Siis nämäkin lauseet, irrotettuina asiayhteyksistään, ääh (lentoturmasta)
Tahtoisin lukea lähinnä asiapitoisia uutisia, siksi menen ylen sivuille, mutta esim. tämän Lubitzin ex-tyttiksen, siis jonkun lentoemännän lausunnot... "Hän lukitsi itsensä kerran vessaan pidemmäksi ajaksi." No ahaa, ja mitä sitten?? Jos he ovat pariskuntana kinastelleet, ja toinen on halunnut ottaa aikalisän ja rauhoittua, eli mennä asunnon ainoaan rauhalliseen paikkaan olemaan hetkeksi itsekseen? Esimerkiksi näin. Joten ihan naurettavaa edes mainita mitään tuollaista siten, että se muka liittyisi tapahtuneeseen tragediaan! Taitaa hänen exänsä olla yksi julkisuuden kipeä bimbo. Tai sitten tuo, mitä heti uutisen otsikossa lukee. Jotenkin voin helposti uskoa tuon tietynlaisen suurehkoegoisen nuoren miehen sanomaksi jossain tilanteessa, ilman että hän tarkoittaa sillä lopulta yhtään mitään muuta kuin että saa vielä havittelemansa arvostetun työn, saa vaikutusvaltaa tmv., muttei ainakaan mitään tuollaista, mitä sittemmin tapahtui. Mutta että jälkeenpäin sitten joku lyhytiaikainen tyttöystävä vääntää julkisuushalukkuudessaan sen noin väärään muotoon... En tiedä, mutta tulee jotain tällaistakin mieleen uutista lukiessa.
Kommentit (3)
Ottamatta kantaa noihin exän kertomien asioiden merkityksellisyyteen, niin ihmettelen miten se muka on "julkisuushakuinen bimbo" kun kyseisestä ihmisestä ei ole julkisuudessa yhtäkään kuvaa eikä edes (oikeaa) nimeä.
Siis tässä vielä toimiva linkki:
http://yle.fi/uutiset/ex-tyttoystava_kertoo_germanwingsin_peramiehen_uhosta_jonain_paivana_kaikki_tietavat_nimeni/7896203
ap