Lue keskustelun säännöt.
Tietääköhän kukaan lempiruokaani?
25.04.2015 |
Eilen havahduin ajattelemaan, että vaikka kaiket päivät hoidan huushollia, laitan ruokaa ja huolehdin kaikesta, niin en ole tainnut koskaan viiteenkymmeneen vuoteen saada kutsua lounaalle, jossa joku olisi laittanut lempiruokaani. Epäilempä, ettei kukaan edes tiedä, mikä lempiruokani on. Viime vuosina olen moneen otteeseen kestittänyt ystäviä ja sukulaisia, lasten ystäviä, järjestänyt synttärijuhlia, mutta minua ei ole koskaan kutsuttu minnekään. Ymmärrän kyllä, ettei kotiinsa kutsu enää kukaan, eikä varsinkaan viitsi ateriaa tarjota kotonaan, mutta niin monta kertaa olen kuitenkin ruokaa vieraille laittanut, että ihmetyttää, ettei kukaan edes ravintolassa voi ateriaa tarjota.
Olen joskus työpaikallakin tehnyt palveluksen työkaverille, joka on luvannut tarjota lounaan, mutta ei niitäkään ole kuulunut. Olenko itse vain avuliasaatu, ja liian helposti tarjoan vaikka kahvit kahvilassa, ja sitä pidetään outona.
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oikeassa elämässä olen hyvää seuraa, varsinkin kutsujani odotetaan kovasti. Ihmettelenkin sitä tässä anonyymisti, että miten voi olla nykyään, etteivät ihmiset tajua vastavuoroisuuden periaatetta? Jos olet käynyt kotonani aterialla ja iltaa istumassa neljästi vuoden aikana, niin miksi et kutsuisi minua vuorostasi? Vai onko tästä ymmärrettävissa, että minun tarjoilujani käytetään hyväksi vain sen ruuan takia, mutta minua itseäni ei kenelläkään tulisi ikävä. Ja en todellakaan ruikuta niille ihmisille ketä tapaan, vaan pohdin sitä nyt tässä - onko tähän mitään selitystä?
En kutsu kotiin enää ketään, kun en jaksa pitää sitä yllä kuin vaihtelevasti. Masennus tekee aloitekyvyttömäksi, mutta sellaisestakaan ei aina voi tietää päälle päin. Työt voi jaksaa aurinkoisena ja iloisena, mutta kotona kone hyytyy.
Jos joku haluaisi ilahduttaa kutsumalla lounaalle, niin voisihan sitä minulta kysyä, mitä haluaisin syödä. En usko, että se on kynnyskysymys, ettei ruokaa osaisi laittaa, vaan se, ettei viitsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos olet myös oikeassa elämässä tuollainen ruikuttava marttyyri, niin en yhtään ihmettele että kukaan ei halua valmistaa sinulle lempiruokaasi. Sehän olisi tietysti ihan väärin valmistettu, ja tarjoiltu väärässä lämpötilassa, ja väärän väriseltä lautaselta, koska sinähän olet onnellinen vain silloin kun saat valittaa.
Ihmiset pelkäävät kutsua omaan pöytäänsä superkokkia, jolla aina onnistuu kaikki ja jolla on vaativa tai hienostunut maku. Tai arastelevat kotiaan, joka ei ehkä olekaan niin siisti ja kaunis kuin sinun.
Minä ainakaan en viitsi pyytää kylään sellaisia ihmisiä, jotka huokailevat täydellisen siistissä kodissaan miten pitäisi pyyhkiä pölyjä ja miten heillä on "kauhea kaaos", kun on lattialla kaksi sukkaa ristissä. Tuskin kestäisivät olla meillä, kun on.. ihan eri näköistä.