Päivi Räsänen pistää jauhot suuhun arkkipiispalle.
Ette varmaan tiedä, mikä on Kirkkokäsikirja? No, ei näköjään tiedä arkkipiispa Mäkinenkään. Kirkkokäsikirja on se kirkon työntekijöiden kirja, joka määrittelee, miten papin pitää uskoa.
Arkkipiispa valehtelee, että Räsäsen puhe ei edusta kirkon uskoa, vaikka... JUURI NIMENOMAAN KIRKON USKOA SE EDUSTAAKIN. Ja täsmälleen kirkkokäsikirjan mukaan!
Sen kirjan, jonka oppia papit, piispat ja arkkipiispa OVAT SITOUTUNEET noudattamaan. Arkkipiispa kapinoi siis oman työnantajansa ohjeita vastaan. Jos jossain maallisessa yhtiössä toimitusjohtaja tekisi niin, hän ei kauan johtajana olisi. Kirkossa näköjään yhtiötä vastaan toimiminenkin on sallittua.
*_*_*
Räsänen toteaa blogissaan, että uskonnollinen lukutaito on heikkoa tänä päivänä. Hän vetoaa kirkkokäsikirjaan perustellakseen kohua aiheuttaneita puheitaan.
- Kirkolliskokouksen hyväksymä kirkkokäsikirja edustaa Suomen evankelisluterilaisen kirkon virallista näkemystä ja sieltä löytyy lause, jonka varmasti myös kaikki piispamme allekirjoittavat, Räsänen kirjoittaa.
Räsänen lainaa kirkkokäsikirjan pätkää, jossa todetaan, että kristityt rukoilevat valtiovallan puolesta ja noudattavat sen lakeja ja velvoitteita. Kirjassa sanotaan, että yhteiskunta kuuluu Jumalan asettamaan elämänjärjestykseen, joka suojelee ja palvelee ihmiselämää.
- Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä, Räsänen siteeraa kirjasta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013071117257439_uu.shtml
Räsäsen blogi:
http://www.paivirasanen.fi/ajankohtaista/17-blogit/592-uskonnollinen-lukutaito-on-heikkoa
Kommentit (9)
Räsänen nyt vaan unohtaa, että Suomessa on muitakin uskontoja kuin evlut kirkko ja muitakin uskonnollisia ohjeistuksia kuin evlut kirkon kirkkokäsikirja. Jos maan sisäministerin mielestä uskonnon ohjeet ja moraali menevät tietyissä tilanteissa lain ja esivallan ohi, sama koskee tietysti myös muita uskontoja, esim. islamia.
Yhtä hyvin muiden uskontojen edustajat voivat alkaa tolla logiikalla noudattaa omien uskonnollisten kirjoitustensa määräyksiä Suomen lakien ohi. Siitäpä täällä vallan riemastuttaisiin.
Toki omassa elämässään ja valinnoissaan voi pitäytyä uskontonsa rajoissa, mutta yhteiskunnassa laki on laki.
Kas kun Räsänen "epähuomiossa" jätti siteeraamatta tuon alun tuosta kirkkokäsikirjasta...
Se kuuluu kokonaisuudessaan näin (huomioi kohta "Kristittyjen oikea isänmaa on taivaassa). Mikähän on Räsäsen isänmaa, jos asiaa häneltä kysytään? Onko hän kelvollinen edustamaan meitä, joiden isänmaa on Suomi?
Kahden valtakunnan kansalaisena
Kristityn oikea isänmaa on taivaassa. Kuitenkin hän on samalla maallisen yhteiskunnan jäsen ja vastuussa siitä. Kristityt rukoilevat valtiovallan puolesta ja noudattavat sen lakeja ja velvoitteita. Yhteiskunta kuuluu Jumalan asettamaan elämänjärjestykseen, joka suojelee ja palvelee ihmiselämää. Maallinen esivalta saattaa kuitenkin irtaantua Jumalasta. Silloin syntyy tilanteita, jolloin se toimii Jumalan tahtoa vastaan loukkaamalla ihmisarvoa tai estämällä evankeliumin vapautta. Tällöin kristittyjen pitää sekä yksilöinä että yhteisönä seurata Jumalan sanaan sidotun omantunnon ääntä.
Räsänen on fiksu nainen. Todella ihailtavaa, että meillä on tässä tasavallassa edes yksi oikeasti fiksu nainen.
räsänen on paljon kiinnostavampi kuin kaikkia mielistelevät piispat. räsänen on uskossaan väkevä, kuten raamattu sanoo. en ole kaikesta samaa mieltä mutta räsänen on älykäs nainen ja kunnioitan hänen vakaumustaan. eettinen keskustelu abortista on tarpeellinen.
joo, älkää vaan ajatelko järjellä vaan lukekaa kirkolliskirjaa!
Eli 'jos pidät aborttia tai homoliittoa etiikkasi vastaisena, älä tee aborttia tai mene homoliittoon, vaikka ne olisivatkin laissa sallittuja.'