Kaveri ei vastaile ikinä mun viesteihini. Miksi? :(

Pari muutakin kaveria tekee välillä ihan samaa... Tulee olo etteivät todellisuudessa välitä yhtään. Miksi sinä jättäisit/jätät jollekin vastaamatta?

Minä olen tuollainen. En aina vastaa. Elämänhallintani on kammottavan huono. Olen masentunut. Ihmiset ja heidän asiat kiinnostavat, periaatteessa, mutta usein en vain jaksa. Mitään.

Mä teen aika usein niin, etten vaan vastaa ihmisten viesteihin. Tosin silloin en kyllä avaakaan niitä.
Mutta yleensä ne viestit eivät ole mitään tärkeitä tai henkilökohtaisia. Syynä on vain se, etten jaksa.

No mä katson ettei se ihminen välitä olla yhteyksissä jos ei vaivaudu vastaamaan enkä kehtaa enää ainakaan kirjoitella. Oletteko siis muuten tekemisissä ihan normaalisti, ja vain facessa ei vastaa?

Itse aikani yritin ylläpitää yksipuolisesti tuollaisia ihmissuhteita kunnes kyllästyin ja päätin että enää kenellekään tällaiselle en viestittele mitään ellei vastapuoli ole se joka on viimeksi ottanut yhteyttä. Menköön vaikka vuosia, mutta jos se toinen ei laita viestiä niin en minäkään hänelle. Nykyaikana ihmiset ovat inhottavan itsekeskeisiä tyylillään "en jaksa vastata". Ymmärtävätkö sellaiset ollenkaan millaista viestiä tuolla vastaamattomuudellaan lähettävät!?

Mulla on yksi sellainen ihminen, entinen ystävä, joka ei välttämättä vastaa viesteihin. Minusta hän haluaa tehdä tiettäväksi, etten ole tärkeä. Niinpä olemmekin entisiä ystäviä enkä minäkään ota yhteyttä enää. Hassuinta on, että hän haluaisi muka elvyttää yhteydenpitomme. Hah. Hänellä on paljon kavereita, joten olkoon heidän kanssaan minun puolestani, jos heille paremmin vastailee. Onneksi mullakin on omat kaverit...

itse en ole vastaillut sellaiselle tyypille, josta haluan päästä etäämmälle. Hän laittaa mulle vaan omia kuulumisiaan ja jankuttaa samoista asioista. Odottaa mun kommenttia hänen juttuihinsa, mut ei koskaan kysy mitään mun asioita tai vastaa niihin. Asia pyörii vaan hänen juttujensa ympärillä. Helvetin tylsää, kun mua ei hänen jutut kiinnostaa yhtään sen enempää kuin häntä mun. Tuntuu, et oon vaan hänelle paskasaavi johon kaataa omat ongelmansa.

Jos menee huonosti niin ei tee mieli avautuakaan aina.

Mulla taas on/oli useampikin näitä, joiden kanssa viestittely meni aina seuraavasti:

- Kaveri laittaa viestiä jossa kysyy "mitäs kuuluu", ja sen jälkeen kertoo jostain omasta ongelmastaan tai avun tarpeestaan (esim. kysyy jotain tms).

- Vastaan, kommentoin/yritän auttaa pitkästikin hänen ongelmaansa ja kerron omista vastaavista kokemuksista jne, ja yleisesti vähän siitä mitä muuta kuuluu.

--> Kaverista ei kuulu yhtään mitään, kunnes sykli alkaa taas alusta kun hänelle tulee jokin uusi ongelma/tilanne johon hän haluaa apuani ja kommenttejani.

Tällaiset on todella rasittavia - ihan kuin olisin joku helvetin auttava linja, johon otetaan yhteyttä vain kun jotain halutaan! Ja minun asioillani ei ollut mitään väliä, niihin ei yleensä kommentoitu mitenkään. Olenkin lopettanut näille vastaamisen, tai sitten entisen auttamisen sijaan olen vastannut vain jotain "no voi harmi". Aika lyhyeen loppui yhteydenpito, kun minusta ei saanutkaan enää irti loputonta tsemppausta ja avustusta :(.

[quote author="Vierailija" time="25.05.2015 klo 09:41"]Itse aikani yritin ylläpitää yksipuolisesti tuollaisia ihmissuhteita kunnes kyllästyin ja päätin että enää kenellekään tällaiselle en viestittele mitään ellei vastapuoli ole se joka on viimeksi ottanut yhteyttä. Menköön vaikka vuosia, mutta jos se toinen ei laita viestiä niin en minäkään hänelle. Nykyaikana ihmiset ovat inhottavan itsekeskeisiä tyylillään "en jaksa vastata". Ymmärtävätkö sellaiset ollenkaan millaista viestiä tuolla vastaamattomuudellaan lähettävät!?
[/quote]

Kerrankin joku puhuu asiaa!!!!!!!

No jos joku mun tuttu avautuu jostain tosi ikävistä tai henkilökohtaisista asioista, en oikein uskalla vastata niille mitään etten anna tosi huonoja neuvoja, ja siten vahingossa pilaa niiden elämää, heh.

Mietin myös sitä että onkohan ne mun viestit olleet sellaisia että toinen meneekin helposti lukkoon eikä niihin oikein voikaan vastata mitään. Mutta välinpitämätön olo tulee silti... Olisi edes jotain laittanut... Edes "ok" tai vaikka hymiön. Tuollaisesta täydellisestä hiljentymisestä en tykkää... Varsinkaan jos sitä tapahtuu usein. - Ap

Mulla on myös tuollainen (entinen) kaveri. Itse avauduin toisen ystäväni kuolemasta eikä tämä kaverini vastannut mitään. Samalla päivitti kuitenkin faceen "onpa tylsää, mitähän tekisin". Aiemminkin muutaman kerran jättänyt vastaamatta viesteihin, mutta nyt sai riittää. Koitti pari päivää sitten ehdotella tapaamista, en vastannut mitään.

Helpoin tapa on heivata sellaiset energiasyöpöt pois elämästä koska kun tulee paha mieli, on he saaneet sillä jotain sinulta. Paha mieli joka tapauksessa kun huomaa ettei ole arvokas jollekin välittämälleen ihmiselle jolloin unohtamalla parempi. Myös ne ovat ihan huippuja joita pyytää jonnekin mutta ei koskaan käy, sitten kehuvat omilla jutuillaan kun on niin ja niin paljon menoja. :/ Empatiakykyä puuttuu monilta.

Jos on laitettu esim joku linkki iltasanomiin aiheesta joka ei kiinnosta minua yhtään, niin en vain keksi mitään sanottavaa siihen.

Kaveruus on yksipuolista.

Jotkut vaan ei kirjoita mitään. Minullakin on kaveri, joka ei ole ikinä lähettänyt yhtään tekstiviestiä. Lukee kyllä saamansa viestit, mutta ei vastaa tekstarilla vaan soittaa, jos viesti vaatii vastausta ja aihe kiinnostaa saajaa.

Itse en vastaa sellaisille jotka jossain vaiheessa ottavat yhteyttä, mutta joilla itsellään on tyylinä olla vastaamatta minulle.

Vanha luokkakaveri, jonka kanssa lähettelin joulukortteja vuosia, muuten ei yhteydessä, pisti aikaisemmin mailiosoitettaan, johon minä into piukeana lähettämään viestiä koska kuvittelin että sitä varten oli osoitteen laittanut. No kyllä hän siihen jossain vaiheessa vastasi, mutta kun seuraavan viestin laitoin ei vastannut mitään. Vuoden päästä sama juttu. Muutama vuosi meni ja taas tuli osoitetta joulukortissa. En seuraavana vuonna viitsinyt enää lähettää edes korttia.

Nykyään tämä tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus! Ihan järkyttävää käytöstä ihmisiltä! Tietty johonkin viestiin kai aina pitää se viestiketju lopettaa, mutta se ettei vastata yhtään mitään tai vastaus on joku kahden sanan pinnistys kertoo kyllä jostain ihan muusta kuin arvostuksesta!

Kaikki hyvänpäiväntoivottelut ja avautumiset ei valitettavasti voi kiinnostaa yhtä paljoa, kun elämässä on suuri määrä huomiota ja aikaa vaativia ihmisiä ja tekemistä. Lähimmät muutamat menee edelle, muille vastaan kun kerkiän.

Ne joilla on väliä tietävät ja ymmärtävät, että elämäni on kiireistä ja usein varsin kuormittavaa, ja ne jotka vetävät herneen nenään eivät yleensä ole tärkeitä. En koe velvollisuudekseni jaella aikaani yli omien voimavarojeni oikealle ja vasemmalle, itselleni jää jo nyt tuskin aikaa hengähtää... Ei minusta ole kenellekään iloa burn outissa. Soittoihin vastaan, viesteihin kun on sen verran aikaa että ajatus kulkee. Fb-viestit luen vasta kun on sopiva hetki, lasken ne mielessäni ei-kiireellisiksi.

Eräs ystävä on tyypiltään sellainen, että aluksi on todella hyvää pataa ja soittelee, pyytää shoppailemaan ja kyläilemään ja sitten kuin seinään kiinnostus lopahtaa. Ei soittele eikä vastaile viesteihin ja jos vastaa välttelee tapaamisia.

Käyttää ihmisen "loppuun" ja senjälkeen uusi kiinnostavampi hetkenaikaan ja sama kuvio toistuu. On tehnyt tätä muutaman vuoden välein, mutta nyt vihdoin viisastuneena en lähde enää tähän peliin. Ärsyttävä ja itsekeskeinen tyyppi.

Itselle tuli tuosta ekana mieleen sellainen tilanne, että viestittelijä ei itse tajua miten paljon viestittelee. Ärsyttävä vastaus tietysti, koska kyse voi olla tavallisesta tyypistä eikä mistään häiriköstä. Mutta itse olen joutunut lopettamaan vastailun eräälle henkilölle jolla on paljon ongelmia ja joka tarvitsee terapeuttia itselleen, ja koska olin aina tavoitettavissa niin minusta tuli se surulinja. Saattoi ottaa yhteyttä ja jutella ongelmistaan vaikken edes vastannut paljoakaan takaisin, monta tuntia monta kertaa viikossa, ja lopuksi aina se semmoinen että noh, okei, nyt on taas parempi mieli, hyvää yötä sullekin ja kiitos.

Ja vaikka se saattoikin olla vain jutustelua enkä olisi osannut edes auttaa juuri missään (henkilö minua 30 vuotta vanhempi) ja pyyteli minulta anteeksikin, niin siitä tuli niin suuri taakka että koin sekoavani. Itsellänikin on mielenterveysongelmia, mutten niistä koskaan päässyt itse puhumaan vuorostani koska yhdellä oli aina asiaa itsestään. 

Siksi mun ensimmäinen ajatus tähän liittyen oli, että häntä ahdistaa yhteydenpito vaikka se alkaisikin ihan iloisella tervehdyksellä. Sosiaaliset, puheliaat ihmiset eivät usein ymmärrä että ei-sosiaaliselle tulee helposti seinä vastaan.

Up