Hirveä ahdistus iski.

Itkin monta tuntia, suunnittelin jo itsemurhaa ja kirjotin tärkeälle ihmiselle meilin, jossa kerroin miten ehkä jollain tasolla ymmärrän perhesurmaajien ajatuksen juoksua. Nyt se tärkeä ihminen soitti, puhuttiin kolme varttia ja itkeminen loppui. Ja pieniä valonpilkahduksia jopa näkyy tän kaiken pimeyden keskellä. Nyt kun saisin vielä unen päästä kiinni. Nimittäin nyt tiedän taas, että aurinko nousee aamulla. 

Kiitos sinulle, joka olet jonkun tärkeä ihminen ja autat ja kerrot tosiasioita. Kiitos, että välität meistä sekopäistä.