Käyttäjä7437
Seuratut keskustelut
Onko sinulla jotain ammattialoja joita et henkilökohtaisesti arvosta?
Tuttu sanoo, että hänestä tuntuu hetkittäin siltä, että hänen työtään vartijana ei arvosteta. Epäilemättä työssä joutuu kohtaamaan paljon ihmismielen epämiellyttäviäkin piirteitä.
Luotatko puolisoosi?
Itse sanon70%. Piilottelee puhelimennäyttöä ja muutenkin touhuaa outoja.
Ja reagoi todella voimakkaasti jos otan asian puheeksi.
Millaista ruokaa jaetaan yleensä hävikkiruoka jaossa?
Kertokaa kokemuksianne!
Onko vielä tällaisia tavallisia perheitä niin kuin 1990-luvulla?
1990-luvulla tavisperheiden kodeissa leivottiin lauantaisin marjapiirakkaa tai pullia. Leivonnasten tuoksuun sekoittui kodinhoitohuoneesta kantautuva bioluvil-tuulahdus.
Inhokkialueesi Helsingissä?
Vastapainoksi tuolle toiselle keskustelulle: Mitkä ovat inhokkisi Helsingin kaupunginosista ja miksi?
Riidellään miehen kanssa kokoajan, voiko suhde vielä parantua?
Ollaan seurusteltu n. 3 vuotta. Ei asuta yhdessä. Pari ensimmäistä vuotta riitoja oli vähemmän ja näimmekin lähes päivittäin, nyt tuntuu että tapellaan kokoajan.
Kommentit
On siinä muutakin, kuin seksi. Siis ihastuminen/rakastuminen ennen, kuin edes seksiä on koettu yhdessä. Ei siis pelkkä p×lluhuuma.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Lähisuhdeväkivalta ei ole enää asianomistajarikos, vaan kyllä lääkäri ilmoittaa poliisille. Poliisi ei kuitenkaan tee yhtään mitään, paitsi korkeintaan varoittaa sun miestä, että olet mennyt kantelemaan lääkärille/heille.
Varoittaa?
Mieskytät on aina miehen puolella. Nauravat vain halveksivasti, kun menet sel7ttämään parisuhdeväkivallasta. "Pitäkäähän ensinkerralla parempaa huolta pikkurouvasta"!
Eräs naisjuristi SS elvisteli Kaksplus lehdessä, miten on säästeliäs, kun osti käytetyn aluslakanan vauvansänkyyn 170 eurolla.
Epämiellyttävän näköinen, omahyväinen punkeromies. Vaimo näyttää kuvissa ihan fiksulta ja vaatimattomalta. Ei varmasti ole ollut osansa helppo.
Muistan, kun vuosia sitten iski 85-vuotiaalle äidilleni silmää 😉Ullanlinnan kuuluisassa Sikalassa (Sea Horse) keskellä päivää. Mutsi oli pyörryksissä onnesta kuolemaansa asti 😍🤩🥰