Kukaan ei uskoisi, että harkitsen itsemurhaa.

Vaikka sanot, ettet aio puhua kenellekään, niin pyydän sinua juttelemaan jonkun kanssa. Puhuminen kuitenkin helpottaa ja auttaa jäsentämään asioita. Samalla saat neuvoja tilanteeseesi ja tukea vaikeilta tuntuviin asioihin. Toivon sinulle kaikkea hyvää ja usko siihen, että asiat helpottavat ajan kanssa.

Selvisin. Ap

Muakaan ei koskaan uskota, kun sanon suunnittelevani valloittavani maailman. Tiedän miltä tuntuu.

Mulla on ollut samoja suunnitelmia vuosikaudet. En usko että kuitenkaan ryhdyn niitä toteuttamaan. Olen tottunut olemaan onneton. 

Miten selvisit ap?

Vierailija kirjoitti:

Miten selvisit ap?

Luulen, että ap kirjaimellisesti selvisi, ts. ei ole enää humalassa.

Hienoa, muuttuiko joku osa elämässäsi?

Tee voltti kun hyppähät!

Jaa.

No jaa, mitä ketään muu voi asialle muka tehdä.

Kiitos kommenteista.

Sain vasta kesäkuussa tietää olevani raskaana. Ilmeisesti siitä oli johtuneet voimakkaat vaihtelut mielialassa. Joka tapauksessa sen jälkeen kaikki on mennyt hyvin ilman itsetuhoisia ajatuksia. Joulukuussa saimme ihanan poikamme. Ap

Kiva kuulla :) Oletko jo miettinyt että miten aiot sen tehdä ja koska?

Vierailija kirjoitti:

Kiva kuulla :) Oletko jo miettinyt että miten aiot sen tehdä ja koska?

Tekisin sen lääkkeillä ja alkoholilla paikassa, josta minua luultavasti ei löydettäisi pitkiin aikoihin. Mutta ajatukset meni ohi toistaiseksi.

Äskeinen oli siis ap.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihan normaalinoloinen kolmekymppinen nainen. Työt, arki ja ihmissuhteet vaikuttavat olevan kunnossa. Olen ihan suhteellisen pidetty henkilö. Totuus on se, että olen yhä selkeämmin alkanut tuntea riittämättömyyden tunteita työssäni. Samoin minusta tuntuu, että parisuhteessani olisin jotenkin alakynnessä. Kaverit ovat kivoja, mutta olen alkanut erakoitua heistä ja yhteisistä jutuista pikkuhiljaa. Kärsin myös paniikkihäiriöstä. Olen alkanut miettiä, että onko tämä kaikki sen arvoista. Kaikki turha suorittaminen, jännittäminen ja ihmettely loppuisi elämän päättymisen myötä. Kukaan tuntemani henkilö ei uskoisi tätä minun kirjoittamakseni. Ja ei, en aio puhua kenellekään tästä.

Mua ihmetyttää tuollaiset että joku harkitsee tekevänsä itselleen (ja läheisilleen) peruuttamatonta pahaa sen takia että töissä ei mee ihan täydellisesti, töitä tehdään sen takia että saadaan rahaa elämiseen, mutta mikään pakko ei ole, työttömätkin pysyy hengissä, ja toki työpaikkaa voi vaihtaa tai opiskella uuden alan. Sama juttu parisuhde, puolisoakin on erittäin helppo vaihtaa, tai jatkaa elämää vaikka yksin jos ei heti halua uutta suhdetta, kenenkään kanssa ei ole koskaan pakko olla, ei edes omien vanhempien tai omien lapsien, pakoon pääsee aina muuallekin kuin mullan alle.

Kavereitakin voi hommata parempia jos entisten kanssa ei enää natsaa, elämässä voi tehdä joka päivä uusia valintoja ja jos tulee valittua väärin, voi seuraavana päivänä valita taas toisin, niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

Voitko tosiaan ajatella että voisit jättää ihanan poikasi maailmaan ilman äitiä? Jonkun pikkujutun takia? Mikä asia on isompi kuin lapsesi rakkaus ja onni? Lapselle vanhemman kuolema on aina iso trauma, ja itsemurha on niin järkyttävä että se heijastuu vielä lapsesi parisuhteeseensa ja suhteeseensa omiin lapsiinsa.

Kun tuollaisia itsetuhoajatuksia tulee, pitäisi ymmärtää ettei se ole normaalia, ja hakea apua.

Ihanaa, että voit paremmin (ja että löysit vielä vanhan ketjusi).

Vierailija kirjoitti:

Olen ihan normaalinoloinen kolmekymppinen nainen. Työt, arki ja ihmissuhteet vaikuttavat olevan kunnossa. Olen ihan suhteellisen pidetty henkilö. Totuus on se, että olen yhä selkeämmin alkanut tuntea riittämättömyyden tunteita työssäni. Samoin minusta tuntuu, että parisuhteessani olisin jotenkin alakynnessä. Kaverit ovat kivoja, mutta olen alkanut erakoitua heistä ja yhteisistä jutuista pikkuhiljaa. Kärsin myös paniikkihäiriöstä. Olen alkanut miettiä, että onko tämä kaikki sen arvoista. Kaikki turha suorittaminen, jännittäminen ja ihmettely loppuisi elämän päättymisen myötä. Kukaan tuntemani henkilö ei uskoisi tätä minun kirjoittamakseni. Ja ei, en aio puhua kenellekään tästä.

Kaikki turha suorittaminen ja jännittäminen ja ihmettely loppuisivat myös monin muin keinoin. Meillä on monia vaihtoehtoja. Toki ne vaativat hieman omaa yritteliäisyyttä, koska yhteiskunta tai "muut ihmiset" eivät lopulta ole vastuussa meidän valinnoistamme tai onnellisuudestamme.