Inari Fernández, 43, tajusi avioeronsa jälkeen miksi monissa avioliitoissa on huonoa seksiä
Avioero käynnistää hurjan Tinder-tykkäyksien värittämän deittailun Camillan elämässä. Hän tutustuu toinen toistaan kuumempiin miehiin, jotka herättävät naisen seksuaalisuuden henkiin ennenkokemattomalla tavalla. Löytyy niin Viikinki, Poromies, Kelkkamies kuin Prätkämieskin, se kuuluisa kaksoisliekki. Muiden muassa.
Kuten miesten lempinimistä voi päätellä, kirjan tapahtumat sijoittuvat Inarin todellisiin kotimaisemiin Lappiin: Ivaloon, Inariin, Rovaniemelle ja Sodankylään. Kuuden Lapissa asutun vuoden jälkeen Inarille oli helppo sijoittaa tapahtumat juuri sinne. Lisäksi Lapin deittailukulttuuri itsessään on asia, jonka Inari halusi kirjaan ehdottomasti mukaan.
Välimatkat ovat Lapissa niin sairaan pitkiä, että jo se tekee deittailuun oman erityispiirteensä. Toisen luokse saatetaan mennä heti ensitreffeille yökylään, sillä ajomatkaa saattaa olla jopa 500 kilometriä, Inari kertoo.
Elän ns sosiaalisessa kuplassa jossa ollaan kivoja ja kohteliaita toisille. Tulen tänne palstalle aina muistuttaakseni itselleni että se oma todellisuuteni ei ole kaikkien muiden todellisuus. Kiitos siis taas. Toivon kovasti että pystyisit puhumaan lastesi kanssa jos häpeävät käytöstäsi ongelmallisen paljon. Pieni häpeä vanhempia kohtaan on kuitenkin varsin normaalia.