Abortti sosiaalisten syiden vuoksi
Olen parikymppinen toisen vuoden yliopisto-opiskelija ja olen menossa ottamaan raskaudenkeskeytyksen ensimmäiset lääkkeet tämän viikon keskiviikkona, itse asia tapahtuu perjantaina. Raskausviikkoja on takana seitsemän. Totesin raskauden viime viikolla ja pääsin heti lääkärin puheille, vaikka olin epäillyt asiaa oireiden vuoksi jo jonkin aikaa ja ehtinyt ajatella mielessäni vaihtoehtoja. Olin oikeastaan täysin varma raskaudestani jo pari viikkoa ennen positiivisen tuloksen saamista.
Päätös ei ole minulle kevyt, sillä rakastan lapsia sydämestäni. Nuoremmalla sisaruksellani on kahdeksan kuukauden ikäinen ihana poikavauva, monella ystävälläni ja tuttavallani on jo lapsia ja itse työskentelen kouluikäisten erityislasten parissa omien opintojeni ohella. Lasta olen toivonut salaa jo vuosia kuitenkin tietäen, ettei elämäntilanteeni tule niitä luultavasti sallimaan aikoihin. Olen päätöksestäni noin 70% varma. Kuitenkin ymmärrän, että tilanteesta voi vielä perääntyä ja näiden kahden päivän aikana minulla on vielä mahdollisuus vaihtaa suuntaa.
Raskauden keskeytykseen johtavat syyt ovat minun terveyteeni sekä sosiaaliseen ja ekonomiseen tilanteeseeni liittyviä. Käytän Ketipinor-lääkitystä, sillä kärsin vakavasta unettomuudesta. Minulle on lähes mahdotonta nukahtaa ilman lääkitystä ja joskus kun olen ollut liian varaton niitä ostamaan, olen valvonut jopa neljä päivää ennen kuin olen niitä jostain käsiini saanut. Lääkitys voi käsittääkseni aiheuttaa sikiövaurioita. Minulla on psykiatrinen diagnoosi, mutta en käytä vaivaan muuta lääkitystä, koska koen pärjääväni ilmankin. Psykoterapiaa on suunniteltu ja olen pääsemässä sellaiseen opiskelijaterveydenhuollon kautta. Opintojani minun on pakko rahoittaa työnteolla eikä minulla siitä johtuen ole juuri vapaa-aikaa. Opiskelijana olen siis luonnollisesti hyvin köyhä ja opiskelu toisaalta on minulle väylä siihen, että valmistumisen jälkeen taloudellinen tilanteeni on huomattavasti parempi. Uskon, että lasten aika on silloin.
Lapsen isän kanssa tilanne on sekava. Tilanteeseen liittyy asioita, joita en voi Internetissä turvallisesti huudella, mutta sen verran voin sanoa, että en voi luottaa hänen olevan kanssani tätä lasta kasvattamassa. Seikat, joiden vuoksi tiedän asian olevan näin, ovat melko raskauttavia. Ehkäisyä on käytetty, mutta se on päässyt pettämään.
Kirjoitan palstalle, sillä tiedän raskauden keskeytyksen olevan minulle henkisesti vaikea ja raskas asia, sillä olen omalla tavallani jo kiintynyt tähän pikkuiseen ja minua surettaa suuresti, etten voi pitää häntä. Jos antaisin lapsen adoptioon, se olisi minulle hyvin traumatisoivaa, vaikka tämä kuulostaakin todella itsekkäältä. Perheeni ja sukuni ei tulisi koskaan hyväksymään lapsen pitämistä, mihin on myös monia raskaita syitä.
Haluaisin kysyä muilta saman kokeneilta ikäisiltäni ja miksei nuoremmilta ja vanhemmiltakin naisilta, miten olette käsitelleet asiaa? Oletteko saaneet apua esimerkiksi terveydenhuollosta tai käyneet erilaisissa tukiryhmissä? Oletteko kokeneet syyllisyyttä ja pystyneet antamaan itsellenne anteeksi? En koe aborttia vääränä tekona varsinkin, jos sen tekee ennen kahdettatoista viikkoa tai jos lapsella on todennäköisesti elämänlaatuun vakavasti vaikuttava vamma. Siitä huolimatta, kuitenkin mietin, että entä jos asia voisi olla toisin.
Kiitos! :)
Kommentit (3)
no kyllähän ihmiset tekevät abortteja pienimmistäkin syistä enkä myöskään pidä pahana sitä jos siltä tuntuu. mutta ainahan ei sitten ole mahdollista niitä lapsia saada vaikka myöhemmin haluaisi ja kyllä varmasti kauan joutuu oman mielenterveyden kanssa taistella. on hyvä pitää mielessä että asiaa varmasti tehtyään katuu ja vakuuttaa itselleen että on tehnyt oikein, mutta jos lapsen päättää pitää se on sitten sinun oma lapsesi jota et varmastikkaan kadu, se on aina sun elämä ja antaa tarkoituksen elämälle, itse olen tuore äiti ja sanon että se äidinrakkaus ja vaistot eivät ole vain huhu puhetta vaan ihan totta eli ei ihminen voi olla onnellisempi muuta kuin äitinä. mieti tarkkaan päätöstäsi, oli se sitten kumpi tahansa. VOIMIA!! <3
Hei Aila,
Itselläni oli n. 4v sitten samankaltainen tilanne ja uskon, että tiedän mitä kaikkia ajatuksia ja kysymyksiä päässäsi pyörität. Ei mikään helppo tilanne. Kaikesta huolimatta sain itse aikoinaan erittäin hyvää ja asianosaavaa kannustusta päätöksenteossa niin neuvolasta kuin heidän psykologiltakin. Sain rauhassa miettiä asiaa ja päädyin osittain opiskelujen takia aborttiin. Tiesin jo etukäteen, että oisin jäänyt yksin vauvan kanssa koska silloinen miesystävä ei pitänyt lapsista ja ehkäisy oli pettänyt, ns. vahinko.
Muistan sen päivän kyllä ikuisesti (vappuaatto) mutta en kadu silloista päätöstäni. Välillä tulee haikea olo kun kavereilla on lapsia ja itse olen haaveillut jo monta vuotta äitiydestä. Olen ajatellut, että tulevalla lapsellani on sitten molemmat vanhemmat.
Ajan kanssa pystyy antamaan itselleen anteeksi ja onneksi on ystäviä jotka ymmärtävät ja tukevat. Päätit sitten miten päin vaan niin yksin sen asian kanssa ei kannata jäädä murehtimaan. Tsemppiä ja voimahali =)
Heippa!
Tuosta Ketipinorista vain sen verran, että sitä on kyllä turvallista käyttää ensimmäisen ja toisen raskauskolmanneksen aikana. Viimeisen kolmanneksen aikana käyttöä ei suositella, koska se voi aiheuttaa vauvalle vieroitusoireita. Joissain tapauksissa lääkäri voi kuitenkin pitää parempana ratkaisuna että odottava äiti syö lääkettä myös raskauden loppuaikana, jos lääkkeen pois jättäminen vaikuttaa hyvin kielteisesti tämän vointiin.
Itse kärsin myös vaikeasta unettomuudesta, johon ainoa apu on löytynyt Ketipinorista (25 mg). Olen myös raskaana. Sekä psykiatrini että neuvolalääkärini ovat sitä mieltä että voin huoletta käyttää lääkettä vaikka loppuun asti, varsinkin kun annos jota käytetään unettomuuteen on noin pieni. Eli älä nyt ainakaan sen takia keskeytä raskautta!
Voimia sinulle, päätös on varmasti raskas joka tapauksessa. :-(