Miten olet kertonut kissallesi ettet ole hänen oikea äitinsä?

Ei vielä tiedä. Odotan että vähän vielä kasvaa.

Meillä on kissaterapiakeskus!.

4 Alansa ammattilaista, jotka ovat itse adoptoituja ja näin ollen muodotivat moniosaavan terapiatiimin.
1. On kaikkien käytännön asioiden hoitaja ja hoitaa esittelyt ja alkututustelun, auttaa myös uusia nuoria sopeutumaan ja pitää tarvittaessa myös kuria.
2. On äitihahmo, joka antaa nuorille äidillistä huolenpitoa ja paikkaa kiintymyssuhdehäiriöiden aiheuttamaa haavaa. Hän myös hoitaa peseytymis/ruokahuolto ja siivousasiat.
3. On todella rauhallinen, hieman älyllisesti jälkeenjäänyt. Mutta hän on erinomainen rauhallinen esikuva käytöshäiriöisille nuorille. Häntä on mahdoton saada suuttumaan, joten kestää nuorten tunteenpurkaukset.
4. Ei itse koskaan kunnolla selvinnyt rankasta taustastaan, mutta toimii vertaistukena ja pitää terapiaryhmiä asian tiimoilta.

Meillä on käynyt useita nuoria ja lapsiakin käytöshäiriöiden takia, ja menestyksekkäästi on terapia toiminut ja adoptiovanhemmat on löytyneet.

Jos ongelmia kertomisen jälkeen tulee, niin terapiaa on!. Käykää julkisella kissaterapeutilla, joka voi tehdä lähetteen terapiakeskukseen. Kela korvaa osan terapiaa, kun tullaan lähetteellä.

Toivottavasti kertominen sujuu kuitenkin ongelmitta!

Olisin halunnut kertoa asian vasta kun kissa olisi vähän vanhempi, mutta naapurin koiranryökäle paljastin sen yhden riidan päätteeksi. Saatanan piski kuvittelee olevansa naapuruston kuningas ja on aina louskuttamassa leukojaan aidan raosta. Kostoksi minä sitten paljastin sille koiralle senkin olevan adoptoitu.  

Up

Mä olen niiden Mami. Aina puhunkin rakkaille, etä mami nyt tekee sitä ja tätä.

En oo kertonut koska sen ei oo merkitystä, pidän häntä omana poikanani ja itseäni hänen äitinään :)

Sovimme kissani oikean äidin kanssa, että vien hänet kylään heille. Bio-äiti lupasi viedä poikansa kävelylle ja kertoa miten asiat ovat ja ehkä opettaa pyydystämään hiiren. Luultavasti kamalinta tässä on se, että pojan vanhemmat ovat suomenruotsalaisia.

Meillä on äitikissa, joka sai teininä kolme pentua. Heistä yksi asuu myös meillä. Lisäksi meillä on koira ja neljä ihmistä. Äitikissa on kaikkien meidän yläpuolella, teinitytär aika paljon alempana, vaikka on jo 2,5 vuotias. Ei hän mitenkään pidä minua äitinä. Me kaikki olemme henkilökuntaa. Ja palvelun on syytä olla ripeää. Hän on äiti.

Toiselle kissallemme katsoin parhaaksi kertoa tänään asian oikean laidan, koska hän on vaikuttanut hyvin stressaantuneelta viime aikoina. Yövalvomisia, silmäpussit ym. Ei ottanut sitten hyvin tätä totuutta. Kun heräsin päiväunilta, oli keittiössä kananmunat tiputettu lattialle ja kissaa ei ole sen koommin näkynyt. Pitää yrittää lepytellä tuossa illemmalla vielä ja miettiä mahdollista terapiaa jos stressioireet pahenee. Toinen kissa on tainnut jo aavistaa totuuden oikeastaan jo vuosia sitten, koska on hyvin asennevammainen ja vihamielinen. Kuseksii pitkin kämppää aika-ajoin, mulkoilee meitä muita, varsinkin minua hyvin vihamielisesti.

Sain kissani teininä, eli olen teinikissaäiti. Tai niin hän luulee... meillä on ihan erilaiset viikset josta hän sitten itse arvasi :*(

[quote author="Vierailija" time="13.01.2015 klo 21:44"]No kyllä ne jossain vaiheessa alkaa ihmetellä, miksei äidillä ole häntää ja viiksiä. Eikun olihan sillä sittenkin ne viikset. 
[/quote]

En KOSKAAN kertonut.

Menin hölmöyksissäni kertomaan asian vuosia sitten, kun kuvittelin että olisi tärkeää tietää totuus.. No, kissa traumatisoitui tästä syvästi, eikä ole päässyt asiasta koskaan yli. Hyvin vaisuksi mennyt ja erakoitui.. vihtyy nykyään parhaiten varastossa yksinään, eikä tunnu välittävän mistään. Eniten häntä taisi järkyttää tieto siitä, ettei hän olekaan ihminen.

En ole vielä raaskinut kertoa kissalleni, etten olw sen oikea sisko...

up

Kissani tietää. Adoptoimme hänet teinikissana ja menneisyyden ajanjakso hylkäämiskokemuksineen on kissalle vähän kipeä asia eikä siitä olla koskaan puhuttu. Meillä on oikein hyvä ja lämmin suhde, kissa kutsuu minua huristen emokseen ja kiipeää syliin. Aika parantaa.

Tosin siinä pallittomuudessa meilläkin on ehkä jossain kohtaa selitettävää... Nämä on aina aika vaikeita asioita.

Kerroin hänelle ihan suoraan, sillä hänen siskontyttönsä muuttaa meille viikonloppuna... Ajattelin siis että nyt olisi hyvä hetki puhua sukulaisuussuhteista. Mutta kissani ei tunnu tajuavan; hän vain katselee ja tulee syliini nukkumaan, ei mitään merkkiä järkytyksestä. Vai onkohan  tämä vain lapseni tapa kertoa ettei hän välitä sukulaisuudesta, olen hänen äiti silti?

Teen sen jonain päivänä.Ehkä hän leppyy kun kerron hänen olevan ainoa perillinen ja saa asunnon ja kesämökin.

En ole raaskinut kertoa. Taidan jättää salaisuudeksi.

Töksäytin sen, ja nyt kissa kuseksii jos unohdan eteisen lattialle kamaa.

En ole minäkään vielä uskaltanut kertoa. Toisaalta olen pohtinut, että onko tarvekaan. Sitä paitsi kissallani on selvästi minun silmät ja sääret, mitä moni kommentoikin eli kukaan muukaan tuskin on hoksannut, etten ole hänen äitinsä.