Lue keskustelun säännöt.
Masennuslääkkeen lopettaneet hoi
24.07.2013 |
Onko linjoilla ketään, jolla on kokemusta masennuslääkkeen lopettamisesta? Olen syönyt Sertralinia 1,5 vuotta. Alunperin määrättiin kovaan ahdistukseen, joka puhkesi yllättäen lapsen synnyttyä. Pelasti minut siinä tilanteessa, mutta jo puoli vuotta olen miettinyt, ettei lääke loppujen lopuksi varmaankaan enää hyödytä minua.Lääkäriltä olen saanutkin luvan lopettaa. Vähensin jo viime syksynä 100 mg:stä 75 mg:n. Sitten talvella viiteenkymppiin. Nyt olen puolittanut 25 mg:n, eikä pakkausselosteessa peloteltuja lopetusoireita ole tullut.
Näyttäisi menevän hyvin. Mutta, mutta..
Viimeisen pudotuksen myötä olen huomannut, että päälle on tullut ihan kauhea syöpöttely. Vähän samanlainen kun joskus korkeimmalla annoksella ollessani.Voisiko tämä olla jonkinlainen lievä vieroitusoire? Painonnousu kun on yksi syy, jonka vuoksi olen lopettamassa, ja nyt tuntuu homma kääntyvän itseään vastaan. Lisäksi sokeriarvoni ovat kohonneet lääkkeen aikana esidiabeteksen tasolle, ja olen lukenut, että lääke voi aiheuttaa tämän. Mutta kohtahan minä mässytän veriarvoni taivaisiin. Ei myöskään tee mielialalle hyvää, että tuntee olevansa "väärässä kropassa" ylimääräisine kiloineen, vaikkei niitä kauheasti olekaan.
Miten teillä meni lopettaminen? Kauanko viekkarit kestivät? Olen lukenut, että vieroitusoireet menevät yleensä ohi parissa viikossa, mutta voivat kestää pari kuukauttakin.Ei ilmeisesti auta kuin odottaa ja katsoa.
Kommentit (17)
Söin Voxra nimistä masennuslääkettä 8kk. Kuukauden, pari ollut nyt ilman. Tavallaan tekee vieläkin mieli, kun tuo nyt on jopa päihdyttävää tavaraa. Mieliala muutenkin maissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa ihan vieroitusoireelta. Minullakaan ei tullut ensimmäisistä annoksen laskuista mitään, mutta jossain vaiheessa iski ihan kauheat, ja viimeinen pudotus nollaan oli alkuun ihan invalidisoiva suorastaan: jatkuvaa migreeniä näköhäiriöillä, tahdonvastaisia päällepäin näkyviä lihasnykäyksiä, hirvittävä ahdistus ja paniikkikohtauksia, karmea himo ahmia makeaa ja juoda viinaa.
Kuukaudessa ne pahimmat minulla meni ohi, mutta että olo oli ihan normaali kesti puolisen vuotta lääkkeen lopettamisesta. Minulla paino nousi kymmenisen kiloa lääkevieroituksen aikana, koska lääkitsin niitä viekkareita sekä syömällä että kaljaa juomalla. Mutta toisaalta, sitten kun se oli ohi, niin paino on ollut ihan helppo pudottaa pois. Olen tyytyväinen että lopetin ne lääkkeet kuitenkin, vaikka helppoa se ei ollut.
Söin vuosikaudet Cipralexia. Joitakin lieviä fyysisiä vieroitusoireita (pieni huimaus, "sähköiskun" tunne) oli lopettaessa, mutta ei vakavaa. Lopetin pikku hiljaa. Ruokahalu tai paino eivät muuttuneet.
Onko ylipäätään järkeä lopettaa lääkitystä, kun nykyään on kehitetty ns. uuden sukupolven täsmälääkkeitä, joiden sivuvaikutukset ovat olemattomat? Oletko koskaan kuullut neurolepteistä masennuksen hoidossa, sivuvaikutuksia ei niissä käytännössä ole. Psykiatriystäväni kertoi, että joskus masennuksesta kärsineiden on jopa järkevämpää siirtyä/pysyä neuroleptilääkityksessä kuin lopettaa lääkitys kokonaan.
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 10:30"]
Onko ylipäätään järkeä lopettaa lääkitystä, kun nykyään on kehitetty ns. uuden sukupolven täsmälääkkeitä, joiden sivuvaikutukset ovat olemattomat? Oletko koskaan kuullut neurolepteistä masennuksen hoidossa, sivuvaikutuksia ei niissä käytännössä ole. Psykiatriystäväni kertoi, että joskus masennuksesta kärsineiden on jopa järkevämpää siirtyä/pysyä neuroleptilääkityksessä kuin lopettaa lääkitys kokonaan.
[/quote]
Mitä hittoa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni kuoli enkä syönyt masennuslääkkeitä, moni niitä tuputti mutta mitä ne auttaa? Ei ne vie pois tilannetta ja siitä kuuluu vaan selvitä.
Menkää ihmiset terapiaan. Jotenkin kamalaa lukea että ihminen alkaa lapsen synnyttyä napsimaan pillereitä. Mene puhumaan, ota aikaa itsellesi. Ei lääkkeet sinua pidä pinnalla, voi ehkä turruttaa pahimman olon mutta kauanko sitten omaa oloaan turrutella? Miksi ihmisellä ei saa olla tunteita?
Nim. kassajonossakin porannut kummajainen. Joka käsitteli tunteensa, ei paennut niitä.
Entrogeeni olisi auttanut paremmin synnytyksen jälkeen. synnytyksen jälkeinen masis ja ahdistus on ihan yleinen ilmiö ja johtuu estrogeenin puutteesta. Mutta siihen lääkärit tuputtaa masennuslääkkeitä, joista et pääse ikinä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 12:07"]
Lapseni kuoli enkä syönyt masennuslääkkeitä, moni niitä tuputti mutta mitä ne auttaa? Ei ne vie pois tilannetta ja siitä kuuluu vaan selvitä.
Menkää ihmiset terapiaan. Jotenkin kamalaa lukea että ihminen alkaa lapsen synnyttyä napsimaan pillereitä. Mene puhumaan, ota aikaa itsellesi. Ei lääkkeet sinua pidä pinnalla, voi ehkä turruttaa pahimman olon mutta kauanko sitten omaa oloaan turrutella? Miksi ihmisellä ei saa olla tunteita?
Nim. kassajonossakin porannut kummajainen. Joka käsitteli tunteensa, ei paennut niitä.
[/quote]
Terapia + lääkitys yhdessä on myös erittäin toimiva hoitomuoto. On hienoa, että sinä selvisit noin isosta menetyksestä ilman lääkkeitä, mutta minusta on erittäin törkeää yleistää asia niin, että kaikkien muidenkin pitäisi selvitä! Parhaat masennuslääkkeet ei 'turruta' vaan ne kiihdyttävät tiettyjen aivoissa liikkuvien tärkeiden välittäjäaineiden toimintaa (dopamiini, serotoniini ym.) mikä nostattaa toimintakykyä, lievittää ahdistus etc. Yleensä ne 'turruttavat' lääkkeet ovat rauhoittavia tms. joita otetaan pahimpaan ahdistuksen. Tiesitkö, että toisilla ihmisillä voi ahdistus olla niin valtava, että he eivät (sinua lainatakseni) pysty käsittelemään tunteitaan ennen, kun heidän ahdistusta on lievitetty lääkkeillä? Hoitotapoja on niin monta, kun on potilaitakin eikä sen takia pidä julistaa itsellään toiminutta menetelmää ainoana oikeana keinona.
nim. Kummajainen, joka ei selvinnyt edes kaupan ovelle ennen kuin aloitti lääkityksen ja joka käsitteli tunteensa heti, kun oli saanut helpostusta pahimpaan ahdistukseen.
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 12:34"]
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 12:07"]
Lapseni kuoli enkä syönyt masennuslääkkeitä, moni niitä tuputti mutta mitä ne auttaa? Ei ne vie pois tilannetta ja siitä kuuluu vaan selvitä.
Menkää ihmiset terapiaan. Jotenkin kamalaa lukea että ihminen alkaa lapsen synnyttyä napsimaan pillereitä. Mene puhumaan, ota aikaa itsellesi. Ei lääkkeet sinua pidä pinnalla, voi ehkä turruttaa pahimman olon mutta kauanko sitten omaa oloaan turrutella? Miksi ihmisellä ei saa olla tunteita?
Nim. kassajonossakin porannut kummajainen. Joka käsitteli tunteensa, ei paennut niitä.
[/quote]
Terapia + lääkitys yhdessä on myös erittäin toimiva hoitomuoto. On hienoa, että sinä selvisit noin isosta menetyksestä ilman lääkkeitä, mutta minusta on erittäin törkeää yleistää asia niin, että kaikkien muidenkin pitäisi selvitä! Parhaat masennuslääkkeet ei 'turruta' vaan ne kiihdyttävät tiettyjen aivoissa liikkuvien tärkeiden välittäjäaineiden toimintaa (dopamiini, serotoniini ym.) mikä nostattaa toimintakykyä, lievittää ahdistus etc. Yleensä ne 'turruttavat' lääkkeet ovat rauhoittavia tms. joita otetaan pahimpaan ahdistuksen. Tiesitkö, että toisilla ihmisillä voi ahdistus olla niin valtava, että he eivät (sinua lainatakseni) pysty käsittelemään tunteitaan ennen, kun heidän ahdistusta on lievitetty lääkkeillä? Hoitotapoja on niin monta, kun on potilaitakin eikä sen takia pidä julistaa itsellään toiminutta menetelmää ainoana oikeana keinona.
nim. Kummajainen, joka ei selvinnyt edes kaupan ovelle ennen kuin aloitti lääkityksen ja joka käsitteli tunteensa heti, kun oli saanut helpostusta pahimpaan ahdistukseen.
[/quote]
Niin, ap:han ei kysynyt, miten terapia lopetetaan vaan, miten lääkitys lopetetaan. Terapia on helppo lopettaa ilman vieroitusoirepelkoja, kunhan sanoo heippa terapeutille ja lopettaa terapiassa käymisen, mutta lääkkeiden lopetus ei ole aina kovin helppoa.
Usein lääkärit antavat ohjeet ajaa lääkitys alas liian nopeasti. Minä tarvitsin todella pitkän ja varovaisen lopetusajan. Arvelen, että elimistöni tarvitsin pitkän ajan, jotta oma serotoniinitoiminta ehti käynnistyä kunnolla.
Kasilla (8) on vähän erilainen tilanne, sillä hänelle tuputettiin masennuslääkkeitä suruaikana. Suru ei ole sairaus eikä sitä pidä lääkitä, jotta surutyö pystytään käymään läpi. Masennus ja ahdistus ovat sairauksia. Niihin pätevät ihan erilaiset lainalaisuudet kuin suruun. Siksi näitä ei voi mielestäni verrata toisiinsa millään tavalla.
En muuten ymmärrä millään ihmisiä, jotka ovat valmiita tuomitsemaan muita ihmisiä sen vuoksi, että he ovat toimineet eri tavalla ja saaneet siitä avun. Usein nämä lääkkeettömästi masennuksensa sairastaneet ja surustaan selvinneet suhtautuvat kovin nurjasti masentuneisiin ihmisiin, jotka ovat saaneet (muun avun lisäksi) avun lääkkeistä. Mieleenikään ei tulisi tuomita näitä lääkkeettömiä. Päinvastoin, olen iloinen, että he ovat onnistuneet pääsemään jaloilleen tavalla, joka on toiminut heillä hienosti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 18:14"]
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 12:34"]
[quote author="Vierailija" time="24.07.2013 klo 12:07"]
Lapseni kuoli enkä syönyt masennuslääkkeitä, moni niitä tuputti mutta mitä ne auttaa? Ei ne vie pois tilannetta ja siitä kuuluu vaan selvitä.
Menkää ihmiset terapiaan. Jotenkin kamalaa lukea että ihminen alkaa lapsen synnyttyä napsimaan pillereitä. Mene puhumaan, ota aikaa itsellesi. Ei lääkkeet sinua pidä pinnalla, voi ehkä turruttaa pahimman olon mutta kauanko sitten omaa oloaan turrutella? Miksi ihmisellä ei saa olla tunteita?
Nim. kassajonossakin porannut kummajainen. Joka käsitteli tunteensa, ei paennut niitä.
[/quote]
Terapia + lääkitys yhdessä on myös erittäin toimiva hoitomuoto. On hienoa, että sinä selvisit noin isosta menetyksestä ilman lääkkeitä, mutta minusta on erittäin törkeää yleistää asia niin, että kaikkien muidenkin pitäisi selvitä! Parhaat masennuslääkkeet ei 'turruta' vaan ne kiihdyttävät tiettyjen aivoissa liikkuvien tärkeiden välittäjäaineiden toimintaa (dopamiini, serotoniini ym.) mikä nostattaa toimintakykyä, lievittää ahdistus etc. Yleensä ne 'turruttavat' lääkkeet ovat rauhoittavia tms. joita otetaan pahimpaan ahdistuksen. Tiesitkö, että toisilla ihmisillä voi ahdistus olla niin valtava, että he eivät (sinua lainatakseni) pysty käsittelemään tunteitaan ennen, kun heidän ahdistusta on lievitetty lääkkeillä? Hoitotapoja on niin monta, kun on potilaitakin eikä sen takia pidä julistaa itsellään toiminutta menetelmää ainoana oikeana keinona.
nim. Kummajainen, joka ei selvinnyt edes kaupan ovelle ennen kuin aloitti lääkityksen ja joka käsitteli tunteensa heti, kun oli saanut helpostusta pahimpaan ahdistukseen.
[/quote]
Niin, ap:han ei kysynyt, miten terapia lopetetaan vaan, miten lääkitys lopetetaan. Terapia on helppo lopettaa ilman vieroitusoirepelkoja, kunhan sanoo heippa terapeutille ja lopettaa terapiassa käymisen, mutta lääkkeiden lopetus ei ole aina kovin helppoa.
Usein lääkärit antavat ohjeet ajaa lääkitys alas liian nopeasti. Minä tarvitsin todella pitkän ja varovaisen lopetusajan. Arvelen, että elimistöni tarvitsin pitkän ajan, jotta oma serotoniinitoiminta ehti käynnistyä kunnolla.
Kasilla (8) on vähän erilainen tilanne, sillä hänelle tuputettiin masennuslääkkeitä suruaikana. Suru ei ole sairaus eikä sitä pidä lääkitä, jotta surutyö pystytään käymään läpi. Masennus ja ahdistus ovat sairauksia. Niihin pätevät ihan erilaiset lainalaisuudet kuin suruun. Siksi näitä ei voi mielestäni verrata toisiinsa millään tavalla.
En muuten ymmärrä millään ihmisiä, jotka ovat valmiita tuomitsemaan muita ihmisiä sen vuoksi, että he ovat toimineet eri tavalla ja saaneet siitä avun. Usein nämä lääkkeettömästi masennuksensa sairastaneet ja surustaan selvinneet suhtautuvat kovin nurjasti masentuneisiin ihmisiin, jotka ovat saaneet (muun avun lisäksi) avun lääkkeistä. Mieleenikään ei tulisi tuomita näitä lääkkeettömiä. Päinvastoin, olen iloinen, että he ovat onnistuneet pääsemään jaloilleen tavalla, joka on toiminut heillä hienosti.
[/quote]
Pari huomiota tuohon sinun vastaukseesi liittyen!
Ensinäkin, en vastannut ap:lle vaan vastasin kasille. Sen takia lainasin hänen vastaustaan. Luulisi sen olevan melko selkeää ymmärtää.
Toiseksi, terapiaa ei ole helppoa lopettaa eikä se onnistu noin vaan sanomalla heippa terapeutille. En tiedä onko sinulla kokemusta terapian lopettamisesta, mutta jos on ja se on sinulla sujunut noin helposti, niin ei voi muuta kun nostaa hattua sinulle!
Kolmanneksi, tiedän varsin hyvin, että suru ei ole sairaus niinkuin masennus, eikä surua voi lääkitä vaan se pitää surra pois. Mutta tiesitkö sinä, että suru VOI aiheuttaa ahdistusta ja masennusta? Niin voimakasta, että surija VOI tarvita lääkehoitoa. (Tämä ei tietenkään ole näin kaikkien kohdalla, sen vuoksi voi.)
Ja sitten tämä tärkein huomautus. Minä en tuominnut! Lainaan nyt suoraan itseäni:
"On hienoa, että sinä selvisit noin isosta menetyksestä ilman lääkkeitä" ja toinen kohta "Hoitotapoja on niin monta, kun on potilaitakin eikä sen takia pidä julistaa itsellään toiminutta menetelmää ainoana oikeana keinona."
Tarkoitin todella mitä sanoin. Minusta on hienoa, että kasi selvisi ilman lääkkeitä. Lääkkeetön hoito on aina paras mahdollinen tie ja jos sillä voidaan saavuttaa sama tulos kun lääkehoidolla, niin ei sillon tietenkään kannata käyttää lääkkeitä!
En myöskään suhtautunut (sinua lainatakseni) nurjasti. Mielestäni kasin teksti vain oli erittäin provosoiva ja hän suhtautui nurjasti lääkkeitä tarvitseviin, joten halusin kirjoittaa oman vastineeni.
Minä hyväksyn kaikki (lailliset) hoitomuodot masennuksen hoitoon ja keinot selviytyä surusta. Mutta sitä minä en hyväksy, että toisen käyttämää hoitomuotoa halveksutaan. Ap halusi apua mielialalääkkeen lopettamiseen ja tämä numero kasi tuli pätemään, että ap:n ei olisi ikinä pitänyt lääkkeitä syödäkkään vaan kärsiä masennuksensa! Halusin vaan herätellä häntä todellisuuteen.
Minä söin Sertralinia pari vuotta, lopetin sen seinään puolitoista vuotta sitten, koska en kokenut sitä enää tarpeelliseksi. Ei varmaankaan viisain teko, mutta en huomannut sen kummempia vieroitusoireita. Päätäni jomotti silloin tällöin ja olin hivenen äreämpi kuukauden tai pari, mutta siitä selvisi kyllä sen kummemmitta ongelmitta. En ole oikeastaan kaivannutkaan koko lääkettä, elämäntilanteeni on muuttunut sen verran etten ole pariin vuoteen kokenut olevani erityisen masentunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen unohtanut lääkkeeni alkuun 2pvä:nä (ecitolopram 10mg ja voxra 100mg -> syönyt 2,5v ja 6kk)
Sitten lapsen kanssa sairaalassa (diagnoosi INCL) ollessa unohdin itseni lääkityksen tilanteen vakavuuden johdosta 5pväksi ja päätin lopettaa koska en tuntenut enään minkäänlaista apua kyseisistä lääkkeistä kuin tarkemmin ajattelin. Sivuoireena vain Tunne että olisi ollut kuin rauhoittavia syöneenä, hidas väsynyt. Kropassa juuri pamin ottanut tunne ( joita joskus ahdistukseen syöneenä).
Taas kun omistaja pelkkä ecitolopram ja sitä vähensin 20mg 10mg niin päänsäryt oli jäätävät. Sähköiskuja päässä ja silmissä. Silmät olivat niin kipeät että niitä hädin tuskin pystyi liikuttamaan.
Nyt viikon ilman eikä mitään muuta kuin edellä mainitut.
Neuroleptit on pahinta myrkkyä mitä ihmisille nykyään syötetään jos johonkin vaivaan. Söin itsekin niitä lähes 5v ja kadotin itseni kokonaan. Nyt vieroitus ohi, viekkarit oli ihan karmeat ja invalidisoivat mutta selvisin. En ymmärrä miksi ihmisille joilla ei ole ollut ainuttakaan psykoosia voidaan syöttää neuroleptejä kuin karamelleja. Masennuspotilaiden ylilääkitys on ihan kamalaa, itsekin tietämättömänä suostuin syömään 7 eri lääkettä yhtäaikaa -parantumatta. Nyt jäljellä enää 2 ja kokoajan menee paremmin. Olkaa kriittisiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Talven ylitte söin tuossa 150mg annoksella Voxraa ja huomasin että sen vaikutus hävisi pikkuhiljaa kevään saapuessa, liekö sitten keho jo tottunu siihen. Auttoi alkuun kyllä valtavasti pahaan masennukseen ja kaamokseen, oli muutenkin erittäin synkkäkelinen loppuvuosi kaikinpuolin johon mieli reagoi voimakkaasti.
Nyt kuitenkin päälle viikko sitten lopetin sen ja heti huomasin että ruokahalut/kahvinjuonti lisääntyi rajusti, ja siihen päälle tullu kiristävä ja sykkivä pääkipu, tiedä sitten että onko kyse liiallisesta kahvista, Voxran lopetuksesta, vai molemmista. Jokatapauksessa koin etten tällähetkellä tarvitse lääkkeitä ja päätin alkaa ajamaan sitä pois kehosta, toivotaan että tää pääkipu menee ohitte piakkoin. Väsymystä myös tuli, mikä ei yllättäny, Voxra kyllä virkisti siltä osin hyvin, mut ei mitään dramaattista kuiteskaan loppupeleissä.
Kokeilin myös kahteen otteeseen 300mg annoksella tuona aikana ja se ei sopinut itselle yhtään, olosta tuli todella äkäinen ja agressiivinen, ja mieliala raketoi todella rajusti eri suuntiin. Sen lisäksi havahduin että se todennäköisesti aiheutti myös selkään lievää ihottumaa, ihonvärisiä kohoumia ilmestyi sinnetänne, aika näyttää että johtuiko juuri siitä. Voi myös olla ettei kyseinen lääke sopinut itselle ollenkaan.
Oletteko syöneet voxtra 300 jo n. 2kk
kuinka kauan kesti ennenkuin sait siitä yhtään apua. Lääkäri antoi myös opamoxia kun olin todella ahdistunut ja nyt se tuntuu ainoalta joka helpottaa oloa joudun ottamaan sitä n 2/ pv. Oloni on ollut tosi ahdistunut
Itse tässä myös ajamassa alas Voxra lääkitystä. Marraskuussa aloitettiin 150mg:llä, sitten nostettiin 300mg:n. Apua tuli kovasti aktiivisuuden muodossa, mutta samalla tuntui kuin olisi hurruttanut kokkelipäissään elämän ahdinkojen läpi. Sitten tuli vatsavaivat ja univaikeudet, korvien jatkuva soiminen, laihtuminen, ärstyneisyys, ahdistuneisuus, vapina ja ties vaikka mitä ihme vaivoja, joihin lääkärit sitten määräs uni- ja vatsalääkkeitä. Yksi lääkäri määräsi jopa jotain psykoosilääkkeitä unilääkkeiksi. En koskenut. Nyt kun tajusin että kaikki kevään ajan riivanneet oudot vaivat ovat Voxran sivuvaikutuksia ( lääkärit vielä vannoivat ettei rasita vatsaa kun sitä pelkäsin ja asiasta kysyin!) niin en enää halua vetää tätä kamaa. Lääkäriinkään ei tee mieli enää ikinä mennä kun niin asiantuntevaa apua on saanut, ja tod näk koko masennusdiagnoosikin ihan väärä. Noh, nyt sitten mielenkiinnolla lopettamisesta johtuvia sivuvaikutuksia odotellessa, itseasissa nyt jo tuntuu ihme sähköiskuja eri puolilla kroppaa ja päänsärkyä ja väsymystä.. Vituttaa että ikinä alkanut syömään masennuslääkkeitä kun alkuun ja pitkään olin tosi kriittinen, mutta kun ei sitten muutakaan apua systeemiltä saanut niin oli pakko ottaa se vähä mitä on tarjolla.
Kannattaisi kysyä lääkäriltä lääkkeiden lopettamisesta. Oletko varma, että makeanhimosi johtuu lääkkeistäsi eikä esimerkiksi kromin puutteesta? Minulla on näitä makeanhimokausia toisinaan ja aina on kromikuuri auttanut.
Sitten kun lääkäri antaa masennuslääkkeiden lopettamisohjeet, kannattaa kuulostella itseään. Jos tuntuu siltä, että lääkkeiden lopetus on liian nopeaan tahtiin, voi annosta pienentää varovaisemmin ja pitemmällä aikavälillä.