Miten 90-luvun lama vaikutti elämääsi?

Koulussa ei ollut opettajia.

Isän firma meni konkurssiin. Isä oli työttömänä puolisen vuotta ja kovillehan se otti. Äidilläni oli suhde toiseen mieheen, mutta sekin sitten loppui. Loppujen lopuksi lama ei elämääni hirveästi vaikuttanut, lähdin suunnitelmien mukaan vaihtariksi ja sen jälkeen opiskelemaan. Koti pysyi samana, mutta isän hieno auto vaihtui halvempaan. Isääni konkurssi varmasti jätti jälkensä, mutta teki kuitenkin vielä yli 20 vuoden hienon uran muissa tehtävissä ja on nyt jo tyytyväisenä eläkkeellä. Vanhempani ovat edelleen avioliitossa, matkustelevat ja viettävät aikaa lastenlasten kanssa.

Olen syntynyt -85 ja lama ei vaikuttanut elämääni juuri millään lailla. Vanhemmillani riitti töitä onneksi mutta muuten rahaa ei ylimääräisiä ollut. Ala-asteella oli opettajat pakko lomalla ehkä viikon.

En usko, että lama vaikutti lapsuuteeni mitenkään. Perheeni rakensi suurta omakotitaloa laman alkuaikoina. Se saatiin maksetuksi ja kummallakin oli työt. Isällä oli noususuhteinen ura lamavuosinakin. Rahaa oli aina ihan riittävästi ja elettiin mukavasti.

Olen cm-72. Opiskelin pahimman lama-ajan ja kun valmistuin v-96, pääkaupunkiseudulla oli jo töitä.

Minä valmistuin suoraan kortistoon -92, eikä ole koskaan ollut kunnollista työpaikkaa, nyt olen toista kertaa palkkatuella töissä, paskaduuneja olen tehnyt, ollut yrittäjänä muutaman vuoden, lasten kanssa kotona 6 vuotta ja yhteensä varmaan 10 vuotta työttömänä.

-74

Oli kuukauden lomautus. Olen ollut samalla työnantajalla 25v.

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 23:26"]Minä valmistuin suoraan kortistoon -92, eikä ole koskaan ollut kunnollista työpaikkaa, nyt olen toista kertaa palkkatuella töissä, paskaduuneja olen tehnyt, ollut yrittäjänä muutaman vuoden, lasten kanssa kotona 6 vuotta ja yhteensä varmaan 10 vuotta työttömänä.

-74
[/quote]no kyllä tähän on takuulla muukin syy kuin 20 vuoden takainen lama ja se syy löytyy peiliin katsomalla

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 23:42"]

[quote author="Vierailija" time="26.05.2015 klo 23:26"]Minä valmistuin suoraan kortistoon -92, eikä ole koskaan ollut kunnollista työpaikkaa, nyt olen toista kertaa palkkatuella töissä, paskaduuneja olen tehnyt, ollut yrittäjänä muutaman vuoden, lasten kanssa kotona 6 vuotta ja yhteensä varmaan 10 vuotta työttömänä. -74 [/quote]no kyllä tähän on takuulla muukin syy kuin 20 vuoden takainen lama ja se syy löytyy peiliin katsomalla

[/quote]

Jaa, mistä niin päättelet? Olen kaksi kertaa tässä välillä opiskellut uuden ammatinkin, en tosin mitään korkeakoulua mutta kuitenkin älykkyyttä vaativia, ja aina olen koulussa hyvin pärjännyt. Kun töitä ei ollut Helsingissäkään silloin -92 en saanut tarvittavaa työkokemusta, ja kun nousukausi tuli, meni nuoremmat vastavalmistuneetkin edelle. Nyt olen töissä, ja aion olla vastakin kun vihdoin pääsin kunnolliseen työhön.

ei millään tavalla.

Isän yritys meni konkurssiin ja hänestä tuli alkoholisti. 25 vuotta siitä jo kärsitty eikä loppua näy...

Jäin työttömäksi. Olin just mennyt naimisiin, joten ruvettiin tekemään lapsia, mies oli urakiidossa. Kun talous alkoi nousta, pystyin onneksi palaamaan työelämään, lapsetkin olivat tarpeeksi vanhoja päiväkotiin.

Perhe hajosi ja olen ainut elossa oleva. Tosin olen nytkin avohoidossa. Olen yhteen putkeen ollut niuvassa 5 vuotta. 90luvun lama oli niin pula aikaa että koiratkin syötiin koppeineen.

No siten että ostettiin miehen kanssa konkurssihuutokaupasta miljoonan markan talo 300 000 markalla ja myytiin se sitten 600 000 eurolla. Asuntokupla teki tehtävänsä ja loi pohjan meidän varaudelle.

Jouduin työttömäksi, enkä tähänkään päivään mennessä ole saanut töitä. Jäin kotiäidiksi lapsille, kun päädyin yh-huoltajaksi.

Ei mitenkään, olen -75 syntynyt.

Laman lapsena jäi traumat isäni hirvittävästä stressistä kun pelkäsi että työt loppuu. Lapsuuteeni liittyi paljon pelkoa asunnon menetyksestä ja kaikesta kauheuksista mitä vanhempien työttömyys olisi aiheuttanut. Kumpikin pysyi töissä ja meni yli kymmenen vuotta tajutessa että isäni on luonteeltaan todella kova stressaaja, murehtija ja pessimisti. Oma suhde rahaan ja elämään tervehtynyt vasta nyt kolmekymppisenä. 

Valmistuin, en saanut töitä. Opiskelin toisen tutkinnon, en taaskaan saanut töitä. Jatkoin ammattikorkeakouluun, jälleen edessä työttömyys. Ja sillä tiellä olen yhä. En kunnon työpaikkaa ole vielä onnistunut saamaan ja tuskin saankaan. Ja että harmittaako....
Tämä oli monien, etenkin syrjäseutujen naisten kohtalo, niiden, joiden ei ole mahdollista liikkua työn perässä. Tunnen itsekin monta kaltaistani.

Samoin minun isäni pienyritys meni konkurssiin. Siitä seurasi paljon painetta perheellemme. Hätäratkaisuja asumisen suhteen. Pienellä paikkakunnalla naapurien vahingoniloa. Pula rahasta juuri kun minun piti lähteä opiskelemaan, joten menin töihin. Onneksi sain!  En olisi siinä tilanteessa edes kyennyt yo-pääsykokeisiin. Opiskelin myöhemmin pthyiii!!! Tradenomiksi! Pthyiii...!!! Kun ei ollut varaa irrottautua töistä normaalityöajalle lukeakseni pääsykokeisiin. Ja olen sittemmin yrittänyt pärjäillä myöhemmin tällä koulutuksella ja pärjännyt ainakin taloudellisesti hyvin.  Ja nyt v2015 luen tältä palstalta kuinka roskasakkia akateemisten mielestä olen...

Kesätyöt oli melkoisen kortilla noina vuosina.