Älkää vaihtaisi sukunimeä avioliitossa!

Itse asiassa sukunimen vaihtaminen miehen nimeen ei ole kovin perinteinen tapa, vaan alkoi 1920- luvulla silloisen sukunimilain myötä ja muuttui pakoksi, ennenkuin asiaa alettiin tarkastella uudestaan muutama vuosikymmen myöhemmin.

Sitä ennen naiset olivat omilla syntymäsukunimillään rippi- ja henkikirjoissa. Isäntä Matti Karppisen alla oli rippikirjassa vaimo Anna Lehikoinen. Kuolinkirjaan pappi merkitsi lesken näin: Matti Karppisen leski emäntä Anna Lehikoinen.

Perinteisempää on pitää se syntymäsukunimi.

Vierailija kirjoitti:

Korjaan kielioppia paremmin suomenkieleen sopivaksi:

Älkää vaihtako sukunimeä avioliitossa!

On pidettävä itsellään se nimi, jonka syntymässään on saanut.

No suomen kieleen kirjoitetaan kyllä erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Jos toisen nimi on yleinen ja nen-päätteinen, kannattaa ilman muuta ottaa se käyttöön.

Miksi ihmeessä?

Itse ehdottomasti haluasin vaihtaa sukunimen, en halunnut olla koko ikäni "kainen". Nyt menen exän sukunimellä, koska ei ihan tavallinen.

Jos tyttönimi miellyttää, miksi sitä vaihtaisi?

Sitäpaitsi se on aikamoinen rumba; passi, ajokortti, pankkikortit, kauppojen asiakkuuskortit uusiksi, nimenmuutos joka paikkaan, mihin se ei "viranomaisten" kautta mene.

Erottuani ja pidettyäni exän nimen ei moista säätämistä ollut.

Onko se oman isän sukunimi jotenkin parempi kuin aviomiehen sukunimi?

No onneksi en tarvinnut ap:n tai kummin kaiman lupaa ja hyväksyntää kun "otin" miehen sukunimen.

Oma tyttönimeni oli kamala ja miehen sukunimi hyvä ja lyhyt. Ja jos tulisi ero niin pitäisin tämän nykyisen sukunimeni. Ei mieheni sitä omista. Olen ollut tämän niminen jo 25 vuotta. Sukunimi on kuitenkin tosi yleinen ja tavis. Siinäpä nimihulluille pohdittavaa.

Mielenkiintoista että osa naisista perustelee miehensä sukunimen ottamista sillä että itse sitä haluavat. Kuitenkin kerrotaan että mies EI KOSKAAN vaihtaisi omasta sukunimestään pois. Joten nainen alistuu ottamaan miehen nimen koska haluaa perheellä olevan sama nimi. Ei se mitään tasa-arvoa ole ja ihan turha selittää että "ihan itse minä haluan". Juu Juu. Mies ei nimeään vaihda niin sinä vaihdat. Sama kun sanoisi että mies ei suostu syömään kasvisruokaa niin sinäkin syöt väkisin liharuokia koska haluat että perhe syö samaa ruokaa. Jos miehelle nimen vaihto on ehdoton ei ja nainen silti ottaa miehen nimen on homma aika selkeä.

Älkää vaihtaisi ajatusta kesken otsikon kirjoittamisen!

Isän nimi ei ole sen parempi kuin aviopuolison nimi.

Vierailija kirjoitti:

Itse asiassa sukunimen vaihtaminen miehen nimeen ei ole kovin perinteinen tapa, vaan alkoi 1920- luvulla silloisen sukunimilain myötä ja muuttui pakoksi, ennenkuin asiaa alettiin tarkastella uudestaan muutama vuosikymmen myöhemmin.

Sitä ennen naiset olivat omilla syntymäsukunimillään rippi- ja henkikirjoissa. Isäntä Matti Karppisen alla oli rippikirjassa vaimo Anna Lehikoinen. Kuolinkirjaan pappi merkitsi lesken näin: Matti Karppisen leski emäntä Anna Lehikoinen.

Perinteisempää on pitää se syntymäsukunimi.

Eiköhän se liene sukunimikin aika uusi keksintö. Aiemmin on nimet olleet tyyliin Maija Erkintytär tai Seppo Kaaponpoika.

Sehän ei kuulu sinulle yhtään, mitä muut tekee. Itse vaihdoin, mutta mulla oli asiassa päätösvalta eli olisin voinut jättää vaihtamatta. Sama sukunimi tuntui mukavalta ajatukselta ja mies ei halunnut vaihtaa omaa harvinaista nimeään (vain yksi sukuhaara), joten halusin itse vaihtaa. Miehelle olisi ollut kuitenkin täysin ok, vaikka olisin pitänyt tyttönimeni.

Vierailija kirjoitti:

Mielenkiintoista että osa naisista perustelee miehensä sukunimen ottamista sillä että itse sitä haluavat. Kuitenkin kerrotaan että mies EI KOSKAAN vaihtaisi omasta sukunimestään pois. Joten nainen alistuu ottamaan miehen nimen koska haluaa perheellä olevan sama nimi. Ei se mitään tasa-arvoa ole ja ihan turha selittää että "ihan itse minä haluan". Juu Juu. Mies ei nimeään vaihda niin sinä vaihdat. Sama kun sanoisi että mies ei suostu syömään kasvisruokaa niin sinäkin syöt väkisin liharuokia koska haluat että perhe syö samaa ruokaa. Jos miehelle nimen vaihto on ehdoton ei ja nainen silti ottaa miehen nimen on homma aika selkeä.

On myös paljon naisia jotka ei koskaan vaihtaisi omaa sukunimeään. On myös paljon miehiä, jotka voisi vaihtaa ja jotka vaihtavat. Mutta kaikki EIVÄT halua ja mielestäni on ihan yhtä oikein niin naisille kuin miehillekin.  Omalle miehelleni tärkeää oli vain että hän sai pitää oman sukunimensä. Häntä ei olisi kiinnostanut se, mikä minun sukunimeni on tai mikä lastemme sukunimi on. Minulle tällä ei ollut samanlaista merkitystä. Minua ei kiinnosta olenko Virtanen vai Pöntinen. Minua kiinnostaa se, että koko perheellä on sama nimi. Miksi tällöin miehen pitäisi vaihtaa sukunimensä minun nimekseni, kun hän haluaa pitää omansa, hänelle on ihan sama mitä me muut ollaan, ja minulle taas on ihan sama mikä me ollaan, kunhan ollaan sama? Mielestäni myös, jos itse haluaisin kynsin ja hampain pitää nimestäni kiinni, mutta haluaisin myös että perheellä on sama nimi, niin minä olisin se joka vaihtaa. Jos taas mies olisi se, joka haluaisi saman nimen kaikille, olisi hän se joka vaihtaa. Näinhän se menee. Ei se tarkoita, että siinä mitenkään alistuisi kenenkään tahtoon. 

Edelleen toistan itseäni ja sanon, että tulee kunnioittaa myös niitä perinteisiä päätöksiä, koska jotkut ihan oikeasti haluaa syystä tai toisesta esimerkiksi vaihtaa sukunimensä, vaikka se toisen mielestä onkin ihan järkyttävän epätasa-arvoista. (Mitä epätasa-arvoa on siinä, että jokainen saa päättää omasta nimestään itse?) Samaa huomaa perhevapaakeskusteluiden kanssa. Jos nainen käyttää perhevapaita ja mies hyvin minimaalisesti, niin on automaattisesti tehty tyhmä ratkaisu, mies on välinpitämätön isä ja nainen alistuu hoitamaan lasta kotona ja tekee karhunpalveluksen vähintäänkin jokaiselle naiselle, kun heikentää sillä naisten asemaa työelämässä. Ehkä joissain perheissä syitä on muitakin. Annetaan pliis valinnan vapaus ihmisille näissäkin asioissa. Mielestäni perheiden pitäisi ihan itse saada päättää, kuka pitää minkäkin osan perhevapaista, koska erilaiset ratkaisut sopii erilaisille perheille.

Entäs sitten, jos miehellä sattuu olemaan sama sukunimi, vaikka ei ole edes sukua. Vaihdatko vai pidätkö oman? Vituttaako, kun joudut selittelemään, että en oikeasti ottanut miehen sukunimeä, että mulla on tämä oma nimi tässä käytössä vielä nyt kyllä juu.

Ei ole käynyt mielessäkään vaihtaa.

Patriarkaalinen hullutus jossa mies omistaa naisen ja tämä revitään irti omista sukujuuristaan ja perheestään ja liitetään miehen sukuun, on jotakuinkin tähän aikakauteen sopimatonta vaikka sellaisia virtauksia on kulttuurissamme lyhyesti vilahtanutkin. Alkujaan tosiaan ei ole ollut tapana Suomessakaan sellaista harjoittaa, täällä naiset ovat olleet ihan ihmisiä miesten lailla.

Sinänsähän kuka tahansa saa vaihtaa sukunimensä lähes miksi haluaa ihan vaan ilmoitusmenettelyllä ja koska tahansa. Ei tarvita avioliittoa eikä ole pakko valita puolison sukunimeä. Poikkeuksen tekee vain suojatut sukunimet, mikä on typerä lakikukkanen sinänsä, jolloin samannimisten hyväksynnän ainut vaihtoehto on aviolituminen kyseisennimisen henkilön kanssa. 

Eli antaa mennä vaan, jos siltä tuntuu, mutta naimakauppoja ja nimenmuutoksia on ihan turha sotkea keskenään yleensä ottaen.

Olen mennyt sen jo tekemään 2001. Mielestäni samasta sukunimestä on hyötyäkin.

Myös vaivaa uusia ajokortit sun muut. Ilmoittaa töissä vaihtaneeni siviilisäätyä, olen tästä eteenpäin S...

Nimen vaihtaminen lakisääteisesti on alle 100 vuotta vanha juttu.

Sitä ennen joku vaihtoi mutta useimmat ei. Näin etenkin paremmissa piireissä tiedettiin, kuka on mistäkin suvusta.

Omassa suvussani on käynyt niinkin, että miehellä ei ollut omaa sukunimeä. Perheen pojat käyttivät äidin isältään perimää.

Kotipaikkakunta on vanhalla sivistysseudulla, mutta sukunimikäytäntö yleistyi vasta liki 1900-luvulla. Naapurikunnassa sellainen löytyi kaikilta.

Omani olen pitänyt ihan periaatteesta. Tiedän mistä se periytyy. Mieheni sukunimi on yleinen ja sopii huonosti etunimeni kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos toisen nimi on yleinen ja nen-päätteinen, kannattaa ilman muuta ottaa se käyttöön.

Miksi ihmeessä?

Jos itsellä on hyvin harvinainen sukunimi, on hyvä olla lisäksi nen-päätteinen nimi. Kaksoisnimi siis. Sen alkuperäisen voi pudottaa pois jos haluaa sulautua kokonaan joukkoon.

Italiassa naiset pitävät oman sukunimensä avioituessaan. Toimii hyvin.

Tärkeää on vain sukunimen pysyvyys, nimen vaihtumisesta tulee monenlaista hankaluutta. Jos aikoo vaihtaa sukunimensä, se kannattaa tehdä nuorena, työuran alkuvaiheessa.

Hyvä vaihto avioituessa on myös, että molemmat puolisot ottavat täysin uuden yhteisen sukunimen, vaikka jommankumman suvusta sellaisen, joka muuten hiipuu pois.

Vierailija kirjoitti:

En ole vaihtanut, miksi olisin? Minulla on oma nimeni, joka on ollut minulla vauvasta saakka. Avioliitto on erittäin hyvä ja tasapainoinen, ja mies on sanonut, että hänestä olisi outoa jos vaihtaisin nimeni, koska minulla on jo nimi.

Olen kyllä muutenkin itsenäinen, enkä määrittele identiteettiäni avioliiton kautta. Mies on minulle elämänkumppani, ei ole tarvetta osoittaa omistussuhteita nimen kautta.

Vaihdoin, miksi en olisi vaihtanut? Minulla on nimi, joka on nykyään ihan yhtä oma kuin se, joka minulle määriteltiin vauvana; olin äitini nimellä. Avioliitto on erittäin hyvä ja tasapainoinen ja mies sanoi, että hänelle on ihan sama pidänkö vauvana saamani vai vaihdanko.

Olen kyllä muutenkin itsenäinen, enkä määrittele identiteettiäni avioliiton kautta. Mies on minulle elämänkumppani, ei ole tarvetta osoittaa omistussuhteita nimen kautta.

Vierailija kirjoitti:

Patriarkaalinen hullutus jossa mies omistaa naisen ja tämä revitään irti omista sukujuuristaan ja perheestään ja liitetään miehen sukuun, on jotakuinkin tähän aikakauteen sopimatonta vaikka sellaisia virtauksia on kulttuurissamme lyhyesti vilahtanutkin. Alkujaan tosiaan ei ole ollut tapana Suomessakaan sellaista harjoittaa, täällä naiset ovat olleet ihan ihmisiä miesten lailla.

Sinänsähän kuka tahansa saa vaihtaa sukunimensä lähes miksi haluaa ihan vaan ilmoitusmenettelyllä ja koska tahansa. Ei tarvita avioliittoa eikä ole pakko valita puolison sukunimeä. Poikkeuksen tekee vain suojatut sukunimet, mikä on typerä lakikukkanen sinänsä, jolloin samannimisten hyväksynnän ainut vaihtoehto on aviolituminen kyseisennimisen henkilön kanssa. 

Eli antaa mennä vaan, jos siltä tuntuu, mutta naimakauppoja ja nimenmuutoksia on ihan turha sotkea keskenään yleensä ottaen.

Jos vaihdat sukunimen, niin eihän se uusi nimi ole mikään sukunimi. Se on vain sun oma nimi. Paitsi, jos meinaat, että olet yksin se koko suku.