Lue keskustelun säännöt.
Kenen lapset KAIPAAVAT päiväkotiin?
11.06.2015 |
Minulla on viittä ikävuotta lähentelevä poika joka käy luonnollisesti päiväkodissa kun me vanhemmat töissä. Lomaa hänellä on oikein mukavasti niin talvella kuin kesälläkin. En ymmärrä ollenkaan puheita lapsista jotka suorastaan kaipaavat päiväkotiin jopa viikonlopun jäljiltä :O Ehdotin että lapsemme (joka olllut viime viikon lyhyttä viikkoa lukuunottamatta lomalla yli kuukauden) menisi leikkimään kavereiden kanssa aamupäiväksi päiväkotiin. Ei missään nimessä halua, Mielummin leikkii yksin kotona! Päiväkodissa menee tosi hyvin, kavereita on ja muutenkin paikka on tosi symppis. Ei se tarkoita ilmeisesti ollenkaan sitä, että siellä haluaisi olla yhtään sen enempää kuin pakko!
Kommentit (45)
Minun 4- ja 6-vuotiaani ovat alkaneet kysellä, milloin pääsee taas tarhaan. On kuulemma ihan epaa, kun kaverit ovat siellä! Suuri osa lasten kavereista on siis juhannukseen asti päiväkodissa, minun lomani alkoi jo kesäkuun alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päinvastoin, minulla on omia lapsia ja teen lasten kanssa töitä.
Lapselle on mahdollista järjestää sosiaalisia kontakteja ilman päiväkodissa pitämistä, ja normaali perhearki on yleensä hyvinkin rutiininomaista ja säännöllistä. Mutta tämä vaatii vanhemmalta enemmän kuin lapsen hoitoon työntäminen. Monesta ei ole näkemään sitä vaivaa, että lähtee lasten kanssa joka päivä jonnekin tai pyytää leikkikavereita kotiin.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:56"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:49"]
Ai että ihan jo aikeet saivat lapsen oireilemaan ja stressaamaan? Pelkäämään? Kuulostaa dramatisoinnilta ja rehellisesti sanottuna vähän siltä, että halutaan syy "oikeuttaa" isomman lapsen hoitoon jättäminen vaikka äiti ja pikkusisarus on kotona :) Kyllähän lapset (olivat sitten kotona tai pk:ssa hoidettuja) lähes poikkeuksetta jotenkin reagoivat pikkusisaruksen syntymään! Oireilevat hetken tavalla tai toisella valtavaa elämänmuutosta perheessä, joka on hänelle melkein koko maailma. Kun et enää olekaan se perheen ainut silmäterä, niin onhan siinä sulattelemista. Mutta näistä kasvetaan pian yli. Ja järkevä vanhempi ei lapsen kiukuttelun vuoksi pyörrä niinkin tärkeää päätöstä, kuin että vietämmekö vauva-ajan perheenä vai niin että isompi lapsi on päivät poissa. Mutta kukin tavallaan. Tiedän kyllä että vastaavia tapauksia on paljon, ajatellaan että lapsen psyyke vaurioituu iäksi jos hänen tuttua arkeaan muutetaan pikkusisaruksen synnyttyä.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:33"]
Meidän rauhallinen ja aurinkoinen lapsi muuttui kiukuttelevaksi ja itkuiseksi, kun pikkusiskon syntymän jälkeen olimme aikeissa ottaa hänet vauvan kanssa kotiin. Selvästi pelkäsi joka päivä, että tämä on nyt sitten viimeinen kerta kavereiden luona :( Emme halunneet aiheuttaa lapselle enempää stressiä kuin uusi sisarus jo aiheuttaa, joten lapsen opettajan suosituksesta jatkoimme lapsen päivähoitoa samassa ryhmässä.
Lapsemme on ujo, mutta säännöllisesti samojen lasten ja aikuisten kanssa vietetty aika on saanut hänet "ulos kuorestaan". Ei meillä ole sydäntä riistää tätä pian 5v täyttävältä esikoiseltamme!
Ei kavereiden tapaaminen omalla ajalla "joskus" ole sama asia kuin se, että lapsi voi luottaa siihen, että arkena näkee ystäviään. Lapsi elää hetkessä, eikä suunnittele asioita samalla tavalla kuin aikuinen.
[/quote]
[/quote]
Sinulla ei taida olla omia lapsia tai et ainakaan tiedä lapsista mitään? Lapset eivät ole mitään pikkuaikusia! Lapset kaipaavat oman ikäistään seuraa, mikä on sosiaalisten taitojen kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Monet esikoiset tavallaan taantuvat kehityksessään, kun heidät otetaan päiväkodista vauvan kanssa kotiin lojumaan.
Kyllä, lapsen ensisijainen kasvattaja on/ovat hänen vanhempansa. Isommat lapset tarvitsevat normaaliin kehitykseen silti myös toisia lapsia, eikä vauva ole riittävä seuralainen 4-5-vuotiaalle. Eri asia, jos lapsilla on 1-2v ikäeroa. Kerhotoimintakaan ei sovellu kaikille, koska lasten elämässä tärkeää on pysyvyys ja rutiinit: samat lapset ja aikuiset säännöllisesti samassa paikassa. Tämä ei toteudu kerhoissa tai leikkipuistoissa, joissa kaikki tulevat ja menevät miten sattuu.
[/quote]
Lapset ovat, yllätys yllätys, kaikki yksilöitä!
Kuopus ei viihtynyt päiväkodissa eikä viihdy koulussakaan. Oli suurta taistelua saada lapsi aamulla puettua ja raahattua päiväkotiin ylisuureen ryhmään... Kotona olisin pitänyt, jos ei olisi pitänyt käydä töissä. Sama jatkui koulussa, mutta siellä viimeinkin tajusimme, mistä on kyse. Lapsi sai diagnoosin, joka erityisopettajan mukaan olisi oireista päätellen ollut mahdollista tunnistaa jo päiväkodissa. Ainut vaan, että lapseni ryhmässä ei tainnut olla koulutettua porukkaa ja ryhmän ainut lastentarhanopettaja oli joku epäpätevä!
Muiden lasten kohdalla on kaikki sujunut ongelmitta, ovat viihtyneet päiväkodissa ja koulussa. Ja kaivanneet sinne lomien aikana.
Eli toivoisin, että edes sen verran välitettäisiin lapsista, ettei ryhmäkokoja enää kasvatettaisi, eikä koulutettua henkilökuntaa ainakaan vähennettäisi kun nytkään heitä ei ole riittävästi!!!
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:49"]
Ai että ihan jo aikeet saivat lapsen oireilemaan ja stressaamaan? Pelkäämään? Kuulostaa dramatisoinnilta ja rehellisesti sanottuna vähän siltä, että halutaan syy "oikeuttaa" isomman lapsen hoitoon jättäminen vaikka äiti ja pikkusisarus on kotona :) Kyllähän lapset (olivat sitten kotona tai pk:ssa hoidettuja) lähes poikkeuksetta jotenkin reagoivat pikkusisaruksen syntymään! Oireilevat hetken tavalla tai toisella valtavaa elämänmuutosta perheessä, joka on hänelle melkein koko maailma. Kun et enää olekaan se perheen ainut silmäterä, niin onhan siinä sulattelemista. Mutta näistä kasvetaan pian yli. Ja järkevä vanhempi ei lapsen kiukuttelun vuoksi pyörrä niinkin tärkeää päätöstä, kuin että vietämmekö vauva-ajan perheenä vai niin että isompi lapsi on päivät poissa. Mutta kukin tavallaan. Tiedän kyllä että vastaavia tapauksia on paljon, ajatellaan että lapsen psyyke vaurioituu iäksi jos hänen tuttua arkeaan muutetaan pikkusisaruksen synnyttyä.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:33"]
[/quote]
Tässä oli kuitenkin kyse jo viisi vuotiaasta.
Itse en oikein ymmärrä sitä, että pari vuotias viedään päiväkotiin kun toinen lapsi syntyy. Niin pieni lapsi ei tarvitse mielestäni vielä päiväkotia mihinkään, jos äiti on kotona.
Lapsissa on eroja, ainakin oma 4v lapseni on sen verran energinen ja sosiaalinen tapaus, että varmasti hyötyy päivähoidosta muutamana päivänä viikossa vaikka hoidankin kotona reilu vuoden ikäistä lastani vielä vuoden.
Hän ei ollut päiväkodissa ennen esikoisen syntymää ja olen huomannut kuluneen vuoden aikana selkeästi kaipauksen toisten lasten seuraan. Hän kyllä löytää leikkikavereita puistoista, jos halukkaita lapsia on, mutta ei talvella muita lapsia juurikaan ollut leikkipuistoissa.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 09:05"]
Päinvastoin, minulla on omia lapsia ja teen lasten kanssa töitä.
Lapselle on mahdollista järjestää sosiaalisia kontakteja ilman päiväkodissa pitämistä, ja normaali perhearki on yleensä hyvinkin rutiininomaista ja säännöllistä. Mutta tämä vaatii vanhemmalta enemmän kuin lapsen hoitoon työntäminen. Monesta ei ole näkemään sitä vaivaa, että lähtee lasten kanssa joka päivä jonnekin tai pyytää leikkikavereita kotiin.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:56"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:49"]
Ai että ihan jo aikeet saivat lapsen oireilemaan ja stressaamaan? Pelkäämään? Kuulostaa dramatisoinnilta ja rehellisesti sanottuna vähän siltä, että halutaan syy "oikeuttaa" isomman lapsen hoitoon jättäminen vaikka äiti ja pikkusisarus on kotona :) Kyllähän lapset (olivat sitten kotona tai pk:ssa hoidettuja) lähes poikkeuksetta jotenkin reagoivat pikkusisaruksen syntymään! Oireilevat hetken tavalla tai toisella valtavaa elämänmuutosta perheessä, joka on hänelle melkein koko maailma. Kun et enää olekaan se perheen ainut silmäterä, niin onhan siinä sulattelemista. Mutta näistä kasvetaan pian yli. Ja järkevä vanhempi ei lapsen kiukuttelun vuoksi pyörrä niinkin tärkeää päätöstä, kuin että vietämmekö vauva-ajan perheenä vai niin että isompi lapsi on päivät poissa. Mutta kukin tavallaan. Tiedän kyllä että vastaavia tapauksia on paljon, ajatellaan että lapsen psyyke vaurioituu iäksi jos hänen tuttua arkeaan muutetaan pikkusisaruksen synnyttyä.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:33"]
Meidän rauhallinen ja aurinkoinen lapsi muuttui kiukuttelevaksi ja itkuiseksi, kun pikkusiskon syntymän jälkeen olimme aikeissa ottaa hänet vauvan kanssa kotiin. Selvästi pelkäsi joka päivä, että tämä on nyt sitten viimeinen kerta kavereiden luona :( Emme halunneet aiheuttaa lapselle enempää stressiä kuin uusi sisarus jo aiheuttaa, joten lapsen opettajan suosituksesta jatkoimme lapsen päivähoitoa samassa ryhmässä.
Lapsemme on ujo, mutta säännöllisesti samojen lasten ja aikuisten kanssa vietetty aika on saanut hänet "ulos kuorestaan". Ei meillä ole sydäntä riistää tätä pian 5v täyttävältä esikoiseltamme!
Ei kavereiden tapaaminen omalla ajalla "joskus" ole sama asia kuin se, että lapsi voi luottaa siihen, että arkena näkee ystäviään. Lapsi elää hetkessä, eikä suunnittele asioita samalla tavalla kuin aikuinen.
[/quote]
[/quote]
Sinulla ei taida olla omia lapsia tai et ainakaan tiedä lapsista mitään? Lapset eivät ole mitään pikkuaikusia! Lapset kaipaavat oman ikäistään seuraa, mikä on sosiaalisten taitojen kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Monet esikoiset tavallaan taantuvat kehityksessään, kun heidät otetaan päiväkodista vauvan kanssa kotiin lojumaan.
Kyllä, lapsen ensisijainen kasvattaja on/ovat hänen vanhempansa. Isommat lapset tarvitsevat normaaliin kehitykseen silti myös toisia lapsia, eikä vauva ole riittävä seuralainen 4-5-vuotiaalle. Eri asia, jos lapsilla on 1-2v ikäeroa. Kerhotoimintakaan ei sovellu kaikille, koska lasten elämässä tärkeää on pysyvyys ja rutiinit: samat lapset ja aikuiset säännöllisesti samassa paikassa. Tämä ei toteudu kerhoissa tai leikkipuistoissa, joissa kaikki tulevat ja menevät miten sattuu.
[/quote]
[/quote]
Kerrohan miten teen lasteni kanssa töitä, kun työskentelen sairaanhoitajana? Tai mieheni, joka on luokanopettaja? Vauva ja 5-vuotias mukaan töihin siis??
Milloinhan ne leikkikaverit tulisivat kylään, kun valtaosa esikoisen kavereista on itse iltapäivään asti päiväkodissa ja illat vietetään oman perheen kanssa, kun vanhemmat ovat päässeet töistä. Ei kai kukaan halua silloin viedä lastaan muualle, kun yhteinen aika on muutenkin kortilla! Viikonloppuisin näemme yleensä omia sukulaisia tai teemme retkiä lähialueille perheen kesken yms.
Taaperoille ehkä löytyy seuraa leikkipuistoista yms. mutta 4-6-vuotiaista suurin osa on päivät tarhassa. Ja illat perheidensä kanssa. Miksi siis itse hankaloittaa elämää kaiken maailman järjestelyillä, kun voi vaan viedä sen omankin lapsen saamaan varhaiskasvatusta ja leikkimään ikätovereidensa kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsellä ei lapsia vielä ole, mutta ainakin itse 90-luvulla RAKASTIN päiväkotia. Lomat olivat kivoja (meidän taloyhtiössä oli paljon lapsia + sisko) kun tuli puuhattua perheen kanssa juttuja ja reissattua, mutta lomat kestivät ihan liian pitkään. Vaikka vanhemmat järjestivät virikkeitä kotona ja pihalla tuli leikittyä vaikka mitä pihakavereiden kanssa, oli päiväkodissa vielä enemmän tekemistä ja uutta opeteltavaa. Ai kauhea jos mut olisi sieltä otettu pois!
En ymmärrä ihmisten päiväkotivastaisuutta, se oli ihanaa aikaa. Vaikka olen introvertti, päiväkodissa ja niiden ihmisten parissa viihdyin todella hyvin.
Ja tämä "lapsi taantuu kun hänet otetaan päiväkodista kotiin lojumaan" mielestäni kiteyttää juurikin sen mitä ajattelen. Sellainen perhe, jossa äiti jää LOJUMAAN vauvan kanssa kotiin varmasti tarvitsee vanhemmille lapsille tukitoimina päivähoidon ettei lapsi taannu. Mutta miksi pitää olla niin peruslaiska, että jää lojumaan?! Jos tekee lapsia, niin miksi heitä ei voi hoitaa asianmukaisesti?! Nähdä vaivaa heidän aktiviteettiensa eteen? Näiden patalaiskojen mammojen takia työssäkäyvät äidit ei saa lapsilleen hoitopaikkaa, kun kotona maatuvien lapsille pitää olla suojahoitopaikka etteivät nämä taannu. Ei varmaan tarvii sanoa, että vastustan subjektiivista päivähoito-oikeutta?!
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:56"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:49"]
Ai että ihan jo aikeet saivat lapsen oireilemaan ja stressaamaan? Pelkäämään? Kuulostaa dramatisoinnilta ja rehellisesti sanottuna vähän siltä, että halutaan syy "oikeuttaa" isomman lapsen hoitoon jättäminen vaikka äiti ja pikkusisarus on kotona :) Kyllähän lapset (olivat sitten kotona tai pk:ssa hoidettuja) lähes poikkeuksetta jotenkin reagoivat pikkusisaruksen syntymään! Oireilevat hetken tavalla tai toisella valtavaa elämänmuutosta perheessä, joka on hänelle melkein koko maailma. Kun et enää olekaan se perheen ainut silmäterä, niin onhan siinä sulattelemista. Mutta näistä kasvetaan pian yli. Ja järkevä vanhempi ei lapsen kiukuttelun vuoksi pyörrä niinkin tärkeää päätöstä, kuin että vietämmekö vauva-ajan perheenä vai niin että isompi lapsi on päivät poissa. Mutta kukin tavallaan. Tiedän kyllä että vastaavia tapauksia on paljon, ajatellaan että lapsen psyyke vaurioituu iäksi jos hänen tuttua arkeaan muutetaan pikkusisaruksen synnyttyä.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:33"]
Meidän rauhallinen ja aurinkoinen lapsi muuttui kiukuttelevaksi ja itkuiseksi, kun pikkusiskon syntymän jälkeen olimme aikeissa ottaa hänet vauvan kanssa kotiin. Selvästi pelkäsi joka päivä, että tämä on nyt sitten viimeinen kerta kavereiden luona :( Emme halunneet aiheuttaa lapselle enempää stressiä kuin uusi sisarus jo aiheuttaa, joten lapsen opettajan suosituksesta jatkoimme lapsen päivähoitoa samassa ryhmässä.
Lapsemme on ujo, mutta säännöllisesti samojen lasten ja aikuisten kanssa vietetty aika on saanut hänet "ulos kuorestaan". Ei meillä ole sydäntä riistää tätä pian 5v täyttävältä esikoiseltamme!
Ei kavereiden tapaaminen omalla ajalla "joskus" ole sama asia kuin se, että lapsi voi luottaa siihen, että arkena näkee ystäviään. Lapsi elää hetkessä, eikä suunnittele asioita samalla tavalla kuin aikuinen.
[/quote]
[/quote]
Sinulla ei taida olla omia lapsia tai et ainakaan tiedä lapsista mitään? Lapset eivät ole mitään pikkuaikusia! Lapset kaipaavat oman ikäistään seuraa, mikä on sosiaalisten taitojen kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Monet esikoiset tavallaan taantuvat kehityksessään, kun heidät otetaan päiväkodista vauvan kanssa kotiin lojumaan.
Kyllä, lapsen ensisijainen kasvattaja on/ovat hänen vanhempansa. Isommat lapset tarvitsevat normaaliin kehitykseen silti myös toisia lapsia, eikä vauva ole riittävä seuralainen 4-5-vuotiaalle. Eri asia, jos lapsilla on 1-2v ikäeroa. Kerhotoimintakaan ei sovellu kaikille, koska lasten elämässä tärkeää on pysyvyys ja rutiinit: samat lapset ja aikuiset säännöllisesti samassa paikassa. Tämä ei toteudu kerhoissa tai leikkipuistoissa, joissa kaikki tulevat ja menevät miten sattuu.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo en kyllä minäkään ymmärrä ihmisten päiväkotivastaisuutta Suomessa! Muualla maailmassa etenkin koulutetut vanhemmat maksavat maltaita, jotta saavat lapsensa laadukkaisiin yksityispäiväkoteihin ja sitten kouluihin. Kukaan, jolla on varaa, ei pidä lapsiaan kotona!
Suomessakin tulemme tätä menoa näkemään, kuinka matalasti koulutettujen ja köyhien lapset vain säilötään surkeisiin päiväkoteihin, ja rikkaat laittavat lapsensa yksityisiin "laatutarhoihin". Koulutetut opettajat hakeutuvat näihin hienosto-tarhoihin ja lasten säilytyslaitoksiin ei saada osaavia työntekijöitä. Eli syntyy lasten luokkayhteiskunta ennen kuin he edes aloittavat ensimmäisen luokan!
Siis mitä? Miten teet lastesi kanssa töitä? En ymmärrä mitä ajat takaa. Pointti oli se, että ÄITI ON VAUVAN KANSSA KOTONA ja esikoinen silti hoidossa. Jos vanhemmat ovat molemmat töissä, niin luonnollisesti silloin lapset ovat hoidossa.
Me teemme esim. niin, että sovimme hakevamme jonkun kaverin päiväkodilta meille leikkimään esim. lounaan jälkeen. Lapsen äiti ilmoittaa hoitajille, että tänään "Maija" hakee "pikku-Liisan" hoidosta klo 12 ja näin tapahtuu. Sitten leikitään meillä tai puistossa iltapäivä, ja lapsen äiti hakee muksunsa meiltä kotiin. Tässä nyt vaikka yksi esimerkki, miten voi tehdä. Ei ole vaikeaa.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 09:17"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 09:05"]
Päinvastoin, minulla on omia lapsia ja teen lasten kanssa töitä.
Lapselle on mahdollista järjestää sosiaalisia kontakteja ilman päiväkodissa pitämistä, ja normaali perhearki on yleensä hyvinkin rutiininomaista ja säännöllistä. Mutta tämä vaatii vanhemmalta enemmän kuin lapsen hoitoon työntäminen. Monesta ei ole näkemään sitä vaivaa, että lähtee lasten kanssa joka päivä jonnekin tai pyytää leikkikavereita kotiin.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:56"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:49"]
Ai että ihan jo aikeet saivat lapsen oireilemaan ja stressaamaan? Pelkäämään? Kuulostaa dramatisoinnilta ja rehellisesti sanottuna vähän siltä, että halutaan syy "oikeuttaa" isomman lapsen hoitoon jättäminen vaikka äiti ja pikkusisarus on kotona :) Kyllähän lapset (olivat sitten kotona tai pk:ssa hoidettuja) lähes poikkeuksetta jotenkin reagoivat pikkusisaruksen syntymään! Oireilevat hetken tavalla tai toisella valtavaa elämänmuutosta perheessä, joka on hänelle melkein koko maailma. Kun et enää olekaan se perheen ainut silmäterä, niin onhan siinä sulattelemista. Mutta näistä kasvetaan pian yli. Ja järkevä vanhempi ei lapsen kiukuttelun vuoksi pyörrä niinkin tärkeää päätöstä, kuin että vietämmekö vauva-ajan perheenä vai niin että isompi lapsi on päivät poissa. Mutta kukin tavallaan. Tiedän kyllä että vastaavia tapauksia on paljon, ajatellaan että lapsen psyyke vaurioituu iäksi jos hänen tuttua arkeaan muutetaan pikkusisaruksen synnyttyä.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:33"]
Meidän rauhallinen ja aurinkoinen lapsi muuttui kiukuttelevaksi ja itkuiseksi, kun pikkusiskon syntymän jälkeen olimme aikeissa ottaa hänet vauvan kanssa kotiin. Selvästi pelkäsi joka päivä, että tämä on nyt sitten viimeinen kerta kavereiden luona :( Emme halunneet aiheuttaa lapselle enempää stressiä kuin uusi sisarus jo aiheuttaa, joten lapsen opettajan suosituksesta jatkoimme lapsen päivähoitoa samassa ryhmässä.
Lapsemme on ujo, mutta säännöllisesti samojen lasten ja aikuisten kanssa vietetty aika on saanut hänet "ulos kuorestaan". Ei meillä ole sydäntä riistää tätä pian 5v täyttävältä esikoiseltamme!
Ei kavereiden tapaaminen omalla ajalla "joskus" ole sama asia kuin se, että lapsi voi luottaa siihen, että arkena näkee ystäviään. Lapsi elää hetkessä, eikä suunnittele asioita samalla tavalla kuin aikuinen.
[/quote]
[/quote]
Sinulla ei taida olla omia lapsia tai et ainakaan tiedä lapsista mitään? Lapset eivät ole mitään pikkuaikusia! Lapset kaipaavat oman ikäistään seuraa, mikä on sosiaalisten taitojen kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Monet esikoiset tavallaan taantuvat kehityksessään, kun heidät otetaan päiväkodista vauvan kanssa kotiin lojumaan.
Kyllä, lapsen ensisijainen kasvattaja on/ovat hänen vanhempansa. Isommat lapset tarvitsevat normaaliin kehitykseen silti myös toisia lapsia, eikä vauva ole riittävä seuralainen 4-5-vuotiaalle. Eri asia, jos lapsilla on 1-2v ikäeroa. Kerhotoimintakaan ei sovellu kaikille, koska lasten elämässä tärkeää on pysyvyys ja rutiinit: samat lapset ja aikuiset säännöllisesti samassa paikassa. Tämä ei toteudu kerhoissa tai leikkipuistoissa, joissa kaikki tulevat ja menevät miten sattuu.
[/quote]
[/quote]
Kerrohan miten teen lasteni kanssa töitä, kun työskentelen sairaanhoitajana? Tai mieheni, joka on luokanopettaja? Vauva ja 5-vuotias mukaan töihin siis??
Milloinhan ne leikkikaverit tulisivat kylään, kun valtaosa esikoisen kavereista on itse iltapäivään asti päiväkodissa ja illat vietetään oman perheen kanssa, kun vanhemmat ovat päässeet töistä. Ei kai kukaan halua silloin viedä lastaan muualle, kun yhteinen aika on muutenkin kortilla! Viikonloppuisin näemme yleensä omia sukulaisia tai teemme retkiä lähialueille perheen kesken yms.
Taaperoille ehkä löytyy seuraa leikkipuistoista yms. mutta 4-6-vuotiaista suurin osa on päivät tarhassa. Ja illat perheidensä kanssa. Miksi siis itse hankaloittaa elämää kaiken maailman järjestelyillä, kun voi vaan viedä sen omankin lapsen saamaan varhaiskasvatusta ja leikkimään ikätovereidensa kanssa?
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 09:27"]
Ja tämä "lapsi taantuu kun hänet otetaan päiväkodista kotiin lojumaan" mielestäni kiteyttää juurikin sen mitä ajattelen. Sellainen perhe, jossa äiti jää LOJUMAAN vauvan kanssa kotiin varmasti tarvitsee vanhemmille lapsille tukitoimina päivähoidon ettei lapsi taannu. Mutta miksi pitää olla niin peruslaiska, että jää lojumaan?! Jos tekee lapsia, niin miksi heitä ei voi hoitaa asianmukaisesti?! Nähdä vaivaa heidän aktiviteettiensa eteen? Näiden patalaiskojen mammojen takia työssäkäyvät äidit ei saa lapsilleen hoitopaikkaa, kun kotona maatuvien lapsille pitää olla suojahoitopaikka etteivät nämä taannu. Ei varmaan tarvii sanoa, että vastustan subjektiivista päivähoito-oikeutta?!
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:56"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:49"]
Ai että ihan jo aikeet saivat lapsen oireilemaan ja stressaamaan? Pelkäämään? Kuulostaa dramatisoinnilta ja rehellisesti sanottuna vähän siltä, että halutaan syy "oikeuttaa" isomman lapsen hoitoon jättäminen vaikka äiti ja pikkusisarus on kotona :) Kyllähän lapset (olivat sitten kotona tai pk:ssa hoidettuja) lähes poikkeuksetta jotenkin reagoivat pikkusisaruksen syntymään! Oireilevat hetken tavalla tai toisella valtavaa elämänmuutosta perheessä, joka on hänelle melkein koko maailma. Kun et enää olekaan se perheen ainut silmäterä, niin onhan siinä sulattelemista. Mutta näistä kasvetaan pian yli. Ja järkevä vanhempi ei lapsen kiukuttelun vuoksi pyörrä niinkin tärkeää päätöstä, kuin että vietämmekö vauva-ajan perheenä vai niin että isompi lapsi on päivät poissa. Mutta kukin tavallaan. Tiedän kyllä että vastaavia tapauksia on paljon, ajatellaan että lapsen psyyke vaurioituu iäksi jos hänen tuttua arkeaan muutetaan pikkusisaruksen synnyttyä.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:33"]
Meidän rauhallinen ja aurinkoinen lapsi muuttui kiukuttelevaksi ja itkuiseksi, kun pikkusiskon syntymän jälkeen olimme aikeissa ottaa hänet vauvan kanssa kotiin. Selvästi pelkäsi joka päivä, että tämä on nyt sitten viimeinen kerta kavereiden luona :( Emme halunneet aiheuttaa lapselle enempää stressiä kuin uusi sisarus jo aiheuttaa, joten lapsen opettajan suosituksesta jatkoimme lapsen päivähoitoa samassa ryhmässä.
Lapsemme on ujo, mutta säännöllisesti samojen lasten ja aikuisten kanssa vietetty aika on saanut hänet "ulos kuorestaan". Ei meillä ole sydäntä riistää tätä pian 5v täyttävältä esikoiseltamme!
Ei kavereiden tapaaminen omalla ajalla "joskus" ole sama asia kuin se, että lapsi voi luottaa siihen, että arkena näkee ystäviään. Lapsi elää hetkessä, eikä suunnittele asioita samalla tavalla kuin aikuinen.
[/quote]
[/quote]
Sinulla ei taida olla omia lapsia tai et ainakaan tiedä lapsista mitään? Lapset eivät ole mitään pikkuaikusia! Lapset kaipaavat oman ikäistään seuraa, mikä on sosiaalisten taitojen kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Monet esikoiset tavallaan taantuvat kehityksessään, kun heidät otetaan päiväkodista vauvan kanssa kotiin lojumaan.
Kyllä, lapsen ensisijainen kasvattaja on/ovat hänen vanhempansa. Isommat lapset tarvitsevat normaaliin kehitykseen silti myös toisia lapsia, eikä vauva ole riittävä seuralainen 4-5-vuotiaalle. Eri asia, jos lapsilla on 1-2v ikäeroa. Kerhotoimintakaan ei sovellu kaikille, koska lasten elämässä tärkeää on pysyvyys ja rutiinit: samat lapset ja aikuiset säännöllisesti samassa paikassa. Tämä ei toteudu kerhoissa tai leikkipuistoissa, joissa kaikki tulevat ja menevät miten sattuu.
[/quote]
[/quote]
Kärjistys on kärjistys, mutta ihan oikeastiko väität, että vauvan kanssa kotona oleva vanhempi pystyy tarjoamaan samaa kuin koulutettu lastentarhanopettaja? Kas kun et pidä koululaisiakin sitten kotona vanhempien luona, kyllä pitäisi lakkauttaa subjektiivinen peruskoulukin!
Luin, että esikouluvuosi ei pysty korjaamaan ennen sitä syntyneitä puutteita lasten sosiaalisissa taidoissa ja kouluvalmiudessa. Eli ne lapset, jotka jäävät ilman varhaiskasvatusta, ovat suuressa vaarassa kärsiä siitä koulussa.
Kärjistettynä, vastaavaa olisi, jos alakoulu tehtäisiin vapaaehtoiseksi ja yhteinen peruskoulu alkaisi 7. luokalta. Osa porukasta olisi päässyt alakouluun, osa olisi ollut vanhempien opetettavina. Luonnollisesti kaikilla ei silloin olisi samanlaisia lähtökohtia 7. luokan alussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainakin minun pojat, 4 ja 5 vuotiaat, kaipaavat päiväkotiin jos on ollut vaikka muutaman päivän tauko sairaana, pidennetyllä viikonlopulla tms. Siellä kun on kaikki kaverit.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:52"]Minä tunnustan aina ajatelleeni fanaattisesti että lapsen paikka on kotona jos siihen on mahdollisuus eli vanhempi kotona! Oma lapseni lopetti viisi vuotiaana hoitopaikassaan pikkusisaren syntymän lähestyessä ja täytyy sanoa että se oli lastani kohtaan todella ikävästi tehty minun osaltani. Uskoin täysin omaan näkemykseeni enkä mmärtänyt yhtään miten yksin sosiaalinen tyttäreni jäi :(
Nyt jos olisi sama tilanne niin toimisin toisin. Tämä on toki lapsen temperamentista paljolti kiinni.
[/quote]
Totta kai lapsen paikka on kotona vanhempien ja mahd. Sisarusten kanssa. Ainoa ongelma yhtälössä on laiskat vanhemmat. Ei viitsitä luoda lapselle ystäväkontakteja, ei jakseta soitella lapsen kavereita kylään. Ja miksi pitäisi jaksaa? Koska Suomessa on päiväkoti johon voi aina lapsen lykätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:56"][quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:49"]
Ai että ihan jo aikeet saivat lapsen oireilemaan ja stressaamaan? Pelkäämään? Kuulostaa dramatisoinnilta ja rehellisesti sanottuna vähän siltä, että halutaan syy "oikeuttaa" isomman lapsen hoitoon jättäminen vaikka äiti ja pikkusisarus on kotona :) Kyllähän lapset (olivat sitten kotona tai pk:ssa hoidettuja) lähes poikkeuksetta jotenkin reagoivat pikkusisaruksen syntymään! Oireilevat hetken tavalla tai toisella valtavaa elämänmuutosta perheessä, joka on hänelle melkein koko maailma. Kun et enää olekaan se perheen ainut silmäterä, niin onhan siinä sulattelemista. Mutta näistä kasvetaan pian yli. Ja järkevä vanhempi ei lapsen kiukuttelun vuoksi pyörrä niinkin tärkeää päätöstä, kuin että vietämmekö vauva-ajan perheenä vai niin että isompi lapsi on päivät poissa. Mutta kukin tavallaan. Tiedän kyllä että vastaavia tapauksia on paljon, ajatellaan että lapsen psyyke vaurioituu iäksi jos hänen tuttua arkeaan muutetaan pikkusisaruksen synnyttyä.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:33"]
Meidän rauhallinen ja aurinkoinen lapsi muuttui kiukuttelevaksi ja itkuiseksi, kun pikkusiskon syntymän jälkeen olimme aikeissa ottaa hänet vauvan kanssa kotiin. Selvästi pelkäsi joka päivä, että tämä on nyt sitten viimeinen kerta kavereiden luona :( Emme halunneet aiheuttaa lapselle enempää stressiä kuin uusi sisarus jo aiheuttaa, joten lapsen opettajan suosituksesta jatkoimme lapsen päivähoitoa samassa ryhmässä.
Lapsemme on ujo, mutta säännöllisesti samojen lasten ja aikuisten kanssa vietetty aika on saanut hänet "ulos kuorestaan". Ei meillä ole sydäntä riistää tätä pian 5v täyttävältä esikoiseltamme!
Ei kavereiden tapaaminen omalla ajalla "joskus" ole sama asia kuin se, että lapsi voi luottaa siihen, että arkena näkee ystäviään. Lapsi elää hetkessä, eikä suunnittele asioita samalla tavalla kuin aikuinen.
[/quote]
[/quote]
Sinulla ei taida olla omia lapsia tai et ainakaan tiedä lapsista mitään? Lapset eivät ole mitään pikkuaikusia! Lapset kaipaavat oman ikäistään seuraa, mikä on sosiaalisten taitojen kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Monet esikoiset tavallaan taantuvat kehityksessään, kun heidät otetaan päiväkodista vauvan kanssa kotiin lojumaan.
Kyllä, lapsen ensisijainen kasvattaja on/ovat hänen vanhempansa. Isommat lapset tarvitsevat normaaliin kehitykseen silti myös toisia lapsia, eikä vauva ole riittävä seuralainen 4-5-vuotiaalle. Eri asia, jos lapsilla on 1-2v ikäeroa. Kerhotoimintakaan ei sovellu kaikille, koska lasten elämässä tärkeää on pysyvyys ja rutiinit: samat lapset ja aikuiset säännöllisesti samassa paikassa. Tämä ei toteudu kerhoissa tai leikkipuistoissa, joissa kaikki tulevat ja menevät miten sattuu.
[/quote]
No miten kehtasitkin synnyttää esikoiselle sisaruksen ja MUUTTAA RUTIINEJA?? Huihuijuihui nyt on esikoinen psyykkisesti sairas
Heh, no nyt ymmärsin miksi kyselit neuvoa miten tehdä töitä lastesi kanssa. Kirjoitin siis vastineen siihen, ettei minulla ilmeisesti voi olla lapsia enkä voi tietää lapsista mitään. Eli:
- Minulle on lapsia
- Teen työtä lasten parissa (en kuitenkaan omieni)
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 09:17"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 09:05"]
Päinvastoin, minulla on omia lapsia ja teen lasten kanssa töitä.
Lapselle on mahdollista järjestää sosiaalisia kontakteja ilman päiväkodissa pitämistä, ja normaali perhearki on yleensä hyvinkin rutiininomaista ja säännöllistä. Mutta tämä vaatii vanhemmalta enemmän kuin lapsen hoitoon työntäminen. Monesta ei ole näkemään sitä vaivaa, että lähtee lasten kanssa joka päivä jonnekin tai pyytää leikkikavereita kotiin.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:56"]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:49"]
Ai että ihan jo aikeet saivat lapsen oireilemaan ja stressaamaan? Pelkäämään? Kuulostaa dramatisoinnilta ja rehellisesti sanottuna vähän siltä, että halutaan syy "oikeuttaa" isomman lapsen hoitoon jättäminen vaikka äiti ja pikkusisarus on kotona :) Kyllähän lapset (olivat sitten kotona tai pk:ssa hoidettuja) lähes poikkeuksetta jotenkin reagoivat pikkusisaruksen syntymään! Oireilevat hetken tavalla tai toisella valtavaa elämänmuutosta perheessä, joka on hänelle melkein koko maailma. Kun et enää olekaan se perheen ainut silmäterä, niin onhan siinä sulattelemista. Mutta näistä kasvetaan pian yli. Ja järkevä vanhempi ei lapsen kiukuttelun vuoksi pyörrä niinkin tärkeää päätöstä, kuin että vietämmekö vauva-ajan perheenä vai niin että isompi lapsi on päivät poissa. Mutta kukin tavallaan. Tiedän kyllä että vastaavia tapauksia on paljon, ajatellaan että lapsen psyyke vaurioituu iäksi jos hänen tuttua arkeaan muutetaan pikkusisaruksen synnyttyä.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:33"]
Meidän rauhallinen ja aurinkoinen lapsi muuttui kiukuttelevaksi ja itkuiseksi, kun pikkusiskon syntymän jälkeen olimme aikeissa ottaa hänet vauvan kanssa kotiin. Selvästi pelkäsi joka päivä, että tämä on nyt sitten viimeinen kerta kavereiden luona :( Emme halunneet aiheuttaa lapselle enempää stressiä kuin uusi sisarus jo aiheuttaa, joten lapsen opettajan suosituksesta jatkoimme lapsen päivähoitoa samassa ryhmässä.
Lapsemme on ujo, mutta säännöllisesti samojen lasten ja aikuisten kanssa vietetty aika on saanut hänet "ulos kuorestaan". Ei meillä ole sydäntä riistää tätä pian 5v täyttävältä esikoiseltamme!
Ei kavereiden tapaaminen omalla ajalla "joskus" ole sama asia kuin se, että lapsi voi luottaa siihen, että arkena näkee ystäviään. Lapsi elää hetkessä, eikä suunnittele asioita samalla tavalla kuin aikuinen.
[/quote]
[/quote]
Sinulla ei taida olla omia lapsia tai et ainakaan tiedä lapsista mitään? Lapset eivät ole mitään pikkuaikusia! Lapset kaipaavat oman ikäistään seuraa, mikä on sosiaalisten taitojen kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Monet esikoiset tavallaan taantuvat kehityksessään, kun heidät otetaan päiväkodista vauvan kanssa kotiin lojumaan.
Kyllä, lapsen ensisijainen kasvattaja on/ovat hänen vanhempansa. Isommat lapset tarvitsevat normaaliin kehitykseen silti myös toisia lapsia, eikä vauva ole riittävä seuralainen 4-5-vuotiaalle. Eri asia, jos lapsilla on 1-2v ikäeroa. Kerhotoimintakaan ei sovellu kaikille, koska lasten elämässä tärkeää on pysyvyys ja rutiinit: samat lapset ja aikuiset säännöllisesti samassa paikassa. Tämä ei toteudu kerhoissa tai leikkipuistoissa, joissa kaikki tulevat ja menevät miten sattuu.
[/quote]
[/quote]
Kerrohan miten teen lasteni kanssa töitä, kun työskentelen sairaanhoitajana? Tai mieheni, joka on luokanopettaja? Vauva ja 5-vuotias mukaan töihin siis??
Milloinhan ne leikkikaverit tulisivat kylään, kun valtaosa esikoisen kavereista on itse iltapäivään asti päiväkodissa ja illat vietetään oman perheen kanssa, kun vanhemmat ovat päässeet töistä. Ei kai kukaan halua silloin viedä lastaan muualle, kun yhteinen aika on muutenkin kortilla! Viikonloppuisin näemme yleensä omia sukulaisia tai teemme retkiä lähialueille perheen kesken yms.
Taaperoille ehkä löytyy seuraa leikkipuistoista yms. mutta 4-6-vuotiaista suurin osa on päivät tarhassa. Ja illat perheidensä kanssa. Miksi siis itse hankaloittaa elämää kaiken maailman järjestelyillä, kun voi vaan viedä sen omankin lapsen saamaan varhaiskasvatusta ja leikkimään ikätovereidensa kanssa?
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 09:27"]
Ja tämä "lapsi taantuu kun hänet otetaan päiväkodista kotiin lojumaan" mielestäni kiteyttää juurikin sen mitä ajattelen. Sellainen perhe, jossa äiti jää LOJUMAAN vauvan kanssa kotiin varmasti tarvitsee vanhemmille lapsille tukitoimina päivähoidon ettei lapsi taannu. Mutta miksi pitää olla niin peruslaiska, että jää lojumaan?! Jos tekee lapsia, niin miksi heitä ei voi hoitaa asianmukaisesti?! Nähdä vaivaa heidän aktiviteettiensa eteen? Näiden patalaiskojen mammojen takia työssäkäyvät äidit ei saa lapsilleen hoitopaikkaa, kun kotona maatuvien lapsille pitää olla suojahoitopaikka etteivät nämä taannu. Ei varmaan tarvii sanoa, että vastustan subjektiivista päivähoito-oikeutta?
[/quote]
Minua jaksaa hämmästyttää aina tämä omanapaisuus. Ilmeisesti sinulla ei ole ollut vaativaa vauvaa tai sairasta vauvaa tai et ole kärsinyt synnytyksenjälkeisestä masennuksesta tai se leikki-ikäinen 5v ei ole olllut vaativa.
Meillä vauva oli sairas ja kaikkiin toimintoihin mm. ruokintaan meni kunnolla aikaa. Esikoisen piti olla poissa huoneesta ja silti se oli sellaista vauvan ja äidin itkemisen kaaosta. Vauva oli meluherkkä ja sairaan lapsen takia olin itsekin aivan stressaantunut. Kyllä se esikoinen sai ensimmäiset kolme kuukautta ihan tasan tarkkaan lojua meillä (paitsi isyysloman ajan, jolloin tosin sairaalavisiitit olivat lähes päivittäisiä) ja puuhata ison osan päivästä omiaan. Tottakai annoin hänelle huomiota silloin kun vauvalle sai hoitajan mutta käytännössä vain iltaisin, kun isä saapui töistä (ihan muutamaa poikkeuspäivää lukuunottamatta). Lapsi kaipasi päiväkotikavereitaan, joita emme voineet kotiimme ottaa tartuntariskin vuoksi. Lapsen elämää ei helpottanut se, että vein häntä kerran viikossa muskariin ja kerran viikossa jumppaan ja että vauvan nukkuessa askartelin hänen kanssaan. Kyseessä oli pienet hetket pitkän päivän lomassa.
Meidän 4v vetäytyi kuoreensa ja muuttui murehtijaksi. Rankka alku vauvan kanssa sai hänet koko ajan pelkäämään, että vauvalle käy jotain. Lopulta ihan lääkärin vaatimuksesta haimme ja saimme esikoiselle päiväkotipaikan, jossa sitten kävi kolme kertaa viikossa.
On monenlaisia tilanteita, joissa vanhempi ei kykene olemaan lapselle täyspäiväinen viihdytys- ja kasvatuskoneisto. Joskus sille lapselle on hyväksi,, että saa sitä omaa elämää päiväkodissa, kun kotona tilanne voi olla rankka. Ystäväni sairastui synnytyksenjälkeiseen masennukseen ja sinulle sekin on äidin vika ja omaa syytä, kun ei ole osunut omalle kohdalle. Näitä asioita vain harvemmin pystytään ennakoimaan ja takaan, että kun kynnys päivähoitoon korotetaan, perhetragedioita tulee aina vain enemmän ja kärsijöinä ovat ne lapset. Toisaalta pääsen sitten sanomaan kaltaisillesi, että tämän juuri sinä halusit. Sinä halusit uhrata lasten hyvinvoinnin sen eteen, että työäiti saa lapselleen paikan lähipäiväkodista. Onhan se nyt tärkeämpää kuin lapsen mielenterveyden tai jopa fyysisen terveyden pelastaminen.
Miksi on niin vaikea ymmärtää, että isommat lapset tarvitsevat ikäistään seuraa ja kun meillä on kerran yliopistokoulutetut opettajat olemassa, miksi emme hyödyntäisi sitä osaamista?
Joooo toki voi olla muka täydellinen vanhempi ja viihdyttää lastaan 24/7, mutta mikä pointti, kun varhaiskasvatusjärjestelmä on jo olemassa :D Taas näitä vanhempia, jotka tuovat esille omaa "paremmuuttaan" sillä, että pääsevät tuomaan esille omaa touhottamistaan!
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 10:47"]
Miksi on niin vaikea ymmärtää, että isommat lapset tarvitsevat ikäistään seuraa ja kun meillä on kerran yliopistokoulutetut opettajat olemassa, miksi emme hyödyntäisi sitä osaamista?
Joooo toki voi olla muka täydellinen vanhempi ja viihdyttää lastaan 24/7, mutta mikä pointti, kun varhaiskasvatusjärjestelmä on jo olemassa :D Taas näitä vanhempia, jotka tuovat esille omaa "paremmuuttaan" sillä, että pääsevät tuomaan esille omaa touhottamistaan!
[/quote]
Ja sitten vielä nämä vanhemmat muuttuvat marttyyreiksi, eikä se jää keneltäkään kuulematta.
Kun he nukkuvat vain tunnin yössä ja silti hoitavat viisi lasta kotona aivan yksin ja vielä tekevät luomuruokaa ja täysimettävät 5-vuotiaaksi asti ja käyttävät kestovaippoja ja kaikki tämä tekee heistä PAREMPIA KUIN MUUT.
Valitettavan usein nämä lapsensa kotona pitävät eivät järjestä lapsilleen kehittävää toimintaa. Lastenohjelmat pyörivät aamusta iltaan, pihalla käydään sen verran että äiti ehtii röökin polttaa.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:49"]
Ai että ihan jo aikeet saivat lapsen oireilemaan ja stressaamaan? Pelkäämään? Kuulostaa dramatisoinnilta ja rehellisesti sanottuna vähän siltä, että halutaan syy "oikeuttaa" isomman lapsen hoitoon jättäminen vaikka äiti ja pikkusisarus on kotona :) Kyllähän lapset (olivat sitten kotona tai pk:ssa hoidettuja) lähes poikkeuksetta jotenkin reagoivat pikkusisaruksen syntymään! Oireilevat hetken tavalla tai toisella valtavaa elämänmuutosta perheessä, joka on hänelle melkein koko maailma. Kun et enää olekaan se perheen ainut silmäterä, niin onhan siinä sulattelemista. Mutta näistä kasvetaan pian yli. Ja järkevä vanhempi ei lapsen kiukuttelun vuoksi pyörrä niinkin tärkeää päätöstä, kuin että vietämmekö vauva-ajan perheenä vai niin että isompi lapsi on päivät poissa. Mutta kukin tavallaan. Tiedän kyllä että vastaavia tapauksia on paljon, ajatellaan että lapsen psyyke vaurioituu iäksi jos hänen tuttua arkeaan muutetaan pikkusisaruksen synnyttyä.
[quote author="Vierailija" time="11.06.2015 klo 08:33"]
Meidän rauhallinen ja aurinkoinen lapsi muuttui kiukuttelevaksi ja itkuiseksi, kun pikkusiskon syntymän jälkeen olimme aikeissa ottaa hänet vauvan kanssa kotiin. Selvästi pelkäsi joka päivä, että tämä on nyt sitten viimeinen kerta kavereiden luona :( Emme halunneet aiheuttaa lapselle enempää stressiä kuin uusi sisarus jo aiheuttaa, joten lapsen opettajan suosituksesta jatkoimme lapsen päivähoitoa samassa ryhmässä.
Lapsemme on ujo, mutta säännöllisesti samojen lasten ja aikuisten kanssa vietetty aika on saanut hänet "ulos kuorestaan". Ei meillä ole sydäntä riistää tätä pian 5v täyttävältä esikoiseltamme!
Ei kavereiden tapaaminen omalla ajalla "joskus" ole sama asia kuin se, että lapsi voi luottaa siihen, että arkena näkee ystäviään. Lapsi elää hetkessä, eikä suunnittele asioita samalla tavalla kuin aikuinen.
[/quote]
[/quote]
Sinulla ei taida olla omia lapsia tai et ainakaan tiedä lapsista mitään? Lapset eivät ole mitään pikkuaikusia! Lapset kaipaavat oman ikäistään seuraa, mikä on sosiaalisten taitojen kehityksen kannalta erittäin tärkeää. Monet esikoiset tavallaan taantuvat kehityksessään, kun heidät otetaan päiväkodista vauvan kanssa kotiin lojumaan.
Kyllä, lapsen ensisijainen kasvattaja on/ovat hänen vanhempansa. Isommat lapset tarvitsevat normaaliin kehitykseen silti myös toisia lapsia, eikä vauva ole riittävä seuralainen 4-5-vuotiaalle. Eri asia, jos lapsilla on 1-2v ikäeroa. Kerhotoimintakaan ei sovellu kaikille, koska lasten elämässä tärkeää on pysyvyys ja rutiinit: samat lapset ja aikuiset säännöllisesti samassa paikassa. Tämä ei toteudu kerhoissa tai leikkipuistoissa, joissa kaikki tulevat ja menevät miten sattuu.