Miksi joissain perheissä lapset kitisee ja on hihassa jatkuvasti?

Meidän lapsella aistihäiriö aiheutti ihmisten ilmoilla paniikin, kun aistit saivat ylikuormituksen. Siksi alkoi vinkuminen ja hihassa roikkuminen. Lapsi sai terapiaa ja on nyt hyvin käyttäytyvä koululainen.

No nää taitaa yleensä olla niiden lapsia, joiden mielestä tuollainen käytös on ihan ok. Jos kitinä ja hihassa roikkuminen on ns. sallittua puuhaa, joka nyt vaan kuuluu lapsen käytökseen, niin sitten se varmaan on lapsienkin mielestä ihan luvallista. Enpä ole koskaan nähnyt tälläisen vinkujan vanhemman kieltävän lastaan vinkumasta. Sellaisen lapsen, joka on kasvatettu ja saa riittävästi rakastavaa huomiota, ei tarvitse vinkumalla vinkua reagointia jatkuvasti. 

Toinen on nämä päällepuhujat. Kokeilkaapa puhelinkeskustelua sellaisen kakaran vanhemman kanssa. Hyvä kun omat puheenvuoronsa kuulee siltä kiljumiselta.

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 09:47"][quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 09:36"]

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 09:32"]Joo, noita riittää. Ja pääsääntöisesti ovat tyttöjä. Jatkuvaa roikkumista, kitinää, vinkunaa, kiehnäystä, sylissä kiipeilyä, aikuisten puheen keskeyttämistä ym. Todella kuluttavaa yrittää seurustella jonkun ihmisen kanssa, jolla tuollainen / tuollaiset lapset helmoissa koko ajan. Ja äiti sitten tietysti vastaa jokaiseen kitinään ja ininään, puhuu toisen aikuisen päälle ja unohtaen hänet kun pitää pennuille vastata. Lapset ovat epävarmoja, heille ei ole pystytty rakentamaan tervettä itsetuntoa. Se on minun diagnoosini. Terveen itsetunnon omaavat lapset osaavat olla omillaan, eivät saa shokkitilaa jos äiti ei heti huomaa, antavat aikuisten keskustella keskenään. Todella kammottavaa on myös istua jossain tilaisuudessa yleisössä, jos vieressä on tällainen sylikiehnääjä-vinku-lapsi. Joka minuutti saat monosta tai polvesta kun kakara kiehnää sylissä ja mitään ei kuule kun vinkupinku-aada-emma haluaa huomiota. Argh. [/quote] Juurikin tätä ajoin takaa. Eikä kyse ole mistään "rytmi-sekaisin" -tapauksesta. -ap

[/quote]

Ahdistutko, kun näet huomionkipeän lapsen? Osuuko se omaan arkaan paikkaasi? Oletko itse jäänyt ilman huomiota ja siksi sellaiset lapset ärsyttävät sinua nyt aikuisena?
[/quote]
Osittain voi pitää paikkansakin, että oma tarvitsevuus on kipeä paikka, hyvä huomio. Ja myös se, että sekin voi ärsyttää että lapsen tarpeeseen vastataan (huomio pois aikuisesta juttukaverista=hylätyksi tulemisen tunnelukko) Toisaalta turha, selkeästi vallankäyttöön ja vanhemman manipuloimiseen tarkoitettu märinä isoina määrinä ärsyttää ketä vaan.

Minulle ei nyt ihan tarkasti selvinnyt mitä sen lapsen sitten pitäisi tehdä sillä aikaa kun aikuiset juttelevat keskenään. Tylsähän lapsen on vain paikoillaan istua tuntitolkulla. Sitten ymmärrän paremmin aloituksen jos lapsille on tarjolla lapsiseuraa tai jotain mielekästä tekemistä. Tuollainen hihassa roikkuminen ja vinkuminen on ainakin meillä tylsistymisen merkki.

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 12:51"]

Minulle ei nyt ihan tarkasti selvinnyt mitä sen lapsen sitten pitäisi tehdä sillä aikaa kun aikuiset juttelevat keskenään. Tylsähän lapsen on vain paikoillaan istua tuntitolkulla. Sitten ymmärrän paremmin aloituksen jos lapsille on tarjolla lapsiseuraa tai jotain mielekästä tekemistä. Tuollainen hihassa roikkuminen ja vinkuminen on ainakin meillä tylsistymisen merkki.

[/quote]

Samaa ihmettelin. Lapsille ei sallita enää mitään. Olen itse (vielä) lapseton mutta ihmettelen miksi sen lapsen on osattava käyttäytyä kuin aikuinen kun viittäkään vuotta ei ole vielä täytetty. Eri asia on huono kasvatus, sen myönnän, mutta kyllä ne lapset ovat silti ihan vasta siinä elämänsä alkumetreillä mitä tulee hyviin käytöstapohin ja muutenkin käyttäytymiseen. Vanhempien tehtävä on ohjata ja ymmärtääkseni useimmat tätä tekevät, ainakin tuolla oikeassa elämässä missä itse liikun.

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 09:32"]

Joo, noita riittää. Ja pääsääntöisesti ovat tyttöjä.

Jatkuvaa roikkumista, kitinää, vinkunaa, kiehnäystä, sylissä kiipeilyä, aikuisten puheen keskeyttämistä ym. Todella kuluttavaa yrittää seurustella jonkun ihmisen kanssa, jolla tuollainen / tuollaiset lapset helmoissa koko ajan. Ja äiti sitten tietysti vastaa jokaiseen kitinään ja ininään, puhuu toisen aikuisen päälle ja unohtaen hänet kun pitää pennuille vastata.

Lapset ovat epävarmoja, heille ei ole pystytty rakentamaan tervettä itsetuntoa. Se on minun diagnoosini. Terveen itsetunnon omaavat lapset osaavat olla omillaan, eivät saa shokkitilaa jos äiti ei heti huomaa, antavat aikuisten keskustella keskenään.

Todella kammottavaa on myös istua jossain tilaisuudessa yleisössä, jos vieressä on tällainen sylikiehnääjä-vinku-lapsi. Joka minuutti saat monosta tai polvesta kun kakara kiehnää sylissä ja mitään ei kuule kun vinkupinku-aada-emma haluaa huomiota.

Argh.

[/quote]

Jos poikia kasvatettaisiin samalla tavalla kuin tyttöjä, kitisijät olisivat ihan yhtä lailla poikia. Poikien käsketään useammin skarpata, eikä heitä lohdutella sylissä keinutellen joka ikisestä kynnen katkeamisesta.

Minusta kyse on nimenomaan kasvatuksesta eikä sukupuolesta. Oma lähipiirini pahin kitisijä on poikaserkkuni, 5 vuotta, joka on tätini iltatähti ja ainut poika. Jos äidin katse on 10 sekuntia jossain muualla, alkaa järjetön kitinä ja huomion kerjääminen. Täti ei saa edes puhua puhelimessa ilman että taustalta kuuluu koko ajan äitiäitiäitiäitiÄITIäitiäitiÄITIKoska sä lopetatäitiäitiäitiÄITIÄITI!!!

Oma tyttäreni oli tuollainen inhoamanne vinkuja. Hän oli/on luonteeltaan ujo ja arka ja oma tehtäväni oli tukea häntä mutta samalla osata rohkaista sopivassa määrin. Meillä on alusta alkaen ollut selvää että esimerkiksi kahden aikuisen jutellessa, ei saa keskeyttää, omaa vuoroa odotetaan jne. ja pyrin enemmän sillä keskustelulla ohjaamaan ja kasvattamaan. Nykyään hän on avoin, rohkea, sosiaalinen nuori tyttö vaikka pienenä ollessaan olikin sellainen sylissä kiehnääjä ja myönnän, jopa ripustautuva. Kuopukseni, tyttö myös, on taas aivan toista maata. Pienestä pitäen hän mennä suhasi omia menojaan eikä sylissä sen ihmeemmin ole kiehnätty, mitä nyt tankattu toisinaan turvaa :)

Oma mielipiteeni on se, että älkää tuomitko liian jyrkästi, varsinkaan niitä lapsia. Huono kasvatus on huonoa kasvatusta joo, mutta luonne-eroja on oikeasti todella paljon. Jotkut lapset vain vaativat enemmän työtä kuin toiset, riippuen vähän niistä luonteenpiirteistä.

Yhteenvetona vois siis sanoa että huomionhakua kun sitä ei tarpeeksi ole saanut, ujoutta ja huonoa itsetuntoa. =hyvin pitkälti kiinni kotioloista(kasvatus tai muu ongelma kotona)

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 09:46"]

Voisiko yksi syy olla etteivät vanhemmat juttele lastensa kanssa! Ja juttelu ei siis ole komentamista, äksyilyä, uhkailua, mäkättämistä jne....EIKÄ sitä, että vanhemmilla jatkuvasti känny korvalla.

Tavallinen juttelu kehittää lapsen älykkyytäkin ja turvallisuuden tunnetta!

[/quote]kitisijöitä on ollut ennekuin kännykät oli edes keksitty. Muuten hyvät kommentit.

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 09:53"]Meidän lapsella se johtuu täysin temperamentista. Syntymästä asti ollut tuollainen. Onneksi itsenäistyy pikkuhiljaa iän myötä. Nyt 2-vuotiaana ei enää ihan jatkuvasti kieri äitin tai isin sylissä vaan puuhailee myös itsekseen ja leikkii muiden kanssa. Vai tarkoitettiinko tässä jotain paljon vanhempia lapsia? Muutenkaan pikkulapsilta ei voi odottaa mitään täydellistä käyttäytymistä, jokainen kehittyy omaan tahtiinsa ja jokaisella on oma persoonansa, niiden mukaan mennään.
[/quote]

Meillä on myös toinen lapsista samanlainen vahvalla temperamentilla varustettu 3v. joka on varsinainen tunteiden tulivuori, rakastaa ja vihaa tunteella ja kehtaa myös näyttää sen. Ulkopuoliselle temperamenttiseen lapseen tottumattomalle tämä voi näyttää siltä, että lapsi on hemmoteltu kakara jolle ei ole opetettu käytöstapoja ja pitää meitä huonoina vanhempina. Näin olisin itsekkin aatellut ennen esikoista ja hävettää, että olenkin joskus katsonut pahalla silmällä kaupassa äidin perässä kitisevää lasta, anteeksi kuka ikinä olitkaan! Meidän temppis suorastaan rakastaa maailmaa, kaikkea uutta ja mikään ei tunnu riittävän tyydyttämään sitä halua nähdä ja kokea uutta. Hän on jatkuvasti "roikkumassa hihassani" sillä hän haluaa jakaa kanssani KAIKEN uuden näkemänsä ja kokemansa "kato äiti hieno auto, kato pieni lintu, kato kissa, kato kato kato!!!".
Toinen lapsi onkin ihan vastakohta, rauhallinen, mietteliäs ja viihtyy yksin pitkiäkin aikoja.

Tuo muuten on suomalainen juttu. Asun ulkomailla ja mulla on pari perheellistä suomalaiskaveria täällä. Viimeksi kun kävin toisen luona (meidän piti istua iltaa ja jutella ja rentoutua), koko vierailu meni siihen että tämän naisparan kaksi lasta roikkuivat hänessä kiinni, heittelivät tavaroita, kiukuttelivat, märisivät, kitisivät, inisivät, ottivat tavaroita kiellosta huolimatta jne. Kaiken huipuksi minun piti leikittää näitä kauhukakaroita kun kaverini puuhasi jotain muuta. Jutella saatiin vasta kun lapset olivat pitkän huudon ja riuhtomisen jälkeen saatu nukkumaan. Sitten ystäväni olikin niin väsynyt että jaksoi jutella peräti puoli tuntia. Hän kertoi olevansa uupunut, eikä se ole mikään ihme. Hän ei osaa pitää lapsilleen mitään kuria, kaikki kiellot ovat laiskoja ja ilman jämäkkyyttä, ja hän vastaa jokaiseen pieneenkin kitinään.
Ulkomaalaisten ystävieni lapset tulevat vieraillessani sanomaan kauniisti päivää ja poistuvat siitä lastenhuoneeseen / ulos leikkimään. Ei kitinää, ei parkua. Jos heillä on asiaa, niin he odottavat kiltisti että heille annetaan puheenvuoro. Toisin kuin nämä suomalaisystäväni kersat jotka huutavat päälle ja ystäväni mielestä tämä on ihan ok. Jos lapsi keskeyttää vieraan puheen niin hän kuuntelee lasta. Ei näin! Jotain ryhtiä nyt suomimammat!!

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 12:51"]

Minulle ei nyt ihan tarkasti selvinnyt mitä sen lapsen sitten pitäisi tehdä sillä aikaa kun aikuiset juttelevat keskenään. Tylsähän lapsen on vain paikoillaan istua tuntitolkulla. Sitten ymmärrän paremmin aloituksen jos lapsille on tarjolla lapsiseuraa tai jotain mielekästä tekemistä. Tuollainen hihassa roikkuminen ja vinkuminen on ainakin meillä tylsistymisen merkki.

[/quote]

Ei kai kukaan odotakaan, että lapsi istuu pöydässä/sohvalla hiljaa tuntikausia. Ystäväni lapsi on vinkuja. Vaikka olisi kylässä, jossa on lapsiseuraa, ja muut lapset leikkivät innoissaan lastenhuoneessa, tämä juoksee koko ajan kahvipöytään vinkumaan (nimenomaan sillä äänensävyllä!) jotain ja pitää heti saada kertoa asia tai äidin pitäisi tulla katsomaan jotain. Ikää jo 6v, eli kavereiden luulisi kiinnostavan kovasti. Yleensä on hyvin sosiaalinen lapsi ja kavereita on, mutta heti kun äiti yrittää keskittyä juttelemaan muiden aikuisten kanssa, alkaa tämä huomionhaku. Niin ärsyttävää!

En nyt voi kattavaa analyysia tehdä, mutta kahdessa perheessä tässä tuttavapiirissä on jatkuvasti-kitisevät-kiukuttelevat-narisevat -lapset. Toisessa perheessä uskoisin sen johtuneen siitä, että vanhemmat erosi lasten ollessa taaperoita ja äiti joutui kantamaan yksin vastuun kaikesta sen jälkeen. Varmaan heijastui lasten käytökseen tuo elämäntilanne. Sittemmin tuo fiksu äiti on saanut lapset takaisin raiteelleen ja käyttäytyvät nyt asiallisesti alakouluiässä.

Toisessa taas on ns. ydinperhe, mutta lapset oli pakko tehdä mahdollisimman pienellä ikäerolla ja äiti oli jo esikoisen vauva-aikana ihan uupunut. Vanhemmat on aika nuoria ja isässä näkyy erityisesti kypsymättömyys perhe-elämään. On kavereiden kanssa mökkiviikonloppua, omaa aikaa tarvii jatkuvasti jne. Äiti taas yrittää enemmän, mutta kärsii jonkinlaisesta masennuksesta ja elämä on lähinnä sisällä kököttämistä, kun voi mennä päiviä, ettei lapset pääse edes ulkoilemaan.

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 15:04"]

Tuo muuten on suomalainen juttu. Asun ulkomailla ja mulla on pari perheellistä suomalaiskaveria täällä. Viimeksi kun kävin toisen luona (meidän piti istua iltaa ja jutella ja rentoutua), koko vierailu meni siihen että tämän naisparan kaksi lasta roikkuivat hänessä kiinni, heittelivät tavaroita, kiukuttelivat, märisivät, kitisivät, inisivät, ottivat tavaroita kiellosta huolimatta jne. Kaiken huipuksi minun piti leikittää näitä kauhukakaroita kun kaverini puuhasi jotain muuta. Jutella saatiin vasta kun lapset olivat pitkän huudon ja riuhtomisen jälkeen saatu nukkumaan. Sitten ystäväni olikin niin väsynyt että jaksoi jutella peräti puoli tuntia. Hän kertoi olevansa uupunut, eikä se ole mikään ihme. Hän ei osaa pitää lapsilleen mitään kuria, kaikki kiellot ovat laiskoja ja ilman jämäkkyyttä, ja hän vastaa jokaiseen pieneenkin kitinään. Ulkomaalaisten ystävieni lapset tulevat vieraillessani sanomaan kauniisti päivää ja poistuvat siitä lastenhuoneeseen / ulos leikkimään. Ei kitinää, ei parkua. Jos heillä on asiaa, niin he odottavat kiltisti että heille annetaan puheenvuoro. Toisin kuin nämä suomalaisystäväni kersat jotka huutavat päälle ja ystäväni mielestä tämä on ihan ok. Jos lapsi keskeyttää vieraan puheen niin hän kuuntelee lasta. Ei näin! Jotain ryhtiä nyt suomimammat!!

[/quote]

Miksi yleistät ystäväsi lasten käytöksen kaikkiin suomalaisiin lapsiin?

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 15:14"][quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 15:04"]

Tuo muuten on suomalainen juttu. Asun ulkomailla ja mulla on pari perheellistä suomalaiskaveria täällä. Viimeksi kun kävin toisen luona (meidän piti istua iltaa ja jutella ja rentoutua), koko vierailu meni siihen että tämän naisparan kaksi lasta roikkuivat hänessä kiinni, heittelivät tavaroita, kiukuttelivat, märisivät, kitisivät, inisivät, ottivat tavaroita kiellosta huolimatta jne. Kaiken huipuksi minun piti leikittää näitä kauhukakaroita kun kaverini puuhasi jotain muuta. Jutella saatiin vasta kun lapset olivat pitkän huudon ja riuhtomisen jälkeen saatu nukkumaan. Sitten ystäväni olikin niin väsynyt että jaksoi jutella peräti puoli tuntia. Hän kertoi olevansa uupunut, eikä se ole mikään ihme. Hän ei osaa pitää lapsilleen mitään kuria, kaikki kiellot ovat laiskoja ja ilman jämäkkyyttä, ja hän vastaa jokaiseen pieneenkin kitinään. Ulkomaalaisten ystävieni lapset tulevat vieraillessani sanomaan kauniisti päivää ja poistuvat siitä lastenhuoneeseen / ulos leikkimään. Ei kitinää, ei parkua. Jos heillä on asiaa, niin he odottavat kiltisti että heille annetaan puheenvuoro. Toisin kuin nämä suomalaisystäväni kersat jotka huutavat päälle ja ystäväni mielestä tämä on ihan ok. Jos lapsi keskeyttää vieraan puheen niin hän kuuntelee lasta. Ei näin! Jotain ryhtiä nyt suomimammat!!

[/quote]

Miksi yleistät ystäväsi lasten käytöksen kaikkiin suomalaisiin lapsiin?
[/quote]

Koska olen tavannut tätä ainoastaan suomalaisissa perheissä.

Ei kerro. Voi olla sisäisiä ongelmia tai sitten ei.

Voi kertoa niin monista asioista, ettei voi päätellä mitään.
Esim meillä oletan että roikkuvat hihassa siksi että meillä on niin läheiset välit, mutta itse en ole kovin kyläilijä-tyyppi, en koe oloani kotoisaksi, lapset aistii sen ja heillekin tulee vähän epävarma olo koska minulla on..

meillä ei ainakaan milestäni ole sen kumempia ongelmia, mutta jokatoinen kerta kun jossain ollaan tai meillä on joku niin lapset roikkuu hihassa. ihan siitä syystä että haluavat huomion itseensä, kun vat siihen tottunu että yleensä kaikki huomio kiinnittyy heihin. luulen ainakin näin..

[quote author="Vierailija" time="08.04.2015 klo 08:13"]meillä ei ainakaan milestäni ole sen kumempia ongelmia -- (o)vat siihen tottunu että yleensä kaikki huomio kiinnittyy heihin. --
[/quote]

Eikö tuossa ole jo ongelmaa kerrakseen?

Kai kuitenkin kerrotte lapsillenne ettei se ole hyvää käytöstä ja rohkaisette normaaliin ja reippaaseen käytökseen? En ole nähnyt tuollaista käytöstä missään muualla kuin Suomessa.