Elämäsi pelottavimmat hetket

Jokainen paha paniikkikohtaus. Tuntuu, että kaikki omat pelot toteutuu samaan aikaan ja että teen kuolemaa tuskaisesti.

Olen henkisesti todella vahva ihminen, mutta paniikkikohtauksia en voi kontrolloida mitenkään. Pirut.

Kun olin teltassa ja ulkona heilui vihainen tyyppi kirveen kanssa.

Tää on ainakin jälkikäteen ajateltuna aika kesy mutta 1v3kk poikani ensimmäinen kuumekouristus. Ei meinaan siinä hetkessä kun poika menee tajuttomaksi ja alkaa kuolata ja sätkiä ja silmät pyörii villinä päässä osannut muuta kuin olla satavarma että pieni kuolee mun syliin. En siis tiennyt mistä oli kyse ja kohtaus tuli täysin varoittamatta ja näytti ihan kamalalta.

En välitä muistella.

T. paniikkihäiriöstä kärsivä

Kun huomasin Saksassa moottoritiellä että autot kaistallani seisovat aika lähellä ja mittarissa on reilut 200 km/h.

Osallistuminen vallankumoukseen. Pelotti mutta oli myös elämäni hienoimpia kokemuksia.

Kun elvytin siskoni puolen vuoden ikäistä lasta, tämän jouduttua veden varaan. Luojan kiitos hän selviytyi ♥

Aina kun lähden täällä Hervannassa ulos kodistani. Mutta kunto kasvaa pakoon juostessa. (Monikulttuurisesti rikas ympäristö nääs;)

Ajettiin syrjäisellä hiekkatiellä auto kumoon (selvinpäin ja rajoitusten mukaisesti). Hirveä tunne kun tajus siellä autossa väärinpäin roikkuessa shokissa että onkohan kaikki mun ympärillä elossa. Hengissä selvittiin vaikka kaikki sairaalassa jonkun aikaa viettikin.

Tulipalo, lapsen sairaus, äidin, isän ja veljen kuolemat. Voi, niitä pelon hetkiä on liikaa. T: Myös paniikkihäiriöistä kärsivä.

- Palavassa kerrostalossa parvekkeella loukussa. Tikasauto ei mahtunut tulemaan riittävän lähelle.

- Jammu yritti houkutella asuntoonsa. Tapahtui vähän ennen kun tuo kaappasi ne kaksi tyttöä, jotka löytyivät poltettuina hänen autonsa takaluukusta.

- Joku hullu vaahtoa suusta sylkevä jahtasi puukon kanssa illalla kadulla kun tulin partiosta kotiin. ikää mulla oli tuolloin 12v.

- Hetki ennen kuin sydämeni pysähtyi. Tapahtui sairaalassa eräässä toimenpiteessä jossa ollaan valveilla. Lääkäri hälytti elvytysryhmän ja heräsin myöhemmin teholla.

Se tunne kun poljen kotiin ja näen kotipihalla useamman poliisiauton ja ambulanssin. Arvasin välittömästi, että asia liittyy veljeeni (jolla oli runsaasti erilaisia mielenterveysongelmia), mutta mielessä kerkesi vilahtaa hyvin monta mahdollisuutta siitä mitä on sattunut. Veli oli tehnyt itsemurhan. Kammottavaa sinänsä, että ei sitten onnistunut saamaan päätään järjestykseen eikä tarpeeksi apua (tässä olisi jo aihetta kirjaan, kuinka heitteille voi ihminen Suomen ns hyvinvointiyhteiskunnassa jäädä. En kuitenkaan jaksa jauhaa enää, sillä se vain katkeroittaisi.), toisaalta onneksi hän ampui pelkästään itsensä, ei olisi ollut mitenkään mahdotonta että mukanaan olisi vienyt muitakin.