Lue keskustelun säännöt.
11 kk vauvan raivokohtaukset
02.04.2015 |
Hei!
Minulla on 11 kk ikäinen taapertaja, joka on monta kertaa päivässä alkanut saamaan raivokohtauksia. Tällöin poika kirkuu ja karjuu niin kovaa kuin ääntä lähtee, huitoo myös. Raivokohtaukset iskevät tilanteissa , joissa esim. otan jotain kiellettyä pois, siirrän hänet pois vaarallisesta paikasta tai joskus esim kun hän vain on saanut tarpeekseen syöttötuolissa istumisesta tai ei halua sinne. Onneksi nämä unohtuvat suht nopeasti ja muulloin vauva on iloinen. Onko tämä jokin ikäkauteen kuuluva juttu? Onha ohimenevää , eikä merkki siitä, että lapsi on 5-vuotiaana jo hirviö? Tämä on ihan pari viikkoa kestänyt juttu.
Kommentit (8)
Niin ja piti kysyä, että onko neuvoja, mitä minun pitäisi tehdä? Ottaa syliin ja rauhoittaa?MMonesti llapsi toki on jo sylissä kun siirrän pois esim. koirien vesikupista ja siitä suuttuu . Vai olla huomioimatta? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.04.2015 klo 20:36"]Niin ja piti kysyä, että onko neuvoja, mitä minun pitäisi tehdä? Ottaa syliin ja rauhoittaa?MMonesti llapsi toki on jo sylissä kun siirrän pois esim. koirien vesikupista ja siitä suuttuu . Vai olla huomioimatta? Ap
[/quote]
Itse suosittelen että kun raivari on loppunut niin kerrot lapselle rauhallisesti "äiti siirsi sut pois siitä koirien vesikupilta, se on haukkujen oma, ei sinun". Raivarin ajan olet vieressä ja jos se nyt alkaa itseään satuttamaan niin sen estät tietenkin.
Nää on niitä kohtia, missä aikuinen alkaa opettaa lapselle tunteita & niiden säätelyä. Totea rauhallisesti, "kylläpä sinua harmittaa kun äiti nosti sinut pois koiran kupilta, mutta sihen ei saa koskea" tms. Älä jätä lasta yksin tunnekuohun valtaan mutta pysy jämynä. Kyllä se siitä, pikku hiljaa.
Tuo rauhallisena pysyminen on kai aika hyvä perustapa. Älä ota itseesi niitä lapsen raivoamisia, ei hän tarkoita niillä mitään elämää suurempia syviä patoutuneita vihan tunteita vaan ilmaisee vain tavallista elämään kuuluvaa turhaumaa ja pettymystä vähän liioitellusti.
Jos kiinnostaa toisenlainen lähestymistapa niin googlaa dr Harvey Karpin Toddlers-kirjat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hahaa täällä asuu kans saman ikäinen draamaqueen :D ! Neuvolassa sanottiin näiden raivareiden kuuluvan tähän ikään, käsittelevät pettymyksiä tällä tavoin. Itse olen saattanut raivarin tullessa nostaa tytön syliin ja keksiä jotain uutta tekemistä, harmitus unohtuu tuotapikaa :) Tai sitten olen vierestä puhellut rauhallisesti ja kertonut, miksei jotain asiaa saa heittää lattialle/syödä/kastella/hakata/vetää hännästä/yms. :D
Mulla kans 11-kuinen saa välillä raivareita kielloista, ei niinkään muuten. Aina perustelen kiellon ja kerron ymmärtäväni harmituksen, en koskaan kylmästi totea vain EI ja jätä yksinään raivoineen. Jos vaikkapa kiellän kiipeämästä sohvan selkänojalle, alkuun sanon "älä kulta kiipeä, voi käydä pahasti", lapsi uskoo heti mutta protestoi heittäytymällä istumaan/makaamaan sohvalle ja huutaa naama väärällään, kyyneleet valuen. Pysyn rauhallisena ja samalla sanon "äiti ymmärtää että se harmittaa, mutta äiti kieltää koska saatat pudota ja siinä käy pahasti". Usein lapsen raivari menee yhtä nopeasti ohi kuin alkaakin, enkä itsekään reagoi sen kummemmin, jatketaan eloa ihan normaalisti.
Olen ajatellut, että lapsi on tosi tottelevainen ja kunnioittaa rajojaan, mutta protestoi silti ja koska ei osaa tunnistaa/käsitellä tunteitaan tietenkään vielä, on ainoa keino ilmaista surku kiellosta itkuraivarilla. En todellakaan komenna olemaan hiljaa tai lopettamaan, minusta lapsellakin on oikeus tunteisiin ja kuinka hän ikinä oppii niitä ymmärtämään, jos niitä ei saa kokea?
Kyllä tuo kuulostaa joltain ohi menevältä. Jos jatkuu niin mainitse neuvolassa.