Kerro mikä on kaapissasi oleva iso luuranko, josta et voi puhua kellekään.

Isoveli käytti lapsena vuosia seksuaalisesti hyväksi.Meillä on ikäeroa kaksi vuotta.Kukaan ei tiedä meidän lisäksi.

Olen ihastunut mieheni pikkuveljeen ja olen pettänyt häntä tämän pikkuvelen kanssa. Haluaisin jättää mieheni mutta rohkeus ei riitä. Fantasioin siitä että että saisin kumpaakin veljeä samaan aikaan.

Kaapissani ei ole luurankoa, vaan suuri silikoninen seksinukke. Eipä tästä oikein kenellekään ole voinut kertoa, kun sen tietää miten siihen kaikki suhtautuisi. Parisuhteeseen musta ei juuri ollut ennen nukkeakaan, nyt vieläkin vähemmän ja nuken ostaminen tavallaan sinetöi loppuelämäni vailla läheisiä ihmissuhteita. Vaikka jonkun ihmeen kautta törmäisinkin naiseen, jonka kanssa kipinöi ja säkenöi molemminpuolisesti, niin muistaisin sen nuken siellä kotona, "ai joo, eipä sittenkään". Kaipa tämä sentään parempi on kuin maksullisissa ravaaminen, ehkä.

Mieheni lapset on huostaanotettu. Tätä salaisuutta en kerro kellekkään.

Ihastuin palavasti työtoveriini melkein jo kymmenen vuotta sitten. Paska vain, että hän on varattu ja hänen aviomiehensä on töissä samassa työpaikassa. Olin hyvissä väleissä kummankin kanssa, kunnes menin  sitten tuskissani kertomaan tunteistani naiselle ja sain sen seurauksena heittää hyvästit työkaverisuhteille heidän osaltaan. Melkein kymmeneen vuoteen en ole voinut muuta, kuin tuntea suurta tuskaa sisälläni tilanteestani. Tunnen olevani osittain kuollut sisältäpäin. Onneksi lääkkeet pitävät pahimman tuskan poissa.

Vierailija kirjoitti:

Olen 27v enkä osaa sanoa ärrää. Välttelen viimeiseen asti kaikkia ärrällä alkavia sanoja, ettei paljastuisi etten osaa puhua. Aika hyvin olen jo oppinut välttelemään.

Minullakin oli ärrävika, mutta kävin puheterapiassa ja se auttoi. Suosittelen, jos et ole vielä kokeillut.

Menkää ripittäytymään mieluummin.

Minulla oli yhden yön suhde. Eikai siinä mitään, monellahan niitä kai on, mutta olin humalassa ja ehkäisyä ei käytetty. Jonkin ajan kuluttua nainen soitti ja kertoi olevansa raskaana. Lapsen synnyttyä tapasin muutaman kerran mutta en pystynyt olemaan isä. Olen mieluummin olematon isä kuin huono, haluton isä. Nainen on sittemmin perustanut perheen ja ovat adoptoineet lapsen.

Alle 10 vuotiaana samanikäisten naapurinpoikien kanssa leikimme sukupuolielimillämme yhdessä. Tosin ei sen ikäiset ymmärrä seksuaalisuudesta mitään mutta nolottaa se silti ja painanut läpi elämän.

Olen ihastunut siskoni mieheen ja siskoni mies myös muhun. Siskolla ei ole aavistustakaan tästä ''vispilänkaupasta'' mitä välillämme on. Tekoihin emme aio edetä koskaan (toivottavasti), mutta se kemia mikä meidän välillä on, huhhuh...en ole kokenut kenenkään muun kanssa samanlaista. Välillä mietin, että kumpa minä olisin löytänyt sen miehen ennen siskoani. Nyt on miehellä vain laimea liitto siskoni kanssa, minun kanssani mies saisi parempaa ja mies tietää sen itsekin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En voi puhua kenellekään siitä, että olen harkinnut itsemurhaa reilusti yli vuoden ja että joudun tekemään sen hyvin nopeasti sitten, kun se viimeinen takaisku koittaa. Ajankohtaa en tiedä. Itsemurhasta puhuminen katsotaan avunhuudoksi, ja jos puhuisin siitä jollekulle, asettaisin hänet tilanteeseen, jossa hän ei voi auttaa mitenkään ja jossa hän ensin tuntisi valtavaa avuttomuutta ja lopulta syyllisyyttä.

Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä. Toivotetaan toki kaikenlaista hyvää, mutta toivotuksilla ei muuteta kylmiä tosiseikkoja. En halua tappaa itseäni, mutta minun on pakko. Tällainen luuranko on minun kaapissani.

Tiedän että tällainen kyseleminen on ärsyttävää, mutta kysyn kuitenkin, koska vakava asia. Oltiinko niissä kaikissa paikoissa sitä mieltä, että tilanteessasi ei ole muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha? Ja toivotettiin kuitenkin kaikenlaista hyvää? Mitä tapahtuisi jos et tappaisikaan itseäsi, kuolisitko kuitenkin vai mitä tarkoittaa, että et voi selvitä?

Ei missään tietenkään ole sanottu, että ainoa vaihtoehto on itsemurha, mutta käytännössä tuo "ei tuosta tilanteesta voi selvitä", "yritä nyt pärjätä" ja "kyllä on hirveän vaikea tilanne" on sama asia. Esimerkiksi kriisipuhelimen työntekijälle minun pitkä viimesyksyinen puheluni oli varmasti kauhea kokemus, kun hänellä ei ollut antaa mitään muuta kuin kuunteleva korva. Tuolloin oli vielä pieni mahdollisuus siihen, että elämäntilanteeni muuttuisi, mutta enää ei ole, joten tiedän olla aiheuttamatta syyttömille ahdistusta, vaikka se jossain määrin kuuluisikin heidän työhönsä.

Jotta kukaan voisi ottaa konkreettista kantaa tilanteeseeni, minun olisi kerrottava tarinani pitkältä ajalta ja kertoa asioita, joista henkilöllisyyteni voi ottaa hyvin helposti selville. Tunnistamisesta ei seuraisi mitään positiivista. Ympäripyöreästi minun ei taas kannata avautua; osallistuin talvella pariin ahdistuneiden keskusteluun täällä, mutta siinä ilkeät ja näsäviisaat ihmiset pääsivät juhlimaan ja hyvää tarkoittavien neuvot olivat kaikesta huolimatta yhtä tyhjän kanssa.

Ei ne ammattiauttajat ja vapaaehtoiset meille muillekaan suoraa apua tai hyviä neuvojakaan yleensä anna varsinkaan terapian tms. alussa. Eiväthän he vielä edes tunne asiakasta, hänen taustaa ja sitä mikä tekisi tyypin suht. onnelliseksi.

Eikä tuo todellakaan tarkoita ettei asiat voisi järjestyä. Noilla voivotteluillaan he ehkä lähinnä toteavat, että kunnioittavat sinua ja kertomaasi.

Kun asioita työkseen selvittelevä neuvoja sanoo, että tilanteesta ei voi selvitä, ei siitä voi selvitä. Tämä neuvoja haki miettimään myös kokeneemman esimiehensä, joka päätyi samaan tulokseen. Minä en ole asiantuntija, mutta he ovat.

Minun tilannettani ei muuteta suuntaan eikä toiseen terapialla tai puhumisella. Ensimmäisessä kirjoituksessani sanoin, että puhumista pidetään avunhuutona. Ei ole oikein huudella apua ihmisiltä, joilla ei ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa asiaan; kasaisin vain taakkaa muiden harteille vähentämättä kuitenkaan omaani. Tälle palstalle voin purkaa mieltäni, koska kenelläkään ei ole moraalista tai työn puolesta tulevaa velvollisuutta ottaa itselleen paineita minun asioistani.

Pahoitteluni ap:lle siitä, että rohmusin hänen ketjunsa omien asioideni vatvomiseen.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei se asiantuntija titteli tai monen vuoden työkokemus joltain alalta tarkoita vielä sitä, että kyseiset henkilöt olisivat oikeasti huippu päteviä tekemässään työssä ja osaisivat kaiken. Monien ihmisten tietämättömyys ja työssään kehittyminen tyssää siihen, että asiat alkavat menemään rutiinin omaisesti. Esim. sanotaan että olet jollakin viranomaisvirkalijalla käynyt näyttämässä/esille tuomassa omaa huonoa tilannetta. Kyseinen virkailija on pitkän työuransa aikana nähnyt jos jonkinmoista ja kohdannut hankalia ja pahoja tilanteita MUTTA ne hankalat ja pahat tilanteet ovat kuitenkin jollakin tavalla seuranneet samaa kaavaa ja siksi ne on pystytty ratkomaan ja ihmisiä jotka huonoissa tilanteissa ovat niin auttamaan. Sun tilanne on varmasti paha koska noin hirveitä ajatuksia päässä pyörii, siltikään en usko että tilannetta ei voisi jollakin tavalla parantaa siedettäväksi. Sulla on myös sellainen tilanne jota tulee ihmisillä erittäin harvoin vastaan joten siksi voi tuntua ja myös tuntuu että kaikki nostavat kätensä ylös sinun kohdallasi. Olet täällä pyydellyt vuodattamiasi tuntoja anteeksi ja myös tuonut selväksi sen seikan ettet halua lähipiiriäsi kuormittaa omalla tilanteellasi koska se ei auta ja minun mielestä ymmärrettävä näkökanta. MUTTA voisitko ajatella,että kun viranomaisilta ja lääkäreiltä pyydät apua ja vaikka eivät osaakkaan nyt ehkä sinua auttaa niin olisit vähän niinkuin edellä kävijänä muille jotka joskus saattaisivat joutua yhtä huonoon tilanteseen kuin sinä olet nyt? Toisit ongelmat esille ja vaiket saisi apua niin ne tahot jotka sun tarinas tietää niin ja sut on kohdanneet niin tosiaankin huomaisivat että näin pahoja tilanteitakin voi tulla vastaan ja ehkä seuraavan kohdalla osaisivat toimia hieman paremmin? Voisitko ajatella tuosta saavasi jotain syytä siihen että luopuisit hetkeksi itsemurha ajatuksista? Ja mulla jäi käsitys sun viesteistäs täällä että sulle on tosiaan pitemällä aika välillä sattunut paljon pahaa jonka vuoksi oot joutunut tekemään huonoja päätöksiä jotka kaiken päälle pahentavat tilannetta ja syytät itseäsi tilanteista niin paljon että näet itsemurhan ainoaksi vaihtoehdolsi, lopulta. Toivoisin että pystyisit hetkeksi aikaa muuttamaan ajatukset hieman objektiivisemmaksi omaa tilannettasi kohtaan ja näkemään missä oikea syy on ja ketä oikeasti kannattaa syyttää asioista ja ketä ei koska uskon että sillä tavalla löydät sen juuri syyn omille ongelmillesi ja pystyisit hakemaan itsellesi oikeammanlaista apua. Myöskin jos hetkeksi pystyisi ajattelemaan niin, että jos sun läheinen ois samassa tilantessa nyt kuin sinä niin miten sä tekisit ja miten auttaisit? Silläkin tavalla saisit uutta perspektiiviä tilanteeseen ja ehkä taas uuden reitin löytäisit miten ratkaista omia onglmia. Tsemppiä ystävä hyvä!

Voin kuvitella, että viisi vuotta sitten olisin itsekin ollut tuota mieltä. Asiat ovat vain päässeet niin pitkälle, että niitä ei enää voi korjata; kaikki lähti aikoinaan vyörymään töiden loppumisesta, ja puolitoista vuotta sitten velaton elämä kääntyi joka kuukausi lisää velkaantuvan elämään.

Nämä kätensä pystyyn nostaneet viranomaistahot useamman virkailijan voimin kukin ovat yrittäjien neuvontapalvelut, vakuutusyhtiöt, työvoimaviranomaiset, oma pankki, Kela, Oikeusaputoimisto ja muutama muu. Kun ei ole neuvoja antaa, minulle (kuten tässäkin ketjussa) on ehdotettu mielenterveyspalveluja, mutta ongelma ei ole minun päässäni vaan siinä, että en enää pysty pitämään yllä kymmenien vuosien aikana rakentamaani työssäkäyvän kotihiiren hiljaista elämääni.

Vaikka olin exäni kanssa yhdessä seitsemän vuotta, en siltikään osaa suudella ja seksi on todella kiusallista minulle. Lähinnä siksi etteb osaa suudella.

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä."

Pomminvarmasti ei yksikään ammattilainen ole sanonut, että "sinun tilanteesi on toivoton, ei muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsesi. Hyvää matkaa."

VMP, enkä tarkoita sitä surkeaa firmaa.

Voit uskoa tai olla uskomatta. Eräs pääkaupunkiseudun neuvontapalvelun virkailija sanoi sanatarkasti näin: "No joo et sä tosta kyllä voi selvitä." Muilla on ollut lievempiä sanamuotoja, esimerkiksi: "Usko pois, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita." Kaikille on yhteistä se, että he eivät voi auttaa eivätkä osaa neuvoa.

Mitä mahdoinkaan tarkoittaa sillä, että en jaksa sitä vääntöä, joka asiasta syntyy, jos kerron tilanteestani yksityiskohtia? Juuri tällaista vääntöä; tällä kertaa jopa ilman niitä yksityiskohtia.

Mitä tässä kohtaa tarkoittaa "selviäminen"? Veikkaan, että tulet väistämättä menettämään omaisuutesi ja velkaantumaan vakavasti loppuelämäksesi ja/tai menettämään lastesi tapaamisoikeuden. Mahdollisesti olet menettämässä myös maineesi, kotisi tai vapautesi siinä mielessä, että vankila odottaa. Taisit sanoa jo, että terveyttäsi et ole menettämässä. En mitenkään usko, että tulet menettämään kaikki mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Mitä sinä ylipäätään mielestäsi tarvitsisit hyvään elämään?

Hyvä ja ihmisarvoinen elämä on koti ja työ.

Ehkä nyt on aika hieman muuttaa ajattelutapaa. Minullakin on jo vuosia mennyt päin h... ja olen ajatellut välillä itsemurhaa. Lopulta tajusin, että voin jatkaa eteenpäin jos vain hyväksyn sen, että elämäni ei tule olemaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Silti voin tehdä elämälläni jotain ja hyviäkin asioita voi tapahtua.

Sitä paitsi ongelmia ja suruja on monilla muillakin. Oikeastaan koko maailman asiat ovat huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Alle 10 vuotiaana samanikäisten naapurinpoikien kanssa leikimme sukupuolielimillämme yhdessä. Tosin ei sen ikäiset ymmärrä seksuaalisuudesta mitään mutta nolottaa se silti ja painanut läpi elämän.

Käypä joskus katsomassa suomi24:n seksipalstaa. Siellä on aika paljon muistelua lapsuuden pippelileikeistä. Monet muistelevat oikein kaihoisasti miten hauskaa se oli. Kun niitä lukee, niin saa ehkä vähän suhteellisuudentajua.

Olin tosi paska isosisko pikkusisaruksilleni. Tämä kaduttaa varmaan loppuelämäni.

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuan vain kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Yritin viime syksynä ja vielä alkuvuodesta saada neuvoja kaikista keksimistäni paikoista, mutta kaikissa oltiin sitä samaa mieltä, että ei minun tilanteestani voi selvitä."

Pomminvarmasti ei yksikään ammattilainen ole sanonut, että "sinun tilanteesi on toivoton, ei muuta mahdollisuutta kuin tappaa itsesi. Hyvää matkaa."

VMP, enkä tarkoita sitä surkeaa firmaa.

Voit uskoa tai olla uskomatta. Eräs pääkaupunkiseudun neuvontapalvelun virkailija sanoi sanatarkasti näin: "No joo et sä tosta kyllä voi selvitä." Muilla on ollut lievempiä sanamuotoja, esimerkiksi: "Usko pois, hyville ihmisille tapahtuu hyviä asioita." Kaikille on yhteistä se, että he eivät voi auttaa eivätkä osaa neuvoa.

Mitä mahdoinkaan tarkoittaa sillä, että en jaksa sitä vääntöä, joka asiasta syntyy, jos kerron tilanteestani yksityiskohtia? Juuri tällaista vääntöä; tällä kertaa jopa ilman niitä yksityiskohtia.

Mitä tässä kohtaa tarkoittaa "selviäminen"? Veikkaan, että tulet väistämättä menettämään omaisuutesi ja velkaantumaan vakavasti loppuelämäksesi ja/tai menettämään lastesi tapaamisoikeuden. Mahdollisesti olet menettämässä myös maineesi, kotisi tai vapautesi siinä mielessä, että vankila odottaa. Taisit sanoa jo, että terveyttäsi et ole menettämässä. En mitenkään usko, että tulet menettämään kaikki mahdollisuudet elää ihmisarvoista elämää. Mitä sinä ylipäätään mielestäsi tarvitsisit hyvään elämään?

Hyvä ja ihmisarvoinen elämä on koti ja työ.

Ehkä nyt on aika hieman muuttaa ajattelutapaa. Minullakin on jo vuosia mennyt päin h... ja olen ajatellut välillä itsemurhaa. Lopulta tajusin, että voin jatkaa eteenpäin jos vain hyväksyn sen, että elämäni ei tule olemaan sellaista kuin haluaisin sen olevan. Silti voin tehdä elämälläni jotain ja hyviäkin asioita voi tapahtua.

Sitä paitsi ongelmia ja suruja on monilla muillakin. Oikeastaan koko maailman asiat ovat huonosti.

Minulle kotini on kynnyskysymys, koska minulla ei ole mitään muuta. Sinä olet selvästi toisenlainen ihminen.

Suhde vanhempiini. En jaksaisi enää olla missään tekemisissä vanhempieni kanssa. Heillä on mökit ja isot puutarhat ym. Heillä käyminen on aina pelkkää raatamista. Itse eivät jakdsa pitää pystyssä isoja pihojaan ym. Mutta silti haluavat, että ne ovat tip-top. 

Olen harrastanut seksiä mieheni sisaren kummankin aviomiehen kanssa. Siis hän on ollut kahdesti naimisissa. Ensimmäisen kanssa useasti, emme kuitenkaan jääneet kiinni vaan mies löysi uuden naisen ja jätti vaimonsa. Oli siis pelimies henkeen ja vereen. Muutaman vuoden päästä löytyi uusi mies, todella mukava mutta ei mitenkään mun makuuni oleva mies. En vieläkään käsitä mikä meihin meni kun häiden jatkoilla päädyimme panemaan. Seuraavana aamuna kun nähtiin, todettiin että tästä ei puhuta eikä tätä koskaan tapahdu uudestaan. Ei ole tapahtunut ja heidänkin avioliittonsa on jatkunut onnellisena. En ole puhunut tapahtuneista koskaan kenellekään, en edes parhaalle yställeni. En myöskään ole pettänyt miestäni muiden kuin näiden miesten kanssa.

Se, että olen ikuinen lapsi mieleltäni. Aikuisuus on väkisin pakotettua minussa, teeskentelyä. Tuntuu kuin en olisi ikinä menettänyt yhteyttä lapsuuteni mielikuvitusmaailmaan vaikka olenkin jo nuori aikuinen. Roolileikit ja fiktiiviset maailmat kiinnostavat yhä ja näkyvät harrastuksessa, suoraan sanottuna elän niiden kautta. Harmittaa, kun koko elämää ei voi elää lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Abortti. Siitä on nyt aikaa puoli vuotta, enkä ole yhtä ystävää ja poikaystävää lukuun ottamatta pystynyt kertomaan kenellekään. Haluaisin, mutta en uskalla. Perheemme on käynyt hiljan läpi paljon raskaita asioita enkä haluaisi aiheuttaa heille enää lisää päänvaivaa. Lisäksi en rehellisesti sanottuna tiedä mikä heidän kantansa on aborttiin joten en halua ottaa riskiä ainakaan vielä. Päätös ei todellakaan ollut kevyt tai helppo, edelleen itken välillä asian vuoksi vaikka tiedänkin, että päätös oli tässä elämäntilanteessa oikea.

Suru jota tunnet, on aivan normaalia ja on hyvä että suret.

Omastani on 30v ja enkä kadu yhtään. Silloin ei olisi ollut lapselle mitään antaa joten vaikea päätös oli tehtävä vaikka olisinkin hänet halunnut.

Tuska helpottaa jossain kohtaan.

Unohtaa ei tarvitse.

Kun sitten 10v myöhemmin olin uudelleen raskaana, työssä ja omassa kotona niin ei villit hevosetkaan olisi saanut lapsestani luopumaan. Hänestä tuli rakastettu iloinen lapsi ja nyt omillaan oleva nuori aikuinen.