vauva 4 kk -pitäisikö olla äitikavereita ja käydä kerhoissa?
Minkä ikäisen kanssa kuuluu aloittaa mammajumpat, muihin äiteihin tutustumiset puistoissa ja kerhoissa tms käymiset? Tuntuu että on muutenkin aika kiire päivisin. Yleensä käytän ns ylimääräisen ajan päivällä lenkillä käyntiin. Täältä olen saanut kuvan että olisi vauvalle hyväksi olla aktiivisesti mukana kaikenlaisissa toiminnoissa. Minkä ikäisen lapsen kanssa te olette aloittaneet? Oletteko siis joka päivä käyneet jossain? Onko teillä auto?
Kommentit (21)
Alotin vasta kun lapsi oli 1v. En itse halunnut mennä sitä ennen, enkä kokenut tarvettakaan. Kyllä muutama sanoi, että pitäis mennä etten ole yksin kotona jne, mutten kaivannut mitään sen kummemmin. Tehtiin paljon kaikkea muuta.
Äitien virkistykseksihän ne ovat tarkoitettu ja sitä kautta myös vauvan hyvinvointiin. Mitä pirteämpi äiti, sitä paremmin hoitaa vauvaa.
Ei vauva tietenkään tarvitse mitään jumppia, muskareita ym. Minä kävin kyllä paljon. Helsingin kantakaupungissa asuttiin, niin tarjonta oli runsasta. Kaikkien vauvojen kanssa on myös käyty vauvauinnissa. Siinä on varmasti vauvallekin nautintoa. Yhtään kiukuttelevaa en altaassa nähnyt koskaan.
Joitain kiukuttelevia muijia kyllä :D
Vauva ei oikeasti vielä tarvitse mitään "toimintaa". Itse aloitin esikoisen kohdalla vuoden iässä muskarilla. Sen jälkeen seuraavana oli vasta esikoulu ja hyvin meni. Toinen lapsi on 2 v., muttei harrasteta mitään ihmeellistä. Ei ole ujo tms., minkä jotkut luokittelevat negatiiviseksi. Mene ihan oman tahdon mukaan, lapselle riittää kyllä ihan perusarki vanhemman kanssa.
Nelonen jatkaa:
Ei autoa käytössä, oli miehellä aina tässä vaiheessa. Mutta meillä tietysti ratikalla ja bussilla pääsi kätevästi minne vain. Oli ilmaistakin! Ja on vieläkin, vaikka asia on harkinnassa valtuustossa tällä hetkellä.
Voih... vauva-aika on varmaan ollut elämäni ihaninta ja kiireettömintä aikaa. Olen nähnyt täälläkin kaikenlaista valitusta, mutta en millään voi yhtyä siihen edes murto-osan vertaa.
Meillä ne ovat tulleet luonnollisesti mukaan lapsen kasvaessa. En ole siis etsimällä etsinyt. Eiköhän vauvalle alkuun riitä, kun saa viettää aikaa omien vanhempiensa kanssa ja mennään vauvalle sopivaan rytmiin.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:08"]Minkä ikäisen kanssa kuuluu aloittaa mammajumpat, muihin äiteihin tutustumiset puistoissa ja kerhoissa tms käymiset? Tuntuu että on muutenkin aika kiire päivisin. Yleensä käytän ns ylimääräisen ajan päivällä lenkillä käyntiin. Täältä olen saanut kuvan että olisi vauvalle hyväksi olla aktiivisesti mukana kaikenlaisissa toiminnoissa. Minkä ikäisen lapsen kanssa te olette aloittaneet? Oletteko siis joka päivä käyneet jossain? Onko teillä auto?
[/quote]
Tee kuule päivistäsi ihan sellaisia kuin itse tahdot. Sitten kun lapsi alkaa olla vuoden vanha, voi olla mukavaa, että hänellä on muitakin lapsia ympärillä joskus. Jo vähän sitä ennen. Jos ei ihan mahdottomalta tunnu, niin esimerkiksi ensi syyskuussa voit harkita vaikka pikku hiljaa "ihmisten ilmoille" menemistä. Ellet sitten jo palaa töihin.
Viimeistään keväällä 2016 lapsenhoitoa saattaa helpottaa, jos tapaat edes joskus joitakin toisia äitejä (tai miksei isiäkin), joilla samanikäisiä lapsia. Jos lapsi on helposti kyllästyvää sorttia, muiden lasten ihmettely voi auttaa ns. "viihtymisessä".
Äidin virkistykseiksi ne on, mutta vauvoista on ihan hirveän kiva nähä toisia vauvoja ja lapsia! Mä aloitin perhekerhossa käymisen vasta, kun esikoinen oli kaksi ja vuosi käytiin aika kiinteästi. Sitten esikoinen meni kahtena päivänä viikossa hoitoon, ja oli hoidossa just niinä parhaimpina päivinä, jolloin olisi voinut käydä perhekerhossa. En viitsinyt sitten kuopuksen kanssa käydä kahdestaan, kun olisi tullut niin kauhea kyyditysrumba ja edestakaisin ajelua (esikoinen on puoliovähoidossa, joten olisi saanut vain ajella edestakaisin). Esikoisella vaihtui hoitopäivät toisiksi, joten ollaan taas käyty perhekerhossa ja vauvaikäinen kuopus on aivan onnessaan, kun näkee muita vauvoja!
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:13"]Vauva ei oikeasti vielä tarvitse mitään "toimintaa". Itse aloitin esikoisen kohdalla vuoden iässä muskarilla. Sen jälkeen seuraavana oli vasta esikoulu ja hyvin meni. Toinen lapsi on 2 v., muttei harrasteta mitään ihmeellistä. Ei ole ujo tms., minkä jotkut luokittelevat negatiiviseksi. Mene ihan oman tahdon mukaan, lapselle riittää kyllä ihan perusarki vanhemman kanssa.
[/quote]
Mitä muuta teillä kuuluu perusarkeen kuin sohvalla istumista?
Mun vauva kyllä selvästi tykkää, kun käydään jossain. Nyt on toki jo 11 kk, mutta oli reilu 3 kk, kun alettiin käydä vauvatanssissa ja vauvakahvilassa. Huomaa selvästi, että on kärttyinen iltapäivisin, jos ollaan monta päivää peräkkäin vain kahdestaan kotona. Tuskin hän muita ihmisiä kaipaa, kutta onhan se nyt mielenkiintoisempaa katsella jotain eri juttuja kuin aina niitä samoja kotona.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:18"][quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:13"]Vauva ei oikeasti vielä tarvitse mitään "toimintaa". Itse aloitin esikoisen kohdalla vuoden iässä muskarilla. Sen jälkeen seuraavana oli vasta esikoulu ja hyvin meni. Toinen lapsi on 2 v., muttei harrasteta mitään ihmeellistä. Ei ole ujo tms., minkä jotkut luokittelevat negatiiviseksi. Mene ihan oman tahdon mukaan, lapselle riittää kyllä ihan perusarki vanhemman kanssa.
[/quote]
Mitä muuta teillä kuuluu perusarkeen kuin sohvalla istumista?
[/quote]
Esim. sisällä tai pihalla leikkimistä, lenkkeilyä, kaupassa/kaupungilla käyntiä, ruoanlaittoa, joskus matkailua tai mökkeilyä jne. En sitten sinun tai muiden "perusarjesta" tiedä. Ilmeisesti vaihtelee kovasti, kun kaikille ei ole sanan merkitys edes tiedossa.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:23"]Mun vauva kyllä selvästi tykkää, kun käydään jossain. Nyt on toki jo 11 kk, mutta oli reilu 3 kk, kun alettiin käydä vauvatanssissa ja vauvakahvilassa. Huomaa selvästi, että on kärttyinen iltapäivisin, jos ollaan monta päivää peräkkäin vain kahdestaan kotona. Tuskin hän muita ihmisiä kaipaa, kutta onhan se nyt mielenkiintoisempaa katsella jotain eri juttuja kuin aina niitä samoja kotona.
[/quote]
Meillä oli ihan sama, lapsi nyt 1v1kk. Ja opittuaan liikkumaan (5kk) hän tykkäsi kovasti muiden vauvojen seurasta kun "touhusivat" yhdessä ja sama jatkuu yhä.
Toki itsellekin oli ja on mukava kun saa aikuista seuraa, moni kun ystävistäni on töissä virka-ajat ja illalla taas aika puskee vastaan iltapuuhien yms merkeissä niin muut vanhempainvapaalaiset yms ovat oikein hyvää virkistystä itsellekin :)
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:26"]
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:23"]Mun vauva kyllä selvästi tykkää, kun käydään jossain. Nyt on toki jo 11 kk, mutta oli reilu 3 kk, kun alettiin käydä vauvatanssissa ja vauvakahvilassa. Huomaa selvästi, että on kärttyinen iltapäivisin, jos ollaan monta päivää peräkkäin vain kahdestaan kotona. Tuskin hän muita ihmisiä kaipaa, kutta onhan se nyt mielenkiintoisempaa katsella jotain eri juttuja kuin aina niitä samoja kotona. [/quote] Meillä oli ihan sama, lapsi nyt 1v1kk. Ja opittuaan liikkumaan (5kk) hän tykkäsi kovasti muiden vauvojen seurasta kun "touhusivat" yhdessä ja sama jatkuu yhä. Toki itsellekin oli ja on mukava kun saa aikuista seuraa, moni kun ystävistäni on töissä virka-ajat ja illalla taas aika puskee vastaan iltapuuhien yms merkeissä niin muut vanhempainvapaalaiset yms ovat oikein hyvää virkistystä itsellekin :)
[/quote]
Hesarissahan oli sunnuntaina (?) juttua siitä, että vauva reagoi parhaiten toisten vauvojen ääniin - tästä oli siis tehty tutkimus! Vauvakin siis osaa arvostaa toisten vauvojen seuraa, ja ylipäätään lasten, toiset vauvat ja lapset ovat vauvasta aikuisia huomattavasti kiinnostavampia! Kun meidän kuopus näki perhekerhossa suunnilleen ikäisensä vauvan, hän ilahtui aivan suunnattomasti, se onni oli aivan käsinkosketeltavaa :)
Mutta tämä ei ole ap siis tarkoitettu syyllistämään sinua, ihan yhtä hyviä kasvaa niistä vauvoista, jotka eivät käy perhekerhoissa ym. Jos sinusta tuntuu, ettei huvita käydä, ei ole pakko. Minä en jotenkaan osannut esikoisen aikana mennä perhekerhoon ja ihan hyvin pärjättiin! Mutta täytyy sanoa, että kun sitten aloin siellä käydä, hieman kaduin sitä, etten ollut aiemmin vaivautunut paikalle, koska itse olen saanut perhekerhosta vertaistukea ja mielenvirkistystä.
9
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:25"][quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:18"][quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:13"]Vauva ei oikeasti vielä tarvitse mitään "toimintaa". Itse aloitin esikoisen kohdalla vuoden iässä muskarilla. Sen jälkeen seuraavana oli vasta esikoulu ja hyvin meni. Toinen lapsi on 2 v., muttei harrasteta mitään ihmeellistä. Ei ole ujo tms., minkä jotkut luokittelevat negatiiviseksi. Mene ihan oman tahdon mukaan, lapselle riittää kyllä ihan perusarki vanhemman kanssa.
[/quote]
Mitä muuta teillä kuuluu perusarkeen kuin sohvalla istumista?
[/quote]
Esim. sisällä tai pihalla leikkimistä, lenkkeilyä, kaupassa/kaupungilla käyntiä, ruoanlaittoa, joskus matkailua tai mökkeilyä jne. En sitten sinun tai muiden "perusarjesta" tiedä. Ilmeisesti vaihtelee kovasti, kun kaikille ei ole sanan merkitys edes tiedossa.
[/quote]
Ooh! Siis te käytte "paikoissa"! Se ei siis olekaan paha! Vai oliko se vain niin, että se kaupungin/taloyhtiön puisto, perhekerho ja muut ovat niitä "tukkaputkellä juoksemisia" ja pahoja asioita, joita kunniallinen, kotona viihtyvä (++++++ superäiti!!!) ei harrasta.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:39"][quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:25"][quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:18"][quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:13"]Vauva ei oikeasti vielä tarvitse mitään "toimintaa". Itse aloitin esikoisen kohdalla vuoden iässä muskarilla. Sen jälkeen seuraavana oli vasta esikoulu ja hyvin meni. Toinen lapsi on 2 v., muttei harrasteta mitään ihmeellistä. Ei ole ujo tms., minkä jotkut luokittelevat negatiiviseksi. Mene ihan oman tahdon mukaan, lapselle riittää kyllä ihan perusarki vanhemman kanssa.
[/quote]
Mitä muuta teillä kuuluu perusarkeen kuin sohvalla istumista?
[/quote]
Esim. sisällä tai pihalla leikkimistä, lenkkeilyä, kaupassa/kaupungilla käyntiä, ruoanlaittoa, joskus matkailua tai mökkeilyä jne. En sitten sinun tai muiden "perusarjesta" tiedä. Ilmeisesti vaihtelee kovasti, kun kaikille ei ole sanan merkitys edes tiedossa.
[/quote]
Ooh! Siis te käytte "paikoissa"! Se ei siis olekaan paha! Vai oliko se vain niin, että se kaupungin/taloyhtiön puisto, perhekerho ja muut ovat niitä "tukkaputkellä juoksemisia" ja pahoja asioita, joita kunniallinen, kotona viihtyvä (++++++ superäiti!!!) ei harrasta.
[/quote]
Ei tietenkään, mikään aktiviteetti ei ole pahasta. Mutta lapsi ei oikeasti tarvitse mitään sen kummempaa, kerhot ynnä muut ovat lähinnä virikkeitä äidille. Jokaisen kannattaa tehdä niin, miten äiti itse tykkää, viihtyy sitten enemmän porukoissa tai kotona perheen kesken, kummatkin hyviä.
Minä kävin muutaman kerran leikkipuistossa järjestetyillä "äititreffeillä" ja perhekerhossa, mutta ei ollut kyllä yhtään minun paikkani. Rakastan lastani ja tykkään puuhata hänen kanssaan, mutta en kestänyt sitä kun piti olla kiinnostunut kaikkien muidenkin muksuista eikä muita puheenaiheita ollut. Niimpä me lapsen kanssa lenkkeiltiin koirien kanssa paljon, tehtiin erilaisia luontoretkiä, käytiin kaupoilla ja lapsi sai aina olla mukana kun minä esimerkiksi viikkasin pyykkejä ja trimmasin koiria. Lapsikavereita muksuni näki oikeastaan ollessaan mummolla hoidossa, hän kun jaksoi läpättää muiden äitien ja lasten kanssa tuntikausia sielä leikkipuistoissa ja tapahtumissa.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 10:49"]
Minä kävin muutaman kerran leikkipuistossa järjestetyillä "äititreffeillä" ja perhekerhossa, mutta ei ollut kyllä yhtään minun paikkani. Rakastan lastani ja tykkään puuhata hänen kanssaan, mutta en kestänyt sitä kun piti olla kiinnostunut kaikkien muidenkin muksuista eikä muita puheenaiheita ollut. Niimpä me lapsen kanssa lenkkeiltiin koirien kanssa paljon, tehtiin erilaisia luontoretkiä, käytiin kaupoilla ja lapsi sai aina olla mukana kun minä esimerkiksi viikkasin pyykkejä ja trimmasin koiria. Lapsikavereita muksuni näki oikeastaan ollessaan mummolla hoidossa, hän kun jaksoi läpättää muiden äitien ja lasten kanssa tuntikausia sielä leikkipuistoissa ja tapahtumissa.
[/quote]
Puheenaiheet riippuvat kovasti siitä, mitä itse ottaa esiin. Itse otin puheeksi yhteiskunnallisia päivänpolttavia aiheita tai vaikka mitä... Monet ovat ystäviäni vielä kymmenen vuoden jälkeen.
Ei minua kiinnostanutu keskustella kenenkään kakkatoiminnoista, ellei sitten lääketieteellinen näkökulma ollut intresseissä. Aina valitetaan näistä "hiekkalaatikkokeskusteluista", mutta itsestähän se lähtee, mistä keskustellaan.
Kiitoksia vastauksista!
Vauva on aika tylsistyvää sorttia, joten ehkäpä sen vuoksi voisi jossain alkaa käymään. Ollaan nähty muutamia kavereitani joilla on pieniä lapsia, muttei hän silloin vielä ollut kiinnostunut muista. Mistä löydän tietoa missä voisi käydä?
Meidän perusarki on kyllä aika pitkälle kotona oleilua ja lenkkeilyä. Iltaisin kun on auto, käydään kaupassa ja mummoilla kylässä. Välillä nähdään joitain kavereitani. viikonloppuisin puuhaillaan enemmän kaikkea. Vauva kyllä selvästi hermostuu arkisin.
Sitten kun vauva alkaa istumaan, olisiko sopiva hetki mennä leikkipuistoon?
Mä en osannut käydä leikkipuistoissa ennen kuin vauva alkoi kävellä. Sitä ennen se oli keinuttamista ja sitten pois. Oli jotenkin mielekkäämpää sitten, kun lapsi alkoi itsekin haluta olla siellä hiekkalaatikolla ja puuhailla. Alle vuodenkin vanhan kanssa tuo kaikki onnistuu, mutta voi olla tosi tylsää. Sitten jos on esim 3v isompi ja 6kk vauva, sinne puistoon tulee otettua molemmat. Pelkkä 6kk on tylsä... ellei ole itselle juttuseuraa. Tai erityisen kiva puisto/kaunis päivä.
[quote author="Vierailija" time="18.05.2015 klo 11:15"]
Kiitoksia vastauksista! Vauva on aika tylsistyvää sorttia, joten ehkäpä sen vuoksi voisi jossain alkaa käymään. Ollaan nähty muutamia kavereitani joilla on pieniä lapsia, muttei hän silloin vielä ollut kiinnostunut muista. Mistä löydän tietoa missä voisi käydä? Meidän perusarki on kyllä aika pitkälle kotona oleilua ja lenkkeilyä. Iltaisin kun on auto, käydään kaupassa ja mummoilla kylässä. Välillä nähdään joitain kavereitani. viikonloppuisin puuhaillaan enemmän kaikkea. Vauva kyllä selvästi hermostuu arkisin. Sitten kun vauva alkaa istumaan, olisiko sopiva hetki mennä leikkipuistoon?
[/quote]
Älä loukkaannu nyt verisesti, mutta mistä teitä avuttomia sikiää...? En nyt sano kulunutta "uusavutonta", vaan yksinkertaiseti avuton.
Ihan itse voit arvioida, milloin menet leikkipuistoon. Ei tarvitse täältä kysellä.
Mutta, kun nyt kysyt, niin mene vaikka tänään, istui lapsi tai ei.
No ei ole pakko :D enemmän se on äidille vaihtelua, tai niin se oli minulle. Aloitettiin kerho kun vauva oli 2 kk, 2 krt viikossa oli.