita.
Kommentit (58)
Mies ottaa sen kenet saa, koska muillakin on joku ja parisuhde on ihan hyödyllinen. Kehuu sitten jotta palvelut pysyy, esim sitä parhainta perää..samalla katsellessa muita periä..
Realisti
Minulla on Angela Whiten kaltainen kroppa. Kuulemma siihen. Ukkoni on tissimiehii 🤣
Ei aavistustakaan. Luultavasti ei muutakaan saanut. Mutta ero tuli vuosia myöhemmin. Minun aloitteestani.
ääni, silmät, lämpö, luonne, ruuanlaittotaidot, urheilullisuus, ihanan pieni. Nyt kun kysyin 😁 kysyin että etkö kauneuteen, niin vastasi että eikö hän jo sanonut sen xD
Hän on kertonut rakastuneensa minun lypsypilluuni. En tietenkään ole kertonut, miten monen kumppanin kanssa sitä on treenattu, että se on näin hyvä.
A) siihen, että olen nainen
B) siihen, että osoitin kiinnostusta hänen suuntaansa.
Se olisi voinut olla kuka tahansa, joka täyttää kriteerit sukupuolesta ja (lievästä) kiinnostuneisuudesta.
Mahtava ketju :D kerrankin rehellistä puhetta
Olen ollut naimisissa 18 vuotta, tehty vaimon kanssa yhdessä talo ja matkusteltu ja vaikka mitä. Molemmat akateemisia.
Minäkin rakastuin hänen peppuunsa. Nyt vuosien myötä se on entistäkin parempi, koska alkaa muotoa löytyä. Uuh.. pitääpä taas tänään illalla vähän piirittää häntä
Toisessa ketjussa joku kyseli (en avannut ketjua), että eikö miehellä ole mikään muu tärkeää kuin ulkonäkö. On varmasti, ei se pelkästään riitä, mutta täytyy sanoa, että omakin ensimmäisenä on sanonut, että rakastui siihen, kun olen niin kaunis. Muitakin "erikoisia" lausuntoja tähän liittyy vuosien varrelta. Toisena piirteenä hän on maininnut, että kun olen niin naisellinen, mutta mitä hän sillä tarkoittaa, siihen en ole kunnollista vastausta saanut.
Toisaalta rehellisyyden nimissä itsekin rakastuin ja rakastan häntä juuri siksi, että näyttää siltä miltä näyttää. Hänen ulkonäkönsä on omissa silmissäni ihan täydellinen. Joku mies voi olla tosi mukava ja lähes täydellinen myös ulkoisesti, mutta kuitenkin hänessä on joitakin ulkoisia piirteitä, jotka eivät miellytä, jolloin hänen kanssaan ei ehkä olisi syntynyt pysyvää suhdetta. Kamala sanoa, mutta häiritsevä piirre voi olla tosi pienikin kuten varpaat. Vai olisiko aivan kymppi luonne kompensoinut ne? En osaa sanoa, koska mieheni on mulle ihan täydellinen joka suhteessa. Silloinkin, kun hän on raivostuttava, hän on hellyttävä toisaalta, koska hän on hän.
Ja mistään uutuudenhuumasta ei ole kyse, koska olemme olleet yhdessä vuodesta 1989.
Naisellisuus ei ole sirokokoisuutta tai ulkokuoreen liittyvä asia vaan sisäistä energiaa ja käytöstä. Työjuhta ei ole naisellinen, sori siitä. Eikä "minulla on aina ollut omat tulot" ole todellakaan mikään kehuskelun tai ylpeyden aihe. Mutta olet ilmeisesti boomereiden ikäluokkaa...
***
No kerropa mikä on naisellista?
En ole boomeri vaikka aikuinen nainen olenkin
Vierailija kirjoitti:
Toin suhteeseen p ers ee ni. Se riitti. On niin upeat kannikat ja ei pelkästään leveä vaan pystyperä. Monesti kuullut aiheesta, monelta tyypiltä. Kadullakin perään huudeltu.
Ihanaa olla objekti? Onneks mut valittiin parisuhteeseen, se on elämässä tärkeintä.
Onko tää jotain satiiria? Ei kukaan voi oikeasti olla noin huonoitsetuntoinen.
Olen järkevä ja hauska sekä tykkään seksistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toin suhteeseen p ers ee ni. Se riitti. On niin upeat kannikat ja ei pelkästään leveä vaan pystyperä. Monesti kuullut aiheesta, monelta tyypiltä. Kadullakin perään huudeltu.
Ihanaa olla objekti? Onneks mut valittiin parisuhteeseen, se on elämässä tärkeintä.
Onko tää jotain satiiria? Ei kukaan voi oikeasti olla noin huonoitsetuntoinen.
Suuri osa ketjun vastauksista on miesten kirjoittamia. Sun on hyvä tietää, että palstan miehet esiintyvät usein naisina.
Vierailija kirjoitti:
Naisellisuus ei ole sirokokoisuutta tai ulkokuoreen liittyvä asia vaan sisäistä energiaa ja käytöstä. Työjuhta ei ole naisellinen, sori siitä. Eikä "minulla on aina ollut omat tulot" ole todellakaan mikään kehuskelun tai ylpeyden aihe. Mutta olet ilmeisesti boomereiden ikäluokkaa...
***
No kerropa mikä on naisellista?
En ole boomeri vaikka aikuinen nainen olenkin
Minuakin kiinnostaisi tietää mikä mieheni mielestä on naisellista, kun hän siitä minua kehuu.
Luultavasti eri miehet arvostavat vähän erilaisia asioita naisessa. Osa esimerkiksi ei pidä siitä, että nainen meikkaa, oma mieheni katselee mielellään laittautumistani ja se on yksi asia, jonka hän on maininnut naiselliseksi, että pidän laittautumisesta, pöydän laittamisesta nätiksi aina, lähes aina on tuoreita kukkia ym. ulkoiset asiat. Hän on joskus maininnut myös, että kun suutun jostain, on sekin naisellista. Häntä siis viehättää se, että olen erilainen kuin hän eikä se, että on samanlainen.
Täytyy sanoa, että itsekin viehätyn hänen erilaisuudestaan eli maskuliinisuudesta. Tietynlainen suurpiirteisyys esimerkiksi kuuluu siihen. Itse en myöskään viehäty miehistä, joissa on paljon feminiiniseksi kokemiani piirteitä, kun taas osa naisista pitää sellaisista miehistä.
...mihin rakastui sinussa.. on oikea muoto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisellisuus ei ole sirokokoisuutta tai ulkokuoreen liittyvä asia vaan sisäistä energiaa ja käytöstä. Työjuhta ei ole naisellinen, sori siitä. Eikä "minulla on aina ollut omat tulot" ole todellakaan mikään kehuskelun tai ylpeyden aihe. Mutta olet ilmeisesti boomereiden ikäluokkaa...
***
No kerropa mikä on naisellista?
En ole boomeri vaikka aikuinen nainen olenkin
Minuakin kiinnostaisi tietää mikä mieheni mielestä on naisellista, kun hän siitä minua kehuu.
Luultavasti eri miehet arvostavat vähän erilaisia asioita naisessa. Osa esimerkiksi ei pidä siitä, että nainen meikkaa, oma mieheni katselee mielellään laittautumistani ja se on yksi asia, jonka hän on maininnut naiselliseksi, että pidän laittautumisesta, pöydän laittamisesta nätiksi aina, lähes aina on tuoreita kukkia ym. ulkoiset asiat. Hän on joskus maininnut myös, että ku
Näinpä. Ei kaikki naisetkaan pidä samoja asioita miehessä miehekkäinä - jonkun mielestä salimake on macho, minun mielestäni pahin neiti! Sen sijaan huomaavaisuus ja älykkyys, luontainen raamikkuus on äärimmäisen miehekästä minun mielestäni. Isyyskin!
Osa omasta naisellisuudesta kyllä tulee pienestä koostani - olen selkeästi heikompi kuin 193cm/100kg mieheni - ehkä tämä herättää suojelunhalun? Olen aina työssäni laittautunut hyvin (vain hyvin huomaamaton meikki), pukeudun mekkoihin, hameisiin, kotelomekkoihin, jakkupukuihi ja käytän korkokenkiä. Hiukset aina laitettu eli toki myös ulkoista mutta sillä on vähemmän merkitystä.
En ole kiukuttelija enkä nalkuttaja eikä em mielestäni ole edes naisellista.
Olisi kiva tietää mitä tuo ihmettelijä tarkoittaa??
ed
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hittoo nää kommentit on 😅
Eikö naiset oikeesti tiedä mihin niiden miehet on ihastuneet ennen seurustelua
Tietää. Per see seen. Ja tästä ollaan into piukeana. Uskomatonta.
Entä jos on sokea?