Kuinka usein seksiä pienten lasten vanhemmilla
Olen tässä pohtinut, että kuka usein pienen lasten vanhemmat oikeasti harrastavat seksiä. Itse voisin harrastaa hyvinkin usein, ehkä jopa päivittäin, mutta vaimolle riittää noin kerran kuussa. Itseä tämä tilanne ahdistaa, ja mietinkin usein, että olenko minä jotenkin epänormaali.
Kuinka usein te jotka olette pienen lasten vanhempia, harrastatte seksiä?
Kommentit (26)
Onhan viime aktista kulunut jo 5 kuukautta ja muutama päivä päälle. Lapset 5v ja 8v. Kahden kuukauden jälkeen en enää viitsinyt edes yrittää. Lasten tulon jälkeen pidempiä taukoja on kyllä ollut....ei vaan näin pitkiä. Ja kaikki ei tosiaan johdu miehistä niin kuin pikkasen ylempänä antoi ymmärtää.
Meillä rakastellaan aika tarkkaan kerran viikossa, joskus kerran kahdessa. Vaimoa kiinnosti sekstaaminen suhteellisen jo vähän ennen lapsen syntymää ja nyt, kun lapsen syntymästä on puolitoista vuotta, seksin määrä on sunnilleen puolittunut. Tästä alkaa tulla jo ongelma, mutta vaimoni ei asiasta halua edes keskustella koska hänestä on kohtuutonta vaatia jotain, mihin hän ei ole mielenkiintoa. Ikävä kyllä myös raskaus jätti jälkeensä myös muutamia lisäkiloja (ei minua haittaa lainkaan) ja siksi kaikki muut asennot kuin ihan perinteinen lähetyssaarnaaja ovat hänestä nykyään epämukavia/kivuliaita. Näin aiemmin edes kohtuullinen seksielämämme on kutistunut "kertaviikko-peiton alla"-pikapanoiksi sunnuntaisin lapsen päiväunien aikaan. Tilanne on kyllä ihan syvältä.
Meillä lapset jo isompia, nuorin on 7- vuotias, mutta lapsia on yhteensä 5. Meillä on seksiä normisti kerran päivässä, parhaina kahdesti. Seksille on aikaa illalla pienimpien nukkuessa, kun teinit ei ole vielä tulleet kotiin. Tai yöllä, kun koko katras nukkuu. Aamuseksi on meillä kummankin lempparia. Arkiaamuna mennään pikapanolla, viikonloppuaamuisin on aikaa sekstaillaaa pitemmän kaavan mukaan. Teinit nukkuu viikonloppuisin pitkään. Kaksi alakouluikäistä katsoo telkkariin liimaantuneena lastenohjelmia. Makkarin ovessa ei ole lukkoa, mutta olemme ohjeistaneet lapsia, että jos meidän makkarin ovi on kiinni, ei saa tulla. Ainoa poikkeus on palokunta-, ambulanssi- tai poliisiasia. Hyvin on toiminut. Joskus viikonloppuisin onnistuu seksi makkarissa päivälläkin, kun nuorimmat on ulkona tai kavereillaan. Jos joku väittää, että lapsiperheessä lapset on este seksin harrastamiselle, se on tekosyy. Väsymys on sitten toinen asia.
Alle 10 kertaa vuoden aikana. Eikä olla edes kolmekymppisiä vielä.
Vierailija kirjoitti:

Se on just näin. Meillä oli lapsia (4) kotona melkein 40v kun yksi oli iltatähti 10v muiden jälkeen. Lapset pienet tai teinit ole ikinä vaikuttaneet meidän seksiin tai vähentänyt sitä. Oli lasten ollessa kotona keskimäärin 3 krt viikko, säännöllisesti. Raskausaikoina vaimo halusi vähintään joka toinen päivä kun lasta tehtiin ja siitä sen 9kk samaa tahtia synnytksiin asti. Hän aina syttyi kun oli lapsen teosta tai raskaudesta kyse. Seksiä ollut vain iltaisin nukumaan menessä, kun lapset oli nukkumassa tai teinit lukkiutuneina huoneisiinsa. Aamuisin olisi ollut vielä enemmän aikaa, muttei vaimo ole koskaan syttynyt aamuisin.
Kerran kuussa seksiä ja olisin eronnut jo ekan lapsen jälkeen.
(ymmärtääkseni monet muut isät pääsevät pukille kerran kuussa jos sitäkään, eli pidän kyllä itseäni jokseenkin onnekkaana:) -edellinen