Onko sinkkuelämässä mielestäsi

5 jatkaa vielä. Eron jälkeen vasta huomasin miten paljon olin käyttänyt aikaa siivoamiseen. Kun tulin töistä, laittelin jääkaappiin eksän pöydille jättämät ruuat, pyyhin murut, petasin sängyn, vein vaatekasat pyykkiin, keräilin käytettyjä papereita ja roskia lattialta... Pesin jarrutusraidat wc-pytystä. Imuroin ja tiskasin pöydälle jätetyt lautaset. Sitten mies jo tulikin kotiin ja alkoi se tv-rumba. 

Nyt kun tulen kotiin, kotona on puhdasta ja tuoksuvaa. Ehdin menemään illalla joogaan tai lenkille joka päivä. On elo vaan sinkkuna ihanampaa kuin huonossa parisuhteessa.

Kyllä mä luotan miehiin ja seksistäkin tykkään kovasti, mutta yksinolo hakkaa silti sen kaiken.

Täällä onnellinen sinkku jo yli 50 vuotta. Luotan miehiin ihan siinä missä naisiinkin. Suklaa ja seksi on hyviä molemmat.

Mutta yksikään mies ei ole niin ihana, että sen kanssa yhdessä eläminen olisi parempaa kuin yksin eläminen. Kaipaan niin paljon rauhaa, tilaa ja yksinäisyyttä, että tulisin yksinkertaisesti hulluksi, jos joutuisin olemaan parisuhteessa.

Minä luulin pitkään olevani parisuhdeihminen ja hyppäsinkin suhteesta toiseen, kunnes viimeisimmän eron jälkeen en ole aktiivisesti etsinyt uutta kumppania. Tästä on noin kaksi vuotta. Pisin parisuhteeni on kestänyt kolmisen vuotta, ja lähes aina minä olen ollut se, joka lähtee. Ihastumisvaiheen päätyttyä en vain jaksa suhdetta enää. En nauti arjen jakamisesta toisen ihmisen kanssa. Ärsyttää tehdä kompromisseja nukkumaanmenoaikojen, ruokien, siivouksen, vapaa-ajan vieton tai ylipäätään minkään suhteen. En koe parisuhteen hyvien puolien, kuten läheisyyden ja säännöllisen seksin, kompensoivan riittävästi sen haittapuolia. Oli huojentavaa pystyä myöntämään itselleen, että tällainen minä nyt olen, eikä minulla ole mitään velvollisuutta elää parisuhde- tai perhe-elämää, jos en itse sitä halua. Toki jos johonkuhun vielä rakastun, voi mieli muuttua, mutta olen kyllä onnellinen näinkin. Seuraa ja seksiä kaivatessani saan niitä ystäviltäni.

Täällä 40-vuotias sinkku, joka ei ole koskaan seurustellut kovin vakavasti, eikä halua jatkossakaan. Opiskelijana tuli sellaista biletys/viikonloppupano-tapailua  harrastettua yhden kanssa pari vuotta, sitten oli yksi etäsuhde vähän päälle kolmekymppisenä. Mutta olen aina tiennyt että olen liian erakko ja yksinäisyyttä ja rauhaa rakastava luonne, että pystyisin esim. asumaan toisen kanssa. Seksi on minusta ihan jees, mutta minulle riittää että hoidan sen masturboimalla kun siltä tuntuu. En pelkän seksin takia halua uhrata minulle rakasta rauhaa ja hiljaisuutta kotonani.

En minä ole huomannut sinkkuudessa mitään erityisiä ongelmia. No ehkä se että yhden tuloilla ei välttämättä mitään hienoja taloja tai mökkejä ostella, mutta itse en sellaisia niin kovasti kaipaakaan. Joskus kun olin vähän nuorempi, sukulaiset myös yrittivät painostaa naimisiinmenon ja lastenteon kanssa, mutta eipä niitäkään nyt kovin usien tarvinnut kuunnella kun onneksi asuvat satojen kilometrien päässä.

Eipä muuten kuin muiden ahdistelut suhdestatuksesta. Ei auta, että olen sanonut useaan otteeseen ettei miesjuttuja ole eikä tule vaan aina kysytään. Olen ollut aina sinkku.

Mulle tuli ero pari vuotta sitten ja olen ollut sinkku siitä lähtien. Tässä välillä on ollut panoja, ihastuksia, pahastuksia ja deittailua. Olen nykyään aika varovainen uusien ihmisten kanssa, joten sinkkuus on toistaiseksi hyvä juttu, kunnes saan omat asiani kuntoon. En siis toivo ikuista sinkkuutta, mutta tällainen ajanotto itselleen tuntuu tosi tarpeelliselle :)

Vajaa vuosi erosta ja olen onnellinen etten ole parisuhteessa. Ne vaatii liikaa aikaa ja vaivannäköä. En ole silti yksinäinen vaan käyn treffeillä ja tutustun uusiin ihmisiin. Tällä hetkellä pientä ihastustakin ilmassa. Vapaus, se on parasta sinkkuudessa.

Täälläkin yksi sinkkuna viihtyvä. Ero oli raskas päätös ja surin etukäteen todella paljon että ei voida jatkaa. 

Yllätys oli kova kun sinkkuelämä lähti niin ihanasti käyntiin. Meillä oli aivan erilaiset vuorokausirytmit. Itse teen aikaisessa rytmissä töitä, herätys joka aamu 05.00. Mies kömpi unilta aikaisintaan 9 aikaan, viikonloppuisin makasi mieluiten keskipäivään. 

Joka aamu avosuhteessa alkoi minun osalta sillä että piti hypätä kärppänä sammuttamaan herätyskello, hipsiä pimeästä makkarista olohuoneeseen pukemaan (vaatteet tottakai valittu edellisenä iltana), hiljaa aamupalaa kaapista ja hiljaa hampaiden pesua. Ehkä vähän läppäriltä lueskelua mutta ei valoja paljon päälle eikä mitään ääntä. Siitä töihin. Ja kuinkas illalla? Itse kaipailin petiin 21 aikaan, mutta ei, silloin miehen piti saada katsella tv-sarjojaan ja pelata. Pelaamista jatkui yömyöhään, luureihin huutamista ja kaikki valot päällä tottakai. Olin niin väsynyt. Viikonloppuisin miehellä oli tapana myöhempään nukkumaan köllähtäessä ruveta herättelemään minua ja vaatimaan seksiä. (ai että pistää vihaksi muutn se joku hotlips-mainos, jossa kus*pää-äijä yrittää herätellä nukkuvaa naista panemaan!!!)

Meidän elämässä oli paljon hyvää, paljon hyviä hetkiä. Mutta, joka tapauksessa arki oli tuollaista. Joka ikinen päivä. Olin pahalla päällä ekana aamulla ja vikana illalla.

Eksän muuton jälkeen ekana aamuna laitoin valot päälle, puin rauhassa vaatekaapilla, laitoin aamupalaa, kuuntelin radiota ja kolistelin normaalisti. Illalla menin nukkumaan 21 tasan ja vedin peiton korviin onnellisena. Olin niin onnellinen ja olen vieläkin. Hyviä hetkiä ja onnea on nytkin, ja arkikin on ihanaa.